Symboli

30.11.2016 • Ydinkohdat / S

Symboli (kreikaksi symbolon, latinaksi symbolum) merkitsee merkkiä, kuten lippua, vertauskuvaa tai tunnussanaa, tai tunnustusta, kuten uskontunnustusta. Symboliikka merkitsee vertauskuvien käyttöä. Symboli on osa sitä, mitä se edustaa: esimerkiksi kaksi toisensa leikkaavaa viivaa eivät ole vielä varsinaisesti evankeliumia, mutta me tiedämme niiden merkitsevän ristiä, jolle Kristus naulittiin meidän syntiemme vuoksi ja näin symboli on vienyt meidät evankeliumin äärelle.

Sekä Raamattu että kristillinen elämä ja taide ovat täynnä erilaisia symboleita, jotka muodostavat oman kielensä. Symbolien kieltä ei kuulla useinkaan korvin, vaan yleensä sitä luetaan silmillä. Symbolien tuntemus opettaa lukemaan tätä kieltä. Messun liturgia on täynnä symboleita. Luterilainen uskonpuhdistus säilytti rikkaan liturgisen symboliikan ja karsi lähtökohtaisesti vain sellaisia symboleita pois, jotka viittasivat vieraisiin oppeihin, kuten messu-uhriin.

Yleisiä symboleja kristillisessä kirkossa ovat esimerkiksi risti, krusifiksi, ikhtys-kala, kynttilät ja kirkkosalin arkkitehtuuri, sekä kirkkovuoden mukana vaihtuva alttarivaatteiden ja kirjaliinan väri. Kirkot ovat usein rakennettu itä-länsi –suunnassa siten, että kirkon pääovi on länteen ja alttari kohti itää, ylösnousemuksen aamua. Usein kirkon keskikäytävän alkupäässä on kastemalja, joka muistuttaa siitä, kuinka kaste on portti Kristuksen kirkkoon. Hautajaisissa arkku lepää alttarin edessä – kristityn matka on tullut päätökseen, aina etuovelta alttarille.

Messussa esiintyviä symboleita ovat mm. pastorin valkoinen alba ja stola. Alba kertoo siitä Kristuksen vanhurskaudesta, johon meidät on puettu. Pastorin omat vaatteet eivät näy alban alta, koska hän ei ole omia asioitaan hoitamassa, tai omalla valtuutuksellaan puhumassa. Stola kuvaa Kristuksen iestä ja pastorin virkaa. Symboleita ovat myös käsien ristiminen rukoukseen, sekä seisaalleen nousu Jumalan sanaa kuultaessa, tai ylistysvirttä laulettaessa. Käsien ristiminen kuvaa kuuliaisuutta, seisominen kunnioittamista.

Vaikka Jumalanpalvelusliturgiassa on monia symboleita, ei ehtoollinen ole vain symboli. Ehtoollinen ei ole vertauskuva Kristuksesta, se on Kristuksen ruumis ja veri, meidän syntiemme puolesta annettu ja vuodatettu. Luterilainen tunnustus kyllä puhuu sakramenteista merkkeinä (esim. CA XIII ja Apol. XIII). Niiden sanotaan olevan merkkejä Jumalan armosta. Tällä kuitenkin tarkoitetaan sitä, että ne eivät vain kuvaa ja kerro Jumalan armosta, vaan armo annetaan itse merkissä. Kaste sekä on merkkinä Jumalan armosta, että lahjoittaa sen sille, joka kastetaan.

Varhaiset kristityt käyttivät myös uskontunnustuksista sanaa symboli (esimerkiksi apostolinen uskontunnustus on latinaksi Symbolum Apostolicum). Tässä on hyödyllistä tietää hiukan sanan taustoista. Kreikassa sana koostuu kahdesta osasta: syn = yhdessä, balloo = heittää. Sanan merkitys paikallistetaan yleensä toisaalta esimerkiksi savesta tehtyyn merkkiin, joka on halkaistu keskeltä kahtia. Kun puolikkaiden omistajat tulevat toistensa kanssa tekemisiin, he tunnistavat toisensa hallussaan olevista puolikkaista. Samankaltaisesti sotilaallisessa käytössä on puhuttu tunnussanoista symboleina: toinen kysyy tunnussanaa sanomalla sen alkuosan (kuten aamu) ja toinen vastaa sanomalla sen loppuosan (kuten tähti). Näin siis kristityt tunnustaessaan yhteen ääneen uskontunnustuksen eli symbolin saattoivat samalla tunnistaa, että he kuuluvat yhteen. He tulevat yhteen saman merkin alla, saman uskon suojissa.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos