Jeesus Kristus asetti erityisen paimenviran valitsemalla 12 apostolia, joita hän opetti ja sitten lähetti omaan työhönsä: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ´Ottakaa Pyhä Henki´” (Joh. 20:21).
Apostolinvirka ei lakannut apostolien laskettua paimensauvansa, vaan uskottiin virkaan vihkimyksessä (ordinaatio Apt.13:3, 14:23, 1.Tim. 4:14) niille, jotka saivat paimenvirkaan kutsumuksen ja valtuutuksen.
Apostoli Paavalin työtoveri Timoteus toimi paimenena Efesossa. Evankeliumin valloitettua ihmissydämiä syntyi uusia seurakuntia ja tarvittiin paimenia. Paavali antoi selvät valintakriteerit: ”Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan (paimenen) olla yhden vaimon mies…”, 1. Tim.3:2-. Kysymyksessä ei ollut jokin mielipide, vaan Herran käsky (1.Kor.14:33-38). Apostolin mitä jyrkimmällä virkansa valtuudella antama määräys oli pantava käytäntöön sellaisenaan (1.Tim.2:9-15, 2.Tim.2:2, Tiit.1:5).
Opetettuaan vanhurskauttamisesta jatkaa heti kirkkomme tunnustus: ”Tällaisen uskon saamista varten on Jumala asettanut saarnaviran (paimenviran) ja antanut evankeliumin ja sakramentit” (CA 5). Myöhemmin tunnustetaan: ”…iankaikkiset asiat, iankaikkinen vanhurskaus, Pyhä Henki, iankaikkinen elämä. Näitä ei voida saada muuten kuin sanan ja sakramenttien viran välityksellä” (CA 28). Seurakuntaa varten asetettu paimenvirka ei ole yhteisestä pappeudesta johdettu delegointi. Paimenet toimittavat palvelustaan ”Kristuksen sijasta ja hänen puolestaan” (Apologia 7). ”Joka kuulee teitä, hän kuulee minua” (Luuk 10:16).
Paimenvirkaan kutsutun ja asetetun tulee pitäytyä apostoliseen ja profeetalliseen sanaan ja olla kykenevä opettamaan ja julistamaan Jumalan sanaa julkisesti sekä yksityisesti. Kutsumiseen kuuluu ´sisäinen kutsu`, jonka Pyhä Henki antaa sydämeen, ´ulkonaisen kutsun` antaa seurakunta.
Kristuksen asettaessa ehtoollisen läsnä ei ollut hänen kanssaan kuin 12 apostolia. Verrattuna juutalaiseen pääsiäisateriaan tämä oli tietoinen muutos. Esimerkiksi Maria ei ollut läsnä. Tämä merkitsi, että helluntain jälkeen paimenviran varsinaisesti alettua Ehtoollisen toimittivat aina paimenet. Samoin asetustapahtuman mukaisesti kasteen toimittaminen kuuluu paimenviran tehtäviin (Matt.28:18-20). Kasteeseen on alkuseurakunnan päivistä alkaen liittynyt poikkeus. Pakottavissa tilanteissa se on uskovien pappeuden nojalla toimitettava. Paimenet ovat Kristuksen salaisuuksien huoneenhaltijoita (1.Kor.4:1).
Missä on kristittyjä, siellä on voimassa käsky todistaa Herrastamme ja julistaa evankeliumia. Mutta sanan erityisessä mielessä paimenille on uskottu avaintenvalta. Paimen on ensisijaisesti se, joka toimittaa yksityisen ripin (Joh. 20:21-). Pastoria sitoo lain mukaan ripissä myös salassapitovelvollisuus.
Joka ei pysy Jumalan sanassa on ”valheapostoli”, ”väärä opettaja”, ”hereetikko”, ”julma susi” jne. Luopumus Jumalan sanasta on hengellisen elämän haureutta (Hes.16). Luopioiden johtajana toimii Ilmestyskirjan peto, jolla on ´Karitsan sarvet`, mutta joka puhuu kuin ´lohikäärme` (Ilm.13.11).
”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme ja me hylkäämme.” Paimenen on kumottava harhaopit (Tiit.1:9-11). Usein sanotaan, että paimenen on pidättäydyttävä polemiikista. Tämä on kuitenkin vastoin Raamattua. Pastorin tulee toimia aina sävyisästi, mutta Kristuksen ja hänen apostoliensa esimerkinkin mukaan puolustaa totuutta harhaa vastaan.
Paimen kaitsee ja paimentaa Jumalan sanalla ja sakramenteilla seurakuntaa (1.Piet. 5:1-, Apt.20:28) sekä huolehtii sieluista tietäen tekevänsä kerran tilin Ylipaimenelle (Hebr.13:17).
Luther painottaa paimenten hartauselämän tärkeyttä. Pastorilla voi olla rukouksen intensiivilistallaan joku erityinen asia tai tietyt henkilöt, mutta hän käy jatkuvaa rukouskamppailua koko lauman puolesta (Apt.6:4; 1.Tess.1:2; 2.Tim.1:3).
Kristuksen kirkko on ”Jumalan kansa” (1. Piet. 2:10), ”Kristuksen ruumis” (Ef.1:23), ”Pyhän Hengen temppeli” (1.Kor.9:16). Oikea Kirkko tunnistetaan täällä Jumalan sanan selvittämistä tuntomerkeistään. Sen jäsenet uskovat Jeesukseen Kristukseen ja elävät hänen yhteydessään armonvälineiden osallisuudessa.
Pyhä kaste on portin sakramentti (Matt. 28:18-20).Tässä uudestisynnytään ja päästään Kirkon jäseneksi (1.Kor.12:13).
”Ei tässä ole juutalaista, eikä orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Jeesuksessa Kristuksessa” (Gal. 3:28). Apostoli selvittää Jumalan lapseutta ja siten uskovien pappeutta. Tässä apostoli ei käsittele lainkaan paimenvirkaa. Lapsikaste on raamatullinen. Perhekasteista esim. 1.Kor.1:16, Apt 11:14; 16:15,33.
Ensiksikin uskovien pappeus toteutuu arkityössä. Se on jumalanpalvelusta, kun se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella (Kol. 3:17). Toiseksi se toteutuu Herran huoneessa, jossa kristitty on penkissään ja suorittaa papillisia velvollisuuksiaan veisaamalla, tunnustamalla uskonsa ääneen, yhtymällä sydämessään rukouksiin jne. Tähän liittyy myös rakkauden teot eli almut, Herran huoneen pystyttäminen, koristaminen ja ylläpito. Kolmanneksi se toteutuu siinä tehtävässä, jonka Katekismus sanoo: ”Niin kuin perheenisän on ne väelleen yksinkertaisesti opetettava.” Kuinka tärkeitä ovatkaan kristillisen opetustyön kannalta vanhempien lisäksi kummit, pyhäkoulunopettajat, nuorisonohjaajat, maallikkosaarnaajat jne.
Kaikilla Kristukseen uskovilla on pappeus ja siten myös Jumalan tekojen todistamisen kutsumus (1.Piet.2:9). Apostoli muistutti Filipin seurakuntalaisia: ”…te loistatte niin kuin tähdet maailmassa tarjolla pitäessänne elämän sanaa” (Fil.2:16).Omana aikanamme sellaiset kodit, joissa on tallella armon valo ja totuuden suola ovat todella kuin tähtiä syysyössä.
Pyhä Henki kutsuu, kokoaa ja rakentaa seurakunnan. Hän käyttää tässä työssä paimenten lisäksi Kristukseen uskovia, jotka tuovat lapsensa kastettaviksi ja opetuksen saatuaan Herran pöytään Ehtoolliselle. Kaikki kristityt tekevät armolahjojensa mukaan työtä, että pakanat tulisivat evankeliumin omistamiseen ja uskossa haaksirikkoutuneet voisivat palata kasteen armoon.
Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle: ”… se vesi, jonka minä hänelle annan tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään” ( Joh. 4:14). Nainen uskoi Herran sanan ja hänestä tuli ”elävän veden lähde” kaupungin asukkaille. Kristus-ruumiin jäseninä meidät on kutsuttu huolehtimaan toinen toisistamme.
Kristuksen evankeliumin ilosanomaan kuuluu erottamattomasti harhaoppien ja harhaopettajien paljastaminen ja hylkääminen. On siis kuulosteltava, kuuluuko opetuksessa ”Hyvän Paimenen ääni” (Matt.7:15, Joh.10:5). Kaikki mikä on rakennettu tai rakennetaan vastoin Jumalan sanaa ja evankeliumin oppia, tulee tavalla tai toisella luhistumaan. Pääkysymyksemme tulee olla aina: mistä löydämme Kirkon oikeiden tuntomerkkien mukaiset alttarit ja saarnastuolit!
Jumalan sanan vastaisiin jumalanpalveluksiin ei tule mennä, kyykäärmeen puheet on torjuttava päättäväisesti ja harhaopille on lausuttava hylkäystuomio. Esim. Room.16:17, Gal.1:8-9, 2.Joh. 10,11. Apostolinen vetäytymissääntö on UT:n kirjeissä usein, esim. 2.Kor.6:14, Tiit. 3:10-11.
Raamatun sääntö on selvä: evankeliumin julistajan tulee saada evankeliumista elatuksen (1.Kor.9:14). Apostoli Paavali joutui kuitenkin olemaan ajoittain ”teltantekijäpastori”. Voi olla, että luopumuksen laajuuden vuoksi olemme palaamassa apostoliseen aikaan. Kirkkomme luisuessa antikristillisiin linjauksiin kyselemme, miten jatkamme. Edelleen on siellä täällä kirkon oikeiden tuntomerkkien mukaista seurakuntaelämää. On siis perustettava jumalanpalvelusyhteisöjä ja oltava valmiit kutsumaan niihin pastorit ja elätettävä heidät ainakin ”teltantekijäpastoreina”.
Esirukouksen tärkeä tehtävä kuuluu yhteisen pappeuden ytimeen. Paimenet eivät jaksa tehtävässään ilman lauman jatkuvaa rukoustukea (Room.15:30, Ef.6:19). Kristityt on kutsuttu rukoilemaan yhteisten asioiden puolesta, sillä kuka muuten Herran edessä niitä muistaisi, jolleivät juuri kristityt (1.Tim.2:1-). Erityisesti uskovat saavat kantaa toisiaan Jumalan eteen (Jaak.5:13-).
Katso lisää aiheesta täältä.
