Katekismusselitys – Toinen luku – Uskontunnustus – Toinen uskonkohta, Lunastuksesta – Edward W. A. Koehler
Tohtori Martti Lutherin Vähän katekismuksen selitys
126. Mikä on uskontunnustuksen toinen kohta?
Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, kaikkivaltiaan Isän, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
127. Mitä se merkitsee?
Uskon, että Jeesus Kristus, Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen, on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän itsekin kuolleista nousseena elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.
Jäsentely:
I. Kristuksen persoona:
1. Hänen nimensä;
2. Hänen luontonsa;
3. Persoonallinen yhtymys;
4. Ominaisuuksien yhteisyys;
5. Miksi Vapahtajamme täytyi olla tällainen Persoona?
(Kysymykset 128–138.)
II Kristuksen virka:
1. Profeetallinen virka;
2. Papillinen virka;
3. Kuninkaallinen virka.
(Kysymykset 139–142.)
III. Kristuksen tilat:
1. Alennuksen tila:
a) mitä se sisältää eli mitä se on;
b) sen vaiheet;
c) sen tarkoitus — mistä, millä, mihin Kristus vapautti meidät ja kenet Hän vapautti?
2. Korotuksen tila:
a) mitä se sisältää;
b) sen vaiheet;
c) sen tarkoitus.
(Kysymykset 143–167.)
128. Kenestä tässä uskonkohdassa puhutaan?
Jeesuksesta Kristuksesta.
129. Miksi Häntä kutsutaan Jeesukseksi?
Koska Hän on 2koko ihmiskunnan 3ainoa 1Vapahtaja.
234) Ap.t. 4:12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.
235) Matt. 1:21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.
1. Jeesus on Vapahtajan henkilökohtainen nimi, jonka Jumala on itse valinnut (235). Jeesus-nimi merkitsee Vapahtajaa ja Auttajaa (234 ja 235), ja Hän todella on se, mitä Hänen nimensä sanoo.
2. Hän ei ole ainoastaan juutalaisten vaan kaikkien ihmisten Vapahtaja (300; 164: “jokaiselle, joka uskoo”; 165: “ettei yksikään, joka Häneen uskoo”).
3. Ei ole muuta Vapahtajaa kuin Hän (234; Joh. 14:6).
130. Miksi Häntä kutsutaan Kristukseksi?
Häntä kutsutaan Kristukseksi eli Messiaaksi, nimittäin Voidelluksi, koska Hän sai Pyhän Hengen äärettömän voitelun ollakseen profeettamme, ylimmäinen pappimme ja kuninkaamme.
236) Ps. 45:8. Sinä rakastat vanhurskautta ja vihaat vääryyttä; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin sinun osaveljiäsi.
237) Ap.t. 10:38. Jumala oli Pyhällä Hengellä ja voimalla voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen.
Kristus on Vapahtajan virkanimitys. Kristus (kreikaksi), Messias (hepreaksi), Gesalbter (saksaksi), Anointed (englanniksi) tai Voideltu (suomeksi). Öljyllä voiteleminen ilmaisi viran ja tähän virkaan tarvittavan Pyhän Hengen lahjan saamista (1.Sam. 16:13).
— Sen, että raamattuviitteessä 236 todella on kysymys Kristuksesta, näemme Hebr. 1:9:stä. “Iloöljy” on, kuten näemme raamattuviitteestä 237, Pyhä Henki, joka vuodatettiin Kristuksen päälle Hänen kasteensa yhteydessä, mikä osoitti Hänen astumisensa julkiseen tehtäväänsä tai virkaansa. “Osaveljet” ovat ne, joilla on sama virka, nimittäin Vanhan testamentin ylipapit (2.Moos. 29:4–7), profeetat (1.Kun. 19:16) ja kuninkaat (1.Sam. 16:13). “Enemmän kuin osaveljiäsi” osoittaa, että Kristus sai enemmän, todellakin täyden määrän Pyhää Henkeä (Joh. 3:34), joten Hänen asemansa oli korkeampi kuin Hänen osaveljiensä. Vanhan testamentin profeetat, ylipapit ja kuninkaat olivat Kristuksen tyyppejä, esikuvia, varjoja: he ennakoivat viroissaan todellisen profeettamme, ylimmäisen pappimme ja kuninkaamme kolminkertaista virkaa.
131. Kuka Jeesus Kristus on?
Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen.
132. Miksi me uskomme, että Jeesus Kristus on tosi Jumala?
Koska Kirjoitukset omistavat Hänelle {1}jumalallisia nimiä, {2}jumalallisia ominaisuuksia, {3}jumalallisia tekoja ja {4}jumalallista kunniaa ja kirkkautta.
238) 1.Joh. 5:20. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
239) Room. 9:5. Heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!
240) Joh. 20:28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: “Minun Herrani ja minun Jumalani!”
241) Jer. 23:6. Tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: “Herra on meidän vanhurskautemme”.
242) Ps. 2:7. Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
243) Joh. 3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
244) Room. 8:32. Jumala, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
245) Joh. 1:1,2. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
246) Hebr. 13:8. Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
247) Matt. 28:18. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
248) Joh. 21:17. Herra, sinä tiedät kaikki.
249) Matt. 28:20. Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
250) Joh. 1:3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
251) Hebr. 1:3. Hän kantaa kaikki voimansa sanalla.
252) Matt. 9:6. Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi.
253) Joh. 5:27. Isä on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
254) Joh. 5:23. Että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
255) Hebr. 1:6. Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit.
Raamatunkertomuksia:
Joh. 2:1–11. Kaanan häät. —
Matt. 9:1–8. Halvattu mies. —
Luuk. 8:22–25. Kristus nuhtelee myrskyä. —
Joh. 11:38–44. Lasaruksen herättäminen kuolleista.
Areios, aleksandrialainen presbyteeri [seurakuntapastori], opetti vuonna 318 j.Kr., että Kristus oli ainoastaan samankaltainen (homoiousios [homoi’ú:sios]) kuin Isä, muttei samaa olemusta (homoousios [homo’ú:sios]) Isän kanssa, mikä itse asiassa merkitsi Kristuksen jumaluuden kieltämistä. Kirkko hylkäsi areiolaisuuden Nikaian ja Athanasioksen uskontunnustuksissa. Meidän aikoinamme monet ylistävät Jeesusta suureksi opettajaksi ja uudistajaksi, mutta kieltävät, että Hän on todella Jumala. Ellei Kristus ole tosi Jumala, niin Hän oli halpamainen petkuttaja eikä missään nimessä mikään hyveen ja totuudellisuuden esimerkki; siinä tapauksessa Hänen uskontonsa on huijausta. Tässä kuten kaikissa muissakin opin yksityiskohdissa meidän on tarkoin varottava seuraamasta inhimillistä järkeilyä ja sen sijaan uskottava, mitä Raamattu opettaa.
1. Ne jumalalliset nimet, jotka Hänelle omistetaan raamattuviitteissä 238–245, eivät ole pelkkiä kunnianimityksiä, vaan ne kertovat meille juuri sen, mikä Hän on. Raamattuviitteessä 241 Messiasta kutsutaan Herraksi, siis Jahveksi (Jehovaksi); raamattuviitteessä 245 Sanaa kutsutaan Jumalaksi, ja tämä Sana on Kristus (katso jae 14); kristitytkin ovat Jumalan lapsia, Hänen poikiaankin [Luuk. 15:24], mutta Kristus on Jumalan oma, ainokainen Poika (244, 243 ja 242).
2. Ne jumalalliset ominaisuudet, jotka Hänelle omistetaan raamattuviitteissä 246–249, kuvaavat Kristusta sellaisena kuin Hän todella on: Hän on iankaikkinen (246; Joh. 17:5), kaikkivaltias (247), kaikkitietävä (248) ja kaikkialla läsnäoleva (249). —
3. Tässä mainittujen jumalallisten tekojen — luomisen (250), ylläpitämisen (251), syntien anteeksiantamisen (252) ja viimeisen tuomion (253) — lisäksi meidän on Kristuksen jumaluuden todisteina viitattava myös niihin ihmetekoihin, jotka Hän suoritti omassa nimessään ja voimassaan (katso ylläolevat raamatunkertomukset), ja Hänen ylösnousemukseensa (305).
4. Kirjoitukset omistavat Hänelle jumalallisen kunnian taivaassa (raamattuviite 255) ja vaativat kaikkia ihmisiä palvomaan Häntä Jumalana (raamattuviite 254).
133. Miksi me uskomme, että Jeesus Kristus on myös tosi ihminen?
Siksi, että Kirjoitukset {1}nimenomaan nimittävät Häntä “ihmiseksi” ja {2}sanovat Hänellä olevan kaikki, mikä ihmiselle kuuluu, niin olemuksen kuin {3}toimintojenkin puolesta.
256) 1.Tim. 2:5. Yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.
257) Luuk. 24:39. Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan.
258) Matt. 26:38. Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti.
Raamatunkertomuksia:
Mark. 4:38. Jeesus nukkui. —
Matt. 4:2. Jeesukselle tuli nälkä.
1. Joskin Jeesus on Jumalan Poika ja myös kutsui itseään siksi (243), Hän enimmäkseen puhui itsestään “Ihmisen Poikana” (252). Hän syntyi ihmisäidistä (raamattuviite 284), ja äitinsä puolelta Hänellä on esivanhempinaan ihmisiä (raamattuviite 239), joten Hän on oikea, tosi ihminen (raamattuviite 256: On olemassa yksi Jumala, ja on myös olemassa yksi välimies tämän taivaassa olevan Jumalan ja maan päällä elävien ihmisten välillä, ja tämä välimies on ihminen Kristus Jeesus; tämän nimenomaisen raamatunkohdan tarkoituksena ei siis ole opettaa Kristuksen olevan sekä ihminen että Jumala, vaan että Hän ihmisenä on ihmiskunnan ja Jumalan välimies).
2. Todellisena ihmisenä Kristuksella on myös todellinen ihmisruumis (257 ja 269) ja tässä ruumiissa todellinen ihmissielu (258).
3. Ylläolevat raamatunkertomukset osoittavat, että Kristuksella oli myös ihmisen toiminnot.
— Koska Kristus on tosi ihminen, Hän ei ainoastaan tiedä, miten olemme heikkoja, vaan Hän myös myötätuntoisesti “säälii meidän heikkouksiamme” (Hebr. 4:15).
134. Mitkä kaksi luontoa Kristuksella siis on?
Jumalallinen luonto ja inhimillinen luonto.
259) 2.Sam. 7:19. Ja tämä on sen ihmisen laki, joka on Herra Jumala. [käännös Biblian mukaan]
Room. 9:5. [Israelilaisten ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!] Katso kysymys 132.
Selvitellessään mielessään sen lupauksen sisältöä, jonka oli saanut, Daavid tässä raamatunkohdassa (259) puhuu omasta, siis Daavidin siemenestä eli jälkeläisestä (jae 12), jonka oli määrä olla myös Jumalan Poika (jae 14). Näin ollen Daavid ihmettelee, miten erikoislaatuinen onkaan tämä ihminen, joka on myös Herra Jumala. Raamattuviite 239 [Room. 9:5]: Puhuessaan Jeesuksesta Kristuksesta Paavali kertoo meille, että Hänellä, lihan puolesta, on esi-isinä ihmisiä, jotka olivat juutalaisia, joten Hän on myös itse tosi ihminen ja Hänellä on ihmisluonto, mutta samanaikaisesti Hän on myös Jumala. Näin ollen Kristuksella on kaksi luontoa: täydellinen jumalallinen luonto ja täydellinen inhimillinen luonto.
135. Miten nämä kaksi luontoa ovat yhdistyneet Kristuksessa?
{1}Sellaisella tavalla, että Jumalan Poika omaksui inhimillisen luonnon omaan persoonaansa {2}ja että tässä yhdessä Persoonassa kumpikin näistä kahdesta luonnosta on osallinen toisensa ominaisuuksiin.
260) Joh. 1:14. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
261) 1.Tim. 3:16. Se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu lihassa. [käännös Biblian mukaan]
262) Kol. 2:9. Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti. (Jumalallisen ja inhimillisen luonnon persoonallinen yhtymys Kristuksessa, unio personalis.)
263) Jes. 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
264) Matt. 28:18. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
265) Matt. 28:20. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
266) Ap.t. 3:15. Elämän ruhtinaan te tapoitte.
267) 1.Joh. 1:7. Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (Kristuksen kummankin luonnon ominaisuuksien yhteisyys, communicatio idiomatum.)
Samoin kuin ruumis ja sielu ovat yhtyneet olemaan yksi ihmisolento, niin myös Kristuksen inhimillinen luonto ja jumalallinen luonto ovat niin läheisesti ja tiiviisti yhtyneet, että ne yhdessä muodostavat yhden jakamattoman ja jaettavaksi mahdottoman persoonan, yhden Kristuksen. Neitsyt Marian Poika ja Jumalan Poika “on minun Herrani”. (Lue Athanasioksen tunnustus.) Jumalallinen luonto ei muuttunut inhimilliseksi eivätkä molemmat luonnot myöskään sulautuneet yhteen ja sekoittuneet muodostaakseen uuden persoonan, vaan molemmat luonnot, vaikkakin erottamattomasti yhtyneinä yhdessä persoonassa, ovat yhä erilaiset, ja kumpikin on itsessään täydellinen. Lihaa ei tehty Jumalaksi, toisin sanoen inhimillinen luonto ei hetkeäkään ollut olemassa omana persoonanaan, minkä jälkeen se olisi saanut jumalallisen luonnon persoonallisuuteensa; Jeesus Nasaretilaista ei tehty Jumalan Pojaksi kasteensa yhteydessä, vaan Kristuksen inhimillinen luonto oli aivan alusta asti, sikiämisestään saakka (284) yhtyneenä Jumaluuden toiseen Persoonaan eikä siksi koskaan ollut olemassa erillisenä persoonana.
— “Sana tuli lihaksi” (260): Jumalan Poika, joka oli iankaikkisesti ollut olemassa Pyhän Kolminaisuuden erillisenä Persoonana (raamattuviite 242), omaksui ajan täytyttyä jumalalliseen Persoonaansa toisen, inhimillisen luonnon (raamattuviitteet 269 ja 276). Näin kohtaamme Jeesuksessa tämän suuren salaisuuden, jota ihmismieli ei voi koskaan selvittää: että Hänessä Jumala, iankaikkinen jumalallinen luonto, “on ilmoitettu”, tullut näkyväksi, “lihassa”, inhimillisessä luonnossa (raamattuviite 261); niinpä opetuslapset katselivat tässä miehessä, Jeesus Nasaretilaisessa, “senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä” (raamattuviite 260), koska Jumaluus oli tehnyt Hänen inhimillisen luontonsa asumuksekseen (raamattuviite 262). Kristuksen inhimillinen luonto ei koskaan ole ollut olemassa eikä koskaan ole oleva itseään varten ja itsenäisenä, vaan on aina ollut ja on aina oleva erottamattomasti yhtyneenä jumalallisen luonnon kanssa. Tämän persoonallisen yhtymyksen vuoksi Kristusta kutsutaan täydestä syystä Jumal-ihmiseksi. Ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule toista tällaista inkarnaatiota.
1. Samoin kuin [luonnostaan kuuma] tuli kuumentaa raudan [joka ei ole kuuma luonnostaan], niin myös Kristuksen jumalallinen luonto, jolla on jumalalliset ominaisuudet, osallistuttaa inhimillisen luonnon niihin ja antaa ne inhimilliselle luonnolle. Raamattuviitteessä 263 Kristusta sanotaan “lapseksi”, siis ihmiseksi, mutta silti tälle lapselle annetaan jumalallisia nimiä, eivätkä nämä nimet ole tyhjiä arvonimiä, vaan tämä lapsi todella on kaikkea, mitä nämä nimet sanovat hänen olevan. Kristuksen jumalallinen luonto on kaikkivaltias iankaikkisuudesta asti, mutta raamattuviite 264 opettaa, että kaikki valta, kaikkivaltius, on annettu Hänelle, mikä voi merkitä vain sitä, että se on annettu inhimilliselle luonnolle; näin ollen myös inhimillisestä luonnosta on tullut kaikkivaltias. Ja sama inhimillinen luonto, jolle kaikki valta on annettu, on raamattuviitteen 265 mukaan myös kaikkialla läsnäoleva.
2. Samoin kuin sielu on osallinen aivan kaikkeen, mitä ruumis tekee ja kärsii, niin myös Kristuksen jumalallinen luonto on osallinen kaikkeen siihen, mikä on ominaista inhimilliselle luonnolle. Jumalallista luontoa itseään ei voi tappaa, se ei voi kuolla, vaan ainoastaan inhimillinen luonto; kun kuitenkin tämä nimenomainen inhimillinen luonto on, persoonallisen yhtymyksen tähden, Jumalan Pojan inhimillinen luonto, on aivan asianmukaista sanoa: “Elämän ruhtinaan te tapoitte” (266), tai että Jumalan Poika kuoli ristillä, tai puhua “Jumalan Pojan verestä” (267). Koska Jumalan Pojalla oli tosi inhimillinen luonto, Hänellä oli myös ruumis, Hänellä oli veri ja luut, ja tässä inhimillisessä luonnossaan Hän teki ja kärsi kaiken, mitä varsinaisesti ainoastaan ihminen voi tehdä ja kärsiä. Kaikki, mikä on pohjimmiltaan ominaista kummalle hyvänsä näistä kahdesta luonnosta, voidaan täydellä todella sanoa siitä Persoonasta, jolla nämä kaksi luontoa on: Kristus on syntynyt Isästä iankaikkisuudessa, nimittäin jumalallisen luontonsa puolesta; Hän on syntynyt neitsyt Mariasta [ajassa], nimittäin inhimillisen luontonsa puolesta.
136. Mitä tarkoitusta varten Jumalan Poika omaksui inhimillisen luonnon?
Lunastaakseen ja pelastaakseen syntisen ihmissuvun.
268) Matt. 18:11; Luuk. 19:10. Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.
137. Miksi Lunastajamme oli välttämättä oltava tosi ihminen?
Jotta Hän {2}pystyisi sekä täyttämään lain että {3}kärsimään ja kuolemaan kaikkien {1}ihmisten sijaisena.
269) Hebr. 2:14. Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen.
1. Ihmissuvun sijaisena Vapahtajamme on välttämättä oltava itsekin ihminen. Kaikesta, mitä sijainen tekee, hän saa ansion niiden hyväksi, joita hän edustaa.
2. Laki annettiin ihmissuvun täytettäväksi, mutta kun ihmiskunta ei siihen kyennyt (kysymys 90), Kristus täytti sen ihmissuvun puolesta, ja siksi Hänen täytyi olla itsekin ihminen (276: Jumalan Poika oli “vaimosta syntynyt”, oli syntynyt ihmiseksi, jotta Hänet voitaisiin “tehdä lain alaiseksi”, nimittäin Jumalan lain, joka Hänen oli määrä täyttää meidän puolestamme, jotka lain alaisina emme sitä pystyneet täyttämään). Koska Vapahtajan oli määrä toteuttaa ihmiselle määrätty työ ihmissuvun sijassa, oli välttämätöntä, että Hänen itsensäkin pitäisi olla ihminen.
3. Ihmisen piti kuolla syntiensä tähden (140); pelastaakseen ihmisen Kristus kärsii ihmisen kuoleman; koska Jumala ei voi kuolla, Vapahtajan täytyi olla ihminen (269: Hän myös tuli itse ihmiseksi, lihaksi ja vereksi, voidakseen kuolla ja kuolemansa kautta kukistaa jne.).
138. Miksi Hänen oli välttämättä oltava tosi Jumala?
Jotta Hän riittäisi lepyttämään Jumalan vihan ja voittamaan synnin, kuoleman ja perkeleen.
270) Ps. 49:8,9. Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta.
1. Syntinen ihminen ei pysty pitämään lakia omastakaan puolestaan, paljoa vähemmän toisen puolesta, eikä hän kärsimisellään ja kuolemallaan kykene sovittamaan omiakaan syntejään, paljoa vähemmän toisen syntejä (raamattuviite 270: Sielun lunastaminen maksaa niin paljon, ettei yksikään syntinen ihminen pysty maksamaan riittäviä lunnaita Jumalalle; näin ollen hänen on lakattava yrittämästäkään ja luovuttava kaikesta toivosta koskaan lunastaa veljeään).
2. Jos olisi olemassa täydellinen [pelkkä] ihminen, vaikkakaan sellaista ei ole (raamattuviite 145), niin hän pystyisi pitämään lain vain omasta puolestaan eikä toisen puolesta; jos hän yrittäisi kärsiä synnin rangaistuksen toisen puolesta, hän voisi tehdä sen vain yhden henkilön puolesta (havainnollistus: Yksi uusi dollarin seteli voi korvata vain yhden [esim. käytöstä poistettavan] vanhan setelin) ja hänen olisi kärsittävä ikuisesti. Mutta tälläkään hinnalla hän ei pystyisi saamaan tämän yhden henkilön lunastusta täydelliseksi, sillä hän ei [ollut alun perin] pitänyt lakia tämän puolesta eikä näin ollen pystyisi koskaan saamaan sovitusta täysin valmiiksi. Siksipä pyhimyskään ei pystyisi lunastamaan meitä.
Jumala lähetti Kristuksen, ja näin ollen Hän on Jumalalle kelpaava sijainen. Kristus oli Jumalana lain yläpuolella eikä Hänen tarvinnut pitää sitä omasta puolestaan; siksi Hän pystyi täyttämään sen muiden puolesta. Vailla mitään omaa syntiä, jonka tähden Hänen täytyisi kärsiä (raamattuviite 294), Hän oli sellaisessa asemassa, jossa oli mahdollista kärsiä kuolema toisten puolesta. Ja se tosiseikka, että Kristus on Jumalan Poika, antaa Hänen sijaiskuuliaisuudelleen, –elämälleen ja –kuolemalleen sellaisen äärettömän arvon, että se on riittävä pelastamaan kaikki syntiset, kaikkein viheliäisimmätkin. Se, mikä on vuotanut puolestamme, on nimenomaan Jumalan Pojan veri, ja juuri siksi tämä veri voi puhdistaa meidät kaikesta synnistä (267). (Havainnollistus: Yksi sadan dollarin seteli riittää korvaamaan sata yhden dollarin seteliä; samoin tämä yksi Jumalan Poika riittää korvaamaan kaikki ihmiset, ja se, mitä Hän teki, on riittävä lunastushinta heidän kaikkien puolestaan. Rautakimpale ja kultakimpale voivat painaa yhtä paljon, mutta silti kultakimpale on näistä arvokkaampi; samaten sen luontainen arvo, mitä Jumalan Poika kärsi ja teki, on paljon suurempi kuin sen arvo, mitä mikään luotu voisi tehdä tai kärsiä.) Ei [pelkkä] ihminen, vaan yksin Jumala voi sovittaa maailman Jumalan kanssa (381”). Kristushan on tosi Jumala, ja juuri siksi Hän on se aivan ainoa sijainen, jonka elämä ja kärsimys, joka kesti kaikkiaan noin kolmenkymmenenkolmen vuoden ajan, riittää hyvittämään sen ikuisen kärsimyksen, jonka ihmiskunta oli synneillään ansainnut.
139. Kuinka moninkertainen on se virka, jonka Kristus omaksui pelastukseksemme?
Kolminkertainen: profeetan, ylimmäisen papin ja kuninkaan.
140. Mitä kaikkea Kristuksen profeetalliseen virkaan kuuluu?
Tämä, että Hän sanoin ja teoin ilmoitti itsensä, ja evankeliumin saarnassa yhä ilmoittaa itsensä, Jumalan Poikana ja maailman Lunastajana.
271) 5.Moos. 18:15. Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
272) Matt. 17:5. Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä.
273) Joh. 1:18. Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
274) Luuk. 10:16. Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt.
1. Profeetta on henkilö, joka puhuu toisen, nimittäin Jumalan, puolesta — siis henkilö, joka tekee Jumalan Sanan ja tahdon tunnetuksi ihmisille; hän on näin ollen Jumalan edustaja, virallinen lähettiläs (2.Kor. 5:20).
2. Raamattuviitteestä 271 opimme, että Israelin kansasta oli määrä nousta profeetta, jonka oli määrä olla samankaltainen kuin Mooses, joka oli suurin Vanhan testamentin profeetoista — niin, Hänen oli määrä olla suurempikin kuin Mooses, sillä Häntä ihmisten oli määrä kuulla sitten, kun Hän olisi tullut; Ap.t. 3:19–26:sta näemme, että Jeesus on tämä profeetta. Raamattuviite 272 opettaa meille, että Jeesus on Jumalan profeetta, sillä Jumalahan käskee meidän kuulla Häntä. Raamattuviitteestä 273 opimme, että kaiken, mitä ikinä tiedämmekin Jumalasta, meille on ilmoittanut Jumalan Poika, jota tästä syystä kutsutaankin “Sanaksi” (245). Kristus ei puhunut meille inspiroituna, kuten profeetat tekivät, vaan omakohtaisen asiantuntemuksensa perusteella (Joh. 3:32). Kaiken meille tulevan Jumalan ilmoituksen välittää Kristus, joka on lähettänyt Pyhän Hengen pyhien Jumalan ihmisten sydämeen [niin, että nämä ovat voineet kirjoittaa Raamatun] (2, 4 ja 184; Joh. 16:13,14). Näin ollen Kristus on [perimmältään] aivan ainoa profeetta, eikä ainoasta tosi Jumalasta ole mitään ilmoitusta paitsi Hänen kauttaan.
3. Kaiken ilmoituksen pääsisältö ja –sanoma on tämä, että Kristus Jeesus on Jumalan Poika ja maailman Lunastaja (165).
4. Vanhassa testamentissa Kristus toteutti profeetallista virkaansa profeettojen, Jumalan pyhien ihmisten kautta (2); maan päällä eläessään saarnaamalla itse ja tekemällä ihmeitä; sitten apostoliensa ja evankelistojensa kautta; nykyaikana evankeliumin saarnaamisen kautta (274; Mark. 16:15).
5. Kristuksen profeetallinen virka on tärkeä, koska tämän virkansa kautta Hän tekee meille tiettäväksi sen, mitä on meille hankkinut ylimmäispapillisessa virassaan.
141. Mitä kaikkea Kristuksen ylimmäispapilliseen virkaan kuuluu?
Se, että Hän meidän puolestamme täydellisesti täytti lain ja uhrasi itsensä meidän puolestamme ja yhä puhuu meidän puolestamme taivaalliselle Isälleen.
275) Hebr. 7:26,27. Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
276) Gal. 4:4,5. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi tehdyn, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. [käännös osittain Biblian mukaan]
277) 1.Piet. 2:24. Kristus “itse kantoi meidän syntimme” ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen “haavainsa kautta te olette paratut”.
278) 1.Joh. 2:1,2. Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
1. Pappi pyrkii uhraamisen ja esirukouksen kautta sovittamaan ihmiset Jumalan kanssa; hän on tekemisissä Jumalan kanssa ihmisten puolesta ja edustaa heitä Jumalan edessä (Hebr. 5:1; 3.Moos. 16. luku).
2. Kristus on todellinen ja ainoa ylimmäinen pappimme, jonka pelkkiä varjoja ja tyyppejä [ennakkokuvia] kaikki Vanhan testamentin papit olivat; huomaa ero Hänen ja heidän välillään raamattuviitteissä 275 ja 537.
3. Kristus ei ollut ainoastaan ylimmäinen pappi, vaan Hän oli myös uhri (275 ja 299). Vanhan testamentin uhreilla, jotka olivat Kristuksen varjoja, oli arvoa ja voimaa vain siitä syystä, että ne ennustivat Hänen uhriaan Golgatalla (havainnollistus: kun Yhdysvaltain seteliraha oli sidottu kultakantaan, 20 dollarin setelillä oli arvoa vain siksi, että valtion kassaholvissa sitä vastasi tasan 20 dollarin arvoinen määrä puhdasta kultaa). —
4. Ylimmäisenä pappinamme Kristus täytti Jumalan lain puolestamme (276 ja 164), ja tätä sanotaan Hänen toimivaksi (aktiiviseksi) kuuliaisuudekseen. Hän uhrasi itsensä meidän puolestamme kärsimällä meidän rangaistuksemme ja kuolemamme (275, 277, 287, 294, 295 ja 299), ja tämä on Hänen alistuva (passiivinen) kuuliaisuutensa. Puolustajanamme Hän puhuu Jumalalle, vetoaa Jumalaan ja esirukoilee Jumalaa meidän kristittyjen puolesta (278; Room. 8:34; Hebr. 7:25; Luuk. 22:32; Joh. 17:9) ja maailman puolesta (Luuk. 13:6–9). Ei kukaan pyhimys, ei Neitsyt Mariakaan, vaan Kristus on meidän ainoa Puolustajamme ja välimiehemme (256); näin on ensinnäkin siksi, että Hän on itse vanhurskas eikä joudu vastaamaan ainoastakaan itse tehdystä synnistä, ja toiseksi siksi, että Hän on meidän syntiemme sovitus ja myös koko maailman syntien (278).
— Tämä virka on keskeisen tärkeä, sillä ylimmäisenä pappinamme Kristus todella hankki ja takasi meille armon ja syntien anteeksiantamuksen (377”).
142. Mitä kaikkea Kristuksen kuninkaalliseen virkaan kuuluu?
Se, että {1}Hän hallitsee väkevästi kaikkia luotuja ja {2}erityisesti hallitsee ja suojelee kirkkoaan ja {3}lopulta johtaa sen kunniaan.
279) Matt. 28:18. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Matt. 11:27.(Voiman valtakunta.)
280) Joh. 18:37. Niin Pilatus sanoi hänelle: “Sinä siis kuitenkin olet kuningas?” Jeesus vastasi: “Sinäpä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.”
281) Matt. 21:5. Sanokaa tytär Siionille: “Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla”.(Armon valtakunta.)
282) 2.Tim. 4:18. Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.(Kirkkauden valtakunta.)
Kuninkaalla on valta ja laillinen oikeus hallita jotain valtiota.
— Se, että Kristuksen oli määrä olla kuningas, oli ennustettu (2.Sam. 7:12). Häntä myös sanotaan kuninkaaksi (281), ja Hän kutsuu itseään kuninkaaksi (raamattuviite 280).
— Hän ei ole maallinen kuningas (Joh. 18:36).
Kristus on:
1. luomakunnan — ihmiskunnan, enkelien ja riivaajien — kaikkivaltias kuningas (raamattuviitteet 279 ja 302). Tätä valtakuntaa Hän hallitsee itsevaltaisella ja kaikkivaltiaalla voimalla, niinpä sitä kutsutaankin voiman valtakunnaksi;
2. Kirkkonsa kuningas. Totuuden todistuksen (280), armon evankeliumin, kautta Hän voittaa seuraajia, jotka uskovat Häneen, ja rakentaa näin omaa kirkkoaan; saman evankeliuminsa kautta Hän hallitsee kirkkoaan. Kristittyjä ei ole orjuutettu lain alle (Room. 6:14), vaan Jumalan armo, jota he nauttivat uskon kautta, on heidän elämässään liikkeellepanevana voimana. Kaikki, jotka todella uskovat evankeliumin, ovat tämän valtakunnan kansalaisia (358”). Tytär Siion (281) on se oikea kirkko, jonka kuningas Kristus on. Hän hallitsee voiman valtakuntaa armon valtakuntansa tarpeiden mukaisesti ja sen hyväksi (kysymys 165165). Armon valtakunta päättyy viimeisenä päivänä;
3. kunnian kuningas. Kirkkauden valtakunta ei ole maan päällä, vaan taivaassa, missä Kristuksella itsellään on oleva kaikki kirkkaus ja kunnia (282 ja 400”) ja missä myös kaikki oikeat uskovat kristityt, kuoleman [tai Kristuksen paluun, paruusian: katso kysymys 202, 6. toteamus] kautta armon valtakunnasta taivaan valtakuntaan siirtyneinä, tulevat kirkastetuiksi (401”). Tämä valtakunta jatkuu iankaikkisesti.
143. Mitkä kaksi tilaa erotamme Kristuksen hoitaessa tätä virkaansa?
Alennuksen tilan ja korotuksen tilan.
144. Mitä kaikkea kuului Kristuksen alennuksen tilaan?
Se, että Kristus, inhimillisen luontonsa puolesta, ei aina eikä täysin käyttänyt sitä jumalallista majesteettisuutta, josta Hänen inhimillinen luontonsa oli tehty osalliseksi.
283) Fil. 2:5–8. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Raamatunkertomuksia:
Joh. 2:11. Joh. 11:40. Joh. 18: 6. Salatun kirkkauden säteitä.
Se, että Jumalan Pojasta tehtiin ihminen, ei sinänsä merkinnyt Kristuksen alentumista: inkarnaatio ei ole sama asia kuin alennus. Kysymys ei ollut siitäkään, että Hänen inhimillinen luontonsa olisi luopunut kaikista jumalallisista ominaisuuksista, jotka se oli saanut jumalalliselta luonnolta, sillä ne ihmeet, jotka Kristus teki omassa nimessään ja omalla voimallaan, osoittavat, että myös Hänen inhimillinen luontonsa, jopa alennuksen tilassa ollessaankin, omisti jumalallisen majesteettisuuden (Joh. 1:14; 2:11).
Sen sijaan Kristuksen alennuksessa on kysymys siitä, että Hänen inhimillinen luontonsa ei täysin eikä kaiken aikaa julkisesti käyttänyt omistamiaan jumalallisia ominaisuuksia. Hänen jumalallinen luontonsa, joka on muuttumaton, ei hetkeksikään lakannut täysin käyttämästä jumalallista voimaansa ja majesteettisuuttaan; silloinkin, kun Hän makasi seimessä ja kun Hän riippui ristillä, Hän ylläpiti ja hallitsi kaikkea (221; Joh. 5:17). Kuitenkin Kristuksella oli inhimillisenkin luontonsa puolesta “Jumalan muoto”, Hän oli “Jumalan kaltainen” (283; katso Ominaisuuksien yhteisyys, kysymys 135), mutta silti “Hän ei katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen”, mikä tarkoittaa, että Hän ei seurannut voitokkaiden kenraalien tapaa esitellä sotasaalista triumfikulkueessa kansan silmien edessä, ei siis pitänyt julkisesti ja jatkuvasti esillä (304) sitä, että Hän inhimillisessä luonnossaankin omisti jumalallisen majesteettisuuden. Ihmiset ovat ylpeitä ja haluavat esitellä sitä, mitä ovat; mutta Kristus osoitti nöyrää mieltä siinä, että Hän ei ottanut asiakseen osoittaa ihmisille kaiken aikaa, että Hän oli “Jumalan kaltainen”, vaan vain tilanteen niin vaatiessa Hän teki ihmeitä, väläyttäen näin esiin salatun kirkkauden säteitä (Joh. 2:11). Jos Hän olisi maanpäällisen elämänsä aikana täysin ja kaiken aikaa käyttänyt jumalallista majesteettisuuttaan myös inhimillisessä luonnossaan, Hänen vihollisensa eivät olisi pystyneet vangitsemaan eivätkä tappamaan Häntä (Joh. 18:6) eikä Hän olisi voinut kuolla meidän lunastukseksemme. Mutta vaikkakin Hänellä tosiasiassa oli “Jumalan muoto”, Hän “otti” päällensä, omaksui ja ilmaisi “orjan muodon”, kätkien jumalallisen majesteettisuutensa, kuten kuningas voi kätkeä kuninkaalliset vaatteensa kerjäläisen kaavun alle. Hän oli väkevä Jättiläinen, joka ei käyttänyt voimaansa, vaan antoi heikkojen lasten surmata Hänet. Kaiken tämän Hän teki kuuliaisena Jumalalle, jotta Hän voisi kärsiä ja kuolla meidän syntiemme tähden.
— “Olkoon teillä se mieli”: kristittyjen on määrä seurata Kristuksen nöyryyden esimerkkiä.
145. Millä sanoilla Toinen uskonkappale kuvaa alennuksen tilaa?
Näillä sanoilla: “sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin”.
Näitä tapahtumia voidaan sanoa alennuksen vaiheiksi; niitä ei kuitenkaan pidä sanoa alennuksen asteiksi, sillä alennuksen asteista puhuminen tarkoittaisi alennuksen syvyyden vaihtelua, mutta tällaista vaihtelua ei ollut, vaan ensimmäisestä viimeiseen vaiheeseen asti alennus oli yhtäläinen.
146. Mitä Kirjoitukset opettavat Kristuksen sikiämisestä?
Sen, että Kristus Pyhän Hengen ihmeellisen toiminnan kautta sikisi tosi ihmiseksi Neitsyt Mariasta.
284) Luuk. 1:35. Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
Kristus oli joka suhteessa muiden ihmislasten kaltainen (Hebr. 2:14–17), paitsi että Hän ei ollut inhimillisen isän siittämä, vaan Hän on “Jumalan Poika”, ja että Hän sikisi synnittä, oli “pyhä”. Hänen — ja ainoastaan Hänen — sikiämisensä oli saastaton.
147. Mitä Kirjoitukset opettavat Kristuksen syntymästä?
Sen, että Kristus syntyi Neitsyt Mariasta tosi ihmisenä ja suuressa köyhyydessä.
285) Jes. 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu.
Luuk. 2:1–14. Jouluevankeliumi.
Matt. 8:20. Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi. (Kristuksen köyhyys.)
148. Mitä Kirjoitukset todistavat Kristuksen kärsimisestä ja kuolemasta?
Sen, että Pontius Pilatuksen aikana Hän kärsi sanoinkuvaamattomat ruumiin ja sielun kidutukset ja kuoli kirotussa ristinpuussa.(Kertomus Kristuksen kärsimisestä ja kuolemasta.)
149. Mitä Kirjoitukset sanovat Kristuksen hautaamisesta?
Sen, että Hänen pyhä ruumiinsa asetettiin hautakammioon ja pysyi siellä kolmanteen päivään asti näkemättä turmelusta eli mätänemättä.
286) Ps. 16:10. Et salli sinun pyhäs näkevän turmelusta. [käännös Biblian mukaan]
150. Mitä tarkoitusta varten Kristus tällä tavoin nöyryytti itsensä?
Lunastaakseen minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen.
Lunastaa-sana merkitsee sitä, että joku vapauttaa jonkun toisen maksamalla tästä lunastusmaksun.
Kadotetun: synnin kautta me olimme joutuneet eroon Jumalasta ja harhautuneet kauas Hänen luotaan emmekä pystyneet löytämään tietä takaisin Hänen yhteyteensä.
Tuomitun: synnin tähden olimme Jumalan kirouksen alaisia (139) ja iankaikkisen kuoleman ansainneita (140).
151. Mistä Kristus lunasti sinut?
Kaikista synneistä, kuolemasta ja paholaisen vallasta.
152. Missä merkityksessä Kristus lunasti sinut kaikista synneistä?
Hän vapautti minut synnin {2}syyllisyydestä, {3}rangaistuksesta ja {4}hallintavallasta.
287) Gal. 3:13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme — sillä kirjoitettu on: “Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu”.
288) 1.Piet. 1:18,19. Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.
1. Kristusta ei tehty syntiseksi meidän puolestamme, Hän ei tehnyt syntiä meidän puolestamme, eikä Hän näin ollen vapauttanut meitä synnin tekemisestä, sillä sitä tosiasiaa, että juuri me teimme syntiä, ei voi kumota.
2. Me olemme itse vastuussa jokaisesta tekemästämme synnistä, ja synnin kautta meistä on tullut syyllisiä Jumalan edessä. Tämä syyllisyys kuitenkin asetettiin ja sälytettiin Kristuksen päälle ja luettiin Hänen syykseen, Hänet Jumala “meidän tähtemme teki synniksi” (294). Me teimme kielletyn teon, mutta Kristus otti kantaakseen kaiken vastuun, syytöksen ja syyllisyyden tästä teosta. Näin ollen me olemme nyt syyttömiä ja viattomia eli vanhurskaita Jumalan edessä (294).
3. Kantaessaan syyllisyytemme Kristus otti kantaakseen myös rangaistuksemme: Hänet kirottiin meidän puolestamme (287) ja Hän kärsi meidän rangaistuksemme (295; kärsimyskertomus). Näin ollen me olemme nyt vapaita synnin kirouksesta ja rangaistuksesta ja meillä on rauha Jumalan kanssa.
4. Ihminen on luonnostaan synnin palvelija ja orja (Room. 7:14). Kuitenkin ne, jotka uskovat Kristukseen, ovat pyhitetyt tämän uskon kautta, eikä heidän tarvitse, ei pitäisi, eivätkä he tahdokaan olla kuuliaisia synnille (Room. 6:12–14). Juuri tämä usko Kristukseen vapauttaa meidät synnin hallintavallasta. Sellaista uskoa ei meillä voisi olla, ellei Kristus olisi lunastanut meitä synnin syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Mutta kun hän on tämän tehnyt, hän on lunastanut meidät myös synnin hallintavallasta ja hirmuvallasta, tästä “turhasta vaelluksesta”, arvottomasta elämäntavasta, synnin hallitsemasta elämästä. Siinä määrin kuin annamme periksi vanhan Aadamin himoille, olemme edelleen myydyt synnin alaisuuteen (Room. 7:14), mutta siinä määrin kuin Jumalan armo eli uskon voima Kristuksessa hallitsee meitä, olemme vapaat synnin hallintavallasta.
153. Missä merkityksessä Kristus on vapauttanut sinut kuolemasta?
Minun ei tarvitse pelätä ajallista kuolemaa, sillä iankaikkisella kuolemalla ei enää ole mitään valtaa minuun.
289) Hebr. 2:14,15. Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
290) 2.Tim. 1:10. Kristus kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden.
1. Kuolema on eroon joutumista: hengellisessä kuolemassa sielu joutuu eroon Jumalasta, ajallisessa kuolemassa sielu ja ruumis joutuvat eroon toisistaan, ja iankaikkisessa kuolemassa sielu ja ruumis joutuvat iankaikkisesti eroon Jumalasta.
2. Se on hengellinen kuolema, että ihmiseltä puuttuu tosi pelko, rakkaus ja luottamus Jumalaa kohtaan. Ellei Kristus olisi lunastanut meitä synnistä, emme voisi koskaan uskoa Häneen syntiemme anteeksiantamiseksi, emme voisi todella pelätä emmekä rakastaa Jumalaa emmekä luottaa Jumalaan, vaan meidän täytyisi näin ollen jäädä epäuskoon eli hengelliseen kuolemaan. Tällä tavoin Kristuksen lunastustyö tekee meille mahdolliseksi uskoa Jumalaan ja saada siten takaisin hengellinen elämä.
3. Myös uskovat kristityt kuolevat ja kokevat ajallisen kuoleman kauheuden — ihminenhän luotiin elämään eikä kuolemaan —, mutta heille ajallinen kuolema ei ole asia, jota tarvitsisi pelätä: heidät on päästetty kuoleman pelosta (raamattuviite 289); kuolema on heille vain pimeä käytävä, joka johtaa heidät Jumalan ihaniin taivaallisiin asuinsijoihin (raamattuviitteet 395 ja 396). Tietäessään, että taivas odottaa heitä tuonpuoleisessa, tosi kristityt eivät kauhistu ajatusta kuolemasta, sillä kuolema on menettänyt otansa ja helvetti voittonsa (1.Kor. 15:55–57); pikemminkin heillä on harras halu päästä eriämään tästä elämästä (Fil. 1:23).
4. Siksi, että kristityt on uskon kautta saatettu sovintoon Jumalan kanssa, iankaikkisella kuolemalla ei ole yhtään minkäänlaista valtaa heihin (290), vaan he saavat periä iankaikkisen elämän (165).
154. Missä merkityksessä Kristus lunasti sinut paholaisen vallasta?
Hän voitti paholaisen, niin että tämä ei voi enää syyttää minua ja että voin nyt voittoisasti vastustaa sen kiusauksia.
291) 1.Moos. 3:15. Minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenes ja hänen siemenensä välille; sen pitää rikki polkeman sinun pääs, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän. [käännös vanhan Biblian mukaan]
292) 1.Joh. 3:8. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
Hebr. 2:14,15. Katso kysymys 153.
1. Sen tähden, että teimme syntiä, paholaisella oli valta syyttää meitä (Ilm. 12:10) ja kiusata meitä tekemään lisää syntiä (212; 1.Tess. 3:5).
2. Kristus voitti paholaisen (291, 292 ja 289) vastustamalla menestyksekkäästi tämän kiusausta (Matt. 4:3–11) ja maksamalla meidän puolestamme meidän syyllisyytemme rangaistuksen (kysymys 156).
3. Näin ollen paholainen ei nyt enää voi syyttää meitä (380), ja me voimme menestyksekkäästi vastustaa hänen kiusauksiaan (212).
155. Millä Kristus lunasti sinut?
{1}Ei kullalla eikä hopealla, {2}vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.
1.Piet. 1:18,19. Katso kysymys 152.
293) 1.Joh. 1:7. Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
1. Kaikki tämän maailman aarteet eivät riitä maksamaan yhdenkään synnin rangaistusta eivätkä lunastamaan yhtäkään sielua (raamattuviitteet 270 ja 288). Tässä suhteessa rikkaalla ei ole etua köyhään verrattuna: hänen miljoonansa eivät osta hänelle taivaspaikkaa.
2. Kristuksen veri on pyhää, sillä se on synnitöntä. Se on kallista, sillä se on Jumalan Pojan veri. Kristuksen kärsimisen ja kuoleman pelastava voima ei ole perimmältään Hänen kärsimyksensä pituudessa eikä suuruudessa, vaikka se toden totta olikin äärimmäisen suuri, vaan siinä, että se mies, joka kärsi ja kuoli meidän sijastamme, oli nimenomaan Jumalan Poika.
156. Miten tämä tuottaa sinulle lunastuksen?
Kristus maksoi sillä tavoin hyvityksen minun puolestani ja kärsi minun syyllisyyteni rangaistuksen.
294) 2.Kor. 5:21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
295) Jes. 53:4,5. Totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
1. Me olimme laiminlyöneet sen, mitä Jumala vaatii meiltä laissaan, joten Jumalan ankara viha oli noussut meitä vastaan. Toimivalla (aktiivisella) kuuliaisuudellaan Kristus teki puolestamme sen, mitä meidän oli määrä tehdä, ja sillä tavoin Hän maksoi hyvityksen Jumalan pyhyyden vaatimuksille, jotka vaativat meiltä täydellistä kuuliaisuutta.
2. Se, joka on yrittänyt kiertää verojaan, ei joudu maksamaan pelkästään veroja, vaan hänen on lisäksi kärsittävä rangaistus. Samoin ei riitä, että Kristus suorittaa velvollisuutemme vain lain täyttämisen osalta, vaan lisäksi on myös rangaistus kärsittävänä. Olimmehan synninteollamme nostattaneet Jumalan oikeutetun (vanhurskaan) vihan ja ansainneet rangaistuksen. Alistuvassa (passiivisessa) kuuliaisuudessaan Kristus kärsi syyllisyytemme rangaistuksen ja täytti sillä tavoin Jumalan oikeuden vaatimukset (295: “Hänen haavainsa kautta me olemme para[nne]tut”; 294: Siitä syystä, että Kristus tehtiin synniksi meidän puolestamme ja kärsi synnin rangaistuksen, kirouksen, me olemme nyt vanhurskaita [syyttömän asemassa] Jumalan edessä).
157. Kenen omaksi sinä olet tämän lunastuksen kautta tullut?
Kristus on lunastanut minut, ostanut ja voittanut minut, niin että minä olen nyt Hänen omansa, ja Hän on minun Herrani.
296) Ilm. 5:9. Sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset.
297) Jes. 53:11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
Aina, kun lunastamme, ostamme tai voitamme mitä hyvänsä, siitä tulee meidän omaamme; Kristus lunasti, osti ja voitti meidät, joten näin ollen me olemme Hänen omiaan ja Hän on meidän Herramme.
Kristus on lunastanut meidät “Jumalalle” verellään (raamattuviite 296): Hän on ostanut meidät Jumalalle, joten me kuulumme nyt Jumalalle.
Raamattuviite 297: “vaiva” on tuskallista työtä ja raadantaa. Jos ei näe mitään palkkaa vaivastaan, ei näe tuloksia työstään; mutta Kristus saa “sielunsa vaivan tähden… nähdä sen”: Hän saa nähdä lunastustyönsä tuloksen, sen menestyksen; ja Hän tulee “ravituksi”: tyydytetyksi menestyksestään. Näin ollen Kristuksen työ ei jäänyt turhaksi, vaan Hän todella sai lunastuksemme päätökseen.
Se, minkä joku saavuttaa vaivallaan, on hänen omaansa; vaivallaan Kristus ansaitsi ja voitti meidät — me olemme Hänen omansa.
“Tuntemuksensa kautta Hän vanhurskauttaa monet”; toisin sanoen: sen kautta, että ihmiset tuntevat Hänet, nimittäin uskon kautta Häneen, heidät vanhurskautetaan (julistetaan ja asetetaan syyttömän asemaan Jumalan edessä).
158. Lunastiko, ostiko ja voittiko Kristus omakseen ainoastaan sinut?
Ei, vaan {1}sekä minut {2}että koko kadotetun ja tuomitun ihmiskunnan.
298) Matt. 18:11. Luuk.19:10. Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.
299) Joh. 1:29. Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
300) 1.Joh. 2:2. Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
301) 2.Piet. 2:1. Valheenopettajat kieltävät Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
1. Meidän on painotettava “minut”-sanaa, sillä saadakseen osakseen tämän lunastuksen hyödyn itse kunkin on sovitettava itseensä henkilökohtaisesti se, mitä Kristus on tehnyt hänen puolestaan. Minun on uskottava, että minut on lunastettu, ja sinun on vastaavasti uskottava, että sinut on lunastettu.
2. Kalvinismi opettaa, että Kristus lunasti ainoastaan valitut, mutta raamattuviitteet 298, 299 ja 300 opettavat, että Hän lunasti ja pelasti kaikki ihmiset, ja raamattuviite 301 osoittaa, että Hän osti myös ne, jotka lopulta joutuvat kadotukseen. Kukaan ihminen ei joudu kadotukseen siitä syystä, ettei häntä olisi lunastettu, vaan siksi, että hän ei hyväksy sitä lunastusta, jonka Kristus on hankkinut hänellekin.
159. Mitä kaikkea kuuluu Kristuksen korotuksen tilaan?
Se, että Kristus, inhimillisen luontonsa puolesta, täysin ja lakkaamatta käyttää sitä jumalallista majesteettisuutta, josta Hänen inhimillinen luontonsa on tehty osalliseksi.
302) Fil. 2:9–11. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
Se, että inhimillinen luonto omaksuttiin Jumalan Pojan persoonaan, ei sinänsä merkinnyt Kristuksen korotusta: korotus ei ole sama asia kuin persoonallinen yhtymys (unio personalis); vaan kysymys on siitä, että Kristus, joka maallisen elämänsä ajan esiintyi orjan muodossa, nyt näyttää Jumalan muodon myös inhimillisessä luonnossaan, ja Hänet siitä syystä tunnistetaan siksi Herraksi, jonka edessä kaikkien on notkistettava polvensa (raamattuviite 302).
160. Millä sanoilla Toinen uskonkohta kuvaa tätä tilaa?
Näillä sanoilla: “Jeesus Kristus astui alas tuonelaan [helvettiin], nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”
161. Mitä Kirjoitukset opettavat Kristuksen astumisesta alas helvettiin?
Sen, että Kristus, sitten kun Hänet oli tehty eläväksi haudassaan, näyttäytyi helvetissä sen valloittajana ja sai riemuvoiton kaikista helvetillisistä vihollisistaan.
303) 1.Piet. 3:18,19. Kristus… kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille.
304) Kol. 2:15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Kristus laskeutui alas helvettiin sen jälkeen, kun Hänet oli tehty eläväksi (303), ja ennen kuin Hän ylösnousi pääsiäisaamuna. Näiden kahden tapahtuman välissä, kenties vain lyhyen hetken ajaksi, jo kirkastettu Kristus ilmestyi alisessa maailmassa.
— Ei ainoastaan jumalallinen vaan myös inhimillinen luonto astui alas, sillä juuri tämä luonto oli elävöitetty eli tehty eläväksi sitä tarkoitusta varten, että sekin osallistuisi Kristuksen astumiseen alas helvettiin.
“Kristus kuoletettiin lihassa.” “Liha”-sana ei merkitse inhimillistä luontoa — vaikka onkin totta, ettei Kristus kuollut jumalallisen vaan inhimillisen luontonsa puolesta — vaan tässä se tarkoittaa, samoin kuin Hebr. 5:7:n sanonta: “lihansa päivinä”, sitä olemassaolemisen muotoa ja tapaa, joka on ominainen tälle lihassa elettävälle maalliselle elämälle. Tässä merkityksessä Kristus oli lihassa sikiämisestään hautaamiseensa saakka. Mitä tulee tähän maalliseen, lihalliseen elämään, jota mekin yhä tällä hetkellä elämme, Kristus kuoletettiin; Hän on kuollut tällaiselle elämälle, eikä Hänellä enää ole sen kanssa mitään tekemistä.
“Tehtiin eläväksi hengessä” — tässä ei ole kysymys Pyhästä Hengestä eikä Kristuksen jumalallisesta luonnostakaan. On kylläkin totta, että jumalallinen luonto oli inhimillisen luonnon eläväksi tekemisen edellytyksenä. Tässä “henki”-sana kuitenkin merkitsee sitä olemassaolemisen muotoa ja tapaa, joka on ominainen kuolleista herätetyille pyhille taivaassa, heille, joilla on oleva “hengellinen ruumis” (1.Kor. 15:44,45), jonka elämää ei voi kuvata tämän maallisen elämän käsitteillä ja jota eivät hallitse samat fysiikan lait, jotka hallitsevat meidän elämäämme lihassa. Kun Kristus tehtiin eläväksi, Hän ei, toisin kuin Nainin lesken poika, palannut tähän maalliseen elämään “lihassa”, niin että Hän olisi taaskin elänyt samalla tavoin kuin oli elänyt noin 33 vuoden ajan, vaan Hän kävi sisään “uuteen, hengelliseen elämään”. Me elämme nykyistä elämäämme lihassa, ja ruumiimme kylvetään kuollessamme, nimittäin luonnollinen ruumis; mutta tämä sama ruumis nousee hengellisenä ruumiina ja elää hengellistä elämää ylösnousemisemme jälkeen. Eläväksi tekemisensä kautta Kristus on käynyt sisään tähän hengelliseen elämään. Tässä hengellisessä olomuodossa Kristus astui alas helvettiin, kadotettujen olinpaikkaan.
Kristus ei laskeutunut helvettiin kärsiäkseen syntiemme tähden — Hänhän kärsi helvetin tuskat joutuessaan Jumalan hylkäämäksi ristillä, ja sovitus oli loppuun suoritettu, kun Hän huusi: “Se on täytetty”.
Hänen tarkoituksenaan ei myöskään ollut vapauttaa patriarkkojen (vanhan liiton pyhien) sieluja “isien helmasta” (limbus patrum), niin kuin roomalaiskatolisen kirkon virallisen teologian edustajat opettavat; eikä Hän saarnannut armon evankeliumia kadotukseen tuomituille, vaan sen sijaan Hän saarnasi ja julisti tuomion.
Niiden ihmisten henget (sielut), jotka lihansa päivinä maan päällä olivat olleet tottelemattomia Hänen evankeliuminsa kutsulle ja olivat halveksineet Häntä epäuskossa, katsoivat Häntä nyt voittajana; ja langenneet henget, riivaajat, jotka Kristuksen kuollessa olivat riemuinneet, näkivät nyt, että loppujen lopuksi Hän oli valloittaja. Ei ollut ehdottoman välttämätöntä, että tämä saarna toimitettiin suusanallisesti, sillä jo pelkkä Kristuksen näyttäytyminen elävänä helvetissä oli väkevä saarna, joka vakuutti helvetin henkiolennot Hänen voitostaan ja niiden omasta tappiosta ja kadotuksesta. Kristuksen astuminen alas helvettiin osoitti avoimesti, että Hän oli “riisunut aseet hallituksilta” jne. (raamattuviite 304): oli riistänyt niiltä niiden vallan ja voiman, saaden riemuvoiton niistä niiden valloittajana.
162. Mitä Kirjoitukset opettavat Kristuksen ylösnousemuksesta?
Sen, että Kristus kolmantena päivänä tuli voittoisasti ja kirkastetussa ruumiissa ulos haudasta ja näyttäytyi elävänä opetuslapsilleen.
Pääsiäisevankeliumi.
Monet kieltävät Kristuksen ylösnousemuksen tosiasian. Yli 1900 vuotta itse tapahtuman jälkeen on ihmisiä, jotka yrittävät todistaa, että Kristus ei noussut ylös. Mutta ne miehet, jotka alun perin olivat itse hyvin hitaita uskomaan, että Kristus oli noussut ylös (Luuk. 24:25; Joh. 20:25), mutta jotka näkivät Hänet, Häntä käsin koskettivat, söivät Hänen kanssaan Hänen ylösnousemisensa jälkeen ja olivat näin kaikin kuviteltavissa olevin tavoin vakuuttuneet siitä, että Hän oli todellakin ylösnoussut (Ap.t. 1:3; 2:32; 1.Joh. 1:1–3), todistavat Hänen ylösnousemuksensa. Tämä todistus ei ollut valhetta, sillä he olivat valmiit kärsimään vainon ja kuoleman sen tähden (Ap.t. 5:41; 7:56; 2.Kor. 11:23–27). Sitä paitsi juutalaiset, joille asialla oli suunnatonta merkitystä, yrittivät ehkäistä ylösnousemuksen (Matt. 27:62–66) ja, mikäli olisivat siihen pystyneet, olisivat varmasti todistaneet, ettei Kristus koskaan noussut kuolleista. Millään historian tosiasialla ei ole kumoamattomampaa todistusaineistoa kuin Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksella. Lue Matt. 28. luku; Mark. 16. luku; Luuk. 24. luku; Joh. 20. luku; 1.Kor. 15:4–9.
163. Miksi Kristuksen ylösnousemus on meille niin suuri lohtu?
Siitä syystä, että se on ratkaiseva todiste siitä,
1. että Kristus on Jumalan Poika ja että Hänen oppinsa on totuus;
2. että Isä Jumala hyväksyi Poikansa uhrin maailman syntien sovitukseksi; ja
3. että kaikki uskovat kristityt nousevat kuolleista iankaikkiseen elämään.
305) Room. 1:4. Jeesus Kristus on väkevästi ilmoitettu Jumalan Pojaksi pyhityksen hengen jälkeen, että hän on noussut ylös kuolleista. [käännös Biblian mukaan]
306) Joh. 2:19. Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.
307) 1.Kor. 15:17. Jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
308) Room. 4:25. Herra Jeesus on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.
309) Joh. 14:19. Koska minä elän, niin tekin saatte elää.
310) Joh. 11:25,26. Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.
1. Kristus itse viittasi ylösnousemukseensa lopullisena todisteena jumalallisesta tehtävästään (Matt. 12: 38–40; raamattuviite 306). Hän todella nousi kuolleista; siispä Jumala oli lähettänyt Hänet.
— Raamattuviitteessä 305 Paavali tekee meille tiettäväksi, että Kristus, joka oli lihan (inhimillisen luonnon) puolesta Daavidin siementä, oli jumalallisen luontonsa (“pyhityksen hengen”) puolesta väkevästi osoitettu tai asetettu “Jumalan Pojaksi voimassa” ylösnousemisen kautta kuolleista. Kristus on aina ollut Jumalan Poika, myös lihansa päivinä, mutta erityisesti Hänen ylösnousemisensa erotti Hänet muista ja asetti Hänet Jumalan Pojaksi voimassa: voimalliseksi, kaikkivaltiaaksi ja majesteettiseksi Jumalan Pojaksi.
— Raamattuviitteestä 308 ja Ap.t. 2:32:sta opimme, että Jumala herätti Kristuksen kuolleista; sitä Jumala ei olisi missään tapauksessa tehnyt, ellei Kristus olisi todella ollut se, mikä Hän julisti olevansa, nimittäin Jumalan Poika. Kristus näet oli joko Jumalan Poika tai halpamainen huijari, joka teeskenteli olevansa Jumalan Poika, eikä tässä viimemainitussa tapauksessa Jumala varmasti olisi sallinut Hänen nousta kuolleista: sehän olisi merkinnyt avunantoa petokseen; mutta Jumala herätti kuin herättikin Kristuksen kuolleista, ja sillä tavoin julisti Kristuksen Pojakseen ja tämän opettamien oppien olevan jumalallisia totuuksia.
— Raamattuviitteessä 306 Kristus puhuu oman ruumiinsa temppelistä (ks. Joh. 2:21,22), jonka Hän nostaisi kuolleista. Näin ollen Kristus herätti itsensä ylös kuolleista. Hänen, joka pystyy herättämään itsensä kuolleista, täytyy olla enemmän kuin pelkkä ihminen: Hänen täytyy olla Jumala.
2. Havainnollistus: Kuninkaan poika tarjoutuu vapaaehtoisesti kärsimään kapinallisen kaupungin rangaistuksen; nyt se tosiseikka, että jonkin ajan kuluttua kuningas käskee päästämään poikansa vapaaksi, todistaa, että tämä on täysin maksanut tämän velan isänsä tyydytykseksi ja että näin ollen kaupungin asukkaat ovat vapaat syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Tällä tavoin Jumalan Pojasta tuli syntisten sijainen, joka kantoi heidän syyllisyytensä ja kärsi heidän rangaistuksensa; Hänen ylösnousemuksensa — Hänen vapauttamisensa kuoleman vankilasta — todistaa, että Hän on maksanut meidän syntivelkamme, että me olemme vapaat. Koska Kristus herätettiin kuolleista, me emme enää ole synneissämme (raamattuviite 307).
Kristuksen ylösnousemus ei tee meistä vanhurskaita, se ei sovita meidän syntejämme, tämänhän Kristus toteutti “olemalla alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden”, siis kärsimisellään ja kuolemallaan; mutta Hänen ylösnousemuksensa todistaa meille, että ristinsovituksellaan Hän todella sai lunastuksemme päätökseen, se osoittaa, että me olemme Jumalan edessä vanhurskaita ja syyttömiksi julistettuja (308).
Kristus kantoi koko maailman synnit (299) ja kärsi kuoleman kaikkien ihmisten puolesta (324); jos siis Jumala herätti Kristuksen kuolleista, Hänen uhrinsa on täytynyt olla riittävä lunastus kaikkien aikojen kaikkien ihmisten kaikista synneistä (299). Näin ollen Kristuksen ylösnousemus on ratkaiseva todistus siitä, että Jumalan silmissä syntivelka on kokonaisuudessaan maksettu, että kaikki synnit ovat anteeksiannetut, että kaikki ihmiset ovat vanhurskaita ja syyttömiksi julistettuja Hänen edessään (381). Tämä yleinen vanhurskautus on julistettu evankeliumissa, uskon kautta se on käsitettävä, ja sillä tavoin se sovelletaan uskovaan kristittyyn henkilökohtaisesti (katso kysymys 197).
3. Kristuksen ylösnousemus osoittaa todeksi kuolleiden ylösnousemuksen (1.Kor. 15:12,16,20) ja sen, että uskoville kristityille on varattu elämän ylösnousemus (raamattuviitteet 309 ja 310: “Minä olen ylösnousemus ja elämä” tarkoittaa sitä, että Kristuksella on valta ja voima herättää meidät kuolleista ja antaa meille iankaikkinen elämä ja että Hän tekee tämän varmasti niille, jotka uskovat Häneen. Joh. 10:28).
164. Mitä Kirjoitukset todistavat Kristuksen astumisesta ylös taivaaseen?
Sen, että Kristus, {1}inhimillisen luontonsa puolesta, silminnähtävällä tavalla kohosi {2}korkeuksiin ja {3}saapui Isänsä kirkkauteen {4}valmistamaan meille sijaa sinne.
311) Ps. 68:19. Sinä astuit ylös korkeuteen, ja olet vangiksi ottanut vankeuden. Sinä olet lahjoja saanut ihmisille: vastahakoiset myös. [käännös vanhan Biblian mukaan]
312) Ef. 4:10. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
313) Joh. 12:26. Missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva.(Taivaaseenastumiskertomus.)
Neljänkymmenen päivän kuluttua ylösnousemuksestaan Kristus astui ylös taivaaseen. Näiden päivien aikana Hän toistuvasti ilmestyi opetuslapsilleen (1.Kor. 15:4–9), vakuutti heidät ylösnousemuksensa todellisuudesta ja puhui heille valtakuntaansa koskevista asioista (Ap.t. 1:2,3). —
1. Raamattuviite 315. —
2. Raamattuviitteet 311 ja 312; Joh. 16:28. —
3. Luuk. 24:26; Joh. 17:5. —
4. Raamattuviite 313; Joh. 14:2,3.
— Kristuksen taivaaseenastuminen todistaa sen, että Hän oli suorittanut sen työn, jota varten Isä oli lähettänyt Hänet tähän maailmaan.
165. Mitä on Kristuksen istuminen Jumalan oikealla puolella Kirjoitusten mukaan?
Sitä, että Kristus, {2}niinikään inhimillisen luontonsa puolesta, {3}hallitsee kaikkea ja täyttää kaiken jumalallisella vallalla, voimalla ja majesteettisuudella {4}ja erityisesti hallitsee ja suojelee kirkkoaan, jonka pää Hän on.
314) Ps. 110:1. Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi. (Isän Jumalan sanat Kristukselle)
Ef. 1:20–23. Jumala asetti hänet (Kristuksen) oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
1. Kristuksen istumista Jumalan oikealla puolella (314) ei saa käsittää kirjaimellisesti vaan kuvaannollisesti. Jumalan oikealla puolella istuminen tarkoittaa kunniapaikan (Ef. 1:20–23: “korkeammalle kaikkea hallitusta… myös tulevassa”; katso myös 1.Kun. 2:19) ja myös laillisen vallan ja voiman (“ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle”) haltijana olemista.
2. Jumalallisen luontonsa puolesta Kristus on aina ollut Jumalan oikealla puolella, jumalallinen voima ja valta maailman hallitsemiseen on aina ollut Hänen, ja Hän on sitä käyttänyt (Joh. 5:17). Myös Hänen inhimillinen luontonsa oli tehty osalliseksi tästä majesteettisuudesta, mutta alennuksensa tilassa ollessaan Hän pidättäytyi käyttämästä sitä täysin ja jatkuvasti; mutta nyt myös Hänen inhimillinen luontonsa osallistuu täysin tämän vallan ja voiman varsinaiseen harjoittamiseen.
3. Joosef oli Egyptissä faaraon “oikea käsi”: faarao hallitsi hänen kauttaan ja välityksellään (1.Moos. 41:40–44). Isä Jumala, joka on asettanut Kristuksen oikealle puolelleen, hallitsee ja ohjaa kaikkea taivaassa ja maan päällä Kristuksen, oman oikean kätensä, kautta ja välityksellä. Jumal-ihminen, Nasaretin Kristus Jeesus, on nyt kaiken kaikkivaltias ja itsevaltias hallitsija (Ef. 1:20–23).
4. Kuten Joosef käytti Egyptissä kuninkaallista valtaansa veljiensä edun mukaisesti ja heidän parhaakseen (1.Moos. 46:47), samoin Kristus hallitsee maailmankaikkeutta omien veljiensä, kristittyjen, erityiseksi eduksi ja hyvinvoinniksi. Samoin kuin pää pitää hyvää huolta ruumiistaan ja saattaa kaiken palvelemaan sen hyvinvointia, niin Kristuskin, joka on kirkkonsa pää, rakkaudella hallitsee ja väkevästi suojelee omaa kirkkoaan ja ohjaa maailman tapahtumia niin, että kaiken on yhdessä vaikutettava Hänen kristittyjensä hyväksi (Room. 8:28).
5. Korotettu Vapahtaja toimittaa yhä kolminkertaista virkaansa: profeetallista antamalla meille opettajia (311: “lahjat” ovat evankeliumin oikeita opettajia ja sananpalvelijoita, Ef. 4:8–12); ylimmäispapillista rukoilemalla meidän puolestamme (278; Room. 8:34); ja kuninkaallista hallitsemalla niin, että Hänen voiman valtakuntansa on palveltava Hänen armon valtakuntaansa (Ef. 1:20–23).
166. Mitä me Kirjoitusten perusteella uskomme Kristuksen tulemuksesta tuomiolle?
Sen, että {4}viimeisenä päivänä {1}Hän palaa {2}näkyvällä tavalla ja kirkkaudessa {3}tuomitsemaan maailman vanhurskaudessa.
315) Ap.t. 1:11. Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.
316) Ap.t. 10:42. Hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
317) Ap.t. 17:31. Jumala on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt.
318) 2.Piet. 3:10. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
319) Mark. 13:32. Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.
320) 1.Piet. 4:7. Kaiken loppu on lähellä. 2.Tess. 2. (Antikristus.)
321) 2.Kor. 5:10. Kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
322) Joh. 12:48. Se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Raamatunkertomus:
Matt. 25:31–46. Viimeinen tuomio.
1. Se tosiasia, että Kristus tulee takaisin, on ilmeinen raamattuviitteen 315 ja Hebr. 9:28:n perusteella.
2. Hänen tulemisensa tapa ja siihen liittyvät olosuhteet: näkyvällä tavalla (315), kirkkaudessa (204; Matt. 24:30), kaikkien kuolleiden ylösnousemus (316; 1.Kor. 15:22,23; 1.Tess. 4:15,16; Ilm. 20:13), tämän nykyisen maailman tuho (318; Matt. 24:29,30).
3. Tämän toisen tulemuksen tarkoituksena on tuomita (317 ja 321). Tuomitseminen tarkoittaa tuomion langettamista yksilölle (321; Matt. 25:34,41). Kristus tuomitsee kaikki ihmiset, elävät ja kuolleet (317 ja 316), sekä langenneet enkelit (2.Piet. 2:4), vanhurskaudessa (317) oman sanansa mukaan (raamattuviite 322). Tämä tarkoittaa sitä, että yksilö saa tuomionsa sen perusteella, miten on suhtautunut Kristuksen evankeliumiin, onko hän uskonut sen vai eikö, sillä Kristus erottaa kansat toisistaan heidän uskonsa ja heidän epäuskonsa perusteella (Matt. 25:32,33; 397). Hyvät teot osoittavat, että oikealle puolelle asetetuilla todella oli usko, kun taas hyvien tekojen puuttuminen muiden osalta osoittaa, että heiltä puuttui uskokin, ja kun usko puuttui, heillä ei ole sitä vanhurskautta (vapautta syyllisyydestä), jonka Kristus on heille hankkinut (Matt. 25:31–46). Opimme raamattuviitteestä 321, että ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan, joko hyvien tai pahojen; uskovien syntejä ei edes mainita tuomiopäivänä, sillä Kristus, siis itse tuomari, on sovittanut ne, ja he ovat uskon kautta vastaanottaneet anteeksiantamuksen (Joh. 3:18; 5:24); heidän hyvät tekonsa todistavat kuitenkin heidän uskonsa, ja ne kruunataan armopalkalla (2.Kor. 9:6; 143). Epäuskoiset tuomitaan rangaistukseen: ei syntiensä tähden, sillä Kristus on sovittanut heidänkin syntinsä, vaan epäuskonsa tähden (Mark. 16:16; Joh. 3:18), sillä heillä ei ole Kristuksen vanhurskauden “häävaatteita” (Matt. 22:11–14). Samalla kertaa heidät kylläkin tuomitaan myös kaikesta siitä pahasta, mitä he ovat tässä ruumiissa tehneet.
4. “Viimeinen päivä” saa tämän nimensä siksi, että se on tämän nykyisen asiainjärjestyksen viimeinen päivä; taivas ja maa, jotka luotiin ensimmäisenä päivänä, katoavat silloin (318). Tämä päivä on jo nyt säädetty (raamattuviite 317), sen tarkka ajankohta on valittu — kukaan ihminen ei kuitenkaan tiedä tätä päivämäärää, vaan Jumala yksin (r319).
— Tämä päivä tulee pian (320; 2.Piet. 3:7–12), sillä ne merkit, jotka ilmaisevat sen olevan jo lähellä (Matt. 24. luku; Luuk. 21. luku; 2.Tess. 2. luku) ovat täyttyneet ja täyttymässä. Merkit ihmisten ja kansakuntien elämässä: sodat, kulkutaudit, nälänhätä, epäoikeudenmukaisuus, vihamielisyys kirkkoa vastaan, vainot; merkit luonnossa: maanjäristykset, tulvat, häiriöt tähtitaivaalla; merkit näkyvässä kristikunnassa: väärät opettajat, rakkauden kylmeneminen, luopuminen uskosta, antikristus, joka on Rooman paavinvalta (2.Tess. 2. luku). Lopun alku eli ne asiat, jotka johtavat loppuun ja kehittyvät loppua kohden, olivat havaittavissa jo apostolienkin aikoina, kuten raamattuviite 320 antaa ymmärtää. Nykyään nämä merkit ovat vielä ilmeisemmät ja selvemmät, ja seuraava vaihe, jota voimme odottaa, onkin itse loppu.
— Se päivä tulee yllättäen ja odottamatta (raamattuviite 318; Luuk. 21:35). Kiliasmi eli ajattelutapa, jonka mukaan opetetaan tuhatvuotista valtakuntaa, Kristuksen tuhat vuotta kestävää maanpäällistä hallintaa ennen Hänen tulemistaan tuomitsemaan, on Kirjoituksia vastaan. Ilm. 20:4 puhuu “sieluista hallitsemassa”, mikä ei tapahdu maan päällä vaan taivaassa. Saatanan “sitominen tuhanneksi vuodeksi” (Ilm. 20:2) tarkoittaa Uuden liiton aikaa (Luuk. 10:18), sillä heti, kun joku yksilö uskoo Kristukseen, Saatana on sidottu hänen osaltaan (Ap.t. 26:18; 491). “Ensimmäinen ylösnousemus” (Ilm. 20:6) on ylösnousemus hengellisestä kuolemasta eli kääntymys (Pyhän kasteen lahja ks. Room.6:1–5; Kol.2.12) ; “toinen ylösnousemus” on ruumiin ylösnousemus viimeisenä päivänä. Sitä paitsi opimme Joh. 18:36:sta, että Kristuksen valtakunnan ei kuulu olla tästä maailmasta, ja 2.Tess. 2:3:sta ja Matt. 24:12,37:stä, ettei meillä ole syytä odottaa kirkolle kukoistuksen tilaa ennen Kristuksen tulemista tuomiolle.
167. Mitkä Katekismuksen sanat kuvaavat Kristuksen korotuksen hedelmää ja samalla koko lunastustyön tarkoitusta ja päämäärää?
Nämä sanat: “Että minä olisin hänen omansa ja eläisin hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan ja palvelisin häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän on noussut kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.”
323) Luuk. 1:74,75. Suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelkäämättä palvella häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.
324) 2.Kor. 5:15. Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
Kristuksen omina elämme täällä maan päällä Hänen armon valtakunnassaan, Hänen valtansa ja suojeluksensa alaisina, ja palvelemme Häntä viettämällä vanhurskasta — tekemällä oikeita ja hyviä tekoja — viatonta — varjelemalla itsemme niin, ettei maailma saastuta ja pitämällä hyvän omantunnon —, autuasta, siunattua ja onnellista elämää (323 ja 324).
— Taivaassa elämme Hänen alamaisinaan Hänen kirkkauden valtakunnassaan ja palvelemme Häntä siellä iankaikkisessa vanhurskaudessa jne. Samoin kuin Kristus nousi kuolleista, elää ja hallitsee, niin mekin nousemme kuolleista, elämme ja hallitsemme Hänen kanssaan iankaikkisesti (Ilm. 20:4; 22:5).
— Amen, minä uskon henkilökohtaisesti kaiken sen, mitä toinen uskonkohta opettaa, olevan aivan varmasti totta.
Seuraava artikkeli: Uskontunnustus, Toinen uskonkohta, Pyhityksestä.
