16.4.2024 •

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Hiljaisen viikon tiistai

26.3


Kuljemme Herramme kanssa Hänen kärsimystiellään Matteuksen evankeliumin teksteissä. Nyt Jeesus on ylipapin ja tämän kokoaman neuvoston edessä. Samoin kuulemme Pietarin kieltävän Jeesuksen ja Juudaksen murheellisen kohtalon.

Vastakohta Herran ja Hänen kuulustelijoidensa sekä väärien syyttäjien välillä on valtava. Jeesus vaikuttaa rauhalliselta, vaikka tietää kuolevansa. Hänen vihollisensa ovat täynnä murhanhimoa ja ovat järjestäneet oikeudenkäynnistä näyttävän ilveilyn. Jeesus täyttää koko ajan VT:n Kirjoituksia itsestään, mutta ylipappi repäisee Mooseksen lain vastaisesti vaatteensa (vrt. 3. Moos. 21:10).

Juutalaiset toteavat Jeesuksen jumalanpilkkaajaksi ja Mooseksen lain perusteella tuomitsevat Hänet kuolemaan. Sitten he pilkkaavat ja hakkaavat Jeesusta, joka on hiljaa syyttäjiensä ja kiduttajiensa käsissä (vrt. Jes. 50:6; 53:7).

Pietari oli seurannut Jeesusta ylipapin talon pihalle saakka. Siellä hänet tunnistetaan ja Pietari kieltää Mestarinsa kolmesti, aivan kuten Hän oli profetoinut. Pietari, ”Kallio” murtuu katkeraan itkuun. Tiedämme kuitenkin, että Pietari saa uuden alun Jeesuksen noustua kuolleista.

Evankelista kertoo myös Juudaksesta. Hän myi Jeesuksen rahasta; summalla joka vastasi orjan hintaa. Nähtyään Jeesuksen tuomitun kuolemaan, Juudas katui ja palauttaa hänelle maksetut rahat. Kansan hengelliset johtajat torjuvat hänet kuitenkin pilkallisesti. Juudas ei näe enää mitään mahdollisuutta elämässään, vaan tappaa itsensä. Juudaksen kohtalo on kauhea ja arvoituksellinen. Uusi Testamentti kertoo kuitenkin selkeästi, että VT:n kirjoitukset olivat profetoineet myös hänestä.


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: violetti tai sininen.3. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 71:4 Psalmi: Ps. 69:2–5 (7–10)
1. lukukappale: Jes. 52:13–15 2. lukukappale: 1. Kor. 1:18–19 Evankeliumi: Matt. 26:57–27:10


1. lukukappale
Jes. 52:13–15
Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva. Niinkuin monet kauhistuivat häntä – sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo – niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita.

 

2. lukukappale
1. Kor. 1:18–19
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: ”Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi”.

 

Evankeliumi
Matt. 26:57–27:10
Mutta Jeesuksen kiinniottajat veivät hänet ylimmäisen papin, Kaifaan, eteen, jonne kirjanoppineet ja vanhimmat olivat kokoontuneet. Ja Pietari seurasi häntä taampana ylimmäisen papin esipihaan asti; ja hän meni sinne ja istui palvelijain joukkoon nähdäksensä, kuinka lopulta kävisi. Mutta ylipapit ja koko neuvosto etsivät väärää todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet, mutta eivät löytäneet, vaikka monta väärää todistajaa oli tullut esille. Mutta vihdoin tuli kaksi, ja he sanoivat: ”Tämä on sanonut: ’Minä voin hajottaa maahan Jumalan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakentaa’.” Silloin ylimmäinen pappi nousi ja sanoi hänelle: ”Etkö vastaa mitään siihen, mitä nämä todistavat sinua vastaan?” Mutta Jeesus oli vaiti. Niin ylimmäinen pappi sanoi hänelle: ”Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika”. Jeesus sanoi hänelle: ”Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” Silloin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Hän on pilkannut Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme? Katso, nyt kuulitte hänen pilkkaamisensa. Miten teistä on?” He vastasivat sanoen: ”Hän on vikapää kuolemaan”. Silloin he sylkivät häntä silmille ja löivät häntä nyrkillä kasvoihin; ja toiset sivalsivat häntä poskelle ja sanoivat: ”Profetoi meille, Kristus, kuka se on, joka sinua löi”. Mutta Pietari istui ulkopuolella esipihassa. Ja hänen luoksensa tuli muuan palvelijatar ja sanoi: ”Sinäkin olit Jeesuksen, galilealaisen, seurassa”. Mutta hän kielsi kaikkien kuullen ja sanoi: ”En ymmärrä, mitä sanot”. Ja kun hän oli mennyt ulos portille, näki hänet toinen nainen ja sanoi sielläoleville: ”Tämäkin oli Jeesuksen, Nasaretilaisen, seurassa”. Ja taas hän kielsi valalla vannoen: ”En tunne sitä miestä”. Vähän sen jälkeen tulivat ne, jotka siinä seisoivat, ja sanoivat Pietarille: ”Totisesti, sinä myös olet yksi heistä, sillä kielimurteesikin ilmaisee sinut”. Silloin hän rupesi sadattelemaan ja vannomaan: ”En tunne sitä miestä”. Ja samassa lauloi kukko. Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut: ”Ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät”. Ja hän meni ulos ja itki katkerasti.
Mutta aamun koittaessa kaikki ylipapit ja kansan vanhimmat pitivät neuvoa Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet; ja he sitoivat hänet ja veivät pois ja antoivat hänet maaherran, Pilatuksen, käsiin. Kun Juudas, hänen kavaltajansa, näki, että hänet oli tuomittu, silloin hän katui ja toi takaisin ne kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: ”Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren”. Mutta he sanoivat: ”Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi.” Ja hän viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi. Niin ylipapit ottivat hopearahat ja sanoivat: ”Ei ole luvallista panna näitä temppelirahastoon, koska ne ovat veren hinta”. Ja neuvoteltuaan he ostivat niillä savenvalajan pellon muukalaisten hautausmaaksi. Sentähden sitä peltoa vielä tänäkin päivänä kutsutaan Veripelloksi. Silloin kävi toteen, mikä on puhuttu profeetta Jeremiaan kautta, joka sanoo: ”Ja he ottivat ne kolmekymmentä hopearahaa, hinnan siitä arvioidusta miehestä, jonka he olivat israelilaisten puolesta arvioineet, ja antoivat ne savenvalajan pellosta, niinkuin Herra oli minun kauttani käskenyt”.

 

Rukoukset
1. Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala! Auta meitä viettämään sinun pyhän Poikasi kärsimisen muistoa siten, että me tämän kärsimyksen kautta saisimme kaikki syntimme anteeksi. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.

2. Kaikkivaltias Jumala, joka olet rikkomustemme tähden antanut Poikasi puolestamme pilkattavaksi ja piinattavaksi! Herätä omatuntomme tuntemaan syntimme, jotka saattoivat hänet ristille. Anna meille rikkomuksemme anteeksi ja lahjoita meille se mieli, joka Jeesuksella Kristuksella oli, että taipuisimme kaikessa sinun tahtoosi. Tätä pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä.

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Ps. 71:4
Jumalani, vapauta minut jumalattoman |kädestä, *
väärän ja väki|valtaisen kourista.

Psalmi:
Ps. 69:2–5 (7–10)
Pelasta |minut, Jumala, *
sillä vedet käyvät minun sie|luuni asti.

Minä olen vajonnut syvään, pohjat|tomaan liejuun, *
olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun |ylitseni.

Minä olen väsynyt huutamisesta, minun |kurkkuni kuivettuu, *
minun silmäni ovat rauenneet odottaessani |Jumalaani.

Enemmän kuin hiuksia päässäni on niitä, jotka minua syyttö|mästi vihaavat; *
paljon on niitä, jotka tahtovat tuhota minut, jotka syyttä ovat vihol|lisiani;

(Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra, |Herra Sebaot. *
Älä salli minussa pettyä niiden, jotka etsivät sinua, Isra|elin Jumala.

Sillä sinun tähtesi minä kärsin |herjausta, *
pilkka peittää |minun kasvoni.

Veljilleni minä olen |tullut vieraaksi, *
olen tullut oudoksi äi|tini lapsille.

Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on minut |kuluttanut, *
ja niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sat|tuneet minuun.)

Tiedot

Päivämäärä:
26.3
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos