Näin vertailet ylösnousemusta ja sen kanssa kilpailevia selityksiä kristillisen uskon synnylle

”Vain usko kykenee hyväksymään ylösnousemuksen, järkeä ei siihen tarvita.” Tämän suuntainen lausahdus on saattanut livahtaa monen kristityn suusta, kun hän on yllättäen ja valmistautumatta joutunut perustelemaan uskoaan kuolleista nousseeseen Jumalan Poikaan. Näin järjen ohittaessaan hän on ikävä kyllä samalla epäonnistunut perustelemisessa.

Kaikkien kristittyjen – kuten pienten lasten – ei tietenkään tarvitse pystyä vastaamaan järkiperäisesti, kun joku kysyy, mihin ”toivonne perustuu” (1. Piet. 3:15), sillä argumentit vaativat yleensä jonkin verran paneutumista. Mutta esimerkiksi suomalaisen lukion suorittanut ihminen kykenee tähän jo aivan hyvin, jos hänellä on ollut tilaisuus ja tahtoa perehtyä ylösnousemuksen todisteisiin. Näin ikävä kyllä liian harvoin on.

Tämän artikkelin tarkoitus on vienosti herätellä meitä apologeettisesta ruususenunesta ja antaa välineitä arvioida eri selityksiä kristillisen uskon syntyyn liittyville historiallisille tosiasioille, jotka ei-kristittykin yleensä myöntää tapahtuneiksi.

Kriteerejä historiallisten selitysten arviointiin

Miten ylösnousemus voisi vakuuttaa henkilön, joka ei sitä vielä totena pidä? Onko olemassa jotakin usean epäilijänkin hyväksymää älyllistä koneistoa, jonka läpi Uuden testamentin (ja muun Jeesuksesta kertovan) todistusaineiston voi runnoa, niin että ulos putkahtaa vakuuttuneisuus Jeesuksen kuolleista nousemisesta?

Kyllä on. Tieteenfilosofiassa ja historiantutkimuksessa kyseisiä masiinoita on kehitetty. Vaikka tällaiset kriteerit eivät tietenkään sadan prosentin varmuudella tavoita järkevän ajattelun todellista olemusta, niitä ei kannata suoralta kädeltä hylätäkään. Järki on langenneena ja vajaanakin Jumalan lahja ihmisille ja oikein käytettynä teologian oiva palvelija. Eräitä tärkeitä kriteerejä historiallisten tapahtumien luotettaville selityksille ovat esimerkiksi seuraavat:

1) Selitysala. Jos hypoteesi (eli ehdokas parhaaksi selitykseksi) sanoo jotakin useasta historiallisesta seikasta, se on toki hieman rohkea, mutta oikeaan osuessaan todennäköisemmin tosi kuin harvemmista seikoista kiinnostunut hypoteesi.

2) Selitysvoima. Jos hypoteesi tekee todistusaineiston esiintymisen todennäköisemmäksi, hypoteesilla on selitysvoimaa ja hypoteesin todennäköisyys kasvaa.

3) Selitys ei ole ad hoc, eli se seuraa luontevasti siitä, mitä muutenkin tiedämme historiasta ja maailmasta. Selitystä ei ole siis nyhjäisty tyhjästä ainoastaan tyrkkäämään hankala todistusaineisto pois päiväjärjestyksestä.

Kuinka sitten eri luonnolliset selitykset pärjäävät ylösnousemuksen kanssa kilpaillessaan parhaan selityksen tittelistä vaikkapa opetuslasten muuttuneelle käytökselle pelokkaista karkureista uhkarohkeiksi apostoleiksi?

Valitsemme tarkasteluun yhden luonnollisen selityksen. Nykyaikana esimerkiksi jotkut muslimiapologeetat saattavat kannattaa liberaaliteologian isän Friedrich Schleiermacherin aikoinaan puolustamaa selitysyritystä, jonka mukaan Jeesus ei ollutkaan kuollut, kun hänet otettiin alas ristiltä. Hän vain näytti siltä.

Selitysalan suhteen ”näennäisen kuoleman hypoteesi” pärjää aika hyvin. Se tahtoo selittää esimerkiksi tyhjän haudan, opetuslasten uskonmuutoksen sekä Jeesuksen kuolemanjälkeiset ilmestymiskokemukset. Nämä ovat seikkoja, joiden paikkansapitävyydestä niin skeptiset kuin kristitytkin tutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä. Ja kuten tiedämme, samoja asioita ylösnousemuskin käsittelee. Hypoteesien ottelu on tähän asti tasan.

Selitysvoiman suhteen eroja alkaa näkyä. Näennäisen kuoleman hypoteesin mukaan meidän pitäisi uskoa, että puolikuollut Jeesus virkosi haudassaan, omin voimin työnsi haudan kiven syrjään ja jotenkin onnistui ohittamaan sitä vartioineen kaartin hyvävoimaisia sotilaita. Fyysisesti tämä lienee periaatteessa mahdollista, mutta varsin epäuskottavaa. Samoin ei vaikuta todennäköiseltä, että opetuslapset olisivat vakuuttuneet ylösnousemuksesta, kun verta tihkuva ja välitöntä lääkintää tarvitseva ”elämän ja kuoleman herra” raahustaa heidän luoksensa. Ylösnousemuksesta käsin katsottuna selitettävät historialliset tapaukset tulevat sen sijaan hyvin ymmärrettäviksi.

Näennäisen kuoleman hypoteesi on myös erittäin ad hoc, sillä meidän pitäisi muun muassa ilman todisteen häivääkään uskoa opetuslasten ja Jeesuksen muodostamaan salaliittoon ja valheeseen, josta monet heistä eivät luopuneet väkivaltaisen kuolemankaan edessä. Tämä on äärimmäisen epätodennäköistä ja vaikuttaa olevan osa tyylipuhdasta, varta vasten kiusallista todistusaineistoa varten keksittyä selitystä. Ylösnousemus ajatuksena sen sijaan esiintyy jopa Jeesuksen vastustajien fariseusten uskossa, puhumattakaan Vanhan testamentin messiasprofetioista (mm. Ps. 16, 22 ja Jes. 53). Vaikkei edes uskoisi ylösnousemuksen fyysiseen mahdollisuuteen, tulee ennakkoluulottoman ajattelun nimissä silti myöntää ylösnousemushypoteesin paremmuus tämän kriteerin kohdalla.

Summa summarum: mainittujen kriteerien valossa ylösnousemus on uskottavampi selitys opetuslasten uskon muutokselle.

Jos oletamme, että ylösnousemus selviää voittajana samankaltaisesta kilpailusta muiden historiallisten tosiseikkojen osalta ja muiden ehdotettujen luonnollisien selitysten kanssa, on ylösnousemus tullut osoitetuksi julkisin, kaikkien ihmisten arvioitavissa olevin perustein historialliseksi tosiasiaksi. Näin on tietenkin vain silloin, jos meillä ei ole hyvää syytä pitää ylösnousemusta käytännössä mahdottomana vaihtoehtona esimerkiksi yliluonnollisuutensa vuoksi.

Mahdottomuuden tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole oletetun neutraalista historiantutkimuksesta, kuten usein annetaan ymmärtää. Sen sijaan kysymys on maailmankatsomuksellisesti värittyneestä ajattelusta, joka lähtee liikkeelle vaikkapa ateistisesta tai islamilaisesta ajattelusta. Vapaassa keskustelussa eri lähtökohdat ovat tietenkin sallittuja, mutta niiden vaikutus pitäisi lausua julki, mitä ei valitettavan usein tapahdu sen paremmin akateemisessa kuin arkisessakaan keskustelussa.

Jos lähtökohdat kuitenkin avoimesti myönnetään, voidaan kysyä, kuinka suuren todennäköisyyden luonnollisen selityksen kannattaja on valmis maksamaan omasta painotuksestaan, jos luonnollinen selitys on äärimmäisen epätodennäköinen. Historiallisen todistusaineiston ja järjen tukema ylösnousemushypoteesi yksinään on riittänyt monelle perusteeksi kääntyä kristityksi, ja hyvästä syystä.

Kirjallisuus: William Lane Craig: Reasonable Faith – Christian Truth and Apologetics. Crossway, 2008.

Ks. myös apologia.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos