”Koen tämän olevan kutsumustyötäni” – ”Oletko sinä jo löytänyt oman kutsumuksesi?”
Ehkä yllä kirjoitettu kuulostaa sinustakin tutulta. Vaikka kutsumuksesta ei ihan joka päivä puhuta, niin se on kaikille asiana tuttu. Jollakin on ”kutsumusammatti”, toinen seuraa ”kutsumustaan”. Voisi helposti myös listata kutsumustöinä tai -ammattina pidettyjä: sairaanhoitaja, pappi, lääkäri, poliisi, sotilas, opettaja jne.
Luterilaisuudessakin puhutaan ”kutsumuksesta”. Sanan sisältö on osittain sama kuin edellä mainittu ”kutsumusajattelu”. Toisaalta luterilaiset määrittelevät kutsumuksen hyvin toisella tavalla. Mistä kutsumuksessa siis on kyse?
Vähä katekismuksessa käskyjen selitykset puhuvat kutsumuksesta ja erityisesti tohtori Lutherin laatima Huoneentaulu opettaa asiasta. Onhan sen alaotsikkokin jo paljon puhuva: ”Raamatunlauseita jokaisen luettavaksi ja noudatettavaksi kutsumuksensa ja asemansa mukaan.”
Jo tästä huomaamme, ettei ole vain joitain tiettyjä kutsumuksia tai kutsumusammatteja, vaan kutsumus koskee kaikkia kristittyjä. Toisin sanottuna: Kaikilla on kutsumus! Tämä rohkaisee jokaista tutustumaan huoneentaluihin.
Luther aloittaa Huoneentaulun piispoista, papeista ja saarnaajista. Tämä merkitsee siis pastorin viran hoitajia. Kyseessä ei ole Lutherin tekemä arvojärjestys eri kutsumuksien välillä. Huoneentaulussa ei laiteta kristittyjä arvojärjestykseen, vaan aloitetaan niistä joilla on suurin vastuu Jumalan edessä. Kaikkien kutsumus on kuitenkin yhtä tärkeä ja kaikkien tulee hoitaa kutsumustaan Jumalan sekä ihmisten edessä. Joidenkin kutsumusten laiminlyömisestä seuraa paitsi ajallista vahinkoa, myös ja ennen kaikkea iankaikkista vahinkoa (pastorit).
Jokaisella kristityllä ja oikeastaan jokaisella ihmisellä on kutsumus. Kutsumus ei ole välttämättä jokin erityisen päätä huimaava asia, eikä varsinkaan itse keksitty tai otettu ”kutsumus”. Kutsumuksen asettaa ja antaa itse Jumala. Kuitenkaan ei-kristitty ihminen ei voi palvella kutsumuksessaan Jumalaa, koska ilman uskoa ei voi olla Jumalalle kelvollinen. Kristitty sen sijaan eläessään asemassaan ja kutsumuksessaan, palvelee aina Jumalaa ja lähimmäistään (paitsi tehdessään syntiä).
Kristillisen kutsumuksen näkökulmasta ei ole väliä sillä, kokeeko joku yksittäinen ihminen olevansa ”kutsumusammatissaan” tai ”kutsumustyössään” vai ei. Kaikkien kristittyjen toimet, asemat ja tehtävät ovat yhtä arvokkaita ”kutsumuksia”. Näiden tehtävien kautta ihmiset toimivat maailmassa ikään kuin ”Jumalan naamioina” ja heidän kauttaan Jumala itse palvelee ihmisiä.
Kaikki lähtee kristityn asemasta Jumalan edessä; kristityn tulee elää arvonsa mukaisesti. Hän ei ole sen vähempää kuin Jumalan eli Kuninkaan lapsi. Kristityn tulee siis elää ”kuninkaallisen tavoin”. Tämä ei merkitse pöyhkeää ja ylimielistä elämää, vaan elämää palvellen. Esimerkkinä on Kuninkaan Poika, itse Kuningasten Kuningas, Kristus Jeesus. Tämä koskee kaikkia kristittyjä; niin yksilönä kuin yhteisönä. Jumalan edessä elämme näin ollen seurakuntana, mahdollistamme sen työn ja toiminnan, elätämme pastorin ja hänen mahdollisen perheensä, teemme lähetystyötä jne.
Toiseksi meille on annettu perhe tai sitä vastaava elinpiiri. Tällöin elämme aviopuolisona, isänä, äitinä, lapsena, veljenä, siskona, isovanhempana jne. Rakastamme, kunnioitamme ja palvelemme toisiamme sillä paikalla, johon Jumala on meidät kulloinkin asettanut ja johdattanut. Kutsumuksemme myös vaihtelee siitä riippuen, missä elämäntilanteessa ja minkä ikäisiä olemme.
Kolmanneksi on yhteiskunta, jossa olemme lähes aina jonkun työkaveri, alainen tai esimies. Joudumme päivittäin tekemisiin toisten ihmisten eli lähimmäisten kanssa. Meidän kutsumuksemme on rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme. Ei ole väliä sillä kuka olet ja millä paikalla olet. Sinulla on kutsumustehtävä. Kyse on palvelemisesta. Tämä rakkauden näköala on usein hukassa tänä aikana meidän maailmassamme. Ihmisiä ei aja eteenpäin rakkaus eli kristillinen kutsumusajattelu, vaan itsekkyys, omahyväisyys ja vallanhalu. Kristityn tehtävänä, eli kutsumuksena yhteiskunnassa, on kuitenkin edistää totuutta, rakkautta ja palvelua. Näin huomaat, kuka oletkin, että kutsumustyötä riittää meille kaikille.
Neljänneksi voisimme mainita kaikki harrasteryhmät ja niin sanotun vapaaehtoistyön tms. Kaikki tähän alueeseen kuuluvat asiat eivät ole ehkä välttämättömiä tehtäviä elämän ylläpitämiseksi, mutta usein näissäkin voimme elää Jumalan antamassa kutsumuksessa.
Kaikissa näissä kutsumuksien mahdollisuuksissa ja haasteissa meidän peilinämme ovat Jumalan kymmenen käskyä. Ne kertovat, kuinka kutsumuksessamme tulee elää aina ja kaikkialla. Samalla ne paljastavat meille, kun emme teekään kutsumuksessamme oikein.
Lutherin sanoja mukaillen ja myös kutsumusta koskien: Kristitty on vapaa herra (tai rouva/ neiti), joka ei ole kenenkään alamainen; hänen Herransa on vain Kristus. Samalla kristitty on kaikkien orja ja palvelija; kuten hänen Herransakin Kristus on.
Eikö sitten ole olemassa jotain erityistä kutsumusta jokaiselle ihmisille? Enkö saakaan kokea, että jokin ammatti on minulle se ”kutsumusammatti”? Tällaisia kysellessämme puhumme oikeastaan eri asiasta kuin kristillisestä kutsumuksesta. Tietenkin saamme kokea jonkin tehtävän, ammatin tai uran juuri ”minun kutsumuksekseni”. Jollekin se on esimerkiksi kotiäitinä eläminen. Toiselle se on pankinjohtajan ura. Kolmas haluaa kokea armeijassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Listahan on lähes loputon! Kristitty saa kuitenkin olla vapaa tietyssä mielessä ahtaasta kutsumuksen tavoittelemisesta. Hän saa luottaa siihen, että Kristuksen tähden hän kelpaa Jumalalle; ei tarvitse ahdistua, jos ei koe kutsumusta tai koe löytäneensä sitä. Kristitty on arvokas ja tärkeä omista tavoitteistaan ja saavutuksistaan huolimatta. Hän saa tavoitella korkeita ja hän saa olla tavoittelematta mitään.
Ei ole ollenkaan haitaksi, jos joku kokee iloa ”oman kutsumuksen” löytämisestä. Siitä saa ja pitääkin kiittää Jumalaa, kutsumuksen antajaa. ”Erityisen kutsumukseni” hyvä puoli on myös se, että se antaa mielihyvää ja todennäköisesti onnistumisen kokemuksia elämässä. Nämähän ovat Jumalan hyviä lahjoja meille ihmisille, joista saa iloita! Joka tapauksessa kristitty ei kuitenkaan elä lopun viimein itselleen, vaan Jumalalle ja lähimmäiselleen. Se on elämänmittainen kutsumus.
Ks. myös Hyvät teot ja Osana kuninkaallista papistoa
