Vuosi herrasmiehenä

Edellisenä vuonna koin sinänsä yksinkertaisen oivalluksen. Arjessani on paljon hetkiä, jolloin kourilla kirjaan tarttuminen on mahdotonta, mutta äänikirjan voisi laittaa päälle. Tämän oivalluksen siivittämänä olenkin toisinaan hektisen arjen keskellä onnistunut kuin huomaamatta kuuntelemaan/lukemaan enemmän kirjoja.

Taisi olla jonkinlainen isänpäivää edeltävä tarjous äänikirjapalvelussa, kun hetken mielijohteesta hankin joskus muistilistalleni laittamani mielenkiintoisen kirjan. Kyseessä oli Joonas Konstigin kirja ”Vuosi herrasmiehenä”. Kirjan sisällöstä ei ollut juurikaan käsitystä, mutta alaotsikko vaikutti mielenkiintoiselta: ”Vihreätukkainen punkkari opetteli miehisiä hyveitä”. 

Ajattelin alkuun, että kirja pitäisi sisällään lähinnä pukeutumisetikettiä ja muita etiketin nyansseja. Kyllähän se niitäkin sisälsi, mutta tässä suhteessa kirja osoittautui myös syvällisemmäksi teokseksi. Konstig pohdiskelee ja filosofoi usein mielenkiintoisesti myös etiketin ”piilo-opetussuunnitelmaa” ja mitä se ytimellään tavoittelee. Välillä käytiin hupailemassa esimerkiksi miekkailun ja ratsastuksen parissa, mutta yritettiin tavoitella ulkonaisten asioiden syvempää merkitystä. Isona teemana nousi esiin oman luonteen kehittäminen.

Kirjan ajatuksena on opetella ”miehisiä hyveitä”. Kirja käsittelee sitä, kuinka klassiseen herrasmies ihanteeseen on kuulunut monenlaisia erilaisia asioita. Toisaalta käytökseen ja ulkonaiseen pukeutumiseen liittyviä. Toisaalta itsensä jatkuvaan kehittämiseen ja oman luonteensa jalostamiseen liittyviä seikkoja. Herrasmiehenä oleminen ei saisi olla haarniska, joka vain puetaan hetkeksi, vaan sen tulisi heijastaa ihmistä. Miten usein kuitenkin onkaan niin, että ne meille kaikkein läheisimmät ihmiset, puoliso ja lapset, näkevät meistä sen huonoimman version, kun haarniska tippuu.

Ritareita ja herrasmiehiä

Siistin pukeutumisen lisäksi herrasmiehen ulkonaiseen olemukseen kuuluu kaikin puolin hyvä käytös. Aion tosin syödä tämän kirjankin jälkeen herneet, vaikken saisi niitä vangittua haarukan koveralle puolelle, enkä aio hankkia mäyränkarvoista tehtyä partavaahdon sudinta. Mutta ehkä päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että tasoaan voi aina nostaa. Osa klassisista tavoista aiheuttaisi nykyään myös enemmän epämukavuutta ja herättäisi huomiota. Se olisi helposti itsetarkoituksellista ja muuttuisi teennäiseksi liveroolipelaamiseksi, mitä ei tavoitella.

Konstig pyörittelee erilaisia herrasmieheyteen liittyviä piirteitä ja sen yhteyttä ritariaikaan. Mielenkiintoista on, että taustalta löytyy yhteys ritariaikaan ja ritariromantiikkaan. Ritarit taas eivät olleet mitään hempeitä runopoikia, vaan usein ammattisotilaita ja ammattitappajia. Kuitenkin tähän yhdistyi hyveiden vaaliminen ja myös esimerkiksi runouden harrastaminen. Runoilevat ritarit eivät olekaan vain naistenromaanien väritystä! Konstig maalaa historian esimerkeistä kuinka ritariaatteessa on elänyt ajatus ritarista, jossa eräänlainen sivistys ja kaunoisieluisuus yhdistyy tappajan vaistoon. Herrasmiehen tulee olla ”suavier in modo, fortier in re”; tavoiltaan pehmeä, suoritukseltaan voimakas. 

Herrasmies toimii siten, että muilla olisi mahdollisimman mukavaa. Huono ja vulgaari käytös paljastaisi vain alhaisen mielen, tai matalan kasvatuksen ja matalan seuran. Tulisi kyetä olemaan samaan aikaan hyvä ja miellyttävä seuramies sekä tulemaan lähimmäistään vastaan, kuitenkin periaatteensa säilyttäen.

Kirjailija hahmottelee, että herrasmieheyteen toisaalta kuuluu esimerkillinen käytös: siihen liittyy niin ovien avaamista ja kohteliaisuutta ja tapojen tuntemista. Erityisen tärkeää on se, miten hyvin hän kohtelee naisia. Herrasmiehellä tulisi olla paljon erilaisia tietoja ja taitoja. Näiden myötä hänestä voi kasvaa kypsä aikuinen, jonka sanomisilla on painoarvoa, gravitasia. Tavoitteena on kypsyys – sellainen henkilö on puheissaan viisas, teoissaan järkevä. 

Vanha englantilainen herrasmieskoulu piti sisällään monien tietojen ja kulttuurin opiskelua, joiden tuli yhdistyä jalostuneeseen luonteeseen. Älyllä on oma tehtävänsä, mutta se ei riitä vielä mihinkään. Tarvitaan luonnetta ja uskoa. Arvoina nousivat esiin vastuullisuus, hyväntekeväisyys, järjestelmällisyys toimissa, usko, velvollisuus, säädyllisyys, siveellisyys ja kohtuullisuus. 

Toisaalta herrasmieheyteen kuuluu siis itsensä sivistäminen. Toisaalta oli mielenkiintoista havaita, kuinka kristillinen maailmankatsomus nousi tasaisesti teoksessa taustalla esiin. Kuten eräs käsitelty ajattelija totesi, että herrasmiehen hyveisiin kuuluu lähtökohtana kristillinen maailmankatsomus ja sen perustalle rakentuvat hyvät tavat ja luonne. Vasta niiden jälkeen tulee tietojen ja taitojen kehittäminen. Luonnetta kehitettiin englantilaisen herrasmieskoulun opetussuunnitelmassa myös esimerkiksi rugbykentällä.

Ylös vuorelle

Konstig toteaa, ettei miehen malleja ole nykyisin tarjolla kovin moninaisesti. ”On sukupuoleton pehmomies, jossa on enemmän abstraktia ihmistä kuin miestä. Ja sen vastakohtana ja vastalauseena on tarjolla äijä – joka taas usein muistuttaa enemmän teinipoikaa kuin miestä. Nämä on mahdollista yhdistääkin. Äijän parta, äijän jutut poikien kesken; julkisuudessa, töissä ja vaimon edessä taas pehmeä neutri. Ajoittain tuntuu kuin klassisen herrasmiehen ihanteessa olisi yhden sisällä enemmän liikkumavaraa kuin niissä miesten rooleissa, joita meille nykyään tarjotaan. Herrasmiehiä on monenlaisia hierarkkisesta Mannerheimista sydämelliseen professoriin. Yhteistä kaikille on se, että he ovat valinneet vaikeamman tien.”

Vaikeammalla tiellä Konstig viittaa jälleen luonteen kehittämiseen ja ”luonnon yli” nousemiseen. Luonnon tielle pystyy kuka vain. Se on helpoin mahdollinen. Loppuelämä sipsejä sohvalla. Se on tyytymistä siihen mitä on, leveä ja pehmeä tie laakson pohjalle, jossa puhutaan omista haluista ja mieliteoista. Siellä on hauskaa, jos joku on päihteissä tai eläimellinen. Korostetaan rahvaanomaisuutta. Nauretaan kuolleille, joita pidetään itseä tyhmempinä, sitä tyhmempinä mitä kunniakkaammin ovat eläneet ja ivataan niitä, jotka yrittävät kulkea toista tietä. 

Toinen tie on kamppailua luonnon voittamiseksi ja tämä hyveen tie on kapea, jyrkkä ylämäki. Se johtaa korkealle. Se on entropian ja painovoiman voittamista, fyysistä kamppailua samoin kuin moraalista kamppailua ja sosiaalista kehitystä paremmaksi ihmiseksi. Samalla se myös tarjoaa kamppailua, kun kaikki muut tarjoavat helppoa elämää ja se tarjoaa velvollisuuksia, kun kaikki muut tarjoavat vain vapautta. 

”Jos nämä tarjoukset eivät kuulosta hyvältä, se saattaa johtua siitä, että olet 2000-luvun ihminen. Me kaipaamme nykyaikana kipeämmin kuin koskaan jotakin, mihin kiinnittyä. Me kaipaamme siis velvollisuuksia. Luulemme, minun tavoin, tulevamme onnellisiksi, jos saamme kaiken mitä haluamme. Mutta vapaus ei tee meitä onnelliseksi, koska täysi vapaus tarkoittaa, ettei meitä tarvita mihinkään. Velvollisuudet tarkoittavat, että meitä tarvitaan. Että meidän olemassaolollamme on merkitystä. Että meillä on jotakin mihin kiinnittyä.” 

(Vuosi herrasmiehenä, WSOY 2017)


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos