Marttyyri tulee kreikan sanasta martyr (=todistaja). Kirkko on ollut aina vainottu ryhmä sen alkuajoista lähtien ja näin ollen monet sen todistajista ovat saaneet maksaa hengellään. Marttyyri on niin sanotusti veritodistaja. Jeesuksen opetuksessa marttyyrius nousee usein esiin. Jeesus kysyy Sebedeuksen pojilta: ”Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?” He sanoivat hänelle: ”Voimme”. Niin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin” (Mark. 10). Myös hänen sanansa Pietarille paljastavat, että Jeesuksen seuraaminen ja marttyyrius liittyvät läheisesti yhteen: ”kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo” (Joh. 21).
Ensimmäisenä kristittynä marttyyrina on yleisesti ottaen pidetty Stefanosta, joka kivitettiin juutalaisten toimesta (Apt. 7). Pian sen jälkeen saamme lukea Jaakobin kuolemasta (Apt. 12). Kristillinen perimätietokin todistaa, että Jaakobia seurasivat melkein kaikki muut apostolit ja Paavali. On puhuttelevaa, että esimerkiksi Roomassa olevien kirkkojen patsaat apostoleista kuvaavat aina heidät yhdessä teloitusvälineidensä kanssa. Näin esimerkiksi Paavali on miekan kanssa ja Pietari nojaa ristiin.
Rooman valtakunta ajatteli kristinuskon alkuvuosina, että se oli uhka keisarikulttia kohtaan. Keisaria kutsuttiin nimellä Deus et Dominus, Jumala ja Herra. Näin ollen tunnustus ”Jeesus on Herra” oli punainen vaate useimmille valtaapitäville. Varhainen kirkko (100-250) ei kuitenkaan lannistunut vainoista vaan todisti rohkeasti Kristuksesta. Heidän kirjoituksistaan nähdään, että vainot ja erityisesti Kristuksen edestä kuoleminen oli suuri kunnia ja asia jota jopa tavoiteltiin. Esimerkiksi Polykarpoksesta kerrotaan, että kun häntä pyydettiin joko kieltämään Jeesus tai kuolemaan, niin hän vastasi: ”Jo kahdeksankymmentäkuusi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut?” Kristuksen edestä kuolemisesta tuli niin suuri kunnia kristityille, että jossain vaiheessa jotkut kirkkoisät jopa kielsivät ihmisiä ilmiantamasta itseään valtiolle. Historian aikana kristittyjä on vainottu eri puolella maailmaa. Tänä päivänä erityisesti monet Aasian, Lähi-idän ja Afrikan maat ovat hyvinkin vaarallisia kristityille. Monet tilastot paljastavat myös, että kristityt ovat nykyään vainotuin ihmisryhmä koko maailmassa.
Itsessään marttyyrius, siis vainon alla kuoleminen, on tietenkin kauhea asia. On vaikea kuvitella sitä pelon, tuskan ja surun määrää joka on arkipäivää monelle kristitylle. Samalla on kuitenkin niin, että Raamattu opettaa, että vainojen on tultava (Luuk. 21). Ristin kantaminen on yksi kirkon tuntomerkki. Se on merkki siitä, että meillä on Pyhä Henki ja Jeesus kanssamme (Joh. 15, 1 Piet. 4). Marttyyriutta voi myös katsoa ristinteologian näkökulmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme uskoa, että kärsimykseen Kristuksen tähden ja hänen kanssaan kätkeytyy siunaus. Jeesuksen kuolema tarkoitti maailmalle elämää, ja koska Jeesus on aina omiensa kanssa voimme olettaa, että hänen palvelijansa kuolema voi kääntyä siunaukseksi kirkolle ja maailmalle.
Ks. myös kärsimys.
