Ehkäisy avioliitossa

Kysymys: Mitä avioparien tulisi ajatella ehkäisystä? Onko ehkäisyn käyttäminen aviollisessa elämässä pariskunnan vapaasti päätettävissä? Mitä Raamattu opettaa ehkäisystä?

 

Mitä ehkäisyllä tarkoitetaan?

Suomessa ollaan totuttu puhekielessä käyttämään sanaa ehkäisy kaikenlaisista menetelmistä, jolla estetään raskauden syntyminen tai eteneminen. Tärkeää on kuitenkin heti alkuun tehdä erottelu kahden erilaisen ehkäisyn välillä; sellaisen joka estää siittiön ja munasolun kohtaamisen sekä sellaisen, joka estää jo hedelmöittyneen alkion kehityksen jatkumisen. Ensin mainitussa ei hedelmöittymistä tapahdu, uutta ihmiselämää ei synny. Jälkimmäisen kaltaisissa ehkäisyvaihtoehdoissa hedelmöittyminen ehtii tapahtua, ja uusi ihmiselämä syntyä, mutta sen kehitys estetään. Tämä tapahtuu esimerkiksi estämällä alkion kiinnittyminen kohtuun. Alkunsa jo saanut ihmiselämä saa näin surmansa.

On selvää, että alkion alkaneen elämän keskeyttäminen ei ole oikea tapa toteuttaa ehkäisyä. Siksi en puutu siihen tämän enempää. Sen sijaan jatkossa mietitään onko siittiön ja munasolun kohtaamisen estävä ehkäisy aviopareille mahdollista kristillisestä näkökulmasta. Lisättäköön tähän vielä seuraava rajaus: Raamattu antaa selvästi luvan avioparien yhdyselämästä pidättymiselle. ”Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.” (1. Kor. 7:5). Paavali antaa tässä luvan sitä haluaville pidättyä aviollisesta yhdyselämästä joksikin aikaan. Hän ei näe tarvetta sanoa, että älköön tämä kuitenkaan tapahtuko lasten siittämisen estämiseksi. On siis selvää, että pidättäytyminen on luvallinen keino estää hedelmöittymistä. Kysymys siis rajautuu jatkossa vain menetelmiin, jossa siittiön ja munasolun kohtaaminen estetään. Jossakin määrin kysymykseen tulee myös yhdynnän keskeyttäminen niin, että siittiöt lasketaan muualle.

Puhuuko Raamattu ehkäisystä?

Raamattu ei puhu suoraan aikamme ehkäisytavoista. Mutta löydämme Vanhan ja Uuden testamentin sivuilta useita tärkeitä kohtia, jotka olennaisesti liittyvät aiheeseen.

On hyvä selvästi nähdä se, että aviollinen yhdyselämä ei ole tarkoitettu yksinomaan lasten saamistarkoituksiin. Tämä on usein esitetty karikatyyri kristillisestä ajattelusta. Kun Jumala asetti avioliiton luomisessa, hän sanoi: ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24). Yhdeksi lihaksi tuleminen tarkoittaa juuri aviollista yhdyselämää. Sitä ei esitetä tässä vain jälkeläisten saamisen keinona, vaan asiana, joka syventää puolisoiden yhteyttä. Yhdyselämä on olennaista niillekin pareille, jotka eivät voi saada lapsia. Niin ikään jo yllä siteerattu Paavalin sana (1. Kor. 7:5) kertoo, että puolisoiden yhdyselämä kuuluu avioliittoon eikä siitä tule pidättäytyä kovin pitkäksi aikaa.

Kuitenkin on esitetty tiettyihin raamatunkohtiin liittyen ajatuksia, joiden mukaan ei olisi lupa ehkäisyllä estää mahdollista hedelmöittymistä. Pitäisi antaa sen tapahtua, mikä on luonnollista tapahtua. Selkeitä paikkoja, joihin tällöin vedotaan ovat seuraavankaltaiset jakeet: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet”.” (1. Moos. 1:27-28). ”Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti. Niinkuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat. Onnellinen se mies, jonka viini on niitä täynnä! Eivät he joudu häpeään, kun portissa puhuttelevat vihamiehiänsä.” (Ps. 127:3-5). Lisäksi usean Raamatun henkilön kohdalla kyvyttömyys saada lapsia kuvataan traagiseksi asiaksi.

Näihin ja muihin vastaavan kaltaisiin kohtiin liittyen on sanottava seuraavaa. Kun Jumala luomisen yhteydessä siunasi ihmisen, tähän siunaukseen sisältyi ajatus lisääntymisestä. Ajatus on siis sama kuin lainatussa psalmin kohdassa, että lapset ovat lahja ja Jumalan siunaus. On kuitenkin hyvä huomata, että siunatessaan Jumala ei sano: ”Lisääntykää ja pyrkikää saamaan mahdollisimman monta lasta.” Jakeiden sanoma ei ole mahdollisimman suuressa jälkeläisten määrässä, vaan siinä, että Jumala enentää ihmissuvun, jotta he voisivat täyttää Jumalan antaman tehtävän, joka on: vallita hyvin luomakuntaa. Luomakunnan hyvä kaitseminen toteutuu luomissuunnitelman mukaisesti Jumalan kuvan, ihmisen kautta. Siksi Jumala antaa ihmisen lisääntyä, jotta maa tulisi ihmisen huolenpidon kohteeksi. Samaan tapaan voidaan psalmin lainauksen äärellä sanoa, että meidän tulisi olla kiitollisia kohdun hedelmästä eli hedelmöittymisen yhteydessä alkaneesta ihmiselämästä, ja nähdä lasten suuri luku kiitoksen aiheena, mutta psalmin kohta ei anna määräystä hankkia mahdollisimman suurta lapsikatrasta. Myös se, että monet lapsettomuudesta kärsineet henkilöt Raamatussa saavat Herran avulla lapsen, kertoo siitä kuinka suuri asia lapset ovat, mutta ei niistäkään voida lukea käskyä pyrkiä saamaan niin monta lasta kuin mahdollista.

Kysymyksemme äärellä otetaan usein esiin myös raamatunkohta, jossa kerrotaan Jaakobin pojan Juudan pojista. Vanhin heistä meni naimisiin, mutta kuoli. Raamatun maailmassa oli niin, että sukuhaarojen ei tahdottu antaa kuolla. Niinpä sukulunastajan eli suvun vanhimman miespuolisen jäsenen tehtävä oli huolehtia mainitun kaltaisessa kuolintapauksessa, että leski saisi jälkeläisen. Niinpä suvun vanhin eli Juuda määräsi seuraavan pojistaan siittämään jälkeläisen lesken kanssa, ja jälkeläinen katsottaisiin hänen kuolleen veljensä lapseksi. Tämä tehtävä tuli siis Oonanille. ”Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen. Mutta se, minkä hän teki, oli paha Herran silmissä; sentähden hän antoi hänenkin kuolla.” (1. Moos. 38:9-10). Tämän kohdan perusteella on saatettu ajatella, että siemenen laskeminen muualle kuin vaimon sisälle olisi kiellettyä. Jälleen on todettava, että kohta ei ota kantaa tähän seikkaan. Oonanin synti oli se, että hän ei tahtonut siittää jälkeläistä veljensä nimelle. Tällöin hän nimittäin olisi saanut aikanaan isältään pienemmän perinnön, koska osa olisi mennyt syntyvälle lapselle. Näin hän eväsi myös leskeltä tämän vanhuuden turvan, joka lapsessa oli.

Lähtökohtia

Yllä esitetyn Raamatun materiaalin pohjalta voidaan todeta kaksi asiaa: 1. Aviollinen yhdyselämä ei ole tarkoitettu pelkästään lasten saamista ajatellen. Se on lahja puolisoiden yhteyden syventämisessä ja nautinnon tuottamisessa. 2. Lapsia pidetään Jumalan lahjana ja siunauksena. Lisääntyminen nähdään hyvänä asiana.

Nykymaailmassa törmää ajatukseen, että maailmassa on jo liikaa ihmisiä, minkä tähden olisi hyvä pidättyä lasten saamisesta. Tosin väestönkehitys näyttää siltä, että väkimäärä kasvaa vuoteen 2050 asti, mutta sitten putoaa ehkä radikaalistikin. Suomessakin ollaan huolissaan, löytyykö tuleville vanhuksille huolehtijoita, onko lapsia tarpeeksi. Raamattu joka tapauksessa tuntuu rohkaisevan aviopuolisoja ottamaan vastaan lapsia. Kun mennään naimisiin lienee siis hyvä asennoitua, niin että ollaan valmiita saamaan myös Jumalan siunauksen seurauksena jälkikasvua. Tämä on ikään kuin se normaalitila, jossa avioliitossa ollaan. Annetaan lasten tulla, jos Jumala niin suo.

Jos puolisot estävät lasten saamisen mahdollisuuden, on hyvä miettiä minkä takia niin tehdään. Olemme kasvaneet kulttuurin keskellä, joka ei aina pidä lasten saamista tärkeänä. Tärkeämpää on ehkä antaa panoksensa yhteiskunnalle kouluttautumalla hyvin, tekemällä ahkerasti työtä. Lisäksi rohkaistaan kokemaan asioita, ja siinä lapset voivat olla hidasteena. Lapset voivat myös olla suuri taloudellinen menoerä. Meneekö siis vaikkapa vanhemman korkea koulutus hukkaan, jos hän uraan panostamisen sijasta hoitaa lapsiaan? Raamatun äärellä on siis hyvä pohtia, ajattelenko lasten saamisen siunauksena. Ajattelenko, että vaiva, jota vanhemmille lapsista tulee, on se Jumalalta tuleva suuri kutsumus, jossa hän antaa minun palvella lähimmäistäni.

Onko siis ehkäisyn käyttö aina osoitus vääränlaisista arvoista? Ei. Ehkäisyn käyttö voi olla viisasta monestakin syystä. Saattaa olla niin, että molempien tai jomman kumman vanhemman voimavarat ovat vähissä, ja perheen lisäys toisi kohtuuttoman lisätaakan. Puolisoilla voi olla itsellään sairauksia, jotka vaikeuttavat elämää tai tekevät raskauden erityisen haasteelliseksi. Taustalla voi olla keskenmeno tai syntyneen lapsen kuolema, ja uusi raskaus pelottaa. Perheessä voi olla erityislapsia, jotka vaativat kovasti huolenpitoa. Syitä on monia. Aviomiehen tärkeä vastuu on se, että hän huolehtii vaimostaan, etteivät hänen kutsumuksensa tehtävät käy yli voimien. On myös ihmisiä, jotka pelkäävät Jumalan rangaistusta ehkäisyn käytön vuoksi. Yllä on tullut ilmi, ettei tällaista kieltoa ole Raamatussa. Jumalan rangaistuksen pelko on siis niin ikään väärä syy olla käyttämättä ehkäisyä.

Näiden suuntaviivojen avulla jokainen aviopari joutuu itse punnitsemaan omaa tilannettaan. Heidät on kutsuttu huolehtimaan toisistaan, nauttimaan toisistaan. Heidät on kutsuttu luottamukseen Jumalaa kohtaan eikä pelkäämään lasten vastaanottamista. Heidät on kutsuttu palveluksen asenteeseen eikä itsekeskeisyyteen mahdollista jälkikasvua ajatellen. Heidät on myös kutsuttu Jumalan luoman viisauden avulla arvioimaan omia voimavarojaan ajatellen perheenlisäystä. Kun puolisot ovat maalaisjärjellä asian punninneet, olkoot he hyvillä mielin ja hyvällä omatunnolla, miten sitten asian ovat ratkaisseetkin.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos