Ristinmerkin tekeminen

Miksi ristinmerkki tehdään? Pitäisikö kaikkien ottaa sen käyttöön? Mitä hyötyä siitä on? Onko se roomalaiskatolista hapatusta?

Suomessa on pitkään ollut jotenkin epäilevä suhtautuminen ristinmerkin tekemistä kohtaan. Se on nähty roomalaiskatolisena tapana, jota urheilijat käyttävät hyvinkin paljon. Toki myös ortodoksit tekevät usein ristinmerkin, mutta toisin päin (”poikkipuu” ensin oikeaan ja sitten vasempaan olkapäähän).

En tarkalleen tunne syytä siihen, miksi ristinmerkin tekemistä kohtaan on Suomessa syntynyt vastustusta. Varmaankin se liittyi valistuksen aikaan ja pietismiin (1700-1800 -luvuilla), jolloin kaikki ulkonaiset menot haluttiin karsia pois ja usko nähtiin vain sisäisenä, sydämen asiana. Siinä mentiin liian pitkälle, koska usko hävisi samalla näkyvistä ja kuuluvista.

Tämä muutos näkyy jopa Vähässä katekismuksessa. Martti Luther opetti katekismuksessa näin: ”Miten perheenisän on opetettava väkeään siunaamaan itsensä aamuin illoin? Noustessaan aamulla vuoteesta siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu: ’Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Aamen”. Sen jälkeen tuli lausua uskontunnustus, Isä meidän rukous ja Lutherin opettama aamurukous. Samoin illalla maata mennessään tuli siunata itsensä pyhällä ristinmerkillä ja lausua: ”Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Aamen”. Ja sitten tuli lausua uskontunnustus, Isä meidän ja Lutherin iltarukous. ”Sitten nopeasti ja iloisin mielin levolla”

Isossa katekismuksessa Luther kehottaa opettamaan lapset siunaamaan itsensä ristinmerkillä ”kun he näkevät tai kuulevat jotain kauheaa tai pelottavaa. Heitä opetetaan samalla lausumaan ’Varjele, Herra Jumala’, ’Auta, rakas Herra Jeesus’ tai muuta sen kaltaista” (IK 2. käsky, 74).

Suomen ev.-lut. kirkon hyväksymässä Vähässä katekismuksessa (1948) lukee kuitenkin jotain ihan muuta. Siinä on otsikkona ”Miten perheenisän tulee opettaa huonekunnalleen aamu- ja iltarukous sekä ruokarukous?” Vastaus: ”Aamulla vuoteesta noustessasi pane kätesi ristiin ja sano: ’Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen’”. Ja sitten nuo Lutherin opettamat asiat.
Samoin illalla vuoteeseen käydessä tulee panna kädet ristiin ja sanoa nuo samat.
Siis jopa kirkolliskokous vastusti Suomessa tuota ristinmerkin tekemistä vaikka se on Lutherin kirjoittamassa Vähässä katekismuksessa, joka kuuluu ev.-lut. kirkon Tunnustuskirjoihin. Saman muutoksen tekee myös Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon katekismus. Tunnustusta muutettiin.

Katekismuksesta näkyy hyvin, millaiseen käyttöön Luther tarkoitti ristinmerkin tekemisen. Se ei ole vain muotomeno vaan sillä on syvä sisältö. Aamulla ja illalla ihminen uskoo itsensä Kolmiyhteisen Jumalan HALTUUN. En ymmärrä miksi se on muutettu ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen NIMEEN”. Ristinmerkin tekemisellä ihminen osoittaa, kenelle hän kuuluu ja keneltä hän hakee apua elämäänsä. Erityisen selvästi tämä näkyy tuossa ohjeessa, että lapset siunaavat itsensä ristinmerkillä, kun näkevät jotain pelottavaa. He pakenevat Jumalan suojaan.

1664 ilmestyneessä saarnakirjassaan Loimaan kirkkoherra Laurentius Petri esitti neljä syytä, miksi ristinmerkki tehdään: ”1. Pyhä risti muistuttaa Jeesuksen kärsimyksestä ja kuolemasta. 2. Se muistuttaa myös Kristuksen antamasta esikuvasta sekä kristityn halusta eritä tästä maailmasta ja olla Kristuksen kanssa (Fil. 1:23) 3. Risti kuvaa uskon asettamista perkeleen kiusauksia, helvettiä ja kuolemaa vastaan ja niiden voittamista. 4. Ristinmerkki erottaa kristityn pakanoista. Sillä me tunnustamme uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan ja annamme itsemme Hänen haltuunsa”. Kun ristinmerkki myöhemmin hävisi messusta luterilaisessa kirkossa, pieni ristinmerkki säilyi Suomessa edelleen osana kasteliturgiaa (Pentti Lempiäinen, Kuvat puhuvat 1972, 15-16, 63-64).

Ristinmerkissä näkyy selvästi, mikä ja millainen on meidän Jumalamme. Hän on Kolmiyhteinen, mikä näkyy merkissä ja kuuluu sanoissa. Isä ylhäällä, Poika alhaalla ja Pyhä Henki välittäjänä. Itse ristinmerkin muoto kuitenkin kertoo siitä, missä ja miten tuo Kolmiyhteinen Jumala toimii; Hän osoittaa rakkautensa meitä kohtaan nimenomaan Kristuksen ristissä. Risti on meidän toivomme ja turvamme. ”Siinä on rakkaus … että hän on … lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1. Joh. 4:10).

Ristinmerkki oli käytössä jo varhaiskirkossa. Esim. kirkkoisä Tertullianus (155-220) kirjoittaa: ”jokaisella askeleella ja jokaisessa liikkeessä, jokaisessa sisään tai uloskäymisessä … kaikissa tavallisissa päivän toimissa, piirrämme otsaamme merkin” (Pelikan, Jesus, 96). Se koettiin suojaksi pahoja voimia vastaan.

Ristinmerkki on identifioitumista, samaistumista kristittyjen joukkoon. Se on myös todistusta ulkopuolisille siitä, kenelle me kuulumme. Jos teemme ristinmerkin vaikka ravintolassa, kaikki tietävät että me olemme kristittyjä.

Jumalanpalveluksessa ristinmerkin voisi tehdä ainakin seuraavissa kohdissa: Alkusiunauksessa (Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen), synninpäästön saatuaan, uskontunnustuksen jälkeen, ehtoolliselle tullessa ja sieltä lähtiessä ja Herran siunauksen lopuksi. Tapana on myös kumartaa aina kun messussa ja virsissä mainitaan Kolmiyhteinen Jumala, myös Pyhä-hymnissä (”Pyhä, pyhä, pyhä”). Kaikki tämä on kunnian antamista Jumalalle ja nöyrtymistä Hänen edessään. Toivoisin tämän yleistyvän.

Ks. myös risti ja liturgian video-opetukset.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos