Tunnustuskirjat

6.10.2016 • Ydinkohdat / T

Luterilaiset Tunnustuskirjat on kirjakokoelma, jossa määritellään luterilaisen kirkon oppi. Tunnustuskirjat koottiin 1500-luvulla Saksassa ja ne ovat keskeisiä uskonpuhdistuksen dokumentteja. Niissä määritellään se kristillinen usko ja oppi, joka perustuu Vanhan ja Uuden testamentin kirjoituksiin. Ne ovat ilmaus halusta uskoa, tunnustaa ja säilyttää se kristillinen usko, jonka jo apostolit tunnustivat, kun he tunnustivat Jeesuksen Herrakseen. ”Entä te, kysyi Jeesus. Kuka minä teidän mielestänne olen? Simon Pietari vastasi: Sinä olet messias (Kristus), elävän Jumalan Poika” (Matt. 16:15-16).

Tunnustuskirjat koostuvat useista eri tunnustuksista, jotka on koottu yhdeksi kirjaksi. Kirjat ovat myös keskenään erityyppisiä. On selkeitä teologisiin debatteihin laadittuja asiakirjoja, kun taas esimerkiksi Lutherin katekismukset eivät olleet kirkkopoliittisten kiistojen keskellä syntynyttä tunnustuskirjallisuutta, vaan opetusaineisto, jossa pyrittiin esittämään kristinuskon keskeinen oppisisältö uskonpuhdistuksen hengessä ilman polemiikkia.

Tunnustuskirjoihin kuuluvat:
– Kolme vanhan kirkon tunnustusta (ekumeeniset uskontunnustukset: apostolinen-, Nikaia-Konstantinopolin-, ja Athanasiuksen uskontunnustus)
Augsburgin tunnustus (CA, Confessio Augustana)
– Augsburgin tunnustuksen puolustus (AC, Apologia Confessionis Augustanae)
Schmalkaldenin opinkohdat (AS, Articuli Schmalcaldici)
– Paavin valta ja johtoasema (Tractatus de potestate et primatu papae)
– Lutherin Vähä katekismus ja Iso katekismus sekä avioliittoon vihkimisen ja kasteen toimittamisen kaavat sekä Lyhyt kehotus ripittäytyä.
Yksimielisyydenohje (FC, Formula Concordiae)

Kirjakokoelma ilmeistyi yhteen koottuna, saksankielisenä vuonna 1580. Sen nimenä oli Yksimielisyys (Concordia), mutta se tunnetaan yleisesti Yksimielisyyden kirjana (Liber Concordiae). Sen loppuun liitettiin vielä Todisteiden luettelo (Catalogus testimoniorum), kokoelma kreikkalaisten ja latinalaisten kirkkoisien lausumia.

Uskonpuhdistuksen toteuttaminen Ruotsi-Suomessa sinetöitiin Upsalan kokouksessa (1593), ja tämä päätös on otettu liitteeksi tunnustuskirjojen myöhempiin laitoksiin.

Kolme vanhan kirkon tunnustusta

Luterilainen kirkko ei halunnut olla uusi kirkko, vaan tahtoi rakentaa vanhan yleisen kirkon opin pohjalle. Näin ollen se säilytti vanhan kirkon tunnukset sellaisina kuin niitä käytettiin lännen kirkon liturgiassa ja opetuksessa. Kolme ekumeenista tunnustusta otettiin tunnustuskirjojen kokoelmaan alkuun vanhan kirkon yhteistä perintöä edustavina.

Apostolinen uskontunnustus pohjautuu kirkon alkuaikoina annettuun kasteopetukseen. Luterilaisessa kirkossa se sai erityisen merkityksen, koska Luther selitti sen Vähässä katekismuksessaan. Nikaian-Konstantinopolin tunnustus on sekin vanhakirkollinen kastetunnustus. Kirkko torjui Konstantinopolissa 325 Areioksen esittämän väitteen, ettei Kristus ollut Jumala vaan Poika oli vähäisempi kuin Isä. Konstantinopolissa 381 pidetyssä yleisessä kirkolliskokouksessa uskontunnustusta laajennettiin eräiden uusien harhaoppien torjumiseksi. Tärkein lisäys koski Pyhän Hengen olemusta ja asemaa. Khalkedonissa 451 pidetty yleinen kirkolliskokous vahvisti sen opin, jonka ”150” isää (Kosntantinopolin kirkolliskokoukseen osallistuneet piispat) olivat hyväksyneet ja joka katsottiin Nikaian päätösten mukaiseksi. Niitä nimitys Nicaenum.

Athanasiuksen uskontunnustus on läntistä alkuperää ja latinankielinen. Sisällöltään se on riippuvainen Augustinuksen kolminaisuusopista. Luultavasti tunnustus on laadittu 500-luvulla aikana, jona katolilaisuus joutui puolustautumaan germaanisten valloittajien edustamaa areiolaisuutta vastaan. Athanasioksen uskontunnustus on laajempi kuin edellä mainitut kaksi tunnustusta. Se sisältää 40 lyhyttä lauselmaa, jotka selittävä kolminaisuusoppia ja kristologiaa (oppia Kristuksesta).

Jokaiselle kristitylle on hyödyllistä tuntea ja tietää mikä on oman kirkon oppi. Vain tuntemalla oman kirkkonsa tunnustuksen, voi myös paremmin keskustella opillisista kysymyksistä eri tunnustuskuntiin kuuluvien kanssa. Tunnustuskirjoista löytyy keskeisissä kysymyksissä vastaus siihen, mitä luterilaiset opettavat. Tunnustuskirjoista voi siten saada apua moniin opillisiin kysymyksiin, jotka omaa mieltä askarruttavat. Yhtä lailla ne tarjoavat apua tilanteisiin, joissa on kerrottava jollekulle toiselle mihin itse uskoo ja mahdollisesti opastaa ja auttaa toista uskon asioissa. Tunnustuskirjat eivät korvaa Raamattua ja sen tuntemista, mutta ne auttavat Raamatun oikeassa ymmärtämisessä, koska niissä selitetään keskeisiä opinkohtia.

Augsburgin tunnustus on luterilaisen kirkon päätunnustus, jossa on tiivistettynä luterilaisen uskon keskeiset kohdat. Muut myöhemmät tunnustukset selittävät, tarkentavat ja laajentavat sitä.

Kts. lisää Tunnustuskirjoista

KIRJALLISUUTTA
Gassmann & Hendrix: Fortress Introduction to the Lutheran Confessions
Bente: Historical Introductions to the Symbolical Books of the Evangelical Lutheran Church


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos