Profeetta

1.12.2016 • Ydinkohdat / P

Jo Raamatusta näemme ja myös historiasta sekä tästä päivästä tiedämme, että eri uskonnoissa on erilaisia profeettoja. Raamatun profeetat kuitenkin eroavat muista monissa tärkeissä kohdissa. He puhuvat Herran nimessä. He eivät ole enteiden selittäjiä, eivät ole yhteydessä vainajahenkiin, eivät etsi muuttuneita tietoisuuden tiloja, eivät tee loitsuja. He ovat Jumalan sanansaattajia, jotka ohjaavat Jumalan kansaa parannukseen ja oikeaan jumalanpalvelukseen.

Katsomme aluksi profeetan roolia Vanhassa testamentissa. Raamattu pitää profeetoista suurimpana Moosesta. Mooseksen kohdalla on kuitenkin huomattava, että Mooses oli muutakin kuin profeetta. Hän oli lisäksi kansan johtaja, tuomari ja pappi. Muilla profeetoilla ei näitä kaikkia Mooseksen tehtäviä ollut. Mikä sitten on profeetan erityinen rooli?

Jumala kutsui profeetan (Aam. 7:14–15, Jes. 6:8) ja näin profeetta toimi taivaallisen Kuninkaan valtuuttamana sanansaattajana. Profeetta oli läsnä taivaallisessa neuvonpidossa (Jer. 23:18; 21–22). Niinpä hän pystyi kertomaan ”Näin sanoo Herra”, koska oli itse nuo päätökset kuullut. Usein profeettojen julistus oli tuomion julistamista Israelin pahoista teoista. Rakenteeltaan julistus oli oikeudenkäynnin muotoista: syytös, päätös käsiteltävän asian suhteen ja tuomion langettaminen (Miika 3:8). Koska profeetalla oli pääsy Jumalan neuvonpitoon, hän saattoi toisaalta viedä asioita Jumalan käsiteltäviksi (Jer. 23:35, 37) ja toisaalta vedota jonkun asian puolesta Jumalaan (1. Kun. 17:17–24). Toki kaikki israelilaiset saattoivat vedota Jumalaan, mutta he eivät voineet profeettojen tavoin kuulla vastausta pyyntöönsä. Profeettojen toiminta liittyi läheisesti kuninkuuteen. Israelin kuningas oli varsinaisen Kuninkaan, Herran palvelija. Kun kuningas ja kuninkaan mukana kansa hairahtui, lähetti Herra sanansa profeetan välityksellä.

Profeetat puhuivat joskus asioita, jotka tapahtuisivat tulevaisuudessa. Heidän sanansa olivat tällöin sanoja, jotka olivat saamassa noita asioita tapahtumaan, vaikuttavia sanoja (Jes. 55:10–11). Ongelmaksi Israelissa muodostuivat väärät profeetat. Jos joku profeetta puhui toisen jumalan nimessä, tämä oli helppo tunnistaa. Mutta jos väärä profeetta puhui Herran nimessä, hänet voitiin tunnistaa kolmen ”testin” avulla. Käytännöllinen testi tarkoitti sitä, toteutuiko profetia (5. Moos. 18:19–22). Erityisesti tämä testi piti ottaa huomioon, jos luvattiin jotain hyvää. Hyvää lupaamalla, kun profeetat saattoivat saada hyvät palkkiot. Profeetan sanoja kirjoitettiin myös ylös, jotta niiden toteutuminen saatettiin todentaa. Jumalanpalvelukseen liittyvä testi tarkoitti sitä, johtiko profeetta ihmisiä oikeaan vai väärään jumalanpalvelukseen (5. Moos. 13:1–5). Moraalinen testi tulee näkyviin esimerkiksi seksuaalisuuden alueella (Jer. 23:13–15). Moraalittomuutta harjoittava ei voi olla oikea profeetta.

Kun yllä esitetyn Vanhan testamentin mallin pohjalta tullaan Uuteen testamenttiin, voidaan ensimmäisenä kiinnittää huomiota siihen, että Jeesus täyttää profeetan kuvauksen täydellisemmin kuin kukaan profeetta Vanhassa testamentissa. Hän tulee Sanansaattajana suoraan Isän kasvojen edestä. Hän vetoaa puolestamme Isän edessä. Hän myös julisti tuomiona Jerusalemin temppelin tuhon. Hänen sanansa ovat luovia, voimallisia sanoja. Niinpä kristillinen kirkko onkin perinteisesti puhunut Jeesuksen kolmesta tehtävästä: kuningas, pappi ja profeetta. Paavali opettaa, että Jeesuksen myötä Vanhan testamentin profetiat ovat saaneet täyttymyksensä (2. Kor. 1:20). Profetian lahja on osoittanut kohti Jeesusta, joka on nyt tullut.

Jeesuksen tulon myötä profetian luonne muuttui. Kun kaikki Jeesukseen kastetut ovat osallisia Kristuksen kuninkuudesta ja pappeudesta (seurakunta on kuninkaallinen papisto, 1. Piet. 2:9), samoin ollaan osallisia Jeesuksen profeetallisesta roolista. Koko seurakunta on saanut saman Hengen. Ensimmäisenä kristillisenä helluntaina Pyhä Henki vuodatettiin ja myöhemmin annettiin ja annetaan pyhässä kasteessa. Helluntaina Pietari kertoi näin täyttyvän Jooelin kirjan ennustuksen: ”Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia. Näin teen: palvelijoihini ja palvelijattariini minä vuodatan Henkeni niinä päivinä, ja he profetoivat” (Ap. t. 2:17–18).

Seurakunnan profeetallinen luonne tekee mahdolliseksi sen, että seurakunnan jäsenet eivät ole arjessaan vain hyviä luomakunnan hallitsijoita (kuninkaallinen rooli) ja läheistensä sekä muidenkin esirukoilijoita (papillinen rooli) vaan myös Jumalan Jeesuksessa tapahtuneen pelastusteon tunnustajia (profeetallinen rooli). Eräässä mielessä profetia on näin varmempaa, kun Kristus on täyttänyt lupaukset. Eräässä mielessä se on kuitenkin epävarmempaa, ja siksi Paavali ja Johannes kehottavatkin koettelemaan profetiat, että ne ovat uskontunnustuksen mukaisia (1. Tess. 5:19–21, 1. Joh. 4:1–3). Paavalin asenne itseään profeettoina pitäviä kohtaan ei ole se, että hän hämmästelisi heitä. Hän vetoaa heitä vastaan Jumalan sanaan ja käskee profeettojen olla sille alamaiset (1. Kor. 14:37).

Profetiaa ei Uudessa testamentissa esitellä kummalliseksi transsiin vajoamiseksi tai suurella auktoriteetilla puhumiseksi. Sitä luonnehditaan ihmisten rakentamiseksi, kehottamiseksi ja lohduttamiseksi (1. Kor. 14:3). Tällaiset yksinkertaiset sanat voivat olla suureksi rakennukseksi seurakunnassa.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos