“Luomiskertomus opettaa, että ihmiset on luotu siinä tarkoituksessa, että he olisivat hedelmälliset ja että kumpikin sukupuoli luonnonmukaisesti tuntisi toiseensa kohdistuvaa viettiä. Me emme nyt puhu pahasta himosta, joka on syntiä, vaan siitä viettymyksestä, joka olisi kuulunut ihmisen luontoon turmeltumattomassakin tilassa, siitä mistä käytetään ilmausta storgee fysikee, luonnonmukainen kiintymys. Tämä kiintymys liittää sukupuolet keskenään yhteen jumalallisen järjestyksen mukaan.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XXIII, 7)
Kristillinen kirkko opettaa 1. Mooseksen kirjan lukujen 1 ja 2 nojalla, että Jumala loi luomakunnan alussa kaksi ihmistä, Aadamin ja Eevan, miehen ja naisen. Luodessaan Aadamin ja Eevan Jumala loi samalla kaksi sukupuolta ja antoi miehelle ja naiselle romanttisen kiinnostuksen ja seksuaalisen halun toinen toistaan kohtaan. Näitä luterilainen tunnustus tarkoittaa sanalla “luonnonmukainen kiintymys”. Seksuaalisuus on Jumalan hyvä lahja, ja sen päämäärä on aviopuolisoiden hyvinvointi, perheen syntyminen ja ihmissuvun lisääntyminen. “Ja Herra Jumala sanoi: ‘Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva. … Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.’” (1. Moos. 2:18, 24) “Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ‘Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi.’” (1. Moos. 1:28)
1. Mooseksen kirjan luku 3 opettaa kuitenkin, että Eeva ja Aadam lankesivat käärmeen (perkeleen) vietteleminä syntiin. Syntiinlankeemus turmeli ihmisen kokonaisvaltaisesti, myös hänen seksuaalisuutensa. Seksuaalisuus on kyllä edelleenkin Jumalan hyvä lahja, mutta samalla sen piirissä näkyy synti eli paha himo (Pahalla himolla luterilainen kirkko ei tarkoita seksuaalisuutta eikä pelkästään seksuaalisuuden syntejä vaan syntisyyttä yleensä, ks. artikkeli “Himo”). “Sitä [luonnollista kiintymystä] paha himo ei ole saanut luonnosta poistetuksi, vaan saa sen yltymään, niin että luonnollinen kiintymys on sitä enemmän terveenä säilyttävän lääkkeen tarpeessa eikä avioliitto ole välttämätön vain suvunjatkamista varten, vaan myös tällaisena lääkkeenä.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XXIII, 13)
Jumalan sanan perustalta kirkko opettaa, että seksuaalisuuden oikea pelikenttä on yhden miehen ja yhden naisen välinen elinikäiseksi aiottu ja julkinen avioliitto. Tällaisen avioliiton ulkopuolella harjoitettava seksielämä on syntiä, koska se rikkoo Jumalan tahdon, joka näkyy jo luomisessa. Siksi kirkko ei esimerkiksi tunnusta homoseksuaalisten parien välistä avioliittoa avioliitoksi, vaikka sitä yhteiskunnassa kutsuttaisiinkin sellaiseksi tai kohdeltaisiin sellaisena. Avioerolla, aviorikoksella, elämällä avoliitossa tai homoseksuaalisessa suhteessa, harjoittamalla esiaviollista seksiä, kuluttamalla pornoa tai eroottista viihdettä, kaksimielisillä jutuilla ja alistamalla sydämessään toisen ihmisen oman itsekkään nautintonsa välikappaleeksi ihminen rikkoo Jumalaa, lähimmäistään ja itseään vastaan (2. Moos. 20:14; Matt. 5:27–32; 1. Kor. 6:9, 7:2; Ef. 5:3–5).
Syntiinlankeemuksen jälkeen oikeasta avioliitosta on tullut ihmiselle apu seksuaalisuuden syntejä vastaan, koska se tarjoaa ihmiselle paikan harjoitella seksuaalisuuden hyvää eli Jumalan tahdon mukaista käyttämistä. “Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.” (1. Kor. 7:2) “Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa.” (1. Kor. 7:9 KR92 mukaan)
Kun mies ja nainen elävät avioliitossaan uskoen Kristukseen, rukoillen ja toisilleen uskollisina, rakastavat toisiaan ja saavat ja kasvattavat lapsia Jumalan sanalla ja hyviin tapoihin, nämä ovat Kristuksen kautta Jumalalle mieluisia ja otollisia tekoja (Ef. 6:4; Kol. 3:18–21; 1. Tess. 4:3–8; 1. Tim. 2:8–15; 1. Piet. 3:1–7). Kristityn avioparin elämä heijastaa parhaimmillaan Kristuksen ja Hänen morsiamensa eli kirkkonsa syvää aviorakkautta (Ef. 5:21–33). Korkea veisu eli Laulujen laulu on paitsi kuvaus Kristuksen ja Hänen kirkkonsa salaisuudesta myös terveen rakkauden, romantiikan, erotiikan ja aviollisen seksin jumalallinen ylistyshymni.
Yhden miehen ja yhden naisen välisen avioliiton rinnalla kristinusko arvostaa naimattomuutta ja pitää sitä Jumalan armolahjana (1. Kor. 7:7 alkutekstin mukaan), kun siinä eletään uskossa Kristukseen ja siveästi. Naimattomalla on paremmat mahdollisuudet keskittyä rukoukseen ja kodin ulkopuoliseen kristilliseen palvelustyöhön kuin naimissa olevalla (1. Kor. 7:32–35). Lisäksi vainon ja muun ajallisen ahdistuksen aikana naimattoman on helpompi kuin sen, joka kantaa huolta perheestään (1. Kor. 7:29–31). Jeesuskin suosittelee naimattomuutta “taivasten valtakunnan tähden”: “joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon.” (Matt. 19:12).
Luterilainen kirkko on kuitenkin pitänyt kiinni siitä, että jokaisen on itse arvioitava, kuuluuko niihin, jotka “syntymästään”, “muiden ihmisten toiminnan” tai “taivasten valtakunnan tähden ovat avioliittoon kelpaamattomia” (Matt. 19:12) vai kuuluuko niihin, joiden on Jumalan käskyn nojalla ja synnin välttämiseksi pyrittävä naimisiin. Siksi luterilainen kirkko on vastustanut pappien pakollista selibaattia (Augsburgin tunnustus XXIII ja Augsburgin tunnustuksen puolustus XXIII) ja muistuttanut apostolin ennustuksesta: “Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppia … ja kieltävät menemästä naimisiin.” (1. Tim. 4:1, 3)
Jeesus Kristus on ainoa ihminen, joka ei ole ollut syntinen ja rikki seksuaalisuuden alueella. Hän kutsuu kaikkia parannukseen ja tarjoaa kaikille syntien anteeksiantamusta omassa veressään uskossa omistettavaksi, myös haureellisille, avionrikkojille ja kaikissa seksuaalisissa paheissa eläneille (Matt. 21:31; Luuk. 7:36–50; Joh. 4:5–42, 8:1–11; 1. Kor. 6:9–11).
Ks. myös Avioliitto, Avoliitto, Homoseksuaalisuus, Naimattomuus
