Ilmestyskirja on yksi selitetyimpiä Raamatun kirjoja. On kuitenkin surullista, että suurin osa selitysteoksista keskittyy puhumaan Ilmestyskirjan pedosta tai lohikäärmeestä ja etsimään ajan merkeistä kuka peto on ja missä hän mahdollisesti on nykyaikanamme. Valitettavan vaikeaa on löytää kirjoja Ilmestyskirjan keskeisimmästä henkilöstä, teurastetusta Karitsasta, joka on murskannut pedon pään ja voittanut lohikäärmeen sen kaikkine joukkoineen. Olennaisempaa kuin pohtia Ilmestyskirjan petoa, onkin siis kysyä kuka on teurastettu Karitsa ja missä hän on nykypäivän maailmassa.
Patmos-saarella Johannes pääsi taivaalliseen temppeliin, valtaistuimen ääreen katsomaan häntä, joka on voittanut synnin, kuoleman ja Perkeleen, kaikki Ilmestyskirjan pedot. Epätoivoinen ja itkuinen Johannes sai kuulla sanat: ”Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut.” Kun Johannes kääntyi katsomaan, hän ei kuitenkaan nähnyt valtaistuimella mahtavaa leijonaa. Hän ei myöskään nähnyt siellä kirkastetun Kristuksen hahmoa kaikessa loistossaan, vaan hän näki keskellä valtaistuinta seisovan Karitsan, joka on ”ikäänkuin teurastettu”. Johannes näki siis yltäpäältä veressä olevan Karitsan, joka vaikuttaa heikolta, tapetulta ja hävinneeltä – toisin kuin voimakkaalta ja voittoisalta näyttävät Ilmestyskirjan pedot. Kuitenkin Johannes sai uskoa kuulemansa sanoman, että hän katselee voittajaa, Juudan leijonaa.
Jos Johannes olisi nähnyt vain kirkastetussa ruumiissaan olevan Kristuksen istuvan valtaistuimella (vrt. Ilm. 1:13-16) ei se kuva itsessään olisi muistuttanut hänelle kylliksi syytä, miksi Kristus on voittaja. Kuva Karitsasta valtaistuimella sen sijaan saarnaa selkeästi Johannekselle ja meille pääsiäisen sanomaa. Se, että karitsa on verinen ja teurastettu muistuttaa meitä pitkänperjantain tapahtumista, jolloin pääsiäislampaamme Kristuksen veri vuoti ristillä sovitukseksi synneistämme. Se, että Karitsa seisoo kuninkaana valtaistuimen keskellä, muistuttaa meitä siitä, että kuolemallaan Kristus voitti synnin, kuoleman ja Perkeleen. Pääsiäisaamun viesti, ”Hän elää”, kaikuu seisovan, elävän Karitsan kautta. Lisäksi Karitsa pitää kädessään kirjaa, joka on maailmanhistorian vertauskuva Kristuksen syntymästä aina hänen toiseen tulemiseensa asti. Tämä muistuttaa meitä siitä, että Kristuksella on myös koko maailman tulevaisuus käsissään. Taivaallisella valtaistuimella nähdään vain teurastettu Karitsa, koska juuri sellaisena Jumala haluaa itsensä nähtävän ja ylistettävän – ristiinnaulittuna ja ylösnousseena Kristuksena. Ilmestyskirja ikään kuin piirtää kuvana saman, minkä Paavali sanoo: ”Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna” (1.Kor. 2:2).
Johanneksen nähtyä Karitsan valtaistuimen keskellä puhkeaa koko taivaan temppeli täyteen ylistykseen laulamaan laulua, josta käytetään nimeä ”uusi virsi”. Juutalaisessa traditiossa kerrotaan, miten maailmankaikkeuden ensimmäinen virsi on se, jonka Mooses lauloi, kun Jumala oli vapauttanut Israelin Egyptin orjuudesta ja tuhonnut viholliset Punaisella merellä. Juutalaisissa kirjoituksissa odotettiin, että aikojen lopulla lauletaan vielä viimeinen virsi, joka on nimeltään uusi virsi. Uuden virren sisältö on vielä salainen, koska se lauletaan Jumalalle vasta pelastuksen päivänä, jolloin Jumala johdattaa kansansa toiseen exodukseen ja vapauttaa sen kaikesta orjuudesta.
Ilmestyskirjassa kuvataan nyt tuon pelastuksen ajan koittaneen, kun uusi virsi kajahtaa ilmoille ja sen sisältö paljastetaan. Se on ylistyslaulu Karitsalle juuri pääsiäisen tapahtumien vuoksi: ”Ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: ’Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä’” (5:9-10). Karitsa on siis se, joka on voittanut Jumalan kansan pahimmat viholliset, tuonut heidät uuteen exodukseen ja vapauttanut synnin orjuudesta. Tähän uuden virren ylistykseen yhtyvät myös kymmenet tuhannet enkelit, jotka ylistävät Karitsaa siitä, että hän yksin on arvollinen ristinkuolemansa ja ylösnousemisensa tähden: ”Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen”.
Moni meistä Ilmestyskirjan lukijoista varmasti haluaisi olla Johanneksen paikalla tuossa hetkessä, olla siellä, missä Jeesus on valtaistuimella voittajana ja osallistua taivaallisen kuoron ylistyslauluun kuolleelle ja ylösnousseelle Herrallemme. Tätä monet haaveilevat kokevansa kerran taivaassa.
Ilmestyskirjan taivaallinen temppeli ei kuitenkaan ole kuva tulevaisuudesta kerran taivaassa, vaan se puhuu nykyhetkestä, jolloin ylösnoussut Kristus hallitsee kuninkaana. Uuden virren sanat ilmaisevat, että verellään Kristus on tehnyt meistä kaikista pappeja, eli meillä on siis pääsy kaikkein pyhimpään, taivaan temppeliin. Ja niin Johannes seuraavaksi kuuleekin myös maassa olevien yhtyvän Karitsan ylistykseen ja sanovan: ”Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!” (5:13).
Meidän ei siis tarvitse ulkopuolisena jäädä katselemaan, miten vain Johannes saa olla osa taivaallista jumalanpalvelusta, jossa ylösnoussut Herra on läsnä, vaan me saamme omassa messussamme osallistua enkelien ja kaikkien pyhien kanssa Karitsan valtaistuimen ympärillä tapahtuvaan jumalanpalvelukseen. Saman toteaa myös Heprealaiskirjeen kirjoittaja, joka puhuu jumalanpalvelusseurakunnalle: ”Te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.” (Hepr. 12:22-24).
Messussa taivaan portti on auki ja Johanneksen tavoin me saamme käydä sisään Karitsan valtaistuimen ääreen. Juuri sen tähden messun ehtoollisosan alussa liturgi laulaa: ”Ylentäkää sydämenne”. Se on kehotus käymään taivaalliseen valtaistuinsaliin. Sitten liturgi laulaa: ”Kiittäkäämme Herraa Jumalaamme”. Se on puolestaan kehotus yhtyä nyt taivaalliseen ylistykseen, joka Karitsan valtaistuimen ympärillä kaikuu. Ja siihen seurakunta vastaa: ”Niin on oikein ja arvollista.” Näin seurakunta yhtyy enkelikuoron ylistykseen, jossa kiitetään häntä, joka yksin on arvollinen: ”Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen” (Ilm. 5:12). Tämän jälkeen liturgi laulaa prefaation, jossa ylistetään Kristusta hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Näin pääsiäisaikana prefaation keskiosa on juuri sama sisällöltään kuin Ilmestyskirjan taivaan temppelissä laulettu uusi virsi: ”Kuolemalla hän on voittanut kuoleman ja riemullisella ylösnousemisellaan avannut meille tien ikuiseen elämään. Hän antoi sydämeemme uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme.” Prefaatio päättyy aina samalla tavalla todeten sen, että ei vain tulevaisuudessa, vaan jo nyt messussa saamme yhtyä taivaan joukkojen ylistykseen: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta, ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa”. Sen jälkeen seurakunta yhtyy laulamaan Pyhä-hymniä, joka on läpi historian kaikunut siellä, missä on Jumalan valtaistuin (Jes. 6:1-3, Ilm. 4:8).
Näin tässä liturgiamme vanhimmassa, mahdollisesti jopa apostolien käyttämässä osassa tulee esille se riemullinen tosiasia, että me saamme todella olla ehtoollista viettäessämme Karitsan valtaistuimen äärellä. Meidän alttarimme on Karitsan valtaistuin, ja niin joka sunnuntai saamme iloita pääsiäisen riemusta ja nauttia niitä lahjoja, joita Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan hankkinut meille. Kaikesta tästä saamme yhdessä taivaan joukkojen ja kaikkien pyhien kanssa ylistää häntä messussa, jossa taivas ja maa kohtaavat. Näin siis Ilmestyskirjan kuvaus teurastetusta ja verisestä, mutta kuitenkin seisovasta Karitsasta valtaistuimen keskellä, ei ole meille outo. Me tiedämme kuka hän on, ja missä hän on: Hän on se sama Herra, jonka ruumiin ja veren läsnäolossa me laulamme: ”Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin, armahda meitä, anna meille rauha”.
