Pelastushistoria

14.10.2016 • Ydinkohdat / P

Pelastushistorialla tarkoitetaan Kolmiyhteisen Jumalan historiassa tekemiä pelastustekoja. Pelastushistoria alkaa maailman luomisesta ja sen päätepiste asetetaan uudessa luomisessa (Ilm.21). Pelastushistorian keskuksessa on Jumalan pelastava tahto langenneen ihmisen lunastamiseksi Jeesuksen ristin kautta.

Lankeemuksen jälkeen Jumala antoi ensimmäisille ihmisille lupauksen tulevasta pelastajasta. Vaimon siemenestä syntyvä olisi polkeva rikki käärmeen pään (1.Moos.3:15). Tuon pelastuksen maailmaan tuloa valmistaessaan Jumala valitsi yhden ihmisen, Aabrahamin, ja teki hänestä itselleen suuren kansan. Aabrahamin siemenessä Jumala myös lupasi siunata kaikki kansat (1.Moos.12:2-3). Apostoli Paavalin mukaan tuo Aabrahamille luvattu siunaus pakanoiden osaksi lahjoitetaan juuri uskon kautta Kristukseen (Gal.3:14). Edelleen Jumala toisti lupauksensa Aabrahamin pojalle Iisakille ja hänen pojalleen Jaakobille (1.Moos. 26:4 & 28:14). Jaakobia eli Israelia kutsutaan Israelin kansan kantaisäksi. Israelin heimot saivat nimet Jaakobin 12 pojan mukaan.

Jumala johdatti lupauksen kansan Joosefin, Jaakobin pojan, kautta Egyptiin (2.Moos.1:5-7). Jaakobin jälkeläiset olivat Egyptissä 430 vuotta (2.Moos.12:40-41). Tuona aikana Israel kasvoi suureksi kansaksi ja egyptiläiset alkoivat orjuuttaa heitä. Jumala valitsi kansansa pelastajaksi Mooseksen (Apt.7:25, 35). Jumala säästi Israelin esikoiset vitsaukselta karitsan veren suojissa ja egyptiläiset päästivät heidät lähtemään (2.Moos.12).

Jumala johdatti vapauttamansa kansan Aabrahamille lupaamaansa maahan. Matkalla hän ruokki kansaansa mannalla (Ps.78:24-25) ja puhkaisi heille lähteen autiomaan kuumuudesta (Ps.78:20). Jumala johdatti heitä yöllä tulessa ja päivällä pilven patsaasta (2.Moos.13:22). Siinailla hän antoi kansalle lain (2.Moos.20). Moosekselle annetussa laissa oli ilmaistu sen liiton ehdot, jotka Jumala teki kansansa kanssa (2.Moos.24:7-8).

Matkalla Israelin kansa nousi jatkuvasti Jumalaa ja Moosesta vastaan. Heti Siinailta laskeuduttuaan Mooses kohtaa epäjumalanpalveluksen kultaisen vasikan ympärillä (2.Moos.32). Matkan varrella Israel nousee kapinaan kymmenen kertaa. Mooseksen lähettämien vakoojien palatessa luvatusta maasta kansa unohtaa Jumalan lupaukset ja heidän keskellään leviää pelko ja epäusko. Tämän lankeemuksen tähden Jumala määrää kansan harhailemaan erämaassa neljäkymmentä vuotta (4. Moos.14:34). Vain Joosua ja Kaaleb, saavat armon Jumalan silmissä.

Joosuan johdolla kansa lopulta pääsee luvattuun maahan. Joosua jakaa maan kansalle. Myös luvatussa maassa kansa kuitenkin poikkeaa Jumalan tahdosta. Jumala asettaa kansalleen johtajiksi tuomareita, kuten Gideonin, Jeftan, Deboran ja Simsonin. Tuomarien aika päättyy profeetta Samuelin kutsumiseen (1.Sam.3). Samuel voitelee virkaansa Israelin ensimmäisen kuninkaan Saulin (1.Sam.10). Saul kuitenkin luopuu Herrasta ja Jumala hylkää hänet (1.Sam.15). Daavidissa Jumala valitsee itselleen mielensä mukaisen miehen Israelin kuninkaaksi. Jumalan hylkäämä Saul sotii Daavidia vastaan. Lopulta Daavidista kuitenkin tulee koko Israelin kuningas ja hän perustaa kuninkaan kaupungin Jerusalemiin (2.Sam.5).

Sotilas-Daavid ei saa Jumalalta lupaa rakentaa temppeliä Jumalan asuinsijaksi. Daavidin jälkeen hänen poikansa Salomo hallitsee Israelia rauhan aikana (1.Sam.5). Hänen aikanaan Israel on laajimmillaan. Salomo myös rakentaa Jumalalle temppelin (1.Kun.6).

Salomon poikien Rehabeamin ja Jerobeamin aikana Israel jakautuu kahdeksi valtioksi. Pohjoiseen Israeliin jää kymmenen heimoa ja eteläiseen Juudaan kaksi: Juudan ja Benjaminin heimot. Pohjoisvaltiota, joka käsitti kymmenen heimoa, kutsutaan Raamatun kielenkäytössä sekä Israeliksi että Efraimiksi. Pohjoisvaltion pääkaupungiksi muodostuu Samaria ja etelävaltion, Juudan, pääkaupunkina säilyy Jerusalem.

Israelin kuningas Jerobeam johdattaa kansansa epäjumalanpalvelukseen poliittisista syistä. Hän ei tahdo kansan käyvän uhraamassa Herralle Jerusalemissa ja siksi hän perustaa omat jumalanpalveluspaikkansa Daaniin ja Beeteliin (1.Kun.12:26-29). Näihin hän myös asettaa itse papeiksi muitakin kuin leeviläisiä ja tästä muodostui Jerobeamin suvulle suuri synti (1.Kun.13:31–34).

Jerobeamista alkanut epäjumalanpalvelus jatkuu ja vahvistuu Israelissa seuraavien kuninkaiden aikana. Kasvavan epäjumalanpalveluksen aikana Jumala varoittaa kansaansa lähettämällä sille profeettoja, kuten Elian ja Elisan. Israel ei kuitenkaan luovu epäjumalanpalveluksestaan ja joutuu Assyyrian laajenevan maailmanvallan alle (2.Kun.17:5-12).

Myöhemmin myös Juuda valloitetaan ja Jerusalem hävitetään. Nebukadnessar vie Juudan kansan ylimystön pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Profeetta Jeremia varoittaa turhaan Juudan kansaa edessäolevasta tuhosta ja ennustaa pakkosiirtolaisuuden ajan kestävän seitsemänkymmentä vuotta (Jer.25:11-12).

Pakkosiirtolaisten mukana Babylonian hoviin päätynyt Daniel ymmärtää Jeremian profetian ja pakkosiirtolaisuuden ajaksi säädetyn vuosien lukumäärän. Daniel palvelee Babylonian kuninkaiden Nebukadnessarin ja hänen poikansa Belsassarin hovissa. Hän myös ennustaa Babylonian vallan päättymisen ja Meedo-Persian maailmanvallan nousun. Daniel palvelee myös Persian kuninkaiden Daarejaaveksen ja Kooreksen hoveissa. Pakkosiirtolaisuuden vuosien käytyä loppuun Jumala herättää persian kuningas Kooreksessa ajatuksen Jerusalemin jälleenrakentamisesta (Esr.1). Tähän jälleenrakennustehtävään ja Jerusalemin muurien rakentamiseen valtuutetaan Nehemia (Neh.2:4-5).

Raamatun kielessä pakkosiirtolaisuudesta paluuta verrataan useasti Egyptistä lähtöön. Egyptin orjuus ja pakkosiirtolaisuuden aika Baabelissa nähdään analogisina tapahtumina toisilleen.

Pakkosiirtolaisuudesta palannut kansa kokee hengellisen reformin jälleenrakennetussa Jerusalemissa. Esran kirja kuvaa temppelin rakennustyötä, joka huipentuu Jerusalemin toisen temppelin vihkimiseen (Esr.6:14-20). Haggain ja Sakarjan kirjat sisältävät paljon ennustuksia toisen temppelin rakentamisesta.

Haggain kirjasta käy myös ilmi ensimmäisen temppelin nähneiden pettymys uutta temppeliä kohtaan. Toisin kuin ensimmäisen temppelin vihkimisen yhteydessä, toiseen temppeliin Herran kirkkaus ei enää ilmesty. Haggai ennustaa kuitenkin temppelin osaksi tulevasta myöhemmästä kunniasta (Hagg.2).

Jumalan kirkkaus palaa temppeliin vasta Marian tuodessa pientä Jeesus-lasta pyhäkköön. Pyhäkössä vanha Simeon osasi Pyhän Hengen vaikutuksesta odottaa Israelin lohdutusta. Simeon lausuukin pienestä vauvasta: ”minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille” (Lk.2:25-32).

Myöhemmin Jeesus vertaakin kuolemaansa ja ylösnousemustaan temppelin hävittämiseen ja uudelleen rakentamiseen (Joh.2:19-21).

Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen opetuslapset ymmärsivät kaikkien Raamatun lupausten ja profetioiden saavan täyttymyksensä Jeesuksen ristissä. Apostolit tulkitsivatkin Vanhan testamentin kirjoituksia pelastushistoriallisesta täyttymyksestä käsin (Apt.9:22, Apt.17:3, Apt.18:5, Apt.18:28). Apostolien teoissa on kuvattuna mm. Paavalin ja Stefanoksen saarnat, joissa käydään läpi pelastushistorian tapahtumia, jotka huipentuvat Jeesuksen ristissä (Apt.7:1-53, Apt.13:17-39).

Myös Jeesus itse kertoi opetuslapsilleen koko Raamatun todistavan hänestä (Lk.24:27, Lk.24:44, Joh.5:39).

Pelastushistoria luo sillan Raamatun eri kirjojen välille. Ilosanoma Jeesuksesta tekee Raamatun sanomasta mielekkään ja ymmärrettävän kokonaisuuden. Vanhan testamentin lupaukset tulevasta Messiaasta saavat täyttymyksensä Uuden testamentin todistuksissa Jumalan lähettämästä pelastajasta. Ilman ymmärrystä Jeesuksen ristin merkityksestä koko Raamatun keskuksena, Raamattu pysyy ihmisjärjeltä suljettuna kirjana. Raamatun todellista sanomaa ei voida tiivistää eettisiin ohjeisiin tai moraalisiin kehotuksiin. Raamatun ilmoituksen ydin on ristin sovitustyössä, johon koko pelastushistoria tähtää.

Raamatun pelastushistorialliseen lukutapaan sisältyy ajatus typologioista. Historiassa aiemmin toteutuneet esikuvat toteutuvat Jumalan tarkoittamalla tavalla myöhemmin uudelleen täydempinä. Esimerkiksi vanhan liiton koko jumalanpalvelus, uhrit, papit tai liitonarkki, ne kaikki saavat täyttymyksensä Jeesuksen ristissä. Jeesus on uuden liiton pappi, kertakaikkinen uhri ja myös sovituksen paikka, temppeli ja liitonarkki – kaikkia samanaikaisesti. Näiden esikuvien täyttymystä Jeesuksessa kuvataan erityisesti hebrealaiskirjeessä.

Vanha testamentti sisältää runsaasti pelastushistorian tapahtumia kertaavia jaksoja (Esimerkiksi Ps. 77 ja 78, Neh.9:6-36 ). Myös uuden liiton seurakunta julistaa Jumalan pelastustekoja tunnustaessaan uskoaan. Uskontunnustuksen lausuminen onkin Jumalan historiassa toteuttamien pelastustekojen kuuluttamista ja ylistämistä.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos