Kysymys: Voiko kristitty mennä mukaan mindfulnessiin?
Mindfulnessista käytetään nykyisin suomeksi nimityksiä tietoisuustaito tai hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Se on menetelmä, jolla pyritään mielen tyynnyttämiseen, havainnoimaan uteliaasti ja hyväksyvästi kehon omia tuntemuksia ja kuuntelemaan omaa oloa.
Mindfulnessia tarjotaan mm. urheilijoille avuksi keskittymiseen, työntekijöille avuksi kiireeseen, stressiin ja uupumukseen, sairaille avuksi kipuihin ja ahdistukseen jne. Viime aikoina mindfulness-harjoituksia on toteutettu jopa kouluissa ja päiväkodeissa. Tarvetta kiireen taittamiseen, hiljaisuuteen ja ahdistuksen vähentämiseen ihmisillä varmasti on, mutta onko mindfulness siihen oikea vastaus?
On tärkeä tietää mindfulnessin tausta. Se perustuu buddhalaisen mietiskelyn ”jaloon kahdeksanosaiseen polkuun”, ja varsinkin sen seitsemänteen kohtaan, jossa buddhalainen munkki “pysyy keskittyneenä mielen kohteisiin mielen kohteissa — tietoisena ja valppaana — luopuen maailmaan liittyvästä himosta ja vastenmielisyydestä”. Tätä kutsutaan intialaisella sanalla vipassana eli ‘oivallus’ tai asanapanasmrti eli ‘tietoisuus hengityksestä’. Munkin pitää keskittyä tarkkailemaan hengitystään, ja näin hän pääsee tuohon tilaan.
Buddhalaisuuden mukaan kärsimyksen syynä on elämänjano. Siksi elämänjano pitää sammuttaa, jotta ihminen voi vapautua kärsimyksestä. Päämääränä on päästä irti omaisuudesta, maailmasta ja jälleensyntymisestä. Tien päässä on nirvana eli sammuminen tyhjyyteen. Jumalaa ei ole, mutta tämä sammuminen on lopullinen vapaus.
Tämä buddhalainen mietiskely rantautui 1970-luvulla Yhdysvaltoihin, jossa maallistunut juutalainen professori Jon Kabat-Zinn kehitti siitä länsimaisen muunnelman. Siinä mielen tyhjentyminen korvattiin mielen täyttymisellä. Silti tavoitteena säilyi vapauden ja rauhan saavuttaminen mietiskelyn avulla. Länsimaissa korostetaan myötätuntoa itseä kohtaan.
Mindfulnessissa ihminen itse koettaa tuottaa itselleen rauhaa ja tasapainoa. Vapautumisen ajatellaan seuraavan erilaisten menetelmien noudattamisesta.
Raamatun mukaan vain Jeesus voi antaa ihmiselle rauhan, joka kestää kaikissa tilanteissa: “Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailmaa antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon” (Joh. 14:27). Vapahtaja kutsuu ihmisiä: “Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä anna teille levon” (Matt. 11:28). Jeesuksen luona olisi jokaiselle kiireiselle, uupuneelle ja ahdistuneelle tarjolla lepopaikka. Se lepopaikka on kirkossa Hänen Sanassaan ja ehtoollisessa, ja jokaisella meillä se on omassa kammiossamme, kun luemme siellä Raamattua ja rukoilemme. – Jeesus vain en tunnu kelpaavan levoksi ihmisille.
Ihminen ei voi tuottaa itselleen pysyvää rauhaa mindfulnessilla eikä muillakaan tavoilla, koska jokainen ihminen on syntisen luontonsa orja. Meidän sydämemme ei suinkaan tuota rauhaa, vaan Jeesus sanoo, että “ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältää ja saastuttaa hänet” (Mark. 7:21-23). Mindfulness perustuu virheelliseen käsitykseen, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja hänen sydämensä tuottaa hyvää, kuten rauhaa ja lepoa. Raamattu ei näin opeta.
Raamatun mukaan vain syntien anteeksiantamus tuo ihmiselle todellisen rauhan. Tuo rauha on ensisijassa rauhaa Jumalan kanssa, mutta sen seurauksena on myös syvä sisäinen rauha. Kirkkoisä Augustinus sanoi: “Jumala, sinä olet luonut meidät yhteyteesi ja sydämemme on levoton meissä kunnes se löytää levon sinussa”. Tyhjyys ei tuo rauhaa, ei myöskään tietoinen läsnäolo. Kristus on meidän rauhamme.
Mindfulnessin suosion ymmärtää, sillä monet ihmiset ovat nykyisin hyvin kuormitettuja ja kaipaavat muutosta, mutta tähän tilanteeseen olisi syytä etsiä toisenlaisia lääkkeitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kristityn tarvitsisi jättää venyttely ja hengitysharjoitukset buddhalaisille. On myös muuten kuin mindfulnessin harjoituksin mahdollista opetella rauhoittumaan elämän stressin ja kiireen keskellä. Voidaan ajatella, että buddhalaiset ovat omissa harjoituksissaan tavoittaneet jotakin sellaista, joka luotuisuuden vuoksi on hyödyllistä, vaikka esimerkiksi heidän antamistaan uskonnollisista merkityksistä ja tavoista haluaisimmekin sanoutua irti. Hengitysharjoitukset voivat olla hyödyllisiä ja auttaa rauhoittumaan, mutta ei sinänsä ole mikään uskonnollinen kokemus.
Maailman suuret ongelmat ja levottomuus kääntävät myös helposti ihmisen kohti omaan sisimpäänsä. Maailma on paha, mutta entä jos minun sisältäni löytyisi rauha. Moni haluaisi sulkea silmänsä ja sulkeat pelot ja vaikeudet ulkopuolelleen. Kristitty ei pakene ongelmia oman sisäiseen rauhaansa, vaan hän kohtaa ongelmat Kristuksen kanssa. Mindfulness voi myös olla yksi itsekkyyden ja itsekeskeisyyden muoto, jossa lähimmäisen tarpeet jätetään sivuun. Keskitytään vain omiin tunteisiin ja tarpeisiin. “Mindfulness of myself can easily replace thoughtfulness (huomaavaisuus) toward others” (Julia Becker).
Ks. myös Voiko kristitty joogata?
Lainaus: Julia Becker, Has Mindfulness Supplanted Thoughtfulness. Christianity Today 20.4.2015.
