Päivi Räsänen, Mistä on kysymys? Eutanasia.
Helsinki: Uusi Tie, 2017. 104 s.

Suomen eduskunnalle luovutettiin juuri käsiteltäväksi kansalaisaloite eutanasian laillistamiseksi. Aloitteesta käytävää keskustelua varten kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) on kirjoittanut harvinaisen ajankohtaisen kirjan. Teos on ennen kaikkea lääkärin mutta myös vakaumuksellisen kristityn tiivis katsaus eutanasiaan. Kirja on erinomainen starttipakkaus jokaiselle, joka haluaa tietää eutanasiasta enemmän kuin mitä sen kannattajat kertovat.

Kirjaa lukiessani palautui mieleeni neljä vuotta vanha uutinen Belgiasta. Nainen oli leikkauksessa ”korjannut” sukupuoltaan. Hän koki leikkauksen epäonnistuneeksi ja pyysi, että hänet murhattaisiin. Belgiassa eutanasia on mahdollista tietyin ehdoin. Naisen pyyntöön suostuttiin.

Tämä surullinen tapaus osoittaa, että eutanasia on oire laajemmasta ongelmasta. Kyse ei ole vain lääkäreiden etiikasta tai yhteiskunnan arvoista. Olemme tekemisissä maailmankatsomusten kanssa.

Maailmankatsomuksen vaikutus näkyy siinä, miten eutanasiaa puolustetaan. Sen sanotaan päättävän ihmisen kärsimyksen. Mutta mistä tiedämme, että kärsimys päättyy kuolemaan? Raamatun mukaan kuoleman jälkeen koittaa ikuisuus, joko Herran Jeesuksen luona tai kadotuksessa. Julkisessa keskustelussa eutanasiasta tätä kysymystä ei kysytä. Sitä käydään ateismin ehdoilla, mikä vääristää koko keskustelua.

Friedrich Nietzsche (1844-1900) julisti, että Jumala on kuollut. Todellisuutta ei siis määrittele Jumala. Ihminen ei ojentaudu Jumalan ja hänen ilmoituksensa mukaan. Todellisuus ei aseta ihmiselle rajoja. Sen sijaan ihminen on ottanut itselleen oikeuden määritellä todellisuus mieleisekseen. Koska perimmiltään elämällä ei ole erityistä tarkoitusta eikä meillä osaa suuressa kertomuksessa, on ihminen vapaa (tai: velvollinen) tekemään todellisuudesta itselleen mieleisen. Niinpä hän ajattelee, että hän voi valita arvonsa ja tarkoituksensa. Samalla lailla hän luulee voivansa valita sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa, ja lopulta myös haluamansa kuoleman.

Nykypäivän hedonismi ja elämyskulttuuri ovat tapoja paeta elämän mielettömyyttä. Ihmiset etsivät hetken nautintoja ennen väistämätöntä loppua. Eutanasia on mielihyväkulttuurin keino hallita elämän viimeistä pysäkkiä. Nihilismi synnyttää kuoleman kulttuuria.

Missä ihmisen ehdotonta riippumattomuutta julistetaan, siellä kuitenkin joudutaan valitsemaan toisten ihmisten etu ennen toisten. Eutanasiaa kannattavat ovat tekemässä lääkäreistä apulaisiaan vastoin lääkärin etiikkaa. Yhden yksilön oikeus määrätä elämästään on siis suurempi kuin toisen. Kaikilla on oikeus määrittelemäänsä onneen, mutta toisilla on siihen enemmän oikeus kuin toisilla. Yksilön oikeus onneen oikeuttaa käyttämään toisten varoja tämän onnen saavuttamiseen. Sitä kutsutaan hyvinvointivaltioksi. Tämä logiikka hyväksyttiin länsimaissa vuosikymmeniä sitten, kun abortit laillistettiin. Naisten oikeuden nimissä romutettiin toisten naisten (eli syntymättömien) oikeudet. Arvokeskustelun kauniit sanat kätkevät ihmisen itsekkyyden.

Kehitys osoittaa, kuinka onttoa on puhe eutanasiasta yksilön oikeutena. Jos ihmisarvo perustuu muuhun kuin ihmisyyteen, ei arvomittarin käyttäjällä ole väliä. Jo nyt meille opetetaan, kuka syntymätön ihminen on kyllin arvokas syntymään ja kuka ei. Lapsi ei pääse valitsemaan. Valinnan tekevät muut: vanhemmat, suku, lääkärit tai valtiovalta. Sama kehitys häämöttää eutanasian kohdalla. Elämän loppupäässä tulevat toiset päättämään, onko sairas, vanhus tai masentunut kyllin arvokas elämään.

Kristillisellä kirkolla on ainut kestävä vastaus eutanasian esittämään haasteeseen. Evankeliumi todistaa meille Jumalasta, joka tuli ihmiseksi kärsimään kanssamme ja puolestamme. Evankeliumi osoittaa, kuinka arvokas on ihminen – maksoihan Jumalan Poika hänen syntivelkansa. Evankeliumi tuo toivon kärsivälle. Siksi olisi äärimmäisen surullista, jos kristityt vaikenevat ja Suomen evankelisluterilainen kirkko hyväksyisi eutanasian.

Tarvitsemme lisää Päivi Räsäsen kaltaisia rohkeita puheenvuoroja puhkaisemaan eutanasiaa ihannoiva kupla. Kansalaisaloite mahdollistaa kahvipöytäkeskustelut elämän suurista kysymyksistä. Niihin meidän tulee varustautua. Siinä Räsäsen kirja on oiva apu.