Mitä on kullasta ja oljista rakentaminen?

”Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, hän on saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi” (1. Kor. 3:11-15). Mitä ovat nämä erilaiset rakennusmateriaalit? Kuvaavatko uskovan elämää?

Ensin täytyy selvittää, mikä on se rakennus, josta Paavali tässä puhuu. Se selviää edellä olevista jakeista: ”Te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus … olen taitavan rakentavan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa” (1. Kor. 3:9-10). Rakennus on siis seurakunta, ei vain joku yksittäinen uskova. Paavali on evankeliumia julistamalla ja Jumalan sanaa opettamalla laskenut seurakunnalle kestävän perustuksen. Se on Jeesus Kristus, jonka varassa koko seurakunta ja seurakuntalaisten pelastus lepää. Seurakunta on täysin sen varassa, mitä Kristus on tehnyt sovittamalla synnit ja voittamalla kuoleman.

Rakentamisessa on siis kysymys seurakunnan rakentamisesta sen jälkeen, kun sille on ensin luotu perusta evankeliumin sanalla. Paavali käyttää harvinaista verbiä epoikodomeoo, joka tarkoittaa ”jonkin päälle rakentamista”. Sana esiintyy Efesolaiskirjeessä, jossa on aivan samanlainen kuva seurakunnasta: ”te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:19-20). Kristuksen varaan rakentaminen on siis samalla apostolien ja profeettojen eli Jumalan sanan varaan rakentamista. Sana on Kristus. Sana on perusta.

Myös Juudan kirjeessä käytetään tuota harvinaista sanaa epoikodomeoo: ”Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa…” (Juud. 20). Tässä ei näkökulma enää ole sama kuin Paavalilla, vaan Juuda puhuu yksittäisen uskovan elämästä. Perusta on tässäkin kuitenkin sama; meidän pyhin uskomme. Tässä ei tarkoiteta uskolla sydämen uskoa vaan uskon sisältöä eli uskonoppia, oppia Kristuksesta ja Hänen sovitustyöstään. Se Sana on seurakunnan ja uskovan perusta.

Kysymys siitä, mitä kulta, hopea, jalokivet, puu, heinät ja oljet tarkoittavat, avautuu tästä näkökulmasta. Tuskin näitä materiaaleja on tarkoitettu kuvaamaan jotakin tiettyä asiaa, jolla seurakuntaa rakennetaan. Ennemminkin ne kuvaavat sitä, että rakennusmateriaaleja voi olla hyvin monenlaisia.

Jotakin voimme kyllä sanoa Raamatun pohjalta noista materiaaleista. Aivan varmaa on, että puhdas Jumala sana on kultaa, parasta mahdollista rakennusainetta. Jos rakennamme Raamatun varaan, emme rakenna turhaan. Psalmissa 119:127: ”Sen tähden minä rakastan sinun käskyjäsi enemmän kuin kultaa, enemmän kuin puhtainta kultaa”. Myös hopeaa verrataan Raamatussa Jumalan sanaan: ”Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua” (Ps. 12:7). Sama koskee varmaan myös jalokiviä. Niitähän Raamattu on täynnä.

Paavali käyttää muutaman kerran lyhyempää sanaa, oikodomeoo, kun hän puhuu rakentamisesta. Nämäkin kohdat selventävät noita rakennusmateriaaleja. Paavali sanoo, että ”kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa” (1. Kor. 14:4). Tässä profetoiminen ei tarkoita ennustamista vaan Jumalan Pyhän Hengen aikaansaamaa julistusta seurakunnalle. Oikea Jumalan sanan julistaminen on parhaita rakennusmateriaaleja.

Korinttilaiskirjeessä Paavali sanoo myös, että ”tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa” (1. Kor. 8:1). Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettei meidän olisi tarve tietää uskon ja elämän asioista. Paavali puhuu tässä epäjumalille uhratun ruuan syömisestä. Hän pelkää sitä, että jotkut ovat mielestään niin tietäviä, että halveksivat heikkoja veljiä, niitä, joiden omatunto on herkempi. Rakkaus rakentaa seurakuntaa sillä tavoin, ettei se halua olla pahennukseksi eikä aiheuttaa muille mielipahaa ja hankalia tilanteita. Ja Paavalihan sanoo, että ”rakkaus ei koskaan häviä” (1. Kor. 13:8). Eli seurakunnan rakentaminen rakkaudella on varmasti oikeasta materiaalista rakentamista.

Puu on varmaan hyvä rakennusmateriaali, mutta se ei kestä tulta; heinistä ja oljista puhumattakaan. Seurakuntaakin voidaan rakentaa vääristä aineksista; hyvältä tuntuvista ja helposti saatavista, mutta silti virheellisistä. Voidaan sekoittaa evankeliumiin väärällä lailla lakia, voidaan psykologisoida tai filosofoida julistusta, voidaan rakentaa maallisten yritysten ja järjestöjen periaatteilla, voidaan rakentaessa kuunnella enemmän ihmisiä kuin Jumalaa jne. Pahimmillaan voidaan seurakuntaa yrittää rakentaa jopa väärillä uskonnoilla tai riivaajien opeilla (1. Tim. 4:1). Mikään tällainen ei tietenkään kestä viimeisenä päivänä, jolloin ”paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan”. Silloin ”alkuaineet kuumuudesta hajoavat” (2. Piet. 3:10 UKR). 

Ks. myös kiirastuli

(Kuva LCMS)


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos