28.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Helluntaipäivä

28.5.2023

Helluntaita merkitsevä Kreikan sanan penteekostee merkitys on: viideskymmenes. Sitä vietettiin siis viisikymmentä päivää pääsiäisen jälkeen (3. Moos 23:15-16). Juhlan tausta on Vanhassa testamentissa, jossa siitä käytetään erilaisia nimityksiä kuten viikkojuhla ja leikkuujuhla. Sitä kutsuttiin viikkojuhlaksi, koska sitä juhlittiin 7 viikkoa pääsiäisen jälkeen. Viikko tarkoittaa siten seitsemää viikkoa.

Helluntaijuhla kesti vain yhden päivän. Se oli ainakin aluksi, niin kuin moni muukin juhla, kytköksissä maatalouteen. Silloin tuli tuoda ”sadon ensimmäiset tähkät” Herralle. Lisäksi helluntaihin kuului pyhä kokous, jumalanpalvelus, jonka aikana ei saanut toimittaa mitään arkiaskareita. Juhlaan liitettiin myös muistelu siitä, että Herra oli antanut kansalleen liiton tauluissa kymmenen käskyä Siinain vuorella. Helluntai oli kiitosjuhla myös sen muistelemiseen, että Jumala oli vapauttanut kansansa Egyptin orjuudesta ja johdattanut luvattuun maahan.

Apostolit olivat koolla Jerusalemissa Mooseksen säädösten mukaan. Mutta missä he olivat koolla, kun Henki vuodatettiin? Humaus taivaasta täytti ”koko huoneen, jossa he istuivat”. He saattoivat olla koolla jossain omassa jo tutuksi tulleessa kokoontumispaikassa. Ehkä siinä ”yläsalissa”, jossa ehtoollinen asetettiin. Mutta paikka on ollut todennäköisemmin temppeli. Sillä sanaa huone käytetään myös temppelistä ja pyhäköstä, Herran huoneesta. Temppelin uloimpien muurien luona oli loisteliaita pylväikköjä ja huoneita, jotka tarjosivat suojan auringolta ja hyvän kokoontumispaikan.

Pyhäkössä olemista tukee vielä sekin, että ”kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa” opetuslasten luokse. Ja eri puolilta tunnettua maailmaa tulleet ja eri kieliä puhuvat ihmiset kuulivat puhuttavan kukin omaa kieltänsä. He olivat tulleet helluntaipäivänä juuri temppeliin uhraamaan sekä osallistumaan ”pyhään kokoukseen”.

Paikalla temppelissä oli siis myös Apt. 2. luvun kuvaamana helluntapäivänä juutalaisia. Juuri tuona päivänä temppelissä vieraskieliset juutalaiset saivat kuulla Jumalan suurista teoista poikkeuksellisesti omalla kielellään. Tämä oli selvä merkki siitä, että Jumala halusi sanansa ja tekonsa tiettäväksi kaikille kielille ja kansoille. Se oli myös merkki juutalaisille Jesajan profetian täyttymyksestä: ”Sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle”. (Jes. 28:11-12. Ks. 1. Kor 14:21). Ja nyt helluntaina he kuulivat kristityiltä julistusta Jeesuksesta ja Pietarin saarnassa (Apt.2:38), kuinka kaste Jeesuksen nimeen syntien anteeksisaamiseksi on todellinen uusi liitto. Sen uudistaminen on meille jokapäiväistä kasteeseen palaamista: synnin tunnustamista ja anteeksiannon uskomista.

Myös Hesekiel profetoi Israelin uudistusta ja tulevaa pelastuksen aikaa, joka täyttyi helluntaina (36: 25-27): ”Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan. Ja minä anna teille uuden sydämen, jaa uuden hengen minä anna teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan…”.

Helluntain kokemus oli sellaisenaan ainutkertainen. Kansanjoukosta tuhannet joille Pietari saarnasi vielä samana päivänä, saivat pian oman ”helluntainkokemuksensa”, kun heidät kastettiin ja he saivat Pyhän Hengen. Kaste oli myös meille meidän helluntaimme.


Kynttilöitä: 6 Liturginen väri: punainen.2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Viis. 1:7 tai Ps. 104:30 Psalmi: Ps. 68:5–11 Hallelujasäe: Virren 112 mukaan.
1. lukukappale: Jer. 31:31–34 2. lukukappale: Ap. t. 2:1–13 Evankeliumi: Joh. 14:15–21


1. lukukappale
Jer. 31: 31–34
Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: ’Tuntekaa Herra’. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.

 

2. lukukappale
Ap. t. 2: 1–13
Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on. Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä. Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: ”Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.” Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: ”Mitä tämä mahtaakaan olla?” Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: ”He ovat täynnä makeata viiniä”.

 

Evankeliumi
Joh. 14: 15–21
“Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.”

 

Rukoukset
1. Herra Jumala, joka valaisit ensimmäisenä helluntaina uskollistesi sydämet Pyhällä Hengellä! Anna meidänkin saman Hengen kautta ymmärtää, mikä on oikeaa, ja aina iloita hänen pyhästä lohdutuksestaan. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta, joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa iankaikkisesta iankaikkiseen.

2. Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet armollisesti vuodattanut Pyhän Henkesi, joka nuhtelee maailmaa synnistä, lohduttaa murheellisia, vahvistaa heikkoja ja tekee pyhittävää työtäsi maan päällä. Me rukoilemme sinua: anna Pyhän Hengen valaista sydämemme, johtaa meidät tuntemaan koko totuuden ja vahvistaa meitä voimallaan, että me elävässä uskossa pyhällä elämällä palvelisimme sinua, joka Pojan ja Pyhän Hengen kanssa elät ja hallitset iankaikkisesta iankaikkiseen.

 

Päivän psalmi

Antifoni
Viis. 1:7
Herran Henki |täyttää *
maanpiirin. |Halleluja!

TAI
Ps. 104:30
Kun lähetät henkesi, se luo uutta |elämää, *
näin uudis|tat maan kasvot.

Psalmi:
Ps. 68: 5-11
Laulakaa Jumalalle, veisatkaa hänen nimensä |kiitosta. *
Tehkää tie hänelle, joka kiitää |halki arojen.

Hänen nimensä on |Herra, *
riemuitkaa hänen kasvo|jensa edessä.

Hän on orpojen isä ja leskien puolus|taja, *
Jumala pyhässä |asunnossansa,

Jumala, joka antaa hyljätyille kodin ja johtaa vangitut |onneen. *
Vain niskoittelijat asuvat |kuivassa maassa.

Jumala, kun sinä kävit kansasi |edellä, *
kun sinä kuljit |erämaassa,

niin maa vapisi ja taivaat tiukkuivat Jumalan kasvojen |edessä, *
Siinai vapisi Jumalan, Israelin Jumalan, |kasvojen edessä.

Runsaalla sateella sinä, Jumala, kostutit perintö|maasi; *
ja kun se oli näännyksissä, niin |sinä virvoitit sen.

Sinun laumasi asettui |siihen; *
hyvyydessäsi, Jumala, sinä sen |kurjille valmistit.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
28.5.2023
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos