Uuden testamentin tapahtumien aikaan Maria oli yleisin käytössä ollut juutalaisen naisen nimi. Tunnetuin Raamatun Maria on Jeesuksen äiti. Hän esiintyy kaikissa evankeliumeissa sekä Apostolien teoissa.
Jeesuksen äiti oli kotoisin Galilean Nasaretista (Luuk. 1:26). Raamattu ei kerro Marian vanhemmista, mutta yksi hänen sisaruksistaan mainitaan: “Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena.” (Joh. 19:25) Lisäksi kerrotaan, että Johannes Kastajan äiti, Elisabet oli Marian sukulainen (Luuk. 1:36). Kristillisen ajanlaskun alun tietämissä erityisesti naiset annettiin avioon nuorina. Tämän perusteella ajatellaan, että Mariakin oli alle kahdenkymmenen, kun hänet kihlattiin Joosefille. Tiettävästi kihlautumisen ja hääjuhlan välissä oli tavallisesti noin vuoden ajanjakso. Kihlasopimus oli jo sitova, “oikeudellinen” toimi, mutta vasta hääseremonian jälkeen alkoi aviollinen yhdyselämä. Tänä kihla-aikana Maria tuli Pyhän Hengen vaikutuksesta raskaaksi. Hän synnytti Jeesuksen Betlehemissä, jonne Joosefin oli pitänyt mennä kirjautuakseen veroluetteloon.
Raamatun lehdillä Jeesuksen äidistä puhutaan suurella kunniotuksella. Maria on ”armoitettu”, “siunattu vaimojen joukossa”, “Herran äiti”, jota kaikki sukupolvet ylistävät “autuaaksi” (Luuk. 1:28, 42, 43, 48). Maria on uskon esikuva, joka otti vastaan enkelin kautta lausutun Jumalan sanan omassa kohdussaan sikiävästä Vapahtajasta: “Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan” (Luuk. 1:38). Maria on uskosta autuas, sanan mukaan (Luuk. 1:45). Koska Jeesuksessa Jumala on tullut Mariaan asumaan, saatetaan hänen sanoa olevan, temppelin tavoin, Pyhällä Hengellä verhottu (Luuk. 1:35).
Varhaisesta lähtien kristityt ovat vahvistaneet Raamatun opetuksen neitseellisestä sikiämisestä. Apostolinen uskontunnustus lausuu Jeesuksen syntyneen neitsyestä. Varhaiset kristityt opettajat nostivat myös Vanhasta testamentista esiin esikuvia, joiden ajateltiin viittaavan Mariaan. Koska profeetallisissa kirjoituksissa puhuttiin esikuvallisesti Jeesuksesta, nähtiin mahdolliseksi, että Mariakin oli jo Vanhan testamentin lehdillä profetoitu. Saatettiin tehdä vaikkapa rinnastus Eevan ja Marian välillä. Maria oli uusi Eeva, jonka Siemen kukisti lankeemuksen vaikutukset.
Eräs varhainen tapa kuvata Mariaa oli puhua hänestä Jumalan kantajana/synnyttäjänä (kreik. theotokos). Jeesus oli sikiämisestä lähtien Jumala ja ihminen, yhdessä persoonassa. Tällöin voidaan sanoa, Marian synnyttäneen Jumalan. Toki Poika on syntynyt jo iankaikkisuudessa Isästä. Mutta ottaessaan inkarnaatiossa ihmisyyden, hän ei ole hylännyt Jumaluuttaan. Raamatullinen oppi Mariasta Jumalan kantajana vahvistettiin (esiin tulleiden kiistojen vuoksi) Efeson kirkolliskokouksessa vuonna 431. Mainittu oppi on kristittyjen laajasti hyväksymä. Sanoohan se vain eri sanoin sen, minkä Raamattu toteaa, kun Mariaa nimitetään Herran äidiksi.
Haastavampi kysymys on ajatus Marian ainaisesta neitsyydestä. Jo varhain nousi esiin ajatus siitä, että Maria olisi Jeesuksen syntymässä säilyttänyt neitsyytensä. Ajatus on, että koska Maria oli Jumalan kantajana Herran liitonarkin kaltainen, ei Joosef jälkeenpäinkään ollut aviollisessa yhteydessä Marian kanssa, sillä eihän liitonarkkiinkaan tullut miten tahansa kajota. Marian ainaisen neitsyyden ajatusta vastaan on huomautettu, että evankeliumit (esim. Matt. 13:55–56) ja Paavali (1. Kor. 9:5) puhuvat Jeesuksen sisaruksista. Nämä on kuitenkin saatettu selittää lapsiksi Joosefin aiemmasta liitosta (josta hän olisi jäänyt leskeksi) tai Jeesuksen serkuiksi. Konstantinopolin toinen kirkolliskokous vuonna 553 käsitteli niin ikään Kristuksen inhimilliseen ja Jumalalliseen luontoon liittyviä harhaoppeja. Tuomitessaan väärän opin, päätöslauselmat nimittävät Mariaa ainaiseksi neitsyeksi. Vaikka luterilaisuudessa ajatellaan, että kirkolliskokouksetkin voivat erehtyä, on kuitenkin historiallisesti liitytty opetukseen Marian säilymisestä neitsyenä. Yksimielisyyden ohje sanoo: “Jo äidinkohdussa hän osoitti jumalallisen majesteettinsa siinä, että neitsyt synnytti hänet neitsyyttänsä menettämättä. Maria on todella Jumalan äiti, mutta on silti säilynyt neitsyenä.” (SD, VIII, 24). Lisäksi todetaan: “Kristus ei tarvitse tilaa vaan kulkee kaikkien luotujen olioiden läpi, milloin tahtoo… Siinä olomuodossa hän poistui suljetusta haudasta, kulki suljetun oven läpi, on läsnä ehtoollisleivässä ja -viinissä sekä, kuten uskotaan, syntyi äidistään” (SD, VII, 100). Schmalkaldenin opinkohtien latinalaisessa tekstissä puolestaan sanotaan, että Maria on puhdas, pyhä, ainainen neitsyt (SO, I, 4, [ei saksalaisessa tekstissä]). Huomaamme ajatuksen Marian ainaisesta neitsyydestä liittyvän oppiin Jeesuksen Jumaluudesta. Nykyisten luterilaisten opettajien keskuudessa on esiintynyt keskustelua siitä, vaatiiko oppi Jeesuksen kahdesta luonnosta välttämättä sitä, että Maria olisi avioliitossaankin säilyttänyt biologisesti neitsyytensä elämänsä loppuun asti.
Keskiajalla kirkossa pohdittiin intensiivisesti kysymyksiä armo-oppiin ja vanhurskauttamiseen liittyen. Samaan aikaan lisääntyi myös Marian hahmon ympärille liittyvä rukouselämä. Nämä kaksi trendiä koskettivat myös toisiaan, ja alettiin kysyä tarkemmin Marian roolia pelastuksen asiassa. Keskustelu koski muun muassa kysymystä Marian syntisyydestä (lat. macula) tai synnittömyydestä (lat. immacula = tahraton). Voitolle pääsi Duns Scotuksen ajatus, jonka mukaan Jeesuksen lunastustyö kykeni puhdistamaan Marian perisynnin tahrasta, jo Marian sikiämisestä alkaen. Roomalaiskatolinen kirkko vahvisti vuonna 1854 Marian perisynnittömän sikiämisen viralliseksi opikseen. Vuonna 1950 Roomalaiskatolinen kirkko virallisti puolestaan opin Marian ruumiillisesta taivaaseenottamisesta. Opilla on pidemmät juuret, sillä se oli jo pitkään ollut eräs Marian kunniaksi vietetyistä juhlista. Opetettiin, että poikansa Jeesuksen tavoin Maria otettiin taivaaseen ruumiineen ja sieluineen.
Luterilaisen kristillisyyden piirissä on aina pidetty Mariaa suuressa arvossa. Uskonpuhdistuksen edetessä luterilaisuudessa kuitenkin otettiin etäisyyttä Marian kunnioittamisen tiettyihin elementteihin. Luther esimerkiksi siirtyi opettamaan, että Maria oli syntinen. Häntäkin siis koskee lausuma: kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Pyhä Henki kuitenkin puhdisti ja pyhitti Marian sopivaksi asuinsijaksi Herralle Jeesukselle. Marian taivaaseenottamisen juhlapäivänä saarnatessaan (v. 1522) Luther kiinnittää huomiota siihen, miten teksti ei puhu päivän aiheesta. Maria tosin elää Jumalan luona taivaassa, kuten kaikki Jumalan pyhät, mutta muuta emme Marian olemuksesta taivaassa tiedä. Myöhemminkin Maria oli syntinen ja erehtyväinen, vaikka Luther hänen hurskauttaan suuresti arvostaakin.
Sen sijaan, että Luther olisi neuvonut Marian kautta lähestymään rukouksessa Jeesusta, hän kehottaa kristittyjä: “Jos haluaa oikein kunnioittaa Mariaa, ei tule asettua hänen eteensä ja katsoa yksin häneen, vaan hänet tulee asettaa Jumalan eteen ja paljon Jumalan alapuolelle ja riisua hänet kaikista hyveistä ja katsoa vain (kuten hän itse katsoo) hänen mitättömyyteensä. Silloin on ihmeteltävä Jumalan ylitsevuotavaa armoa, hänen, joka niin runsaasti ja armollisesti katsoo tuollaiseen vähäiseen, mitättömään ihmiseen, ottaa hänet suojaansa ja siunaa häntä. Tämän näyn tulee saattaa sinut rakastamaan ja ylistämään Jumalaa hänen armostaan ja tulee innoittaa sinua panemaan kaikki hyvä sellaisen Jumalan tiliin, joka katsoo niin armollisesti vähäisiin, halveksittuihin, mitättömiin ihmisiin eikä väheksy heitä. Näin tulee sinun sydämesi vahvistua uskossa, toivossa ja rakkaudessa Jumalaan.” (sit. Anja Ghiselli: Neitsyt Maria, Johdatus Lutherin teologiaan, 206, 2001)
Ks. myös Neitsyt Maria – Veljemme äiti
