Suomessa ortodoksinen kirkko käyttää kirkolliskokouksestaan termiä synodi, joka tulee kreikan kokousta tai kokoontumista tarkoittavasta sanasta synodos. Kristikunnassa on yleisesti käytössä termi konsiili (latinasta concilium). Nämä molemmat tarkoittavat samaa asiaa eli kirkolliskokousta.
Ensimmäistä kirkolliskokousta nimitetään apostolikonsiiliksi, joka pidettiin Jerusalemissa vuonna 48 (Apt 15). Sen päätös liittyi siihen, miten juutalaissyntyiset ja pakanasyntyiset pelastuvat samalla tapaa: ”Me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin” (Apt. 15:11). Huomaamme tämän teeman tunnetussa myöhemmässä lyhennelmässä: Yksin armosta, yksin uskon kautta, yksin Kristuksen tähden.
Uudessa testamentissa kerrotun apostolikonsiliin jälkeen tiedetään olleen erilaisia alueellisia synodeja. Mutta vuonna 325 Nikaiassa pidettiin ensimmäinen ekumeeninen, eli koko kirkkoa koskeva, konsiili eli kirkolliskokous. Näitä ekumeenisia kirkolliskokouksia pidettiin yhteensä seitsemän ja viimeinenkin oli Nikaissa, vuonna 787. Kristikunta joutui sisäisiin vaikeuksiin ja tahtoi etsiä vastausta Jumalan ilmoitustotuuksista kolminaisuusoppiin ja kristologiaan. Nämä konsillit tuomitsivat jyrkästi laajalle levittäytyneen areiolaisuuden lahkon. Ekumeenisten kirkolliskokousten päätökset tunnustettiin koko kirkkoa sitoviksi. Messussa lausummekin ns. Nikain (tai Nikean) uskontunnustuksen.
Luterilaisilla kirkkokunnilla on eri puolilla maailmaa omat kirkolliskokouksensa, jotka kokoontuvat piispan tai piispojen johdolla ratkaisemaan esim. uusien raamatunkäännösten, käsikirjojen ja virsikirjojen saamista seurakuntien elämään. Niiden tehtävänä on tutkia ajankohtaisia asioita ja ratkaista puhtaasti hallinnollisia asioita. Vanhastaan kirkolliskokouksella ei ole ollut valtaa laatia uusia oppeja ja pakottaa seurakuntia noudattamaan sellaisia. Pikemminkin kirkolliskokous voi esittää esiin tulleita harhoja vastaan Pyhän Raamatun opin, joka on ilmaistuna ekumeenisissa uskontunnustuksissa ja Luterilaisissa Tunnustuskirjoissa. Niiden tulee siis tunnustaa uudessa tilanteessa uudelleen kristikunnan uskon ja opin totuudet Pyhän Raamatun perusteella eikä esittää uskonnollisia uutuuksia tai omia mielipiteitä. Taustana tälle on erityisesti Martti Lutherin jatkuvasti esiin nostama teema, että ainoa väline, jolla kristittyjä voidaan hallita, on Jumalan pyhä sana.
Suomessa on tullut tunnetuksi Paavalin synodi. Se on epävirallinen, tunnustususkollisten pappien ja maallikoiden yhteenliittymä, jonka tarkoituksena oli estää Suomen ev.lut. kirkkoon hiipiviä harhaoppeja, erityisesti naispappeus. Se on tahtonut osoittaa, että Suomen ev.lut. kirkon tie vie uusien oppien myötä kirkon sekä ekumeeniseen umpikujaan että sisäiseen umpisolmuun rikkoen mm. ehtoollisyhteyden. Keskeinen kritiikki on ollut se, että irtautuminen Raamatusta ja luterilaisesta tunnustuksesta johtaisi pian tilanteeseen, jossa teologia ei ohjaisi kirkkoa, vaan sitä jouduttaisiin johtamaan juridisilla pakkokeinoilla vastoin luterilaista regimenttioppia. Silloin paikalliskirkon ykseys ei ole enää Tunnustuksen yksimielisyyttä, vaan kirkolliskokouksen säätämän juridiikan mukaista ulkoista hallinnollista yhdenmukaisuutta. Todellinen kirkon ykseys voi perustua kuitenkin vain Kristukseen ja Jumalan sanasta nousevan yhteisen tunnustuksen perustalle.
