19.4.2024 •

Loading Events

« All Events

16. sunnuntai helluntaista

8.9

Pyhän tekstit kertovat Jumalan huolenpidosta ja Jumalan lapsen terveellisestä suhtautumisesta niin maallisiin rikkauksiin, kuin myös Jumalalta lahjaksi saatuun uskoon. Taustalla on opetus ja totuus siitä, että Pyhä Kolmiyhteinen Jumala on kaiken Luoja. Tämän totuuden tunnustaminen jo yksistään helpottaa pienen vajavaisen ihmisen elämää tässä ajassa – tämä kaikki ei olekaan minun käsissäni, vaan Kaikkivaltiaan Jumalan. 

Pelkästään jo kirkon penkistä ulos katsomalla voi nähdä tämän todellisuuden. Kesällä rehevänä pullistellut koivu tai vaahtera joutuu talveksi jättämään tuon kaiken pois. Kuolema korjaa kauneuden, terveyden ja rehevyyden. Puulla tosin on toivonsa, se on seuraava kevät. Mutta perisyntisellä ihmisellä ei kuoleman jälkeen ole enää seuraavaa kevättä – on vain iankaikkinen kuolema.

Ellei Jumala olisi antanut omaa Poikaansa ristille kuolemaan meidän pelastukseksemme. Ympärillemme koottu rehevyys ja lehvästö, josta Raamattu käyttää sanaa ’mammona’, se jää tähän aikaan. Mitään emme saa mukaamme iankaikkisuuteen. Tuohon mammonaan ei siis voi turvautua tässä ajassa, mutta sitä voi pitää Jumalan huolenpitona meidän osaksemme ja nauttia siitä sillä tavalla. On myös hyvä muistaa, että suurin huolenpito näkyy lahjaksi saadussa uskossamme. Siinä Jumala lupaa Sanassaan iankaikkisen elämän, joka on sanoinkuvaamattomasti suurempaa, kuin ne kaikki rikkaudet mitä tässä ajassa voi ikinä saavuttaa. 


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.3. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 55:23 Psalmi: Ps. 86:1 3–7 Hallelujasäe: Ps. 46:11
1. lukukappale: 2. Moos. 16:11–19 31 35 2. lukukappale: Ap. t. 20:32–35 tai 1. Tim. 6:17–19 Evankeliumi: Matt. 6:19–24


1. lukukappale

2. Moos. 16:11–19, 31, 35

Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: “Minä olen kuullut israelilaisten napinan. Puhu heille ja sano: Iltahämärässä teillä on oleva lihaa syödäksenne, ja huomenna on teillä leipää yltäkyllin; niin te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne.”

Ja illalla tuli viiriäisiä, ja ne peittivät leirin, ja aamulla laskeutui kastesumu leirin ympärille. Ja kun kastesumu oli haihtunut, katso, erämaassa oli maan pinnalla jotakin hienoa, suomujen tapaista, jotakin hienoa niinkuin härmä. Kun israelilaiset näkivät sen, kyselivät he toisiltansa: “Mitä tämä on?” Sillä he eivät tienneet, mitä se oli. Ja Mooses sanoi heille: “Tämä on se leipä, jonka Herra on antanut teille syötäväksi. Ja näin on Herra käskenyt: Kootkaa sitä, jokainen tarpeenne mukaan; ottakaa goomer-mitta mieheen perheenne pääluvun mukaan, kukin niin monelle, kuin kullakin majassansa on.” Ja israelilaiset tekivät niin, ja he kokosivat, yksi enemmän, toinen vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen goomer-mitalla, niin ei sille jäänyt liikaa, joka oli koonnut enemmän, eikä siltä puuttunut, joka oli koonnut vähemmän; jokainen oli koonnut niin paljon, kuin hän tarvitsi. Ja Mooses sanoi heille: “Älköön kukaan jättäkö siitä mitään huomiseksi”.

Ja Israelin heimo antoi sille nimen manna. Ja se oli valkean korianderinsiemenen kaltaista ja maistui hunajakakulta. Ja israelilaiset söivät mannaa neljäkymmentä vuotta, kunnes he tulivat asuttuun maahan; he söivät mannaa siihen asti, kunnes tulivat Kanaanin maan rajalle.

 

2. lukukappale

Ap. t. 20:32–35

Paavali sanoi Efeson vanhimmille:

Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa. En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita; te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet. Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: ‘Autuaampi on antaa kuin ottaa’.”

Tai:

1. Tim. 6:17–19

Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme, kehoita heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat, kooten itsellensä aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat todellisen elämän.

 

Evankeliumi

Matt. 6:19–24

Jeesus sanoo:

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.

Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!

Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

 

Rukoukset
1. Herra Jumala! Varjele ja puhdista aina kristillistä seurakuntaasi, sillä ilman sinua se ei voi kestää. Suojele ja hallitse sitä siis aina voimallasi. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Rakas taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet antanut meille pyhän sanasi valoksi kaikille teillemme. Auta meitä nöyrästi kuuntelemaan sitä ja kätkemään se uskollisesti sydämiimme. Varjele meitä tämän maailman murheista ja huolista ja suo meidän aina kaikessa etsiä sitä, mikä on iankaikkista. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

3. Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet tallettanut meitä varten taivaaseen katoamattoman, saastumattoman ja turmeltumattoman perinnön. Herra, kohota mielemme pois maallisista ja kiinnitä se kokonaan sinuun, niin että koko sydämellämme etsisimme taivaallisia aarteita, joita sinä, kaikkien hyvien lahjojen antaja, tahdot jakaa meille. Anna meille Hengen valoa ymmärtääksemme sinun tahtosi ja voimaa elää hyvän tahtosi mukaan. Sinun rakkaan Poikasi, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen, kautta.

 

Päivän psalmi
Antifoni:
Ps. 55:23
Heitä murheesi |Herran huomaan, *
hän pitää si|nusta huolen.

Psalmi:
Ps. 86:1 3–7
Kallista, Herra, korvasi minun puoleeni ja |vastaa minulle, *
sillä minä olen kur|ja ja köyhä.

Varjele minun sieluni, sillä minä |olen hurskas; *
sinä, minun Jumalani, pelasta palvelijasi, joka |sinuun turvaa.

Ole minulle armol|linen, Herra, *
sillä sinua minä huudan |kaiken päivää.

Ilahuta palveli|jasi sielu, *
sillä sinun puoleesi, Herra, minä y|lennän sieluni.

Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksi|antavainen, *
suuri armossa kaikille, jotka sinua avuk|sensa huutavat.

Ota, Herra, korviisi minun |rukoukseni, *
tarkkaa minun anomi|seni ääntä.

Hätäni päivänä minä sinua avuk|seni huudan, *
sillä sinä |vastaat minulle.

Ei ole sinun vertaistasi, Herra, juma|lien joukossa, *
eikä ole vertaa |sinun töillesi.

Kaikki kansat, jotka sinä tehnyt olet, tulevat ja kumartuvat sinun edes|säsi, Herra, *
ja kunnioittavat sinun |nimeäsi.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.

Details

Date:
8.9
Event Categories:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos