Täytyykö kristityn kuulua johonkin seurakuntaan?

Kysymys: Täytyykö kristityn kuulua johonkin seurakuntaan? Jos siinä ei ole aktiivisesti mukana, eikö usko silloin kestä? Eikö Jumalan sanaa voi käydä kuulemassa eri seurakunnissa? Messun vietto on sitten ehkä ongelma?!

Kysyt ensiksi, täytyykö kristitynkuulua johonkin seurakuntaan? Syvimmiltään on niin, että kaikki kristityt, eli Jeesuksen omat, kuuluvat seurakuntaan! He ovat nimittäin uskon ja kasteen kautta tulleet pelastuksesta osallisiksi ja liitetyiksi Kristukseen. Heistä on tullut eläviä jäseniä Kristuksen ruumiissa, joka on seurakunta. Se, jonka Kristus on liittänyt itseensä, kuuluu Hänen ruumiiseensa. Seurakunnattomia kristittyjä on olemassa aivan yhtä paljon kuin on olemassa ruumiittomia irtojäseniä. 

Arvatenkin, et kysymykselläsi tarkoittanut tätä. Sinä tietysti puhuit jostakin näkyvästä paikallisseurakunnasta. Tarvitseeko kristityn kuulua johonkin paikalliseen joukkoon ja osallistua aktiivisesti sen toimintaan, vai riittäisikö kuuluminen Kristukselle? Uskominen omana yksilönä etsien sanaa vähän eri paikoista? Asiaa pohtiessasi voisit miettiä ainakin seuraavia neljää näköalaa.

  1. Uskossa säilyminen – miten pysyä pelastuksen yhteydessä?

Kristityn koko elämä lepää Jeesuksen varassa. Paitsi pelastavan uskon syntyminen, myös uskossa pysyminen loppuun asti, on Jeesuksen työtä. Pyhä Henki toimii siellä, missä Hän on luvannutkin toimia; Sanan ja sakramenttien yhteydessä. Seurakunnan keskellä Jeesus vahvistaa ja varjelee sinussa pelastavan uskon. Hän vahvistaa uskoasi synninpäästön sanalla, evankeliumin kuulemisen ja saarnan kautta ja myös ehtoollisessa. Yksikään meistä ei säily uskossa loppuun asti omassa varassaan. Me tarvitsemme matkalle oppaaksi, voimaksi, viisaudeksi ja ruuaksi Jeesuksen, joka on ”uskomme alkaja ja täyttäjä”. (Hebr. 12:2) Lääke kaikkea epäuskoa ja syntiä vastaan, on meille annettu Jeesuksessa ja Hän tarjoaa hyviä lahjojaan meille seurakuntansa keskellä. Miksi emme siis tulisi? 

Isossa katekismuksessa Luther opettaa ripistä tällaisella tavalla: ”Jos tämä tehtäisiin selväksi ja samalla osoitettaisiin, millainen on se hätä, jonka on määrä saada meidät liikkeelle, silloin ei tarvittaisi tyrkyttämistä eikä pakottamista. Jokaisen saisi liikkeelle hänen omatuntonsa, joka herättäisi hänessä sellaisen pelon, että hän kyllä osaisi iloita aarteestaan ja toimia kurjan kerjäläisen tavoin. Kun joku sellainen kuulee, että jossakin jaetaan suuri määrä rahaa tai vaatteita, häntä ei tarvitse ajaa paikalle kepillä, vaan hän kyllä lähtee käskemättäkin juoksemaan, minkä jaloilla pääsee, ettei hän myöhästyisi jakelusta. Jos sitä vastoin annettaisiin käsky, että kaikkien keräjäisten on juostava tiettyyn paikkaan, mutta ei mainittaisi mitään syytä eikä kerrottaisi, mitä sieltä on saatavana, silloin jokainen menisi vastahakoisena, kuin ainakin näyttämään, kuinka kurja ja köyhä kerjäläinen on, eikä kukaan uskoisi sieltä mitään saavansa. ” (Iso katekismus, kehotus ripittäytyä)

Muuttavat muuttaen: jumalanpalveluksessa käymisessä ei ensi sijaisesti ole kyse vain Jeesuksen käskyn noudattamisesta – (toki siitäkin! Lue vaikka kolmannen käskyn selitys katekismuksesta) – paljon enemmän kyse on siitä, miten ihmeellinen lahja ehtoollinen on. Kristus ei ole sanonut puista, kivistä tai omenoista ”tämä on minun ruumiini”, ainoastaan ehtoollisen lahjasta Hän on niin sanonut. Jeesuksen ruumis ja veri, on koko maailmankaikkeudesta löydettävissä todellisesti läsnäolevina vain yhdessä ainoassa paikassa eli ehtoollispöydässä! Miksi et menisi paikalle? 

  1. Kristittyjen yhteys – sinä tarvitset toisia

Toiseksi Raamattu yksinkertaisesti opettaa, että kristityt tarvitsevat toisiaan. Saman ruumiin jäseniksi kastettuina meidät on tehty toinen toisistamme riippuvaisiksi niin kuin jäsenet ruumiissa ovat riippuvaisia toisistaan. Paavali opettaa Korinttolaiskirjeessä: ”Silmä ei saata sano kädelle: ´En tarvitse sinua´, eikä myöskään pää jaloille: ´En tarvitse teitä´. ” (1.Kor.12:21)

Kristus on antanut sinulle toiset kristityt veljiksi ja sisariksi. On mahdotonta haluta elää Kristuksen yhteydessä, mutta erossa veljistä ja sisaruksista! Et voi valita vain päätä, ottamatta samassa kaupassa käsiä ja jalkoja. Yritys elää uskossa yksin, erossa seurakunnasta, on kuin silmä sanoisi kädelle: ”minä en tarvitse sinua.” Jumalalla on paljon annettavaa sinun elämääsi niiden veljien ja sisarten kautta, jotka Hän on vierellesi tarkoittanut. Seurakuntansa kautta Jeesus haluaa kuunnella sinun murheitasi, lohduttaa surussasi, kannatella kun olet heikko ja kutsua takaisin, kun olet lankeamassa. Joskus Hän saattaa kutsua sinut kotiinsa tai tuoda ovellesi vastaleivotun pullapitkon päivääsi ilahduttamaan. Tämän kaiken Hän tekee käyttäen toisia kristittyjä suunaan, käsinään ja jalkoinaan. Uuden testamentin monet vertauskuvat kristityistä edellyttävät joukon, joka elää toistensa yhteydessä. Vai mitä itse ajattelet, millainen on lammas vailla laumaa, oksa irrallaan rungosta (ja toisista oksista), kivi vailla rakennusta tai käsi revittynä ruumiista?

  1. Paikkasi ja tehtäväsi – sinua tarvitaan!

Kysyt kysymyksessäsi sitäkin, voisiko ”Jumalan sanaa käydä kuulemassa eri seurakunnissa?” Käsitykseni mukaan aika monet kristityt Suomessa toimivatkin näin. Kiertelevät paikasta toiseen kuuntelemassa mielestään hyvää opetusta, katsastaen erilaisia hengellisiä yhteisöjä ja kokien uskovien yhteyttä eri seurakunnissa. Eikä se varsinaisesti kiellettyäkään ole käydä joskus katsomassa toisen liikkeen tilaisuudessa. (Ehtoollispöytään ei pidä mennä yli tunnustusrajojen, mutta se on toinen kysymys.) Jos itse tietää paikkansa ja yhteytensä, voi silloin käydä joskus kuuntelemassa opetusta toisenkin liikkeen piirissä. 

Erästä asiaa kehottaisin sinua kuitenkin pohtimaan. Nimittäin seurakuntayhteyden kysymystä ei tule arvioida ainoastaan itsekkäästi yksilön näkökulmasta kysyen: mitä minä tästä saan? Seurakuntayhteyttä arvioidessa tulisi samalla miettiä sitäkin, mitä minä voisin tehdä toisten hyväksi?  Raamatun mukaan on nimittäin niin, että Jumala on sinullekin antanut paljon lahjoja, ominaisuuksia ja kykyjä, joilla Hän tahtoisi rakentaa seurakuntaansa. 

Paavali kirjoittaa: ”Jos korva sanoisi: ´Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen´, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.” (1.Kor. 12:15) Jokaisella kristityllä on paikkansa ja Jumalan tarkoittama tehtävänsä osana hänen seurakuntaansa. Toisin sanoen, jos sinä jäät pois seurakuntasi yhteydestä, kukaan toinen ei voi korvata sinua vaan kohdallesi jää sinun kokoisesi ja näköisesi tyhjä paikka. Jumala haluaa käyttää sinua seurakuntansa rakennustyössä, mutta se edellyttää sinulta suostumista paikallesi ja sitoutumista tehtäviisi. Analogiaa voi etsiä tavallisesta perhe-elämästä: avioliiton lähtökohtana on sitoutuminen toiseen ihmiseen ja yhteiseen kutsumukseen puolisoina. Ilman sitoutumista omalle paikalleen, ei voi olla Jumalan tarkoittamaa onnellista avioliittoa.

  1. Paimen pitää huolta laumastaan

Neljäs näköala on, että Jumala on antanut paimenviran sinulle suojaksi ja turvaksi. Apostoli Paavali kirjoittaa omasta paimenuudestaan: ”Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?” (2.Kor.11:29) Paavalilla oli oikea paimenen mieli, hän tunsi huolta lampaistaan. Tällainen huoli kuuluukin raamatulliseen paimenuuteen. Paimenen tehtävä on lähteä etsimään, kun lammas on vaarassa eksyä.

Ajattele mielessäsi kahta laumaa. Toinen on syksyisellä metsälammella kokoontuva lauma sorsia, joille ohikulkijat heittelevät pussistaan pullia. Toinen lauma on yksinäisen vanhuksen pihapiirin lintulaudalle kokoontuva tiaisparvi. Aurinkoisena ja lämpimänä syysiltana pullasorsan osa on kadehdittava. Kauniin syysruskan värjätessä maiseman, lammelle virtaa ohikulkijoita ja sorsat pyöristyvät silmissä, kun erilaista ruokaa ja ruokkijoita riittää. Mutta entä kun säät kylmenevät, ulkona tuulee ja sataa räntää? Kuka silloin muistaa pullasorsan lammella? 

Tiaisen tilanne on toinen. Se saapuu päivästä toiseen tutulle lintulaudalleen varmasti luottaen, että sama uskollinen vanhus tuo sille auringonkukan siemeniä tänäänkin, joka täytti laudan myös eilen. Pakkasen paukkuessa helmikuussa tiainen yhä tietää, mistä se löytää itselleen sopivan ruoka-annoksen ajallaan.

Kristitty, joka elää uskovana yksin – ilman seurakuntaa – on suojaton. Jos ei ole laumaa, johon kuuluu, kuka silloin osaa lohduttaa, kun on itse murheellinen? Kuka ohjaa oikeaan, kun on vaarassa langeta? Kuka rukoilee puolestasi, kun et itse jaksa? Kuka käy puolustamaan, kun olet heikko?

Näiden neljän ajatuksen kautta haluan toivottaa sinulle Jeesuksen hyvää siunausta ja viisautta pohdintoihisi.

 

Ks. myös: seurakunta, kirkko ja löydä seurakuntaan


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos