16.4.2024 •

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

6. sunnuntai pääsiäisestä, Exaudi

12.5

Kuulemme päivän evankeliumissa osan Jeesuksen niin sanotusta ylipapillisesta rukouksesta. Rukousta nimitetään tällaiseksi juuri tämä sunnuntain evankeliumitekstin jakson tähden. Jeesus sanoo Joh. 17:19 ”minä pyhitän itseni heidän tähtensä”. Tämä on uhrikieltä; Jeesus asettaa itsensä myös rukouksensa sanoin uhriksi. Samalla Hän on ylipappi, joka uhraa syntiuhrin eli itsensä.

Päivän evankeliumissa on kohta, jonka perusteella on usein yritetty häivyttää eri kirkkokuntien opillisia rajoja ja suosia niin sanottua yhteiskristillisyyttä. Teksti (17:21–23) ei kuitenkaan oikeuta tällaista. Ei Herramme antama pyhä usko ole mitenkään vailla oppia eikä järjestystä. Hän itse puhuu opistaan eli opetuksestaan sanoessaan toisaalla: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt (Joh. 7:16).

Päivän evankeliumissa on kyse ykseydestä, jonka lähde ja perusta on Jumalan ykseydessä. Kolmiyhteinen Jumala; Isä ja Poika ja Pyhä Henki on ”yksi”. Tästä Jumalan ykseydestä syntyy ja seuraa Kristuksen Kirkon ykseys. Ei ole olemassa monta eri Kristuksen Kirkkoa, vaan ”yksi”. Joka on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja elää Raamatun Jumalan nimeen uskoen on tässä Kirkon ”ykseydessä”.

Kristillisen kirkon ykseys, varsinkin sen julistaessa evankeliumia, on omalta osaltaan todiste maailmalle siitä, että Jumala on lähettänyt Poikansa Kristuksen maailman Vapahtajaksi. On siksi tärkeää, että Kirkko julistaa ”ykseyden evankeliumia”. Tämä merkitsee oikeaa, Raamatun mukaista evankeliumin oppia yhdestä Jumalasta. Ei ole olemassa monta erilaista ”kristillistä” oppia, vaan on vain ”yksi”, sillä Jumala on yksi ja Kirkko on yksi. Joka poikkeaa siitä evankeliumin opista, joka pyhiin kirjoituksiin on talletettu ja niiden mukaisesti julistetaan, se lankeaa sekä Jumalan ykseydestä että Kirkon ykseydestä.


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: valkoinen.3. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 27:7 Psalmi: Ps. 27:1–3 7–9 Hallelujasäe: Joh. 16:13
1. lukukappale: Sak. 14:7–9 2. lukukappale: Ef. 1:16–23 Evankeliumi: Joh. 17:18–23


1. lukukappale
Sak. 14:7–9
Se on oleva yhtämittaista päivää – Herralle on se tunnettu – ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata. Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet. Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.

 

2. lukukappale
Ef. 1:16–23
En minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani, anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme – sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.

 

Evankeliumi
Joh. 17:18–23
Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä – minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

 

Rukoukset
1. Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala! Anna meille armosi, että meillä olisi aina oikea tahto ja rakkaus palvella sinua puhtain sydämin ja kaikin voimin. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Herra Jumala, taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet Pyhän Henkesi kautta kutsunut meidät Poikasi Jeesuksen Kristuksen todistajiksi. Mutta koska maailma ei siedä todistustamme vaan vihaa meitä sen takia, niin me rukoilemme sinua: anna meille turvallinen luottamus, ettemme loukkaantuisi ristiin ja vastoinkäymiseen, vaan lujina todistaisimme sinusta. Anna meidän aina tuntea sinut ja Poikasi ja niin tulla iankaikkisesti autuaiksi. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta. (1. vsk)

3. Laupias Jumala! Me kiitämme sinua siitä, että olet lähettänyt Poikasi maailmaan pelastamaan meidät ja tekemään meidät autuaiksi. Anna meille armosi, niin että otamme vastaan tämän kalliin rakkautesi ja tulemme uskon kautta sinun yhteyteesi. Poista seurakunnastasi kaikki eripuraisuus ja riita. Auta seurakuntaasi säilyttämään Hengen luoma ykseys rauhan sitein, jotta se voisi todistaa armosi ja rakkautesi voimasta. Käännä vihollisesikin pimeydestä ihmeelliseen valoosi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. (3. vsk)

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Ps. 27:7
Herra, kuule minun ääneni, kun minä |huudan, *
armahda minua ja |vastaa minulle.

Psalmi:
Ps. 27:1–3, 7–9

Herra on minun valkeuteni ja autuu|teni: *
ketä |minä pelkään!

Herra on minun elämäni |turva: *
ketä |minä vapisen!

Kun pahat käyvät minun kimppuuni, syömään minun |lihaani, *
niin he, minun ahdistajani ja vihamieheni, kompas|tuvat ja kaatuvat.

Vaikka sotajoukko asettuisi minua |vastaan, *
ei minun sydä|meni pelkäisi;

vaikka sota nousisi minua |vastaan, *
siinäkin minä |olisin turvassa.

Herra, kuule minun ääneni, kun minä |huudan, *
armahda minua ja |vastaa minulle.

Minun sydämeni vetoaa sinun omaan |sanaasi: *
”Etsikää minun |kasvojani”.

Herra, minä etsin sinun kasvo|jasi. *
Älä kätke minulta kasvojasi, älä työnnä vihassa pois |palvelijaasi.

Sinä olet minun |apuni, *
älä minua jätä, älä minua hylkää, pelas|tukseni Jumala.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
12.5
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos