Kadotus, helvetti

5.10.2016 • Ydinkohdat / H / Ydinkohdat / K

Helvetistä kreikan kielessä käytetty sana geenna tulee heprean sanasta gehinnom eli Hinnominlaakso. Tämänniminen laakso sijaitsee Jerusalemin vanhankaupungin eteläpuolella ja sitä käytettiin jätteiden polttopaikkana. Aahaan ja Manassen hallituskausien aikana siellä uhrattiin lapsia polttouhriksi Molokille (2. Aik. 28:3). Kuningas Joosia lopetti tämän kultin (2. Kun. 23:10). Lopullista kadotusta alettiin kutsua Hinnominlaakson nimellä, koska se ymmärrettiin tulella rankaisemisen paikaksi. Jo Jesajan kirjassa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jonka jälkeen ”heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle” (eli ”koko ihmissuvulle”, Jes. 66:24).

Kadotuksesta käytetään Uudessa testamentissa myös nimeä apoleia, joka tarkoittaa ”menetys, tappio, katoaminen, kadotus” tai ”hävitys, kuolema, tuho”. Sanaa apoleia käytetään varsinkin pelastusta merkitsevän sanan (soteria) vastakohtana. Vanhan ja Uuden testamentin välisen ajan ilmestyskirjallisuudessa aletaan viimeisen tuomion rangaistuspaikasta käyttää nimeä Gehenna (1. Eenokin kirja ja 4. Esran kirja). Uudessa testamentissa puhutaan sekä tuonelasta (haades) että helvetistä (kadotuksesta). Tuonelassa kärsivät jumalattomat tilapäistä rangaistusta (Luuk. 16:24), mutta helvetin kärsimys on ikuista. Helvetti tulee todeksi vasta viimeisen tuomion jälkeen. Tuonela on vain ”välitilaan”, ruumiin kuoleman ja Kristuksen paluun väliseen aikaan kuuluva olotila.

Jeesus kutsuu helvettiä ”tuliseksi pätsiksi” (Matt. 13:42, 50), jossa on ”sammumaton tuli, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu” (Mark. 9:43-44, 48). Siellä on ”itku ja hammasten kiristys” (Matt. 22:13). Kadotusta kutsutaan myös pimeydeksi (Matt. 8:12; 25:30), koska Kristuksen valo ei enää loista siellä. Jeesuksen mukaan vain Jumalalla on valta tappaa ihminen ja syöstä hänet helvettiin (Luuk. 12:5; Matt. 10:28). Saatanalla ei tällaista valtaa ole. Helvetti ei myöskään ole Saatanan valtakunta, jossa hän hallitsee vaan se on Saatanankin rangaistuspaikka. Ajatus Saatanan ikuisesta valtakunnasta on peräisin pakanauskonnoista, ei Raamatusta.

Alun perin kadotus oli ”ikuinen tuli, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” (Matt. 25:41) eli niille, jotka nousivat taivaassa kapinaan Jumalaa vastaan (Ilm. 12:7-9). Viimeisellä tuomiolla tulee helvetistä kuitenkin myös niiden ihmisten rangaistuspaikka, jotka ovat Saatanan vallassa. Sinne joutuvat aikojen lopulla myös peto (Antikristus) ja väärä profeetta, joka on ”johtanut harhaan sen (pedon) merkin ottaneet ja sen kuvaa kumartaneet ihmiset. Ne molemmat heitetään elävinä tuliseen järveen” (Ilm. 19:20).

Helvetistä ei ole mahdollista vapautua vaan se on sinne joutuneiden ihmisten iankaikkinen osa. Paavalin mukaan niiden rangaistuksena, jotka ”eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille”, on ”ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta” (1. Piet. 1:8-9). Pahinta kadotuksessa onkin se, ettei ihminen enää ole Jumalan läsnäolon ja armon vaikutuspiirissä.

Raamattu torjuu selvästi myös ajatuksen, että helvetin rangaistus merkitsisi ihmisen tyhjiin raukeamista ja olemassaolon päättymistä. Jumala on luonut ihmisen ikuisuusolennoksi ja siksi myös jumalattomien olemassaolo jatkuu ikuisesti. Kadotus merkitsee tuomituille ”tuskallista kuoleman tilaa, joka ei pääty” (Kittel). Ilmestyskirja opettaa selvästi: ”Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa – ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen” (Ilm. 14:11). Augsburgin tunnustuksenkin mukaan ”jumalattomat ihmiset ja perkeleet hän on tuomitseva niin että heitä vaivataan ilman loppua” (CA 17).

Kadotuksen joutuvien kärsimykset ovat ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella. Tulen ja madon mainitseminen yhdessä osoittaa kuitenkin, että kyseessä ovat enemmänkin kielikuvat kuin reaalinen todellisuus. Oppiin helvetistä ei tule sotkea järkiperäistä arvelua siitä, että ikuinen kadotus on kohtuuton rangaistus ajallisista synneistä. Rangaistus on Jumalan näkökulmasta täysin oikeudenmukainen, eikä ihmisen ole mahdollista ryhtyä tässä asiassa Jumalan tuomariksi.

Jaakobin kirjeessä sanotaan, että ”kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta” (Jaak. 3:6). Tästä on joskus tehty se johtopäätös, että helvetti voisi olla todellisuutta myös ajallisessa elämässä. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin kuvaannollinen ilmaus: pahan puhuminen on ”helvetillistä”. Se vapauttaa pahan voimat ihmisten keskinäisiin suhteisiin ja aiheuttaa pahimmillaan ikuisen rangaistuksen.

Puhe tämän elämän vaivoista ja vastoinkäymisistä helvettinä on ajattelematonta ja sekaannuttavaa kielenkäyttöä. Lopullisessa rangaistuksessa on kysymys aivan eri asiasta kuin inhimillisen elämän pahimmissakaan tuskissa. Opetus helvetistä tähtää aina siihen, että ihmiset kauhistuisivat synnin rangaistusta, tekisivät parannuksen ja kääntyisivät armahtavan Vapahtajan puoleen. Näin he välttyisivät tuomiolta ja rangaistukselta ja pääsisivät ikuiseen elämään taivaaseen. Oppia kadotuksesta ei tule koskaan käyttää herkkien ja arkojen sielujen masentamiseen ja ahdistamiseen. Pelko ei vanhurskauta ketään vaan yksin evankeliumin synnyttämä usko.

Oppi helvetistä on olennainen osa Raamatun kokonaissanomaa. Siitä vaikeneminen on Jumalan sanan pidättämistä, jolla voi olla monelle kohtalokkaat seuraukset. Johannes Khrysostomos sanoi: ”Jos siitä vaikenet, sammutatko siten helvetin tulen?”

KIRJALLISUUTTA:
Ajith Fernando, Mitä mieltä helvetistä? Raamattukirjasto 18. Juva 1992.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos