18.4.2024 •

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

3. adventtisunnuntai

17.12.2023

Kolmas adventtisunnuntai kutsuu meitä Johannes Kastajan äänellä valmistautumaan: Vapahtaja on jo lähellä. Johanneksen aikoihin Jeesuksen julkinen toiminta oli käsillä, me puolestamme odotamme ja julistamme Jeesuksen saapumista aikojen lopulla.

Kristuksen saapumisen julistajana kirkolla on paljon opittavaa Johannes Kastajasta. Hänessä näemme rohkean ja tinkimättömän saarnaajan. Hän on todellinen ’huutavan ääni erämaassa’, joka ei lakkaa kutsumasta ihmisiä parannukseen ja valmistautumaan Kristuksen saapumiseen. Tärkeästä tehtävästään ja lujasta luonteestaan huolimatta Johannes ei hetkeäkään kuvittele, että hän itsessään olisi tärkeä tai tehtävänsä arvoinen. Nöyränä Johannes tunnustaa, ettei hänen tehtävässään ole kyse hänestä vaan Jeesuksesta. Johannes on vain sanansaattaja ja edelläkävijä, mutta itse asia ja itse päähenkilö on Jumalan Poika, jonka kenkiä Johannes ei ole edes arvollinen avaamaan.

Kristuksen toista tulemista kuuluttavaa kirkkoa kutsutaan Johanneksen kaltaiseen kuuliaisuuteen ja nöyryyteen. Se ei itsessään ole mitään muuta kuin sanansaattaja – joukko syntisiä ihmisiä, jotka Kristus on kutsunut ja lähettänyt. Siellä, missä kirkko ja kristityt kuvittelevat olevansa itsessään jotakin, siellä ei kaiu Johanneksen kaltainen profeetallinen ääni eikä siellä valmistauduta Kristuksen saapumiseen kunniassaan. Mutta siellä, missä syntisiä kutsutaan parannukseen ja heille julistetaan ristiinnaulittua Jeesusta, siellä kirkko täyttää tehtäväänsä ja valmistaa ihmisiä Vapahtajan saapumiseen päivien lopulla. 3. adventtisunnuntaina – ja kaikkina muinakin päivinä – meitä muistutetaan, että kristinuskossa ei ole kyse meistä kristityistä vaan Jeesuksesta Kristuksesta.


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: violetti tai sininen.3. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Jes. 40:3 Psalmi: Ps. 85:9–14 Hallelujasäe: Ps. 80:4
1. lukukappale: 5. Moos. 18:15–19 2. lukukappale: Room. 16:25–27 Evankeliumi: Joh. 1:19–27 tai Joh. 3:26–30


1. lukukappale

5. Moos. 18:15–19
Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa. On tapahtuva aivan niin, kuin sinä Herralta, sinun Jumalaltasi, anoit Hoorebilla, silloin kun seurakunta oli koolla ja sanoit: ’Älköön minun enää suotako kuulla Herran, minun Jumalani, ääntä älköönkä nähdä tätä suurta tulta, etten kuolisi’. Ja Herra sanoi minulle: ’Mitä he ovat puhuneet, on oikein puhuttu. Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua. Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.

 

2. lukukappale

Room. 16:25–27
Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi, Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen.

 

Evankeliumi

Joh. 1:19–27
Ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: ”Kuka sinä olet?” Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: ”Minä en ole Kristus”. Ja he kysyivät häneltä: ”Mikä sitten? Oletko sinä Elias?” Hän sanoi: ”En ole”. ”Se profeettako olet?” Hän vastasi: ”En”. Niin he sanoivat hänelle: ”Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?” Hän sanoi: ”Minä olen huutavan ääni erämaassa: ’Tehkää tie tasaiseksi Herralle’, niinkuin profeetta Esaias on sanonut.” Ja lähetetyt olivat fariseuksia; ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: ”Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?” Johannes vastasi heille sanoen: ”Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne. Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään.”

Tai:

Joh. 3:26–30
Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: ”Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä”. Johannes vastasi ja sanoi: ”Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.

 

Rukoukset
1. Herra Jumala, kallista korvasi rukouksemme puoleen! Valaise pimeät sydämemme ja etsi meitä armollasi sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Kaikkivaltias Jumala, joka Johannes Kastajan kautta valmistit meille tietä Poikasi luo! Johdata meidät parannukseen ja uskon luottamukseen, jotta meistä tulisi sinun totuutesi ja rakkautesi todistajia. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden.

 

Päivän psalmi

Antifoni: Jes. 40:3
Valmistakaa Herralle tie |erämaahan, *
tehkää arolle tasaiset polut mei|dän Jumalallemme.

 

Psalmi: Ps. 85:9–14
Minä tahdon kuulla, mitä Jumala, |Herra, puhuu: *
hän puhuu rauhaa kansallensa, hurskaillensa; älkööt he käänty|kö jälleen tyhmyyteen.

Totisesti, hänen apunsa on lähellä niitä, jotka |häntä pelkäävät, *
ja niin meidän maassamme |kunnia asuu.

Armo ja totuus tapaavat toi|sensa täällä, *
vanhurskaus ja rauha antavat suut|a toisillensa,

uskollisuus |versoo maasta, *
ja vanhurs|kaus katsoo taivaasta.

Herra antaa meille kaik|kea hyvää, *
ja meidän maam|me antaa satonsa.

Vanhurskaus käy hänen |edellänsä *
ja seuraa hänen as|keltensa jälkiä.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt |on ja aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
17.12.2023
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos