Paavalin arvet

Kysymys: Paavali kirjoittaa: ”… minä kannan Jeesuksen arvet ruumiissani” (Gal. 6:17). Mistähän arvista hän puhuu? Mahtaako liittyä 2. Kor. 11. lukuun, jossa Paavali puhuu kärsimyksistään ja 2. Kor. 12:7, jossa hän kertoo Saatanan enkelin rusikoivan häntä?

Vastaus: Paavali käyttää Gal. 6:17 kreikan sanaa stigma, joka tarkoittaa polttomerkkiä tai arpea. Sana tulee kreikan verbistä stidzoo, joka tarkoittaa pistämistä. Jotkut ovat arvelleet näiden stigmojen olleen samanlaisia, joita keskiajan pyhimysten väitetään saaneen. Esimerkiksi Fransiscus Assisilaisen kerrotaan saaneet käsiinsä Jeesuksen haavoja muistuttaneet merkit, jotka tihkuivat verta. Tätä kutsutaan stigmatisaatioksi. Paavalin kohdalla on kyllä yleensä oletettu, että kyseessä olivat arvet, jotka hän sai kohdattuaan väkivaltaa kristittynä. Mistä arvista tässä voisi olla kysymys?

Arpien on täytynyt syntyä tiettynä, rajattuna aikana. Koska ne ovat ”Jeesuksen arpia”, niiden on pitänyt syntyä sen jälkeen, kun Paavali kääntyi kristityksi Damaskon tiellä (n.  34 jKr.). Toisaalta hän ei puhu arvista, jotka ovat syntyneet vasta Galatalaiskirjeen kirjoittamisen jälkeen. Galatalaiskirje arvellaan kirjoitetuksi Efesoksessa 1. ja 2. Korinttilaiskirjeen välissä, noin vuosina 54 tai 55 jKr. 

Missä arvet olisivat voineet syntyä? Kaikkein todennäköisimmältä vaikuttaa kivittäminen, jonka kohteeksi Paavali joutui ensimmäisellä lähetysmatkallaan (47-49 jKr.) Lystrassa. Siitä kerrotaan näin: ”Antiokiasta ja Ikonionista tuli kuitenkin juutalaisia, jotka taivuttivat kansan puolelleen. Paavalia kivitettiin, ja hänet raahattiin kaupungin ulkopuolelle, koska hänen luultiin kuolleen. Mutta kun opetuslapset kerääntyivät hänen ympärilleen, hän nousi maasta ja palasi kaupunkiin” (Ap. t. 14:19-20). Tämä väkivallanteko tapahtui kaiken lisäksi Lykaonin alueella Etelä-Galatiassa. Juuri samalle seudulle Paavali lähetti Galatalaiskirjeensä, jossa hän mainitsee ”Jeesuksen arvista”. Paavali mainitsee tämän kivittämisen myös vaivojen luettelossaan 2. Kor. 11:25.

Arpia Paavali saattoi saada myös Filippissä, missä viranomaiset ruoskittivat hänet ja Siilaksen toisella lähetysmatkalla (50-53 jKr.). Sananmukaisesti ”he iskivät monta iskua heihin” (Ap. t. 16:22). Lenskin mukaan tällaisessa ruoskimisessa ”iho rikkoontuu, veri vuotaa ulos ja tulehtuneet juomut peittävät koko selän”. Roomalaiseen ruoskaan saattoi olla kiinnitettynä nauloja ja metallin kappaleita, jotta vaurio olisi pahempaa. Ruoskiminen sopisi paremmin ”Jeesuksen arpien” alkuperäksi kuin kivittäminen, koska Vapahtajakin ruoskittiin.

Paavali kertoo saaneensa myös juutalaisilta viisi kertaa ”yhtä vaille 40” ruoskaniskua ja  kolmesti hän oli saanut raippoja (2. Kor. 11.24-25). Näistä tapauksista ei kerrota muualla, mutta todennäköisesti ne sattuivat hänen lähetysmatkoillaan. Paavalin mukaan häntä ruoskittiin ”ylen määrin” (2. Kor. 11:23, myös 2. Kor. 6:5). Hän kertoo myös tulleensa pahoinpidellyksi (1. Kor. 4:11).

Paavali kertoo myös taistelleensa petoja vastaan Efesoksessa (1. Kor. 15:32). Yleensä ajatellaan, ettei tämä kuitenkaan tarkoita petoeläimiä areenalla vaan ilmaus on kuvaannollinen; vastustus ja mellakka (Ap. t. 19:23-40) tuntuivat ylivoimaisilta. Vastustajat käyttäytyivät petomaisesti.

Voisiko myös Paavalin puhe rusikoivasta Saatanan enkelistä olla myös arpien aiheuttaja. Tämä on toki mahdollista, mutta todennäköisesti kyseessä oli jokin sairaus, josta Paavali ei päässyt eroon. On ehdotettu esim. leinitautia, hermosärkyä, epilepsiaa, hysteriaa, depressiota, silmäsairautta, reumaa, puhevikaa, iskiasta ja kuumetautia. Tai sitten oli kyseessä jokin, joka kalvoi Paavalin mieltä niin kuin tikku kalvaa lihaa. Thurén pitää todennäköisimpänä ”piikkinä” sitä juutalaisten vastustajien joukkoa, joka kaikkialla hyökkäsi hänen julistustaan vastaan. Mikään edellä esitetyistä ei kuitenkaan aiheuttanut varsinaisia ruumiillisia arpia.

On siis pidettävä todennäköisimpänä arpien aiheuttajana kivittämistä ja/tai ruoskimisia. Paavali piti niitä ”Jeesuksen arpina”, jotka olivat samanlaisia kuin Vapahtajalle ja tulivat hänen osakseen siksi, että hän oli Kristuksessa. 

Jeesushan sanoi: ”Ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin … Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne Häntä, joka on minut lähettänyt” (Joh. 15:21). Paavalin sanoin: ”Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani Hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta” (Kol. 1:24). Ja Pietarin sanoin: ”Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun Hänen kirkkautensa ilmestyy” (1. Piet. 4:13). 

Ks. myös Ristin kantamisesta


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos