The Benedict Option

6.4.2018 • Lukukammiosta / Teologia

The Benedict Option. A Strategy For Christians in a Post-Christian Nation – Rod Dreher

Sentinel: 2017

Teos pohdiskelee tilannetta, jossa kristilliset kirkot monessa paikassa maailmassa ovat. Kirkot ovat ennen olleet keskeisiä vaikuttajia kulttuuriin ja sitä kautta on välittynyt jotakin kristillisestä elämästä. Kuitenkin uudessa tilanteessa yleinen kulttuuri on menettämässä ymmärrystään siitä, mitä on olla kristitty. 

Elääkseen hyveiden mukaan, ei voisi enää seurata valtavirtaa. Tästä kirjoittaja käyttää kuvaa liittyen muinaisen Rooman rappioon. Oli kristittyjä, jotka reagoivat Rooman rappiolliseen elämään niin, että olivat luomassa luostarilaitosta. Uusi kulttuuri sai syntyä, joka auttoi tärkeiden asioiden eteenpäin viemistä.

Kirjoittaja ei halua, että nykyiset kristityt perustaisivat vain luostareita. Kuitenkin hän ottaa teemakseen tämän ”benediktiinien ratkaisun” ja pohtii mitä se voisi meille nykypäivän kristityille tarkoittaa, jotka elämme maailmassa, joka tekee kristillisen elämän eri tavoilla haastavaksi. Kuinka olla luomassa vastakulttuuria nykyajan maailmassa? Tätä kuvaa käyttäen hän pohdiskelee suhdetta politiikkaan, koulutukseen, teknologiaan yms.

Tausta

Kirjoittaja nostaa esiin esimerkkejä nykyajan tilanteesta. Hänen taustanaan on erityisesti Amerikka, mutta asiat sopivat usein ylipäänsä läntiseen maailmaan. Monessa paikassa kristittyjä, joilla on raamatullinen ajatus esimerkiksi avioliittokysymyksistä, saatetaan kutsua jopa rasisteiksi. Kulttuurisota joka alkoi 1960-luvun seksuaalisesta vallankumouksesta, on päättynyt konservatiivisten kristittyjen tappioon. 

Jos uudet kristilliset sukupolvet haluavat selvitä, on palattava juurille, niin ajattelussa kuin käytännöissä. Sekulaari nihilismi joka on valloillaan kulttuurissa, on kääntynyt voimakkaasti traditionaalisia kristittyjä vastaan. 

Kulttuuri vaikuttaa myös siten, että vaikka suhtauduttaisiin myönteisesti kristinuskoon, sille nähdään erityisesti jonkinlainen moraalinen ja terapeuttinen merkitys. Tärkeintä olisi se, että kaikilla olisi mukavaa ja hyvä fiilis omasta elämästään. Jumalaa ei oikeastaan tarvita, ellei ole jokin ongelma. Käsitys kristillisyydestä ja sen ytimestä muuttuu. Terapeuttisella kristillisyydellä on vähän tekemistä sen kristillisyyden kanssa jota kirjoitukset ja traditio opettavat, jotka puhuvat katumuksesta, itsensä uhraavasta rakkaudesta, sydämen puhtaudesta ja kärsimyksestä tienä Jumalan luokse. 

Nykyinen kulttuuri on muuttumassa barbarismiksi. Se hylkää ihmisen itsensä ulkopuolelta tulevat moraalit ja maailmanselitykset ja pitää menneisyyden muistamista merkityksettömänä. Kun ajattelemme barbaareja, näemme mielessämme ehkä villejä tuhoamassa kaupunkeja ja yhteiskunnan instituutiota vain siksi koska voivat. Heillä on ohut käsitys siitä mitä tuhotaan.

Näillä standardeilla kulttuuri on vajoamassa. Vaikka tekniikka on yhä sofistikoituneempaa, läntinen maailma elää barbarismin alla, vaikka se ei tunnista sitä. Niin monet taistelevat tuhotakseen uskon, perheen, sukupuolen, ylipäänsä sen mitä tarkoittaa olla ihminen. Barbaarimme ovat vain vaihtaneet eläimentaljat suunnittelijan vaatteisiin ja keihäät älypuhelimeen. 

Minä tunnustan. Minua tuskastuttaa valtavasti käsitellä ajan ongelmia ja erityisesti sekavuutta seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Luonnollinen reaktioni on, että voisiko tämän ’skipata’ ja siirtyä käsittelemään kristillistä traditiota ja sakramenttiteologiaa. Mutta mitä käy jos ihmiset eivät enää jaksa nostaa vaihtoehtoja esiin. 

Tätä kirjoittaessani uutisvirran orjana avaan älypuhelimellani valtakunnan ykkösmedian uutisen: ”Sukupuolensa mieheksi korjannut synnytti vauvan – Raskaus sujui ongelmitta, kertoo lapsen synnttänyt isä.” Onko tässä kenenkään mielestä mitään kummallista?

Yhteisö?

Nyt kysymys on, kuinka eteenpäin? Kirjoittaja ajattelee, että sen sijaan että keskityttäisiin poliittisiin kiistoihin, tulisi keskittyä uusien yhteisöjen rakentamiseen. Siksi kirjoittaja viittaa benediktiineihin: luostarit säilyttivät uskonsa muuriensa sisällä, evankelioivat barbaareja, opettivat heitä rukoilemaan, lukemaan, rakentamaan ja viljelemään. He olivat näin luomassa sivilisaation uudelleensyntymistä. 

Olisi opeteltava uudelleen kristillisen elämän perusteita. Maailman muuttaminen alkaa pienistä asioista. Kuinka olla rakentamassa omaa seurakuntayhteisöään ja kuinka se voisi olla kutsumassa kristilliseen elämään omassa kontekstissaan? Kirjoittaja ei yritä saada vetäytymään pois maailmasta, vaan elämään kristittynä sen keskellä ja toisaalta hallita niitä asioita jotka niin helposti meitä orjuuttavat. Samalla on opetettava ihmisiä liittymään historialliseen kirkon jatkumoon. On muistettava juurensa.

On opeteltava elämään seurakuntana. On opeteltava palvelemaan Jumalaa seurakuntana. Tämä liittyy myös liturgiaan. Aikamme ihminen usein tekee nopeita muutoksia siten kuin hänestä itsestä mukavalta tuntuu, mutta usein hän ei hahmota vuosisatojen tuomaa viisautta. Monilla kristityillä on tästä pahasti virheellinen kuva. Evankelikalismi kehittyi osittain reaktiona suurien protestanttisten liberaalien tunnustuskuntien keskuudessa. Niiden liturginen jumalanpalvelustapa johti evankelikaalieja virheellisesti yhdistämään liturgian hengelliseen kuolemaan. Jälleen voimme todeta, kuten niin usein kristikunnan historiassa: diagnoosi on oikea (tässä on jokin ongelma), mutta resepti on väärä (liturgian kuvainraasto). Ongelma ei suinkaan ollut jumalanpalvelus, vaan kadonnut substanssi. 

Kirjoittaja väittää, että jos haluat rakentaa kristillistä seurakuntaa ja pitää yllä kristillistä uskoa jolla on mahdollisuus pitää yllä pysyvyyttä ja jatkuvuutta, sinun täytyy säännöllisesti osallistua kirkkoon joka seuraa kiinteää liturgista järjestystä. Sen kautta yksilöt tulevat osallisiksi kristilliseen elämään ja sen suureen kertomukseen ja tulevat sen muokkaamiksi. Ilman tätä olemme vaarassa hukkua pop-up kulttuuriin jalkoihin ja kadotamme juuremme. Käsitys kristillisestä seurakuntaruumiista katoaa ja jää vain yksittäisiä juoksevia jalkoja ja soljuvia silmiä jotka toteuttavat omaa missiotaan.

Emme voi heittää lapsiamme mihin tahansa virtaan ja toivoa, että he selviytyvät siellä. Barbaarit ovat ihmisiä ilman historiallista muistia ja siihen tämä aika ohjaa erilaisin tavoin. Se on haasteena myös seurakunnalle. Kuinka luoda seurakuntakulttuuria jossa lapset voivat kasvaa kristittyinä ja omassa toiminnassa välttyä konsumerismin oodeilta. Kirkkojen kiusauksena on alkaa laskemaan kannattavuuksia ja jos asiat eivät ole selkeinä, aletaan tinkiä totuudesta. 

Moni protestanttinen kirkko maailmalla on antanut periksi seksuaalieettisissä kysymyksissä. Yksi sukupolvi antaa periksi, seuraava ei enää ymmärrä mistä on kysymys. Samoin on usein esitetty ajatus, että ”kun tässä annetaan myöden yhteiskunnalle, niin säilytetään työrauha ja kirkolla menee paremmin”. Asia on kuitenkin mennyt toisella tavalla. Kun ihmiset tulevat johtopäätökseen, että historiallinen kristinusko on väärässä opetuksessaan esim. avioliitosta, he eivät tyypillisesti etsi kirkkoa joka edustaisi heidän liberaaleja näkemyksiään. He vain lopettavat käymästä kirkossa. Tästä syystä myös teologisesti itsensä myyvät kirkot tyhjenevät ajan kuluessa. Miksi kukaan haluaisi mennä, kun tyhjä maljaa pidetään huulilla ja yhteys kirkon jatkuvuuteen on kadonnut? Kristillisen uskon integriteetti kadotetaan.
Vaikka on paljon substanssin menettänyttä kirkollisuutta joka vaalii liturgiaa, ei tule tehdä evankelikalismin harha-askelta. Oikea liturgia, joka ammentaa kirkon jatkuvuudesta, juuri kiinnittää meitä aina evankeliumiin ja pelastukseen, jolloin emme ole kaikkien opintuulten heiteltävissä.

Samalla jos seksuaalisuudesta puhutaan vain ”älä tee -listoineen” mennään vikaan ja annetaan väärä kuva. On rohkeasti julistettava, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi. Vaikka maailma yliseksualisoi ja turmelee, on surullista jos seurakunnista välittyy negatiivisesti asiaan suhtautuva kuva. Mehän opetamme, että Jumala keksi seksin!

On siksi puhuttavat seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja on puhuttava perheistä aikana, jolloin yhä useampi ei ole koskaan nähnyt millainen on traditionaalinen perhe. Emme siksi voi ottaa annettuna, että lapsemme ymmärtävät luonnostaan, että miehen ja naisen avioliitto ja perhe on Jumalan suunnitelma ihmisyydelle.

Miten eteenpäin?

Ensimmäiset kristityt eivät löytäneet uusia jäseniä siksi, koska heidän argumenttinsa olisivat olleen niin häikäisevämmät kuin pakanoilla, mutta ihmiset näkivät heissä ja heidän yhteisöissään jotakin hyvää ja kaunista – ja he halusivat päästä siitä osallisiksi. Tämä johti heidät totuuteen. 

Tämä on meille kutsu muokata itseämme pyhien kirjoitusten ja liturgisen seurakuntaelämän äärellä. Rakentaa seurakuntia, joissa pastori voi tuntea nimeltä seurakuntalaiset ja seurakuntalaiset toisiaan. Jossa uusien sukupolvien on hyvä kasvaa ja jotka voivat monenlaisen ajan kuohunnan keskellä muodostaa kuin pienen kristillisen kylän. 

Kirjan keskeinen ajatus on, että konservatiivisten kristittyjen suurin uhka länsimaissa ei tule aggressiivisilta vasemman laidan poliitikoilta tai ääri-islamisteilta. Ne ovat veljiemme ja sisartemme vaarana Kiinassa, Nigeriassa ja Lähi-Idässä jne. Suurin vaaramme on liberaali sekularismi itsessään. Vaarana on se, että ajan virta kahmaisee mukaansa, emmekä edes huomaa sitä. Annamme sen tapahtua meille, lapsillemme, seurakunnillemme.

Tätäkään tekstiä tai Dreherin kirjaa ei tule ymmärtää kutsuna synkkyyteen. Se on kutsu elää evankeliumin äärellä, löytää oma paikkansa kylässä ja laittaa kädet saveen. Yhdessä voimme paljon. 

Siksi jos sinua kiinnostaa pohdiskella mitä on elää kristittynä tämän ajan maailmassa, viljellä ja varjella ja elää seurakuntaelämää, The Benedict option on inspiroiva kirja.

 


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos