29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Apostoli Johanneksen päivä 3. joulupäivä

27.12.2023

Kolmantena joulupäivänä kirkko on vanhastaan muistanut pyhää apostoli Johannesta. Johannes oli yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta. Hän kirjoitti Herrastaan ja Mestaristaan Jeesuksesta evankeliumikirjan. Lisäksi meillä on Uudessa testamentissa kolme Johanneksen kirjettä sekä Johanneksen ilmestys.

Johanneksen tekstit ovat syvällisiä ja suorastaan taivaiden korkeuksiin nousevia. Evankelista Johanneksen symboli kristillisessä perinteessä onkin ollut kotka. Kotka kiehtoi antiikin ihmisiä, sillä taivaan linnuista se lensi ylimpänä eli lähinnä Jumalan ulottuvuutta. Mutta Johannes ei jää korkeuksiin, vaan Sana tulee lihaksi (Joh. 1:14). Jumala ei olekaan Johanneksen selkeän viestin mukaan tavoittamaton. Jumala ei myöskään ole vain mystisesti kaikkialla näkymättömästi läsnä. Jos pelkästään tämä olisi totta, silloin ei tiedettäisi, mistä tämä salattu Jumala voidaan löytää. Mutta nytpä Jumalan Ainosyntyinen Poika on tullut ihmiseksi. Jumala voidaan löytää Jeesuksessa. (Joh. 1:10–13)

Johannes osoittaa myös läpi ”johanneslaisen kirjallisuuden”, että tämä Jeesus on tänään löydettävissä uudessa temppelissä eli seurakunnassa, joka on Jeesuksen ruumis (Joh. 2:19– 22). Siellä Kristus on läsnä sanansa saarnassa (Joh. 6:63), syntien anteeksiantamuksessa (Joh. 20:21–23), pyhässä kasteessa (Joh. 3:5), ehtoollisella nautittavassa Kristuksen ruumiissa ja veressä (Joh. 6:54). Johannes on kirjoittamansa Raamatun sanan myötä jäänyt tänne todistamaan meille Jeesuksesta (Joh. 21:23–24). Näissä sanoissa Pyhä Henki puhuu meille, tuo meidät lähelle Jeesusta, että sinäkin voisit Johanneksen tavoin sanoa: minä olen Jeesuksen rakas opetuslapsi, joka saan levätä hänen rintaansa vasten (Joh. 13:23).


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: valkoinen. 2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 145:6–7 tai Sir. 15:5–6 Psalmi: Ps. 92:13–16 Hallelujasäe 1. Joh. 1:2
1. lukukappale: Sananl. 8:1 22–30 2. lukukappale: 1. Joh. 2:28–3:3 Evankeliumi: Joh. 21:19–24 tai Joh. 1:1–14


1. lukukappale
Sananl. 8:1, 22–30
Eikö viisaus kutsu, eikö taito anna äänensä kuulua? Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä, kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset, silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin.

 

2. lukukappale
1. Joh. 2:28–3:3
Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan. Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.
Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.

 

Evankeliumi
Joh. 21:19–24
Jeesus sanoi Pietarille: ”Seuraa minua”.
Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ”Herra, kuka on sinun kavaltajasi?” Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ”Herra, kuinka sitten tämän käy?” Jeesus sanoi hänelle: ”Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.”
Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: ”Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?”
Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi.

 

Tai:
Joh. 1:1–14
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

 

Rukoukset
1. Herra Jumala! Valaise armollisesti seurakuntaasi, että se sinun pyhän apostolisi ja evankelistasi Johanneksen opetuksen valaisemana saisi sinun iankaikkiset lahjasi. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.
2. Herra, meidän Jumalamme, joka olet julistanut maailmalle Poikasi evankeliumin pyhien apostoliesi kautta! Anna armosi, että me saisimme syntimme anteeksi ja uskossa vahvoina pysyisimme siinä opissa, jonka he ovat meille sinun puolestasi ilmoittaneet. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.

 

Päivän Psalmi

Antifoni:
Ps. 145:6–7
Sinun suurista teoistasi minä |kerron. *
Julistettakoon sinun suuren hyvyyte|si muistoa.

Tai:
Sir. 15:5–6
Se korottaa hänet ylitse hänen lähimmäistensä ja avaa hänen suunsa keskellä seura|kuntaa. *
Ilon ja riemuseppeleen ja iankaikkisen nimen |hän saa periä.

 

Psalmi:
Ps. 92:13–16
Vanhurskas viheriöitsee kuin |palmupuu, *
hän kasvaa kuin Liba|nonin setri.

He ovat istutetut Herran |huoneeseen, *
he viheriöitsevät meidän Jumalamme |kartanoissa.

Vielä vanhuudessaan he tekevät |hedelmää, *
ovat mehevät |ja vihannat

ja julistavat, että Herra on |vanhurskas, *
hän, minun kallioni, ja ettei hänessä |vääryyttä ole.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
27.12.2023
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos