Pyhien muistopäivät: Hippolytos Roomalainen

Hippolytos Roomalainen on jäänyt kirkkohistoriaan presbyteerinä, vastapaavina ja marttyyrinä. Hän syntyi 100-luvun loppupuolella jKr., todennäköisesti Roomassa. Hippolytosta pidetään kirkkoisä Irenaeuksen oppilaana. Hän toimi synnyinkaupungissaan presbyteerinä (ks. Pastori, pappi). Hippolytos joutui kuitenkin kiistoihin paavin Calixtus I:n kanssa teologisten kysymysten vuoksi. Kiistaa seurasi mahdollisesti yli kymmenen vuotta kestänyt skisma eli hajaannuksen aika, jolloin Hippolytos toimi oman kirkkonsa johdossa Roomassa. Tämän vuoksi joissakin lähteissä häntä pidetään piispana ja kutsutaan myös vastapaaviksi.

Hippolytos oli Rooman kirkon viimeinen kirkkoisä, joka kirjoitti kreikan kielellä. Hänen työnsä ovat säilyneet jälkipolville usein vain katkelmina ja käännöksinä. Hippolytoksen henkilöllisyys ja tuotanto jakavat nykytutkijoiden mielipiteitä. Hänen tuotantonsa oli niin laaja, että joidenkin mielestä hänen nimissään kirjoitetut tekstit ovat todellisuudessa kahden kirjoittajan käsialaa – eikä heistä kumpikaan ole kirkkoisä Hippolytos. Tässä tekstissä seurataan perinteistä käsitystä, jonka mukaan kaikki Hippolytoksen nimissä kirjoitetut tekstit ovat yhden ja saman henkilön aikaansaannoksia.

Hippolytos kirjoitti saarnoja, historiaa käsitelleitä kirjoituksia, kirkko-oikeudellisia teoksia sekä eksegetiikkaa ja apologetiikkaa (ks. Apologia). Hänen tärkein kirjoituksensa lienee Kaikkien harhaoppien kumoaminen, jossa Hippolytos osoittaa, että varhaisen kirkon Harhaopit perustuvat kreikkalaisten filosofien ajatuksiin eivätkä Raamattuun. Danielin kirjan kommentaaria pidetään vanhimpana säilyneenä raamatunselitysteoksena. Hippolytos kirjoitti myös muun muassa tutkielmat Kristuksesta ja Antikristuksesta sekä Iisakin ja Jaakobin siunauksesta. Apostolinen traditio -nimistä kirkkojärjestystä (ks. Apostoliset konstituutiot) on perinteisesti pidetty Hippolytoksen Roomassa tuottamana tekstinä. Uusin tutkimus ei kuitenkaan ole löytänyt syntypaikalle ja kirjoittajan henkilöllisyydelle riittäviä perusteita. Hippolytoksen tekstejä ei valitettavasti ole käännetty suomeksi kuin muutamia katkelmia.

Hippolytoksen sanotaan muistuttavan kirkkoisä Irenaeusta teologiansa, Origenesta tutkimuksensa ja Tertullianusta asenteidensa puolesta. Kymmenvuotisen skisman aiheuttivat Hippolytoksen ja paavi Calixtuksen väliset erimielisyydet kristologiasta, kirkon olemuksesta ja anteeksiantamuksesta. Hippolytos erotti Sanan (Kristus) Isästä tavalla, jonka Calixtus tulkitsi uskoksi kahteen jumalaan. Lisäksi Hippolytus halusi puhtaan kirkon. Hänen mukaansa kasteen jälkeen vakaviin synteihin syyllistyneet kristityt eivät saa syntejään anteeksi. Luterilaisen käsityksen mukaan Hippolytos oli väärässä: Pelastusta ei ansaita omilla teoilla ja langenneillakin on mahdollisuus palata yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Toisaalta myös Hippolytos korostaa Kristuksen pelastusteon merkitystä. Hänen mukaansa Kristus on tullut ihmiseksi kärsiäkseen ja kuollakseen syntisten puolesta. Hippolytos vertaa Kristusta lääkäriin, joka tahtoo auttaa kärsiviä ja johtaa harhaan joutuneet oikealle tielle. Hän sanoo, että jokainen, joka etsii häntä, voi helposti hänet löytää. Hän avaa ovensa jokaiselle, joka nöyrin mielin kolkuttaa. Kristus ei karkoita luotaan ainoatakaan palvelijaansa. Hän ei halveksi ketään, vaan ottaa jokaisen ilomielin vastaan. Hän ei halveksi naista, joka on rikkonut, eikä miestä, joka kapinoi. Kristus tahtoo pelastaa poikkeuksetta jokaisen ihmisen tehdäkseen hänestä täydellisen, taivaallisen ihmisen (teoksesta Yrjö Luojola, Meidän ovat isät 1987, 75–76).

Vuonna 235 jKr. Hippolytos ja tuolloin paavina toiminut Pontianus joutuivat keisarin vainojen kohteiksi. Miehet siirrettiin Roomasta Sardiniaan. Ennen kuolemaansa he ilmeisesti sopivat erimielisyytensä, sillä molempien ruumiit tuotiin takaisin Roomaan, jotta heidät voitaisiin haudata samana päivänä. Hippolytoksen hautaa kunnioitettiin kaiverruksella, jossa häntä kutsutaan marttyyriksi.

Kaikki pyhien muistopäivät täällä.