Korvausteologialla (Replacement Theology, supersessionismi) tarkoitetaan teologista ajattelua, jonka mukaan kristillinen kirkko on kaikin tavoin ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana. Juutalaisilla ei näin ollen olisi enää pelastushistoriallista merkitystä. Korvausteologian piiriin mahtuu kuitenkin monenlaisia näkemyksiä siitä, kuinka juutalaisiin tulisi suhtautua, mikä on Israelin maan asema Jumalan suunnitelmissa ja tulevatko juutalaiset kääntymään Kristuksen puoleen aikojen lopulla.
Korvausteologia on sen vastustajien luoma nimitys, jolla on usein hyvin poleeminen sävy. Se esitetään joskus lähes antisemitismin synonyyminä. Korvausteologiasta syytetään usein kirkkoisiä, että he olisivat unohtaneet kristinuskon juutalaiset juuret ja korvanneet ne hellenismin vaikutteilla. Kirkkoisät halusivat näiden kriitikoiden mukaan poistaa kirkosta kaiken juutalaisiin viittaavan, mutta tulivat samalla vääristäneeksi suuren osan teologiasta. He myös ajattelullaan ja toiminnallaan tekivät kristinuskosta vastenmielisen juutalaisille ja estivät näin heidän kääntymisensä. Kristityksi kääntyvien juutalaisten olisi pitänyt hylätä kaikki entiset tapansa, vaikka nämä eivät edes liittyisi pelastukseen. Erityisesti tämä koski sapatin viettämistä, pääsiäisen tapoja ja ympärileikkausta. Jotkut korvausteologian vastustajat näkevät kirkkoisien opetuksista johtavan suoran linjan keskitysleireihin ja kaasukammioihin.
Korvausteologian vastustajilla on usein se oletus, että on olemassa kaksi erillistä Jumalan kansaa, kristityt ja juutalaiset. Heidän mukaansa Jumalalla on omat suunnitelmansa näiden kansojen varalle. Monet näkevät juutalaisilla olevan suuri merkitys lopun aikojen tapahtumissa ja mm. maailman evankelioimisessa. Äärimmillään tällainen ajattelutapa johtaa siihen, että juutalaisilla on myös erilainen tapa pelastua kuin pakanoilla. Tällainen ajattelu on kuitenkin vähemmistönä korvausteologian vastustajien parissa. Yleensä ajatellaan, että usko Kristukseen on ainoa pelastustie myös juutalaisille.
Ajatus kahdesta Jumalan kansasta on kuitenkin Raamatun vastainen. Jeesus sanoo, että ”minulla on myös muita lampaita (pakanakristityt), sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta (Israelista), ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, on oleva yksi lauma ja yksi paimen” (Joh. 10:16). Kristuksen laumaan kuuluu siis sekä juutalais- että pakanakristittyjä: ”Kristus … on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin” (Ef. 2:14).
Paavalin mukaan ”kaikki israelilaiset eivät kuulu tosi Israeliin” (Room. 9:6). Tosi Israelin rajat eivät uudessa liitossa piirry enää kansallisuuden tai kielen perusteella, vaan ratkaisevaa on usko Kristukseen. Epäuskoiset eivät kuulu tosi Israeliin, vaikka olisivat ajallisen Israelin kansan jäseniä. Jumalan kansa, kristillinen kirkko, tosi Israel muodostuu siis kaikista uskovista riippumatta siitä, ovatko he taustaltaan pakanoita vai juutalaisia. Kirkosta voidaan siis käyttää nimitystä (tosi) Israel ilman että sorrutaan mihinkään väärään korvausteologiaan. Korvausteologialla on siten selkeä teologinen perusta, mutta useita siihen liittyneitä ilmiöitä ei voi pitää oikeana. Voidaankin puhua oikeasta ja väärästä korvausteologiasta.
Paavalin mukaan pääosa juutalaisista on torjunut Messiaan. Paatumus on kohdannut osaa Israelin kansasta (Room. 11:25): ”Heidän mielensä on paatunut. Sama peite pysyy edelleen paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa … Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois” (2. Kor. 3:14, 16). Paavalin mukaan hänen aikanaan oli kuitenkin olemassa ”jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut” (Room. 11:5). Jotkut juutalaiset uskoivat Vapahtajaan ja olivat siksi tosi Israelin jäseniä.
Korvausteologiaa syytetään siitä, että sen mukaan Jumala on hylännyt juutalaiset, koska he hylkäsivät Messiaansa. Tälle tulkinnalle on kuitenkin oikein ymmärrettynä olemassa raamatulliset perusteet. Stefanos sanoi puheessaan: ”Mutta Jumala käänsi heille selkänsä ja hylkäsi heidät” (Ap.t. 7:42). Paavalikin sanoo, että ”juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon” (Room. 11:15). Tätä hylkäämistä ei tule kuitenkaan ymmärtää lopullisena tuomiona tai perusteena juutalaisten syrjimiseen. Pohjimmiltaan se merkitsee sitä, ettei ”lihallinen Israel” sellaisenaan ole enää Jumalan pelastustekojen väline vaan pakana- ja juutalaiskristityistä koostuva ”uusi Israel”.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että kristittyjen tulisi ”hylätä” juutalaiset ja vähätellä heitä. Päinvastoin tulisi Paavalin tavoin ajatella, että he ovat ”israelilaisia, jotka Jumala on ottanut heidät lapsikseen, ja joille hän on antanut kirkkautena. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksen ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala” (Room. 9:4-5). Heiltä puuttuu kuitenkin Kristuksen tunteminen, mutta juuri siihen kristittyjen tulee juutalaisia kutsua ja rakkaudella ohjata. He ovat kuin isoveli, jonka saamme toivottaa tervetulleeksi takaisin kotiin.
Paavali kuitenkin kysyy: ”Ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa?” Ja vastaa itse siihen hyvin painokkaasti: ”Ei toki! … Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltä käsin on valinnut” (Room. 11:1-2). ”Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua” (Room. 11:29). Jumalan valinta juutalaisten kohdalla pysyy edelleen voimassa, vaikka kansan pääosa on epäuskonsa vuoksi joutunut eroon ”tosi Israelista”.
Paavali kuva oliivipuusta selventää suhtautumista korvausteologiaan. Pakanakristityt on oksastettu runkoon, joka on Jumalan kansa, Israel. Juutalaiset sen sijaan pääosin katkaistiin irti tästä rungosta epäuskonsa tähden. Heidät kuitenkin oksastetaan takaisin oikeaan runkoonsa, kun ”pakanoiden täysi luku on tullut sisään”. Silloin ”koko Israel on pelastuva” (Room. 11:16-26). Silloinkaan ei ole kuitenkaan kahta Jumalan kansaa vaan yksi, joka koostuu pakanoista ja juutalaisista.
Uusi liitto ei korvaa vanhaa liittoa vaan on sen täyttymys. Jumalan lakiakaan ei ole kumottu vaan se on täytetty Kristuksen kuuliaisuudessa, kärsimyksessä ja kuolemassa.
Vasta viime vuosikymmeninä on oivallettu, ettei juutalaisten tarvitse luopua juutalaisuudestaan kääntyessään Messiaan puoleen. He voivat jatkaa juutalaisten tapojen noudattamista siltä osin kuin ne eivät ole ristiriidassa evankeliumin kanssa. Lain noudattaminen ei enää ole pelastustie, mutta hyvinä tapoina voidaan joitakin juutalaisia tapoja edelleen säilyttää ja pitää kiinni juutalaisesta kulttuurista. Tässä suhteessa kirkon on syytä tarkistaa suhtautumistaan juutalaisuuteen. Kaikki juutalaisten väärin kohteleminen on myös jyrkästi tuomittava ja irtisanouduttava siitä.
