Naimisiin mennessään kaksi vastakkaista sukupuolta olevaa ihmistä; mies ja nainen solmivat julkisen ja elämän ikäisen liiton, jonka turvissa tapahtuu myös ruumiillinen yhtyminen. Uusi testamentti käyttää avioliitosta sanaa (kr. gamos), joka merkitsee sekä häitä, jossa avioliitto solmitaan, että muodostunutta liittoa. Kristityt tahtovat pyytää avioliitolleen Jumalan siunausta.
Opettaessaan avioliitosta Jeesus lähtee liikkeelle Raamatun luomiskertomuksesta. Hän osoittaa näin, että avioliitto kuului siihen Jumalan hyvään suunnitelmaan, jonka mukaisesti Hän rakensi maailman toimimaan: Luomakunnan alusta ”Jumala on luonut heidät mieheksi ja naiseksi. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha” (Mark. 10:6–8). Vanhan testamentin luomiskertomus kertoo kuinka Kolmiyhteinen Jumala rakensi koko luomakunnan toisiaan täydentävistä pareista; kuten valo ja pimeys, meri ja maa, aurinko ja kuu ynnä tähdet, eläimet ja ihmiset. Tämä toisiaan varten luotujen, toisiaan palvelemaan tarkoitettujen luomusten sarja huipentuu mieheen ja naiseen. Miehen ja naisen liitossa näkyy, miten koko maailma on luotu toisilleen sopivien vastinparien yhteydeksi. Tällainen luomakunnan rakenne kertoo, että Jumala on luonut koko maailman yhteyteen ja liittoon itsensä kanssa. Syvimmältän tämä rakenne heijastaa Jumalan omaa olemusta. Sillä Hän on kolmen itsensä toinen toiselleen antavan persoonan täydellinen ykseys. (Kts. Kolminaisuus)
Raamatun luomiskertomuksen jälkeen kerrotaan syntiinlankeemuksesta. Synti rikkoo Jumalan hyvää luomistekoa. Avioliittoonkin tulee uhrautuvan, vastavuoroisen rakkauden särkevä valtakamppailu. Särkyneisyys aiheuttaa avion rikkoutumista ja moniavioisuutta, jotka ovat vastoin luomisjärjestystä. Paavali muistuttaakin tämän rikkinäisyyden keskellä eläviä kristillisiä seurakuntia luomisjärjestyksestä: Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja… Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä (Ef. 5:22–23, 25). Aviopuolisoiden roolit ovat luomisen perusteella erilaiset. Miehen tulee uhrata voimansa ja kantaa vastuunsa ja luoda vaimolle turva, jossa vaimo voi kukoistaa. Pysyvä, kuolemaan asti kestävä liitto antaa puitteet turvalliselle avioelämälle, puolisoiden kasvulle ja lasten kasvatukselle.
Luther opettaa Vähä Katekismuksen liittenä olevassa ”vihkikirjassa” avioliitosta, että vaikka se on maallinen sääty, sillä on puolellaan Jumalan sana. Avioliitto on Jumalan asettama järjestys, mutta avioliiton pätevyys ei riipu siitä solmitaanko se nimenomaisesti kristillisin menoin. Selvää toki on, ettei yhteiskunta voi käsitellä avioliittoa mielivaltaisesti, sillä silloinhan sillä ei enää olisi puolellaan Jumalan sanaa. Heti perään Luther toisaalta sanoo: Avioliittoa on sata kertaa mieluummin pidettävä hengellisenä säätynä kuin luostarielämää. Kristittyjen avioliitto on maallisena asianakin sellainen, että siihen astuessaan morsiuspari tahtoo liitossaan palvella Jumalan luomistarkoitusta. Siksi Luther korostaa, että on tärkeää kirkollisesti vihkiä tai siunata mies ja nainen, kun he Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnäollessa tahtovat astua kristilliseen avioliittoon.
”Vihkikirjassa” on yllä sanotun hienosti tiivistävä rukous: Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.
Ks. myös ”Jumala on säätänyt avioliiton” – Augsburgin tunnustuksen opetus avioliitosta
