Kysymys: Kuuntelin erästä luentoa nimeltään Uudestisyntyminen, joka oli erittäin valaiseva ja hyvä. Minua jäi kuitenkin askarruttamaan eräs kysymys. Kun koko ihminen uudestisyntyy, niin entä se meissä oleva vanha ihminen? Eikö se kuitenkin jää meihin olemaan? Eihän se vanha ihminen uudestisynny, vaan jää ennalleen? Vai onko tässä kyseessä paradoksi: koko ihminen uudestisyntyy, mutta toisaalta vanha ihminen (vanha Aadam) jää ennalleen? Miten tämä asia pitäisi ajatella?
Esittämäsi kysymys vie meidät suoraan kristinuskon ydinkysymyksiin. Et ole ensimmäinen, joka asiaa pohtii. Kysymyksestä nousee esille ainakin kaksi termiä, joita mielelläni määrittelen ennen varsinaista vastausta: uudestisyntyminen ja vanha Aadam/ihminen.
Uudestisyntyminen on tulemista jumalattomasta vanhurskaaksi. Jumalaton kääntyy ja uusi elämä syntyy. Uudestisyntymisen vaikuttaa Pyhä Henki veteen liittyneen Jumalan sanan kautta pyhässä kasteessa. Uudestisyntyminen on ainutkertainen tapahtuma ihmisen elämässä ja se on mahdollista Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi tulemisen, kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen tähden. Ehkäpä juuri nämä olivat niitä teemoja, mitä myös kuuntelemassasi luennossa käsiteltiin. (Ks. lisää täältä)
Entäpä sitten se vanha Aadam tai ihminen? Martti Luther kuvailee Ison Katekismuksen kaste -kohdassa asiaa näin: ”Mikä sitten on vanha ihminen? Se on itsekäs minämme, jonka olemme perineet Aadamilta. Se on täynnä vihaa, kiivautta, kateutta, siveettömyyttä, ahneutta, laiskuutta, ylpeyttä ja ennen kaikkea epäuskoa. Sen täyttävät kaikenlaiset paheet, eikä siinä ole luonnostaan mitään hyvää. Mutta kun olemme päässeet Kristuksen valtakuntaan, tuon kaiken pitää joka päivä vähentyä, niin että ajan mittaan tulemme yhä lempeämmiksi, kärsivällisimmiksi ja sovinnollisemmiksi sekä teemme ahneudesta, vihasta, kateudesta ja ylpeydestä yhä selvemmän pesäeron.” (IK, IV, 66-67) Vanha Aadam on piintyneenä uskovaan ja uudestisyntyneeseen koko elämän ajan. Vanha ihminen surmataan jo kasteessa, mutta sen surmaaminen jatkuu läpi elämän. Luther hivenen hupaisasti kuvaakin, että joka aamu pitäisi sanoa vanhalle luonnolle ”haluaisin muistuttaa, että olet kuollut”.
Vanha ihminen on siis tapettu kasteessa, mutta se riippuu uskovassa kiinni tässä ajassa. Tämä vanha luonto näkyy niinä itsekkäinä asioina, joita Luther edellä on luetellut. Siksi kerran kastetun ja taivaan kansalaiseksi otetun ihmisen on elintärkeää palata kasteen armoon päivittäin ja upottautua siihen. Näin vanha luonto ei pääse hallitsemaan. Vanha Aatami ei kestä uskoa ja katumusta. Eikä myöskään lakia.
Apostoli Paavali todistaa kirjeessään roomalaisille kamppailevansa saman asian kanssa, jota kysyt. Kirjeen luvuissa 7 ja 8 tulee kirkkaasti esille se, miten edes Herran apostoli ei ollut päässyt eroon vanhasta luonnosta, vaikka hän oli uudestisyntynyt. Hänkin oli keskeneräinen. Lopulta Paavali päätyy siihen, ettei hän itsessään voi muuta kuin kiittää Jumalaa: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” (Room. 7:25-8:1)
Vanha Aadam ei siis uudestisynny ja tämän olemus ei häviä mihinkään uudestisyntymisessä Vasta tästä ajasta erkaantuessaan kristitty pääsee kokonaan eroon vanhasta luonnosta. Mutta uusi Aadam eli Kristus elää uskovassa iankaikkisesti uudestisyntymisestä lähtien. Vanha Aadam tahtoo tehdä jatkuvasti syntiä, eikä alistu Jumalan lain alle. Mutta uusi Aadam noudattaa mielellään Jumalan tahtoa. Luterilaisuudessa puhutaan ”samanaikaisuusmallista”, jossa uskova on samanaikaisesti sekä syntinen, että vanhurskas. Latinaksi sama kuuluu: ”simul iustus et peccator”.
Onko kyseessä siis paradoksi? Jos paradoksilla tarkoitetaan sitä, että asiaa ei voi selittää ihmisjärjellä, niin silloin tilannetta voisi kutsua paradoksiksi. Mutta parempi sana kuvaamaan samanaikaisuusmallia olisi mysteeri tai salaisuus. Tähän salaisuuteen sisältyy Jumalan suuri viisaus ja rakkaus omiaan kohtaan – ja Hän tahtoo avata sitä kristitylle armonvälineillään. Siksi juuri tuo sana ”simul” eli ”samanaikaisesti” on niin tärkeä. Ilmoitus siitä, että olet syntinen, estää ajautumasta omavanhurskauteen ja ohjaa etsimään apua Jeesukselta. Ja ilmoitus siitä, että olet vanhurskas, ohjaa uppotumaan jatkuvasti kasteen armoon ja muistamaan uudestisyntymistäsi ja Jumalan armoa.
Miten tämä asia pitäisi siis ajatella? Sanoisin, että asian voisi ajatella Jumalan viisautena meidän pelastukseksemme. Ajatuksen tasolla syntisyyden ja vanhurskauden samanaikaisuutta on mahdotonta käsittää. Mutta uskossa Pyhä Henki avaa tätä salaisuutta jatkuvasti.
(Kuva: LCMS)
