Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

19. sunnuntai helluntaista

15.10

Evankeliumitekstissä Jeesus on ollut vastaamassa saddukeuksille. He olivat uskonnollisen ryhmittymän edustajia, jotka olivat ehkä enemmänkin kiinnostuneita politiikasta kuin hengellisistä asioista. Saddukeukset eivät myöskään uskoneet ruumiin ylösnousemukseen. He olivat tässä mielessä oman aikansa ”liberaaliteologeja”. Tuohon tilanteeseen tulee kirjanoppinut joka pitää Jeesuksen vastausta oikeana. Kirjanoppinut haluaa varmistua Jeesuksen opista; onko se Kirjoitusten mukaista ja kysyy Jeesukselta käskyistä tärkeintä.

Jeesus vastaa Israelin uskontunnustuksen mukaan (5. Moos. 6:4–5), niin kuin pitääkin. Tämä ”shema” -tunnustus piti juutalaisen käytännössä päivittäin lausua. Käskyn sisältö on, että Jumalaa tulee rakastaa kaikella sillä mitä ihmisessä on. Samoin Jumalaa tulee rakastaa kaikella mitä ihmisellä on. Koko ihminen ja koko ihmisen elämä tulee olla Jumalan rakastamiseen suunnattua ja käytettyä.

Jeesus kuitenkin lisää, vaikka Häneltä ei kysytä, toisen lähimmäisen rakastamista koskevan käskyn. Lähimmäistä tulee rakastaa ”kuten itseään”. Molempiin käskyihin kirjanoppinut iloiten yhtyy sanoessaan Jeesuksen vastanneen ”totuuden mukaan”. Mutta päivän evankeliumin viimeisessä jakeessa tilanne muuttuu. Alussa Jeesukselta tultiin kysymään suurinta käskyä. Lopussa Jeesus kuitenkin sanoo kirjanoppineelle ettei tämä ”ole kaukana Jumalan valtakunnasta”. Sen jälkeen ei kukaan uskalla enää kysyä Jeesukselta mitään. Mitä tapahtui ja mistä on kyse?

Jeesus, Jumalan Poika ei ollut eikä ole ihmisten arvioitavissa ja tuomittavissa. Sen sijaan Hän arvioi kaikki ja tuomitsee lopulta kaikki. Meidän Jumalan rakastamisemme on yhtä vajaata kuin tuon kirjanoppineen ymmärrys siitä, kuka Jeesus oli. Lähimmäisen rakastaminen ei taas yllä siihen, mihin Jeesus meitä kutsuu: jopa kuolemaan lähimmäisen puolesta. Rakkauden kaksoiskäsky osoittaa rakkautemme puutteen, mutta samalla kertoo Jeesuksesta joka on täyttänyt sekä tärkeimmän, toiseksi tärkeimmän että kaikki käskyt.


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 119:34 Psalmi: Ps. 119:1–8 Hallelujasäe: Ps. 119:129
1. lukukappale: 5. Moos. 10:12–13 2. lukukappale: 1. Joh. 2:15–17 Evankeliumi: Mark. 12:28–34


1. lukukappale

5. Moos. 10:12–13
Ja nyt, Israel, mitä Herra, sinun Jumalasi, sinulta muuta vaatii, kuin että pelkäät Herraa, sinun Jumalaasi, että aina vaellat hänen teitänsä ja rakastat häntä, ja että palvelet Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, noudattaen Herran käskyjä ja säädöksiä, jotka minä sinulle tänä päivänä annan, että menestyisit.

2. lukukappale

1 Joh. 2:15–17
Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.

Evankeliumi

Mark. 12:28–34
Silloin tuli hänen luoksensa eräs kirjanoppinut, joka oli kuullut heidän keskustelunsa ja huomannut hänen hyvin vastanneen heille, ja kysyi häneltä: “Mikä on ensimmäinen kaikista käskyistä?” Jeesus vastasi: “Ensimmäinen on tämä: ‘Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi’. Toinen on tämä: ‘Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.”
Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: “Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän. Ja rakastaa häntä kaikesta sydämestään ja kaikesta ymmärryksestään ja kaikesta voimastaan, ja rakastaa lähimmäistään niinkuin itseänsä, se on enemmän kuin kaikki polttouhrit ja muut uhrit.” Kun Jeesus näki, että hän vastasi ymmärtäväisesti, sanoi hän hänelle: “Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta”. Eikä kukaan enää rohjennut häneltä kysyä.

Rukoukset

1. Herra Jumala! Anna Pyhän Henkesi hallita sydämiämme, sillä muutoin emme voi kelvata sinulle. Sinä, joka elät ja hallitset Poikasi ja Pyhän Hengen kanssa iankaikkisesta iankaikkiseen! Amen.
2. Herra Jumala, taivaallinen Isä! Me tunnustamme itsemme vaivaisiksi syntisiksi. Sinun tahtosi me tiedämme, mutta täyttämään sitä olemme peräti heikot. Liha ja veri ovat meille suurena esteenä, eikä paha vihollinen, perkele, myöskään anna meidän olla rauhassa. Sentähden me rukoilemme sinua: vuodata Pyhä Henkesi sydämiimme, että lujasti uskoen turvaisimme Poikaasi Jeesukseen Kristukseen, lohduttaisimme itseämme hänen kärsimisellänsä ja kuolemallansa, uskoisimme saavamme hänen kauttansa synnit anteeksi, eläisimme tässä maailmassa sinun tahtosi kuuliaisuudessa, ja niin saisimme armostasi Jeesuksen Kristuksen kautta autuaan lopun. Amen.

Päivän psalmi

Antifoni:
Ps. 119:34
Anna minulle ymmärrys ottaakseni sinun laistasi vaarin *
ja noudattaakseni sitä kaikesta sydämestäni.
Psalmi:
Ps. 119:1–8
Autuaat ne, joiden tie on nuhteeton, *
jotka Herran laissa vaeltavat!
Autuaat ne, jotka ottavat vaarin hänen todistuksistaan, *
jotka etsivät häntä kaikesta sydämestänsä,
jotka eivät vääryyttä tee, *
vaan vaeltavat hänen teillään!
Sinä olet asetuksesi säätänyt, *
että niitä tarkasti noudatettaisiin.
Oi, jospa minun vaellukseni olisi vakaa, *
niin että noudattaisin sinun käskyjäsi!
Silloin minä en joudu häpeään, *
kun katselen kaikkia sinun käskyjäsi.
Minä kiitän sinua vilpittömällä sydämellä, *
kun opin sinun vanhurskautesi oikeudet.
Minä noudatan sinun käskyjäsi, *
älä minua peräti hylkää.
Kunnia Isälle ja Pojalle *
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Antifoni toistetaan.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
15.10
Tapahtumaluokka:


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos