Ehkäisy avioliitossa

Kysymys: Mitä avioparien tulisi ajatella ehkäisystä? Onko ehkäisyn käyttäminen aviollisessa elämässä pariskunnan vapaasti päätettävissä? Mitä Raamattu opettaa ehkäisystä?

Aviollisen yhdyselämän tarkoitus

Kristillinen ajattelu miehen ja naisen aviollisesta yhdyselämästä nousee keskeisesti Raamatun luomiskertomuksesta. Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun mukaan Jumala loi ja järjesti maailman niin, että se muodostuu vastinpareista. Tällaisia ovat vaikkapa maa ja taivas, meri ja kuiva maa, kasvit ja eläimet. Viimeiseksi pariksi Jumala loi miehen ja naisen. Ajatus on se, että parit sopivat toisilleen, täydentävät toisiaan, palvelevat toistaan omilla ominaisuuksillaan. Toisessa luvussa ilmaistaankin se, että mies ja nainen sopivat toisilleen. Heidän on määrä julkisessa avioliitossa yhdistyä myös niin, että he tulevat “yhdeksi lihaksi” (1. Moos. 2:24). Näin tulee ilmaistuksi se, että sukupuolielämän olennainen ulottuvuus on sitoa yhteen, tehdä yhdeksi. Samasta teemasta puhuu vaikkapa Sananlaskut: Olkoon sinun lähteesi siunattu, ja iloitse nuoruutesi vaimosta. (San. 5:18, kts. koko jakso: 15–19)

Tämän yhdyselämän Jumala luomisessa siunasi myös siten, että se on “hedelmällistä”. Ihminen luotiin “Jumalan kuvaksi”, että hän Jumalan hyvän hallinnan mukaisesti vallitsisi ja järjestäisi luomakuntaa. Ja Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat”. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:26–27). Jotta ihminen voisi oikeudenmukaisesti hallita maailmaa, siunasi Jumala miehen ja naisen, niin että ihminen saisi jälkeläisiä ja voisi ottaa koko luomakunnan suojelukseensa. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet”. (1. Moos. 1:28) Tämä siunaus vaikutti tuolloin ja vaikuttaa yhä.

Edellä sanotun perusteella aviollisella yhdyselämällä on kaksi tarkoitusta: yhdeksi lihaksi tuleminen ja jälkeläisten saaminen. Ensiksi mainittua elementtiä voitaisiin eritellä toki vielä tarkemmin esimerkiksi niin, että yhdeksi lihaksi tuleminen sisältää hellyyden, nautinnon, vastavuoroisuuden, jne. Tämän tekstin tarkoituksiin kuitenkin riittää jako kahteen mainittuun elementtiin. Jälkeläisten saamisesta puolestaan voimme tämän perusteella todeta, että se on hyvä Jumalan lahja. Niinpä luemme Raamatusta kohtia, joissa sanotaan: Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti. Niinkuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat. Onnellinen se mies, jonka viini on niitä täynnä! Eivät he joudu häpeään, kun portissa puhuttelevat vihamiehiänsä. (Ps. 127:3–5). Samoin näemme, miten äidin kohdussa tapahtuvaa Jumalan luomistyötä ihastellaan: Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. (Ps. 139:13). Avioparit saavat ajatella, että lasten saaminen on siunaus. On suurta saada ja kasvattaa näitä lahjoja. Rahat ja koulutus eivät mene hukkaan, vaikka ei voida olla (pelkästään) töissä ansaitsemassa, vaan on (myös) ruokittava ja kasvatettava lapsia.

Onko ehkäisy luvallista?

Edellä sanottu on toivottavasti laittanut kysymyksen ehkäisystä sillä tavoin oikeaan perspektiiviin, ettei se ole ikään kuin automaattioletus avioliitossa. Kun mennään naimisiin, sanotaan samalla “tahdon” myös lapsille; jos Jumala lapsia suo. Onko ehkäisy sitten lainkaan mahdollista aviopareille? Onko lupa “puuttua” mahdollisuuteen saada lapsia?

Asian hahmottamisessa auttaa, kun ajatellaan kristillistä uskoa uskontunnustuksen kolmen uskonkohdan mukaan jaettuna. On siis asioita, jotka kuuluvat luomisen piiriin; asioita, jotka kuuluvat lunastuksen piiriin ja asioita, jotka kuuluvat pyhityksen piiriin. Lisääntyminen kuuluu keskeisesti ensimmäisen uskonkohdan eli luomisen piiriin. Luomistyön piirissä ihminen on aktiivinen: hänen tehtävänsä on tutkia, järjestää ja ohjata asioita hyvin. Vilja ei kasva pelloilla itsestään. On tutkittava, miten se tapahtuu. Ihminen järjestää sopivat olot ja pyrkii toimimaan, niin että saisi satoa. Ihminen istuttaa ja kastelee, vaikka toki Jumala suo kasvun. Ihminen on asetettu viljelemään ja varjelemaan. Samaa voisimme sanoa vaikkapa tekniikan ja kasvatuksen alalta. Lääketiede on niin ikään luotuisuuden kanssa askaroimista. Tämä toiminta on itsessään hyvää, vaikka toki tiedämme, että hyvää voidaan käyttää väärin. Tiedämme esimerkiksi isot kysymykset, jotka liittyvät nykypäivän bioetiikkaan.

Raamatullisina aikoina ihmisen lisääntymisen perusasiat olivat jo selvillä. Mutta vaikkapa naisen kuukautiskierron vaiheet ja hedelmöittymisen sekä hedelmöittyneen munasolun kohtuun kiinnittymisen yksityiskohdat on selvitetty vasta myöhemmin. Hedelmöittymiseen tarvitaan naisen munasolun ja miehen siittiön kohtaaminen. Jos kohtaaminen estyy, hedelmöittymistä ei tapahdu. Ihmiselämää ei tällöin synny. Onko ihmisen siis luvallista hyödyntää tällaista lääketieteellistä tietoa. Saako vaikkapa kondomin käytöllä estää siittiön ja munasolun kohtaamisen? Voiko imetyksen aikana olla aviollisessa yhteydessä, kun tiedämme, että imetys usein estää munasolujen kypsymistä? Voidaanko yhdyselämää harjoittaa raskauden aikana, kun tunnettua, ettei uusia munasoluja kypsy? Voiko aviopari välttää yhdyntää niinä päivinä, jolloin vaimo voi tulla raskaaksi? Periaatteellisesti edellä on esitetty, että ihmisen on lupa tutkia ja käyttää tietoaan viisaasti. On lupa myös vaikuttaa asioiden “luonnolliseen” kulkuun, kuten lääketieteessä jatkuvasti tehdään. Selvää on tietysti se, että jo siinnyttä ihmiselämää ei tule lopettaa.

Kysymys ehkäisymenetelmistä

Yleisin menetelmä lasten sikiämisen rajoittamiseksi lienee pidättyminen. Se on menetelmistä tehokkain. Aviolliseen elämään kuitenkin kuuluu tämä yhdeksi tulemisen puoli. Paavali opettaa Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvun 6 lopussa ja 7 alussa, ettei miehen tule yhtyä porttoon ja tulla hänen kanssaan yhdeksi lihaksi. Sen sijaan kullakin miehellä tulee olla oma vaimonsa. Aviopuolisoiden taas ei ole hyvä vetäytyä toisistaan kuin määrätyksi ajaksi (Paavali puhuu erityisesti rukouksesta), jonka jälkeen palataan yhteen. Raamatullisesti katsottuna pysyvä pidättyminen ei siis ole tavoiteltava tila avioliitossa.

Mutta vielä voidaan kysyä onko avioparin yhdynnästä lupa laskelmoiden pyrkiä sulkemaan pois mahdollisuus tulla raskaaksi? Oonanin tapaus on esitetty esimerkiksi siitä, ettei näin tulisi toimia: Ja Juuda otti Eerille, esikoisellensa, vaimon, jonka nimi oli Taamar. Mutta Eer, Juudan esikoinen, ei ollut Herralle otollinen; sentähden Herra antoi hänen kuolla. Niin Juuda sanoi Oonanille: ”Yhdy veljesi leskeen ja ota hänet avioksesi ja herätä siemen veljellesi”. Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen. Mutta se, minkä hän teki, oli paha Herran silmissä; sentähden hän antoi hänenkin kuolla. (1. Moos. 38:6–10). Kyse tässä tilanteessa on lankouslaista. Teksti ei sanokaan tarkalleen ottaen “ota hänet avioksesi”, vaan “suorita langon velvollisuutesi”. Tämä velvollisuus oli “herättää siemen”, ettei suvun nimi kadonnut (ja että leskellä oli poika huolehtimassa hänestä). Oonan kuitenkin tiesi, että Juudan perinnöstä kuuluisi esikoiselle kaksi osaa. Jos hän siittäisi veljelleen jälkeläisen, nuo kaksi osaa menisivät tälle. Hän saisi vain yhden osan (neljästä). Mutta jos veli ei saisi jälkeläistä hän perisi itse kaksi osaa (ja nuorempi veli yhden osan kolmesta). Vilpillisesti Oonan teeskenteli hyvää aietta. Hän käytti Taamaria (usein) seksuaalisesti hyväksi, mutta pidätti häneltä jälkeläisen. Teko oli jumalaton. Lutherkin kommentoi tilanteen epämieluisuutta Taamarille jatkaen: “Siksi on inhottava rikos kiihdyttää siementä ja naista mutta juuri ratkaisevalla hetkellä tuottaa naiselle pettymys. Mies oli täysin katkeran vihan ja kateuden vallassa ja sen vuoksi hän ei tahtonut pakosta alistua kestämään mitään sietämätöntä orjuutta.” (Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 32–40). Siittiöiden joutuminen muualle kuin emättimeen ei ole Raamatussa itsessänsä ongelma. Kolmannessa Mooseksen kirjassa sanotaan, että aviollisen yhdynnän ja siemenvuodon jälkeen mies on yhtä lailla epäpuhdas iltaan asti (3. Moos. 15:16–18, uudessa liitossa kristityt eivät tule tällä tavoin kultillisesti epäpuhtaiksi, koska kaste ja Jumalan sana puhdistavat ja pyhittävät heidät, esim. 1. Kor. 6:11).

Ehkäisymenetelmistä vaikkapa kondomin käyttö ehkäisee juuri siittiön pääsyn emättimeen. Hormonaaliset menetelmät puolestaan perustuvat pääsääntöisesti siihen, että (kuten yleensä vaikkapa imetyksen vaikutuksesta) munasoluja ei kypsy. Siittiöllä ei siis ole munasolua, jota hedelmöittää. Kuparikierukassa ei ole hormonia, vaan kierukka aiheuttaa vierasesineenä lievän tulehduksen. Siittiöt eivät tällöin useinkaan pääse munasolun luokse. Mikään ehkäisymenetelmä ei ole täydellinen (katso Pearlin indeksi). Jos kondomiehkäisy pettää, ja hedelmöittyminen tapahtuu, ei kondomiehkäisy estä alkion kiinnittymistä kohdun seinämään. Samaa ei voida sanoa hormonaalisista menetelmistä eikä kierukasta. Ne vaikuttavat kohdun limakalvoon, ja niinpä hedelmöittynyt alkio ei pääse kiinnittymään.

Kuten jo yllä sanottiin, on selvää, ettei syntyneen ihmiselämän lopettaminen ole Raamatun mukaan oikein. Avioparin on mahdollista miettiä, miten he voivat harjoittaa yhdyselämää. Abortatiivista ehkäisyä ei kuitenkaan tule käyttää.

Jumalan lahjoja

Kukin meistä on saanut alkunsa miehen siemenen ja naisen munasolun kohdatessa. Olemme kehittyneet äitimme kohdussa. Olemme syntyneet kenties kovalla vaivalla ja kivulla, mutta kuitenkin ihmeellisinä ja täydellisinä Jumalan tekoina. Olemme syntyneet Jumalan siunauksen tuloksena. On suurta, kun tällaisia siunauksia saa myös itse ottaa vastaan. Kaikki eivät kuitenkaan tule samalla tavoin siunatuksi. Joku ei pääse naimisiin. Joku aviopari ei voi saada lasta, vaikka toivoisi voivansa. Silti Jumalalla on siunausta heillekin. Jos aviopari on kykenevä saamaan lapsia, voi olla niin, että tulee sairauksia, jotka tekevät raskauden vaaralliseksi. Voi käydä niin, että voimat loppuvat. Silloin pariskunta voi ratkaista asian niin, että pyrkii estämään hedelmöittymistä ja pyytää Jumalalta muita siunauksia. Raamattu ei velvoita jaksamisensa rajoilla olevia aviopuolisoita pyrkimään saamaan mahdollisimman monta lasta. Toiset jaksavat kasvattaa suuren katraan toiset eivät.

Kirkon historiassa alkoi hyvin varhaisesta lähtien vaikuttaa askeettinen traditio. Naimattomuutta ja avioliitossakin tapahtuvaa pidättymistä pidettiin tavoiteltavimpina elämänmuotoina. Yhdyselämä sallittiin joskus vain lisääntymistarkoituksessa. Tämä vahva ajattelumalli on vaikuttanut läpi kirkon historian. Kun tällaisia kirkkoisien lausuntoja lukee, on hyvää ja terveellistä ihmetellä Laulujen laulua, alussa mainittua Sananlaskujen kohtaa 5:15–19 tai seuraavia Paavalin sanoja: Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa. (1. Kor. 7:4). Paavali realistisesti ohjaa puolisoita vastavuoroiseen jakamiseen seksuaalisuuden alueella. Tällainen miehen ja vaimon liitto, jossa kumpikin antaa itsensä toiselle, on tarkoitus olla myös lapsia hedelmöittävä. Mutta jokaisen yksittäisen yhteen tulemisen ei tarvitse sitä olla.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos