Raamatun mukaan ihminen on ilman Kristusta synnin, perkeleen ja kuoleman orja (Joh. 8:34, Tit. 3:3, Ef. 2:1-3, Matt. 12:28-29, Hebr 2:14-15). Orjuudella tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen on kahlehdittu ja kykenemätön muuttamaan tilannettaan. Hän liikkuu, toimii ja elää tilassa, jota kutsutaan synniksi – ei siksi että tuo tila koostuisi ainoastaan rikollisista ja moraalittomista teoista, vaan koska se on elämää, jossa ihminen ei ole sillä paikalla, johon hänet on tarkoitettu. Ihminen on luotu elämään vapaana Jumalan yhteydessä rakastaen ja palvellen Jumalaa.
Perkele ei ole vain jotain pahaa ihmisen sydämessä, vaan se on hallitsija, joka pyrkii hallitsemaan ihmistä tehden hallintatyötään ”tottelemattomuuden lapsissa” (Ef. 2:2) ja saaden heitä elämään synnin orjina.
Ihminen ei useinkaan tunne eikä tunnista tilaansa orjuudessa elämiseksi. Juutalaiset vastasivat Jeesukselle, joka antoi ymmärtää heidän olevan orjia: ”Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: ’Te tulette vapaiksi’?” (Joh. 8:33). Ihminen voi luulla olevansa vapaa, oman elämänsä herra, vaikka todellisuudessa toteuttaa kahleorjan tavoin perkeleen tahtoa. Synnin orjuudessa eläminen aina rikkoo ihmistä itseään syvältä, vaikkei hän sitä itse tuntisikaan.
Toisaalta moni ihminen, myös ei-uskonnollinen, voi tuntea olevansa orjuudessa. He voivat olla ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä ja kunniallisia kansalaisia. Jokaisen ihmisen sydämeen kirjoitettu Jumalan laki saa heidät tietämään, että on monia hyviä asioita, joita heidän täytyy tehdä. Mutta he uupuvat ja ahdistuvat niiden vaatimusten alla. He ovat näin tietämättään lain kirouksen alla. Tällaiseen myös moni kristitty voi ajautua. He haluavat olla parempia kristittyjä ja saada omilla teoillaan ansaittua edes osaksi Jumalan hyväksyntää. Mutta he törmäävät siihen, etteivät pysty toteuttamaan sitä hyvää, mitä tahtovat, ja sortuvatkin tekemään sellaista pahaa, mitä eivät tahdo (Rom. 7:15-19).Ihminen voi siis joutua myös Jumalan lain orjuuttamaksi, jos hän lain avulla yrittää saada pelastuksen (Gal. 4:24-25). Tuloksena on vain jatkuva epäonnistuminen, uupumus, ahdistus ja kuolemanpelko.
Mutta Jeesus tuli tekemään tyhjäksi perkeleen teot (1. Joh. 3:8) ja vapauttamaan ihmisen synnin (Joh. 8:36), perkeleen (Mt. 12:28-29), kuoleman (Hepr. 2:14-15) sekä myös lain (Gal. 4:7; 5:1) orjuudesta. Jeesus täytti koko lain ihmisten puolesta ja kärsi rangaistuksen koko maailman synnistä. Siksi perkele ei voi enää Jumalan edessä syyttää ihmisiä käyttäen lakia ihmisiä vastaan, sillä laki on täytetty ja rangaistus kärsitty.
Tämä kristityn vapaus on siis ensinnäkin vapautta syyllisyydestä. ”Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty! Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa (Ps. 32:1-2)”. Luther kuvasi usein kristityn vapautta omantunnon vapaudeksi. Tämä ei tarkoita, että kristitty on vapaa ajattelemaan tai toimimaan omien mielihalujensa mukaan, vaan omantunnon vapaus tarkoittaa, että omatuntomme on vapaa lain syytöksistä.
Toiseksi kristityn vapaus on vapautta kaikesta rangaistuksesta ja kuolemanpelosta: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (Room. 8:1). Kolmanneksi se on vapautta synnin vallasta. Kristitty ei ole enää orja, joka on sidottu elämään synnissä ja toteuttamaan perkeleen tahtoa, vaan kristitty kykenee vastustamaan syntiä ja taistelemaan sitä vastaan: ”Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle” (Room. 6:12-13). Tosin tämä vapaus ei toteudu täydellisesti niin, että kykenisimme olemaan kokonaan ilman syntiä ja koskaan lankeamatta, sillä synti riippuu meissä kuolemaan asti (1. Joh. 1:8) ja siksi joudumme kuolettamaan Hengellä lihan tekoja joka päivä. Mutta vaikka kristitty lankeaakin, ei hän ole enää synnin orja. Viimeisenä päivänä tämä kristityn vapaus tulee kokonaan täydelliseksi, että saamme olla vapaita kokonaan myös synnistä.
Kristittyä ei ole vapautettu elämään itselleen, tekemään omien himojensa mukaan tai tekemään syntiä, vaan kristitty on vapautettu elämään Jumalan yhteydessä ja rakastamaan. Hänet on vapautettu näin elämään olemaan se ihminen ja elämään sitä elämää, johon hänet on alun perin tarkoitettukin. Se, joka kristityn vapauden varjolla tekee rohkeasti syntiä, on sitonut itsensä uudelleen synnin orjuuteen: ”Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. (Gal. 5:13). Olkaa ”niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat” (1. Piet. 2:16. Ks. 2. Piet. 2:19).
Kristitty päinvastoin käyttää vapauttaan Jumalan tahdon mukaiseen elämään, lähimmäisen rakastamiseen niin, että rakkauden tähden on valmis jopa orjaksi palvelemaan lähimmäistä: ”joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja (Mark. 10:44). ”Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin” (1. Kor. 9:19).
