Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

18. sunnuntai helluntaista

5.10

Sunnuntain evankeliumi kuuluu Markuksen evankeliumissa jaksoon (Mark. 2:18–28), jossa Jeesuksen opetuslapset rikkovat fariseusten mielestä juutalaisten uskonnollisia tapoja. Tätä ennen Jeesus on aiheuttanut fariseusten kirjanoppineissa pahennusta syömällä tullimiesten, jotka olivat monien silmissä maanpettureita, sekä julkisyntisten ihmisten kanssa. Jakson jälkeen Jeesus joutuu silmätikuksi, kun parantaa sapattina miehen synagogassa (Mark. 3:1–6). Kun näitä tekstejä kuulee tai lukee, niin tulee helposti mieleen kysymys: Rikkoiko Jeesus tahallaan joitain sääntöjä? Tai: Miksi Jeesuksen opetuslapset toimivat kuten toimivat? Eikö olisi ollut hienovaraisempaa toimia niin kuin juutalaisten tavat vaativat?

Päivän evankeliumissa Jeesuksen vastaus vanhasta ja uudesta kankaasta sekä vahoista ja uusista viinileileistä antaa vastauksen. Jumalan valtakunta tuli Jeesuksessa maan päälle. Tässä valtakunnassa kyse on jostain aivan muusta kuin ihmisten tekemien sääntöjen noudattamisesta. Itse asiassa kyse on myös aivan muusta kuin Jumalan lain vaatimien tekojen tekemisestä. Jeesuksessa ja Hänen työssään Jumalan valtakunta murtautui maailmaan, jossa jokainen ihminen on syntyjään lakihenkinen. Meillä syntiinlangenneilla ihmisillä on väärä kuva Jumalasta. Luulemme, että voimme jotenkin tekemisillämme tai tekemättä jättämällä miellyttää Jumalaa ja elää Hänen tahtonsa mukaan. Näin ei ole, vaan Jumalan lapsi on se, joka on Jeesuksen seuraaja. Ihmisten ajatuksia ja oletuksia Jumalasta, Hänen tahdostaan ja elämästä Jumalan omana, ei voi yhdistää Jumalan ilmoitukseen, lopulta itse Kristukseen Jeesukseen. Hänessä Jumala on tullut itse keskellemme, ilmoittanut itsensä ja antanut itsensä. Tämä on ihmisen ymmärrykselle jopa hulluutta (1. Kor. 1).

Jeesus opetti Jumalan lain oikean tarkoituksen (mm. Matt. 5–7) ja täytti itse koko lain. Jeesuksen omana kristitty on kutsuttu uskoon, johon kuuluu Jeesuksen seuraaminen. Tämä aiheuttaa ristiriidan maailman uskonnollisten käsitysten ja vaatimusten kanssa. Niistä kristitty on kuitenkin vapaa, vaikka Jumalan lasten vapaudessa voi rakkauden tähden joskus luopua vapaudestaan. Uskonpuhdistajaa mukaillen: ”Kristitty on vapaa herra eikä kenenkään orja. Kristitty on samaan aikaan kaikkien orja ja palvelija.”


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä. 2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 119:105 Psalmi: Ps. 119:97–104 Hallelujasäe: Ps. 136:1
1. lukukappale: Aam. 5:21–24 2. lukukappale: Kol. 2:16–23 Evankeliumi: Mark. 2:18–22


1. lukukappale
Aam. 5:21–24
Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne. Sillä vaikka te tuotte minulle polttouhreja ja ruokauhrejanne, eivät ne minulle kelpaa, enkä minä katso teidän yhteysuhrienne, syöttövasikkainne, puoleen. Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro.

 

2. lukukappale
Kol. 2:16–23
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: “Älä tartu, älä maista, älä koske!” – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta – ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

 

Evankeliumi
Mark. 2:18–22
Ja Johanneksen opetuslapset ja fariseukset pitivät paastoa. Niin tultiin ja sanottiin hänelle: “Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?” Jeesus sanoi heille: “Eiväthän häävieraat voi paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan? Niin kauan kuin heillä on ylkä seurassaan, eivät he voi paastota. Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, sinä päivänä, he paastoavat. Ei kukaan ompele vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan; muutoin uusi täytetilkku repii palasen vanhasta vaipasta, ja reikä tulee pahemmaksi. Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin viini pakahuttaa leilit, ja viini menee hukkaan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin.”

 

Rukoukset
1. Pyhä Jumala! Suo meidän sinun armostasi välttää perkeleen saastutusta ja seurata puhtaalla sydämellä sinua, joka olet ainoa todellinen Jumala. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Laupias Jumala! Varjele meitä lain orjuuden ikeestä ja anna meille armosi, että rakkaudesta sinuun palvelisimme sinua alttiisti ja kuuliaisesti Jeesuksen Kristuksen vapauttamina lapsinasi. Auta meitä myös, ettemme milloinkaan käyttäisi väärin armoasi, ettemme koettaisi peitellä sillä suruttomuutta tai väärää vapautta, vaan vaeltaisimme aina sinua peläten ja pyhää tahtoasi totellen. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

 

Päivän psalmi
Antifoni:
Ps. 119:105
Sinun sanasi on minun |jalkaini lamppu *
ja valkeus |minun tielläni.

Psalmi:
Ps. 119:97–104
Kuinka sinun lakisi onkaan |minulle rakas! *
Kaiken päivää minä sitä |tutkistelen.

Sinun käskysi tekevät minut vihollisiani |viisaammaksi, *
sillä ne ovat minun omani ian|kaikkisesti.

Minä olen kaikkia opettajiani |taitavampi, *
sillä minä tutkistelen sinun todis|tuksiasi.

Minä olen ymmärtäväi|sempi kuin vanhat, *
sillä minä otan vaarin sinun ase|tuksistasi.

Minä pidätän jalkani kaikilta |pahoilta teiltä, *
noudattaakseni |sinun sanaasi.

Minä en poikkea sinun |oikeuksistasi, *
sillä sinä |neuvot minua.

Kuinka makeat ovat minulle sinun |lupauksesi! *
Ne ovat hunajaa makeammat |minun suussani.

Sinun asetuksistasi minä saan |ymmärrystä; *
sentähden minä vihaan kaikkia |valheen teitä.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
5.10
Tapahtumaluokka:


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos