29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

15. sunnuntai helluntaista

18.9.2022

Kristityn elämänasenteeseen kuuluu kiitollisuus Jumalalle. Kiitoksen aiheena ovat Jumalan olemus ja kaikki Hänen työnsä, erityisesti Hänen pelastustekonsa ja jatkuva huolenpitonsa meitä kohtaan. Ymmärrys siitä, ettei meillä ole mitään, mitä emme olisi Jumalalta saaneet johtaa kiitollisuuteen. Käsitys syntiemme suuruudesta ja kadotuksen alaisesta tilasta, jossa olisimme Jeesusta, auttaa meitä näkemään, kuinka meillä on aina paljon aihetta kiittää. Onhan meillä Hänessä kaikkien syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä!

Joskus luulemme, että siitä, mitä olemme itse hankkineet tai ansainneet, ei olisi tarvetta kiittää. Toisinaan erehdymme pitämään Jumalan lahjoja itsestäänselvyyksinä ja niin lankeamme kiittämättömyyteen. Usein kiittämättömyys kätkee taakseen epäuskon.

Oikea usko tulee ilmi kiitollisuutena Jeesukselle. Kymmenestä Jeesuksen parantamasta pitaalisesta vain yksi, vieläpä muiden hylkimä samarialainen, palasi Jeesuksen luokse ylistämään Jumalaa. Usko Jeesukseen oli hänet pelastanut ja tehnyt hänet terveeksi. Siksi hän toi myös kiitoksensa ja ylistyksensä Jeesuksen kautta Jumalalle.

Kristityn elämään kuuluu kiittäminen silloinkin, kun olosuhteet ovat vaikeat. Kokemamme ahdistus, hätä, sairaus ja puute ovat aina mahdollisuus kiittää Jumalaa sekä siitä hyvästä, jota olemme aiemmin saaneet nauttia, että siitä avusta, jonka Herra varmasti pian taas meille suo. Jopa siitäkin, mitä hyvää Jumala saa aikaan sallimalla meidän joutua ahdinkoon. Vielä kuoleman kohdatessaankin kristityllä on syytä kiittää, sillä Jeesus on voittanut kuoleman. Jeesuksen ylösnousemuksen tähden jokainen, joka uskoo Häneen, on elävä ikuisesti – kiittääkseen Jumalaa!

Niin kuin usko on meissä Pyhän Hengen työtä ja lahjaa, niin on myös kiitollisuus. Hän antaa Raamatussa meille myös valmiit sanat, jotta osaisimme oikein kiittää. Siksi laulamme psalmeja ja kiitosvirsiä kolmiyhteiselle Jumalalle, kiittäen samaa Herraa samoista asioista, kuin kaikki pyhät ennen meitä ja meidän jälkeen.


Kynttilöitä: 3 Liturginen väri: vihreä.1. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 92:2 Psalmi: Ps. 65:2–6 9 tai Ps. 136:1–9 25–26 Hallelujasäe: Ps. 147:1
1. lukukappale: Jes. 38:16–20 2. lukukappale: Ef. 5:15–20 Evankeliumi: Luuk. 17:11–19


1. lukukappale
Jes. 38:9, 16–20
Hiskian, Juudan kuninkaan, kirjoittama laulu, kun hän oli ollut sairaana ja toipunut taudistansa:
Herra, tämänkaltaiset ovat elämäksi, ja niissä on koko minun henkeni elämä. Sinä teet minut terveeksi; anna minun elää. Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa. Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. Elävät, elävät sinua kiittävät, niinkuin minä tänä päivänä; isä ilmoittaa lapsillensa sinun totuutesi. Herra on minun auttajani. Minun kanteleeni soittoja soittakaamme kaikkina elinpäivinämme Herran temppelissä.”

 

2. lukukappale
Ef. 5:15–20
Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha. Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

 

Evankeliumi
Luuk. 17:11–19
Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa. Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi; ja he korottivat äänensä ja sanoivat: “Jeesus, mestari, armahda meitä!” Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: “Menkää ja näyttäkää itsenne papeille”. Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat. Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: “Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?” Ja hän sanoi hänelle: “Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut”.

 

Rukoukset
1. Herra Jumala! Varjele aina kristikuntaasi, sillä jos sinä et sitä tue, niin se ei voi inhimillisen heikkoutensa takia kestää. Suo sen aina saada sinulta apua, välttää sitä, mikä on vahingollista, ja seurata sitä, mikä on hyväksi. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Herra Jeesus Kristus! Me kiitämme sinua siitä, että tahdot olla hätään joutuneiden auttaja ja pelastaja kaikesta kurjuudesta. Katso armollisesti kaikkia kärsiviä. Vaikuta heidän sydämissään vakaa usko, että he voisivat kaikissa tämän ajan vaivoissa ottaa vastaan apusi ja lohdutuksesi. Anna heille se armo, että he voisivat nöyrästi kiittää sinua kaikista hyvistä teoistasi, myös rististä ja kärsimyksistä. Päästä heidät kaikesta synnistä ja anna heille voimaa rakastaa ja palvella sinua nyt ja iankaikkisesti. Kuule meitä sinä, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa hallitset nyt ja aina.

3. Herra Jumala, taivaallinen Isä, joka olet sanalla ja pyhällä kasteella armollisesti vapauttanut synnin hirveästä tartunnasta kaikki meidät, jotka uskomme! Vieläkin sinä autat meitä joka päivä kaikissa tarpeissamme. Me rukoilemme sinua: herätä sydämemme Pyhällä Hengelläsi, niin ettemme ikinä unohtaisi hyvää tekoasi. Auta meitä elämään aina sinun pelossasi, turvautumaan sydämellisellä toivolla laupeuteesi sekä kiittämään ja ylistämään sinua jatkuvasti iloisin mielin. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta. (1. vsk.)

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Ps. 92:2
Hyvä on |Herraa kiittää *
ja veisata kiitosta sinun nimellesi, |sinä Korkein.

Psalmi:
Ps. 65:2–6 9
Jumala, hiljaisuudessa kiitetään sinua |Siionissa, *
ja sinulle täy|tetään lupaus.

Sinä |kuulet rukouksen: *
sinun tykösi tulee |kaikki liha.

Minun syntivelkani ovat |ylen raskaat, *
mutta sinä annat anteeksi meidän |rikoksemme.

Autuas se, jonka sinä valitset ja otat tykösi, esikarta|noissasi asumaan! *
Salli meidän tulla ravituiksi sinun huoneesi hyvyydellä, sinun temppelisi |pyhyydellä.

Ihmeellisillä teoilla sinä vastaat meille |vanhurskaudessa, *
sinä, meidän autuutemme Jumala, sinä, kaikkien maan äärten ja kaukaisen |meren turva,

joka voimallasi |vahvistat vuoret *
ja olet vyötetty |väkevyydellä;

sinä, joka asetat |merten pauhinan *
ja niiden aaltojen pauhinan ja kan|sojen metelin,

niin että ne, jotka niiden äärillä asuvat, hämmästyvät sinun |ihmeitäsi; *
aamun ja ehtoon ääret sinä |täytät riemulla.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.

 

Tai:
Ps. 136:1–9 25–26
Kiittäkää Herraa, sillä |hän on hyvä, *
sillä hänen armonsa pysyy ian|kaikkisesti.

Kiittäkää juma|lien Jumalaa, *
sillä hänen armonsa pysyy ian|kaikkisesti.

Kiittäkää |herrain Herraa, *
sillä hänen armonsa pysyy ian|kaikkisesti;

häntä, joka yksin tekee |suuria ihmeitä, *
sillä hänen armonsa pysyy ian|kaikkisesti;

häntä, joka on taidolla |tehnyt taivaat, *
sillä hänen armonsa pysyy ian|kaikkisesti;

häntä, joka on levittänyt maan |vetten ylitse, *
sillä hänen armonsa pysyy ian|kaikkisesti;

häntä, joka on tehnyt |suuret valot, *
sillä hänen armonsa pysyy ian|kaikkisesti:

auringon hallit|semaan päivää, *
sillä hänen armonsa pysyy ian|kaikkisesti,

kuun ja tähdet hallit|semaan yötä, *
sillä hänen armonsa pysyy ian|kaikkisesti;

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
18.9.2022
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos