29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

10. sunnuntai helluntaista

6.8.2023

Tänä pyhänä seurakuntaa muistutetaan Jumalan antamista lahjoista ja niiden oikeasta käytöstä. Jumalan mielenmukaista käyttöä ilmentävät sanat: viisaus, ymmärtäväisyys, uskollisuus, raittius, rukous, palvelu ja keskinäinen rakkaus.

Jumala on tarkoittanut lahjansa käyttöön, jaettavaksi ja eteenpäin annettaviksi – ei maahan haudattavaksi eikä lippaassa säilytettäväksi. Lahjoista suurin on Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala kannustaa armonsa runsaaseen käyttöön. Raamatun mukaan armo ei suinkaan vähene käytössä, vaan se enenee ja kantaa yhä runsaampaa hedelmää.

Suokoon Jumala kristityillensä armonsa, että he taivaallisen Isänsä tavoin tuhlaillen armahtaisivat lähimmäisiään ja jakaisivat heille armon evankeliumia! Jumala on isällisestä hyvyydestään suonut lapsilleen myös maallista hyvää. Jumalan armon uudistama seurakunta käyttää sitä niin, että siitäkin koituu runsasta iloa ja lisääntyvää kiitosta Jumalan nimen kunniaksi.


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 119:169 Psalmi: Ps. 119:129–136 Hallelujasäe: Ps. 119:137
1. lukukappale: Sananl. 14:21–22 25 31 2. lukukappale: 2. Kor. 8:9–15 Evankeliumi: Matt. 25:14–30


1. lukukappale
Sananl. 14:21–22, 25, 31
Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas se, joka kurjia armahtaa! Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää! Uskollinen todistaja on hengen pelastaja, mutta joka valheita puhuu, on petosta täynnä. Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa, mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa.

 

2. lukukappale
2. Kor. 8:9–15
Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte. Minä annan vain neuvon tässä asiassa; sillä se on hyödyksi teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette ainoastaan tekemässä, vaan myös tahtomassa. Täyttäkää nyt siis tekonne, niin että, yhtä alttiisti kuin olitte sen päättäneet, sen myös täyttäisitte, varojenne mukaan. Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole. Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi, että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus, niinkuin kirjoitettu on:
“Joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut”.

 

Evankeliumi
Matt. 25:14–30
Jeesus sanoi:
Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa; yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille.
Se, joka oli saanut viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti toiset viisi leiviskää. Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi. Mutta yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan.
Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa. Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: ‘Herra, viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut’. Hänen herransa sanoi hänelle: ‘Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.’
Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: ‘Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut’. Hänen herransa sanoi hänelle: ‘Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.’
Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: ‘Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut. Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.’
Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: ‘Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut. Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen. Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää. Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.’

 

Rukoukset
1. Herra Jumala! Avaa laupiaasti korvasi kuulemaan palvelijoidesi rukoukset. Opeta meitä myös anomaan sitä, mikä on sinulle otollista, jotta voisit antaa meille, mitä me anomme. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Rakas taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet luvannut antaa elämän kruunun niille, jotka pysyvät uskollisina kuolemaan asti. Me rukoilemme sinua: vahvista meitä olemaan uskollisia vähimmässäkin, jotta voisimme olla uskollisia myös paljossa. Anna meille oikea lapsenmielisyys, että olisimme kuuliaisia sille totuudelle, jonka sinä Henkesi kautta kirkastat meille. Auta meitä kätkemään neuvosi sydämeemme ja noudattamaan niitä elämässämme, niin että siunauksesi pysyisi meidän yllämme. Sinun rakkaan Poikasi, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen, kautta.

 

Päivän psalmi
Antifoni:
Ps. 119:169
Herra, anna |minulle ymmärrys *
sa|nasi jälkeen.

Psalmi:
Ps. 119:129–136
Ihmeelliset ovat sinun |todistuksesi, *
sentähden minun sieluni ottaa |niistä vaarin.

Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne |valaisevat *
ja antavat yksinkertaiselle |ymmärrystä.

Minä avaan |suuni ja huohotan, *
sillä minä halajan sinun |käskyjäsi.

Käänny minun puoleeni, ole minulle |armollinen, *
niinkuin on oikein niitä kohtaan, jotka sinun nimeäsi |rakastavat.

Tee minun askeleeni vakaviksi |sanallasi *
äläkä salli minkään vääryyden mi|nua hallita.

Päästä minut |ihmisten sorrosta, *
niin minä noudatan sinun a|setuksiasi.

Kirkasta kasvosi |palvelijallesi *
ja opeta mi|nulle käskysi.

Minun silmistäni vuotavat |kyynelvirrat, *
kun sinun lakiasi ei |noudateta.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
6.8.2023
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos