Teesejä matkalla kohti missionääristä luterilaista seurakuntaa

28.10.2016 • Opetukset / 1 Kirkon usko / i) Kirkko

I Joko kolmiyhteinen Jumala muuttaa meitä ja seurakuntiamme sanallaan ja sakramenteillaan Kristuksen kuvan kaltaisuuteen tai sitten me ja seurakuntamme alamme muuttaa Kristusta, hänen sanaansa ja sakramenttejaan oman langenneen kuvamme kaltaiseksi.

Seurakunta on matkalla ja perillä. Se on perillä, kun se on Kristuksessa. Ja kuitenkin se on vielä matkalla. Liike on kesken, mutta suunta voi myös vaihtua. Seurakunta voi alkaa pelastaa elämäänsä ja siten kadottaa sen. Mutta toisaalta myös suostuminen päivittäisen parannuksen tielle on aina mahdollista. Mihin suuntaan me kuljemme, sitä meidän tulee toistuvasti kysyä itseltämme ja toinen toisiltamme matkalla kohti missionääristä luterilaista seurakuntaa. Paikalleen ei voi jäädä. Siksi jatkossa joitakin teesejä pohdittavaksi matkaa tehdessämme.

II Kolmiyhteinen Jumala kulkee edellä. Hän kokoaa, vahvistaa ja varjelee seurakuntaansa sanallaan ja pyhillä sakramenteilla.

Me emme voi luoda missionääristä seurakuntaa. Kristuksen ruumista ei voi koota sosiologisen arvioinnin ja kaavailun perusteella laittamalla yhteen erilaisia ruumiinjäseniä tai kyhäämällä viinipuun kaltaista kollaasia irrallisista lankuista. Me emme voi luoda tai perustaa seurakuntaa, mutta me voimme armosta evankeliumin kautta päästä osallisiksi Kristuksesta. Hän voi liittää meidät itseensä. Hän voi laillaan ja evankeliumillaan karsia ja puhdistaa meitä ja meidän jumalanpalvelusyhteisöjämme yhä uudelleen. Hänen elämänsä voi antaa meille elämän.

III Koska työ on Jumalan, me voimme rohkaista ja kutsua toinen toisiamme mukaan Jumalan uutta luovaan työhön.

Kristillinen kehottaminen nousee Jumalan armahtavasta laupeudesta. Siihen juurtuneena ja siitä eläen seurakunta ojentautuu uskon kautta kohti Kristuksen kuvan kaltaisuutta. Seurakunta on Kristuksessa ja siksi se voi ottaa vastaan myös kehotusta ja kehottaa toinen toisiaan.

IV Kristus tuli lihaan – ei teoriaan.

Valistuksen perintönä keskellämme vallitsee elävänä kiusauksena halu teorian ja käytännön erotteluun. Puhumme helposti asioista teoriatasolla ja myös seurakunnallinen elämä jää helposti teoriatasolle. Mutta Kristus tuli alas lihaan – ei teoriaan. Hän eli ja toimi käytännössä – ei teoriassa. Täytetyn sovitustyönsä hän myös valmisti omassa ruumiissaan, siis käytännössä – ei teoriassa. Siksi myös sovituksen sana ja sen jakaminen tapahtuu armonvälineiden kautta yhtä konkreettisesti ja käytännöllisesti kuin hänen maanpäällinen elämänsä.

V Vaikka täydellistä seurakuntaa ei ole eikä tule, seurakunta voi uudistua ja kasvaa. Muutosta tapahtuu, sillä Kristus itse tekee työtään armahtamissaan ihmisissä.

Vaikka kristitty on läpi elämänsä samanaikaisesti syntinen ja vanhurskas – Kristus tekee hänessä työtään ja siksi muutosta voi tapahtua ja myös tapahtuu. Sama pätee myös jumalanpalvelusyhteisöön. Koska synti riippuu meissä kiinni, me kokoonnumme yhä uudelleen Jumalan kasvojen eteen vastaanottamaan Kristuksen. Siksi me myös Raamatun mukaisesti kehotamme toinen toisiamme ja kaikkia ihmisiä sanan ja sakramenttien äärelle. Ja näin Kristus pääsee yhä uudelleen tekemään puhdistavaa ja uudistavaa työtään meissä ja jumalanpalvelusyhteisöissämme. Siksi voimme myös odottaa seurakuntiemme kasvavan. Ei siksi, että meillä itsellämme olisi voima tai kyky siihen, vaan siksi että evankeliumi on Jumalan voima.

VI Kristus tuli alas ihmiseksi ja palvelijaksi – niin seurakunnankin tulee tulla.

Kristus pukeutui palvelijan/orjan pukuun asettaessaan pyhän ehtoollisen. Palvelu ja armon vastaanottaminen ovat siten toinen toisistaan erottamattomia. Kristus palvelee meitä antaessaan itsensä meille. Meidänkin tulee tehdä niin. Näin Kristus kutsuu meidät pois katsomosta areenalle. Kristus liittää meidät pöydässään paitsi itseensä myös toinen toisiimme. Kristuksessa länsimainen individualismi tulee tiensä päähän ja eteemme avautuu missionäärisen seurakunnan yhteisöllinen tie.

VII Kristus ei ole yksityisasia.

Valistuksen myötä syntyi kahtiajako julkisten tosiasioiden ja yksityisen elämänpiirin uskonasioiden välillä. Julkiseen elämänpiiriin kuuluvat työ, politiikka, koulutus, yksilönoikeudet ja tiede. Yksityiseen elämänpiiriin puolestaan suljettiin perhe, uskonto, moraali, vapaa-aika ja elämäntyyli.

Valistus loi ennen näkemättömällä tavalla illuusion omavaraisesta autonomisesta ihmisestä, jonka yksityiselämää kukaan ei saa tulla sotkemaan, ei edes Jumala. Seurakunnan annettiin ymmärtää, että se voi kyllä jatkaa elämäänsä, mutta uudessa roolissa. Se voi antaa uskonnollisia virikkeitä ja palveluja niille ihmisille, jotka ovat siitä kiinnostuneet. Tässä vankilassa suuri osa läntistä kristikuntaa on elänyt – yleensä kohtuullisen tyytyväisenä. Sehän on turvallinen ja ennakoitava olotila – aivan kuten leijonilla Korkeasaaressa. Juudan leijonaa ei voi kahlehtia Korkeasaareen. Mutta missä Hän ei saa läpäistä Sanallaan valistuksen yllemme laskemaa harsoa, näivettyy seurakunta katsomoksi tai palvelutoimistoksi ja lähetysliike lakkaa. Tätä tautia me ja kansankirkkomme sairastamme yhä pahasti. Tämä tauti Kristuksen on yhä uudelleen nitistettävä meistä matkallamme kohti missionääristä luterilaista seurakuntaa.

VIII Kristus esittää meille ihmistä suuremman haasteen.

Siksi myös meidän tulee esittää seurakunnalle ihmistä ja itseämme suurempi haaste. Kristus on antanut meille lähetyskäskyn. Mutta hän on myös luvannut olla kanssamme. Siksi meidän on mahdollista ottaa haaste vastaan. Siksi meidän ei pidä miettiä seurakunnallista työtä omien resurssiemme ja mahdollisuuksiemme mukaan. Meidän tulee rukoilla ja pyytää Kristukselta Hänen resurssiensa ja mahdollisuuksiensa mukaisesti.

IX a) Kristuksen ruumiissa kullakin jäsenellä on oma tehtävänsä – ne tulee selkiyttää ja tiedostaa, sekä esittää niihin konkreettinen kutsu.

Kristus itse asetti seurakuntaansa paimenen viran. Paimen ei kuitenkaan voi tehdä kaikkea. Matkalla kohti missionääristä luterilaista seurakuntaa viran ja yleisen pappeuden suhde tulee selkiyttää ja jumalanpalvelusyhteisön sisällä eri jäsenten tehtävät tulee piirtää esiin niin, että ruumis voi paitsi syödä, myös toimia kaikilla niillä tavoilla, joihin Herra sen kutsuu lähetystehtävää toteuttamaan.

IX b) Seurakuntalaisten tulee läpikäydä luomisen pohjalta nousevien kutsumusten ja seurakunnan todistajan/rakentajan tehtävien välinen suhde omalla kohdallaan erilaisissa elämäntilanteissa.

Kaikki rehellinen työ on Jumalan palvelemista. Työn ja perhe-elämän lisäksi ei ole tarkoitusta tehdä seurakunnallisesta osallistumisesta tai sen vastuutehtävistä toista tai kolmatta työpäivää edellisten lisäksi. Myös kutsu Kristuksen todistajaksi toteutuu nimenomaan arkielämän ja ’maallisten’ kutsumusten keskellä. Tarkoitus ei ole myöskään, että seurakuntayhteisössä pätisi sääntö ’ken ei työtä tee sen ei syömänkään pidä’. Päinvastoin kaikkia seurakuntalaisia kutsutaan valmiiseen Kristuksen itsensä kattamaan ja valmistamaan pöytään. Sieltä virtaa voima jaksaa arjen kutsumuksissa.

X Pastoreiden tulee kertoa, mihin seurakunta on menossa ja kutsua ihmiset rohkeasti mukaan.

Tässä edessämme on valistuksen harso häiritsemässä. Pastorihan voi sanoa vain mihin hän itse toivoisi olevansa menossa. Tai voihan hän esittää asiantuntijan kliinisen ja valistuneen ohjeen siitä, mihin viimeisimpien tutkijoiden mukaan teoriassa pitäisi mennä. Mutta nousta esiin ja kutsua mukaan – se tuntuu ihmisten yksityisyyden loukkaamiselta ja aivan liian pelottavalta asialta. Ja kuitenkin juuri tähän konkreettiseen haasteeseen Kristus paimenensa kutsuu ja heidän kauttaan koko laumansa.

XI Pyhän kasteen ja päivittäisen parannuksen suhteen tulee kirkastua yhä uudelleen kaikille seurakunnan jäsenille.

Me tarvitsemme päivittäistä herätystä ja syntien anteeksiantamusta yhä uudelleen. Kasteen sisältö ja merkitys ei kuitenkaan määräydy kokemustemme vaan Herran sanan mukaan. Kasteessa Kristus itse toimi ja lahjoitti meille itsensä. Jos kasteen jälkeen ihmiset lähtevät omille teilleen ei se vähennä kasteen arvoa yhtään. Meidän tulee yhä uudelleen palata kasteen armoon, Kristuksen luo. Siitä uskoon tulemisessa on kysymys. Kristukseen kastetulle uskoontulo on yksi päivittäinen paluu kasteen armoon jokapäiväisten paluiden sarjassa. Tärkeä juttu, mutta ei tyhjentävä ratkaisu. Siksi missionäärisen luterilaisen seurakunnan tulee rohjeta korostaa sekä kasteen lahjaa että sen velvoitetta päivittäiseen parannukseen yhä uudelleen.

XII Seurakunnan pitää mennä kaikkeen maailmaan, mutta sen ei tarvitse tuoda kaikkea ’maailmaa’ seurakuntaan.

Seurakunnan jäsenet lähetetään Kristuksen todistajina kaikkeen maailmaan. Kaikki inhimillisen elämän alueet ovat seurakunnan todistustehtävän alaa. Kaikkia ja kaikenlaisia elämänaloja ei kuitenkaan tarvitse tuoda seurakunnan toimialoiksi.

XIII EI: Seurakunta toimii – siksi se on; VAAN: Seurakunta on – siksi se toimii.

Emme kutsu ihmisiä ensisijaisesti seurakunnan toimintaan, vaan Kristuksen yhteyteen. Kristus rakastaa ihmisiä ja siksi seurakunta odottaa. Seurakunta odottaa voidakseen juhlia kaivattuja kadonneita, jotka löytyivät. Seurakunta on rakastavan isän perhe, Jumalan rakkauden vastaanottaja ja Isän silmäterä. Ja koska se on tätä, se toimii. Rakkaus saa sen yhä uudelleen liikkeelle.

XIV Rakkaus ja välittäminen on evankelioinnin tärkein ’metodi’

Rakkautta ja välittämistä ilman olemme heliseviä kulkusia ja kolisevia symbaaleja. Ilman rakkautta ja välittämistä jumalanpalveluyhteisömme parhaimmat tekniset niksimme tai puhtaimmat totuuden törähdykset eivät auta ketään. Armo ja totuus on tullut ja tulee Kristuksen kautta yhä uudestaan luoksemme. Niistä me itse elämme ja niin elävät kaikki muutkin.

XV Synnistä saa ja pitää puhua – mutta synti on turmellut ja raiskannut myös siitä saarnaavan yhtä pahasti kuin hänen kuulijansakin. Siksi molemmat tarvitsevat yhtä kipeästi myös samaa lääkettä – Kristusta.

Me emme voi olla rakkaudellisempia kuin Kristus. Hän paljasti synnin, mutta myös kirkasti syntien anteeksiantamuksen. Siksi meidänkään ei tule vaieta synnistä. Ei silloinkaan kun kipeästi tiedämme, että emme itse ole mitenkään synnittömiä. Paras mitä voimme tehdä on opetella yhdessä tunnustamaan syntimme ja uskomaan ne anteeksi Kristuksen tähden. Sillä tavalla taistelemme syntiä vastaan – emme vaikenemalla synnistä omassa tai toisten elämässä.

XVI Seurakuntaan pitää mahtua koko ihminen tuntevana, ajattelevana, tahtovana ja toimivana yksilönä.

Koko ihminen ja kaikki Jumalan luoman ihmisyyden eri puolet tulee kutsua Kristuksen yhteyteen. Kaikille näille eri ihmisyyden puolille on myös tilansa Kristuksen ruumiin yhteydessä, sillä Kristus on kaikkien niiden luoja. Älkäämme siksi pakottako toisiamme oman kuvamme kaltaiseksi, vaan antakaamme Kristuksen tehdä itsemme ja toisemme oman kuvansa kaltaiseksi. Silloin tulemme varmasti myös itsemme näköisiksi.

XVII Muutosta ei tule vaatia ennen kuin sen edellytykset ovat olemassa – armo kulkee edellä ja muutos seuraa hedelmänä perässä.

Kuinka paljon Jumala on meille itsekullekin antanut aikaa erilaisten asioiden kanssa? Onko hän koskaan sitonut rakkauttaan ja hyväksyntäänsä muutokseemme? Eikö hän ole aina kuuluttanut meille rakkauttaan silloinkin kun se on inhimillisesti näyttänyt toivottomaan konkurssipesään sijoittamiselta? Eikö meidänkin tulisi siis armahtaa toisia samoin?

XVIII Ensimmäinen asia on ymmärtää mitä toinen sanoo – ei että hän on samaa mieltä kanssani.

Missionäärisen seurakunnan on matkallaan kohdattava monia toisinajattelevia ihmisiä ja ihmisryhmiä. Ennen kuin voi toivoa, että tällaiset ihmiset oppisivat sen minkä minä vuosien kuluessa Jumalan koulussa olen kenties oppinut, minun tulisi pysähtyä ja rauhassa kuunnella mitä toinen oikein sanoo. Jos en todella kuuntele häntä, en voi odottaa hänenkään kuuntelevan minua. Kristuksessa meillä on varaa pysähtyä ja kuunnella niitäkin, jotka eivät ajattele kuten me ajattelemme.

XIX Ihmiset tarvitsevat toivoa, joka tulee heitä vastaan.

Kun poika vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä. Niin hän on meille tehnyt ja nyt hän lähettää meidät. Viemään toivoa niille, jotka ovat kaukana. Juoksemaan vastaan niitä, joilla ei ole enää toivoa ja jotka eivät uskalla edes toivoa, että toivo tulisi heidän luokseen.

XX Rukoileva seurakunta saa kokea rukousvastauksia.

Uskomme läsnäolevaan Kristukseen, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän puhuu ja parantaa tahtonsa mukaan. Siksi voimme rohkeasti pyytää, että sairaat parantuisivat ja ahdistetut saisivat avun. Jos pelkäämme ja vieroksumme epätervettä karismaattisuutta eläkäämme itse terveesti Kristuksen karismaattisen elämän kaikilla osa-alueilla. Pyydetään apua sairauksiin sekä lääkäriltä että Jumalalta. Hän voi eheyttää särkyneet avioliitot ja ihmissuhteet. Hän voi tuoda nälkäisille ja puutteessa oleville avun. Siksi me käännymme yhdessä hänen puoleensa. Armollaan Jeesus ruokkii meidät ja kutsuu samalla koko seurakunnan rukoukseen ja myös sillä tavalla osallistumaan seurakunnan missionääriseen tehtävään: ’Rukoilkaa Herraa, jolle sato kuuluu, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa’.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos