Kuolemansynti

”Mikä on sellaista syntiä, jota ei olisi rukoiltava, joka on kuolemaksi?”
1 Joh. 5:16: ”Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava”.

Tämän jakeen pohjalta luotiin keskiajalla jaottelu kahdenlaisiin synteihin: anteeksiannettaviin synteihin ja kuolemansynteihin. Kuolemansyntien määräksi vakiintui seitsemän: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Tällaisen luettelon tarkoitus oli varmaankin opetuksellinen. Sen avulla koetettiin ohjata ihmisiä oikeaan, kristilliseen elämäntapaan. Kansa kuitenkin ymmärsi nämä kuolemansynnit sellaisiksi, joita ei ollut mahdollista saada anteeksi, ei ainakaan helposti. Tarvittiin aneita, pyhimysten ansioita, pyhiinvaelluksia, hyvitystekoja tai muita ylimääräisiä keinoja.

Raamatun opetus synnistä on kuitenkin aivan toisenlainen. Voidaan toki ajatella, että murha on vakavampi synti kuin vaikkapa valehteleminen. Jumalan edessä synti on kuitenkin aina rikkomus Jumalaa vastaan. Jaakob kirjoittaa: ”Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia, mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. Hän, joka sanoo: ’Älä tee huorin’, sanoi myös: ’Älä tapa’. Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat” (Jaak. 2:11). Tai olet lainrikkoja, jos himoitset lähimmäisen omaisuutta, vaikka et varastaisi. Jeremy Taylor sanoo: ”Yksikään synti ei ole pieni. Mikään hiekanjyvä ei ole pieni kellon koneistossa”. Kaikkein pieninkin synti tekee ihmisen syylliseksi ja ikuisen tuomion alaiseksi Jumalan edessä. Siksi pieninkin synti on kuolemansynti. Ja jokainen on syntinen.

Uskonpuhdistus poisti ajatuksen kuolemansynneistä. Mutta se ei suinkaan lieventänyt syntikäsitystä vaan päinvastoin terävöitti sitä. Jumalan laki osoittaa kaikki ihmiset syntisiksi ja siten syyllisiksi. Kaikki tarvitsevat anteeksiantamusta ja evankeliumia Kristuksesta, joka puhdistaa synnistä. Pelastuminen ei olekaan kuolemansyntien välttämistä vaan kaikkien syntien anteeksijulistamista Kristuksen tähden. Ihmisen ei tarvitse mitenkään hyvittää syntejään tai tehdä jotain päästäkseen syyllisyydestä. Kaikki on jo tehty Golgatalla.

Mitä Johannes sitten saattoi tarkoittaa sillä, kun hän puhui ”synnistä, joka on kuolemaksi”? Mikä tai millainen synti on kuolemaksi? (Puhumme joskus myöhemmin Pyhän Hengen pilkasta, joka koskettaa tätä aihepiiriä).

Niin, mikä synti kadottaa? Johanneksen kirjeiden tilanne oli sellainen, että seurakuntiin oli päässyt tunkeutumaan harhaopettajia. He edustivat gnostilaisia ja dokeettisia harhoja, joissa kiellettiin Kristuksen tosi ihmisyys ja se, että Hän on Jumalan Poika. He tahtoivat johtaa kristittyjä piittaamattomuuteen maallisia asioita (mm. veljesrakkautta) kohtaan. Mikään laki ei muka enää sido heitä.

Johanneksen mukaan tällaiset Jumalan Pojan hylkääjät ja uskovien harhaanjohtajat ovat kuolemaan johtavalla tiellä, jos eivät luovu harhastaan. Heille ei tule rukoilla hyvää, sillä se vain paaduttaa heitä. Heidät tulee vain jättää Jumalan koeteltaviksi, jos ehkä kääntyisivät väärältä tieltään.

Pohjimmiltaan tällaisessa kuolemaksi olevassa synnissä on kysymys epäuskosta. Jeesus sanoo Joh. 16:9: ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun”. Epäusko Kristusta kohtaan on syntien synti, viimekädessä ainoa kadottava synti, koska se estää anteeksi saamisen. Myös Heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko” (3:19) ja ”Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät” (11:6).

Johanneksen kirjeessäkin on kyse ihmisistä, jotka elivät selvässä epäuskossa ja jopa hyökkäsivät tervettä uskoa vastaan. Tämä jae ei kuitenkaan anna meille mitään oikeutta lopettaa rukoilemista jonkun ihmisen puolesta. Eikä se anna meille oikeutta tuomita jotakin ihmistä ”mahdottomaksi tapaukseksi”, joka on menossa helvettiin. Jokainen ihmisen edessä on kadotus ja pelastus. Evankeliumi tekee tämän jaottelun. ”Joka sen uskoo ja kastetaan, pelastuu, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16). Siksi kaikkien tulisi saada kuulla puhdas evankeliumi. Ja jokaisella tulisi olla ainakin yksi esirukoilija.

Johannes jopa sanoo, että tällainen rukoilija voi ”antaa elämän” synnissä elävälle ihmiselle, siis johdattaa hänet Kristuksen luo.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos