”Room. 8:18: ”Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin”. Tarttuuko meihinkin tuo Jumalan kirkkaus, kun sydämen uskolla Jeesukseen uskomme ja haluamme? Vaiko vasta taivaassa, kun olemme päässeet irti tämän maailman otteesta ja henki on päässyt Jumalan luo?
Vanhassa testamentissa kirkkaus (hepr. kabod) on Jumalan ominaisuus. Se tarkoittaa alun perin ’paino, merkitys, arvokkuus’, myöhemmin myös ’loisto, kirkkaus, kunnia’. Se on jotain, josta henkilön maine ja asema johtuu. Uudessa testamentissa vastaava kreikan kielen sana on doksa, joka merkitsee ’loisto, valo, kirkkaus’, myös ’kuuluisuus, arvo, kunnia’. Se kuvaa sitä täydellisyyden ja virheettömyyden tilaa, joka on Jumalassa ja Hänen valtakunnassaan.
Aadam ja Eeva olivat lähtöisin Jumalasta. Siksi heillä oli ”kirkkauden vaatteet” (hepr. kotnot or), vaikka he olivat alasti. He olivat osallisia Jumalan kirkkaudesta, Hänen ominaisuuksistaan. Syntiinlankeemuksen jälkeen heille puettiin kuitenkin nahkavaatteet (hepr. kotnot ’or). Ero sanojen välillä on hiuksenhieno, mutta muutos on valtava. Ihmiset eivät enää olleet puettuina Jumalan kirkkauteen vaan omaan syntiseen olemukseensa ja tämän maailman aineeseen.
Paavali joutuu siksi toteamaan: ”Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:23). Tämä on jokaisen ihmisen luonnollinen tila. Ratkaisu tähän puutteeseen on Paavalin mukaan se, että nämä Jumalan kirkkautta vailla olevat ihmiset ”saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi” (Room. 3:24). Tämä Jumalan antama lahjavanhurskaus palauttaa ihmiselle Jumalan kirkkauden. Hän on jälleen Jumalan yhteydessä Kristuksen kautta ja pääsee osalliseksi jumalallisista ominaisuuksista, kirkkaudesta ja pyhyydestä. Ne eivät kuitenkaan tule ihmisen omiksi ominaisuuksiksi vaan ne ovat lahjaa ja lainaa.
Kirkkaus on siis Jumalan ominaisuus eikä mitään kirkkautta voi olla siellä, missä Jumala ei ole. Jumalan on kuitenkin tuonut syntiin langenneeseen maailmaan kirkkautensa Jeesuksessa. Hänhän sanoi, että Isän kirkkaus tulee julki Pojassa (Joh. 14:13). Jeesuksessa asui sama kirkkaus kuin Isässä, ja vain Jeesuksen kautta tuo kirkkaus voi tulla meihin. Vapahtajahan sanoi: ”Minun kirkkauteni on tullut julki heissä” eli Hänen opetuslapsissaan (Joh. 17:10). Tässä vastataan jo kysyjän esittämään kysymykseen, että tulemmeko me vasta taivaassa osallisiksi siitä kirkkaudesta. Ei, Jeesuksen mukaan Hänen omissaan on jo tullut ilmi Hänen kirkkautensa.
Tämän vahvistaa myös Paavali, joka sanoo: ”jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut” tai ”lahjoittanut kirkkautensa”, niin kuin uusi käännös sen ilmaisee (Room. 8:30). Kirkkaus ei ole siis vain tulevaisuuden asia vaan todellisuutta jo nyt.
Pietari sanoo kirjeessään, että hän on ”osallinen siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä” (1. Piet. 5:1). Jumalan kirkkaus ilmestyy näkyvänä silloin, kun Jeesus tulee takaisin. Mutta uskon ja kasteen kautta ihminen on jo nyt pelastettu ja siten hän on saanut Jumalan kirkkauden.
Paavali sanoo, että joidenkin ihmisen mielen on saatana sokaissut niin, etteivät he näe ”Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva”. Evankeliumin julistamisen kautta ihminen voi kuitenkin Jumala voi kuitenkin valaista ihmisen sydämen, ja ”näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan” (2. Kor. 4:4-6). Tämä on aivan upea kuva! Jumalan kirkkaus säteilee Kristuksen kasvoista, kun Hän rakastaa meitä ja antaa henkensä meidän puolestamme. Nuo kärsivät kasvot levittävät meihin Jumalan kirkkauden, kun ymmärrämme, että Hän sovitti näin minun syntini.
Jumalan kirkkaus on kuitenkin myös tulevaisuuden asia. Paavali sanoo, että ”me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen” (2. Kor. 3:18). Kristuksen kirkkaus tekee meidätkin läpikotaisin kirkkaiksi, kun Hän saapuu. ”Mikä kylvetään vähäpätöisenä (haudan lepoon, se) nousee kirkkaana (Kristuksen tullessa)” (1. Kor. 15:43). Tämä maallisen elämän ”hetkellinen ja vähäinen ahdinko tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden”, opettaa Paavali (2. Kor. 4:17).
Timoteukselle Paavali sanoo, että hän kestää ”mitä tahansa Jumalan valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen, jonka Kristus Jeesus on hankkinut, ja sen mukana ikuisen kirkkauden” (2. Tim. 2:10). Eli kun olen pelastettu tässä ajassa, saan varmasti nauttia ikuista kirkkautta tuonpuoleisessa. Ja jo nyt tuo kirkkaus on osani uskon ja kasteen kautta, koska Kristus on minun osani, ja Hän on tuo kirkkaus.
