Augsburgin tunnustus

11.10.2016 • Ydinkohdat / A

Vanhan kirkon tunnustusten synnyn jälkeen tunnustusmuodostus oli lähes vuosituhannen pysähdyksissä. Uskonpuhdistuksen aikakaudella laadittiin uusia laajempia tunnustuksia. Niissä tunnustettiin oikea oppi vanhoja tunnustuksia laajemmin, positiivista uskonsisältöä esitellen, mutta samalla täsmällisesti poikkeavia käsityksiä rajaten. Ensimmäinen varta vasten tunnustukseksi laadittu asiakirja on Augsburgin tunnustus. Augsburgin tunnustus on luterilaisen kirkon päätunnustus, jossa on tiivistettynä luterilaisen uskon keskeiset kohdat. Muut myöhemmät tunnustukset selittävät, tarkentavat ja laajentavat sitä.

1500-luvun Saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa kirkko teki tunnetuksi sielun autuuteen liittyvän lorun “kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.” Tämän kaltaisen vallan väärinkäytön ja kansan harhaanjohtamisen seurauksena kirkko ajautui kriisiin, jonka tunnemme historian kirjoituksessa reformaation aikana. Ane oli Paavin arvovallalla säädetty asiakirjanen, jonka kautta ihmisen oli mahdollisuus saada rahaa vastaan hyvitys ja puhdistus ajallisten syntien seurauksista. Ilman aneita puhdistuksen kerrottiin tapahtuvan sekä papin määräämien hyvitystöiden kautta että syntien määrän mukaisessa usein satoja vuosia kestävässä kiirastulen puhdistuksessa.

Uskonnollisen motiivin lisäksi aneilla oli myös taloudellinen tarkoitus. Paavi Leo X tarvitsi kipeästi varoja tunnetun turistikohteen ja vatikaanin symbolin Pietarin basilikan korjaustöihin. Näitä varoja kerättiin muunmuassa anekaupan kautta. Vuonna 1517 Wittenbergissä julkaistuissa teeseissä, Luther tahtoi herättää keskustelua kirkon opista ja erityisesti aneista. Arvostellessaan teeseissään aneita, hän myös tukki rahavirrat ja kyseenalaisti Paavin arvovallan. Luterilaisen reformaation katsotaan usein alkaneen 95 teesin naulaamisesta. Vuonna 1520 teeseistä alkanut keskustelu oli muuttunut kirkon sisäiseksi skismaksi, oppiriidaksi ja Luther julistettiin rangaistuksena sanoistaan kirkonkiroukseen ja lainsuojattomaksi1521.

Kun Luther oli Wormsin valtiopäivillä 1521 julistettu valtakunnankiroukseen, oli uskonpuhdistustusliikkeen asema Saksan valtakunnassa uhanalainen. Kun keisari Kaarle V kutsui vuoden 1530 alussa valtiopäivät koolle Ausburgiin, tuli uskonpuhdistuksen kannattajille mahdollisuus tehdä selkoa uskostaan. Philipp Melanchthon lähti Saksin vaaliruhtinaskunnan johtavana teologian valtiopäiville. Valtakunnan kirouksen alaisena Luther ei voinut tulla Augsburgiin, mutta hän seuraisi kirjeitse Melanchthonin toimia.

Valtiopäivillä kävi ilmi, että on tarpeen laatia tunnustus evankelisesta uskosta. Tunnustuksen taakse allekirjoittajiksi koottiin kaikki uskonpuhdistuksen kannalla olevat ruhtinaat ja valtiopäiväsäädyt. Melanchthon muokkasi tunnustuksen tekstiä samanaikaisesti latinaksi ja saksaksi. Tunnustus luettiin valtiopäivillä juhannuspäivänä 1530 saksan kielellä, mutta latinalainen teksti on teologisen terminologian kanalta täsmällisempi.

Augsburgin tunnustus esittää evankelisten seurakuntien uskonkäsitystä ja kirkollista järjestystä. Tunnustuksessa on 28 eripituista kappaletta. Kappaleissa 1–21 kuvataan tärkeimmät opilliset uskonkohdat. Kappaleet 22–28 kuvaavat uskonpuhdistuksen seurakunnissa poistettuja väärinkäytöksiä, jotka käsittelevät lähinnä kirkollista käytäntöä. Tunnustus painottaa, etteivät uskonpuhdistuksen kannattajat tahdo perustaa uuttaa kirkkoa vaan uudistaa vanhaa. Sen mukaan opetetaan, että yksi pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti ja kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Tämä luterilainen oppi perustettiin Raamattuun ja sen katsottiin olevan sopusoinnussa kirkkoisien opin kanssa. Erimielisyyksien sanottiin johtuvan ”vain tietyistä harvoista väärinkäytöksistä, jotka ilman varmaa perustetta ovat päässeet pesiytymään kirkkoihin”.

Melanchthon julkaisi tunnustuksen 1531. Hän teki myöhemmin muutoksia tunnustuksen uusiin painoksiin. Luterilaisin tunnustuskirjoihin hyväksyttiin kuitenkin 1580 nimeomaan alkuperäinen muuttamaton teksti (Confessio Augustana invariata).

Augsburgin tunnustus merkitsi Saksan luterilaisille enemmän kuin voimme nykyään käsittää. Siihen olivat yhtyneet paitsi suuret teologit myös merkittävät valtiomiehet ja se oli hyväksytty lukemattomissa kaupungeissa. Augsburgin tunnustus oli luterilaisille ”meidän aikamme tunnustus”, joka asetettiin Apostolisen uskontunnustuksen, Nikaian uskontunnustuksen ja Athanasioksen uskontunnustuksen rinnalle ja nähtiin niiden jatkumossa.

Augsburgin tunnustuksen puolustus

Augsburgin tunnustuksen jättäminen valtiopäiville johti epävirallisiin neuvotteluihin, mutta katolilaiset eivät laatineet omaa uskonkäsitystään selvittelevää asiakirjaa, vaan poleemisen vastakirjoituksen, joka sai uskonpuhdistajilta nimen Paavillinen kumoamus (Confutatio pontificia). Sitä ei kuitenkaan jätetty kirkon vaan keisarin nimissä. Tästä syntyi vaikutelma, että Augsburgin tunnustus oli valtiopäivillä tutkittu ja hylätty. Luterilaiset vastustivat tällaista käsitystä, mutta keisari ei kuitenkaan suostunut edes antamaan kopiota Kumoamuksesta. Luterilaiset olivat kuitenkin tehneet siitä muistiinpanoja sinä aikana, jona sitä luettiin valtiopäivillä. Niiden perusteella Melanchthon laati puolustuskirjoituksen, jota keisari ei kuitenkaan ottanut vastaan.

Saatuaan valtiopäivien jälkeen kunnollisen kopion Kumoamuksesta Melanchthon jatkoi puolustuskirjoituksensa laatimista. Sen tuloksena syntyi Augsburgin tunnustuksen puolustus (Apologia confessionis Augustanae), joka ilmestyi 1531 pian Augsburgin tunnustuksen jälkeen latinaksi ja myöhemmin saksaksi. Puolustus on Augsburgin tunnustuksen selitys, jossa perustellaan erityisesti niitä kohtia, jotka katoliset kiistivät. Schmalkaldenin kokouksessa 1537 evankeliset säädyt allekirjoittivat Augsburgin tunnustuksen ja sen puolustuksen. Näin molemmat hyväksyttiin tunnustuskirjoiksi.

Kts. Lisää: Löytöretki Augsburgin tunnustukseen
Tunnustuskirjat,
Schmalkaldenin opinkohdat,
Paavin valta ja johtoasema,
Yksimielisyydenohje,

KIRJALLISUUTTA
Kiviranta Simo: Luterilainen usko tänään
Gassmann & Hendrix: Fortress Introduction to the Lutheran Confessions
Bente: Historical Introductions to the Symbolical Books of the Evangelical Lutheran Church


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos