14.2.2025 •

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

25. sunnuntai helluntaista

12.11.2023

Ruumiin teologia on olennainen osa kristinuskoa. Kuten olet ehkä huomannut, sinäkin kannat mukanasi paikasta toiseen ruumistasi tai vartaloasi tai lihaasi – miksi sitä kutsutkaan. Me emme vain sinkoile keskenämme ihmisten kesken jossakin ajatusten maailmassa, vaan olemme ihan oikeaa luuta ja verta. Tällaiseksi on Jumala meidät luonut.

Filosofiassa on aikojen saatossa monestikin saatettu haastaa ja vähätellä ruumiin ja lihan tarpeellisuutta. Ihmisen tärkeimmäksi ominaisuudeksi on saatettu nimittää esimerkiksi hänen mielensä, jolloin kaikki muu saa jäädä varjoon. Tämän vuoksi monelle on saattanut muodostua sellainen harhakuva, että pelastettuna taivaassakin oltaisiin vain ns. sieluina paikan päällä. Mutta Raamatun opetus on, että Jeesuksen sovitustyön tähden sekä ruumis että sielu ovat osallisia pelastuksesta.

Jumalan Sana siis antaa arvonsa ruumiille, joka on alun perin luotu hyväksi – mutta synnin ja kuoleman tähden on kuolevainen. Jeesuskin tuli lihaksi, oikeaksi ihmiseksi ja kärsi kuoleman. Ja hän nousi kuolleista. Eikä noussut minään henkiolentona, vaan ruumiissaan, ihan oikeana kokonaisena Jeesuksena.

Kun me kuolemme, ruumis ja sielu erkaantuvat toisistaan. Maallinen majamme puretaan, kuten apostoli Paavali sanoo ja Jumala vaatii sielunsa takaisin. Kun aika päättyy ja Jeesus saapuu takaisin, hän kutsuu eläviä ja kuolleita – jolloin tapahtuu uskontunnustuksissakin tunnustettu ”ruumiin ylösnousemus” ja ”kuolleiden ylösnousemus”. Paavali puhuu tuosta ylösnousemusruumiista taivaallisena majana. Tuossa majassa, siis ruumiissa tulee näkyväksi se, mikä on totta jo nykyisissä ruumiissamme kasteen ja uskon kautta. Taivaassa sinä saat siis olla ihan kokonaan sinä, kuten nytkin, mutta ilman syntiä. Näidenkin Jumalan lupausten puolesta iankaikkisuutta kelpaa siis odottaa, josta Paavali antaakin hienoa esimerkkiä Korintin seurakunnalle.


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 49:16 Psalmi: Ps. 126 Hallelujasäe: Job 19:25
1. lukukappale: Ps. 139:7–12 2. lukukappale: 2. Kor. 5:1–10 Evankeliumi: Joh. 6:37–40


1. lukukappale
Ps. 139:7–12
Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun. Ja jos minä sanoisin: “Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi”, niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.

 

2. lukukappale
2. Kor. 5:1–10
Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme, sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi. Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista. Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta; sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö. Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi. Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.

 

Evankeliumi
Joh. 6:37–40
Jeesus sanoo:
Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”

 

Rukoukset
1. Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala! Ole laupias meille vaivaisille syntisille, niin että me, jotka emme tosin ole ansainneet muuta kuin rangaistuksen, saisimme sinun armosi. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Kaikkivaltias Jumala, joka Poikasi kautta olet luvannut meille syntien anteeksiantamuksen ja pelastuksen iankaikkisesta kuolemasta! Me rukoilemme sinua: tue meitä Pyhällä Hengelläsi, että meissä joka päivä vahvistuisi luottamus sinun armoosi. Pidä meissä vahvana toivo siitä, ettemme kuole vaan nukumme suloista unta siihen asti, että sinun Poikasi Jeesus Kristus herättää meidät viimeisenä päivänä iankaikkiseen elämään. Sinun rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta. (1. vsk.)

3. Rakas Herra Jeesus Kristus! Me kiitämme sinua siitä, ettet aja pois sitä, joka tulee sinun luoksesi. Tähän sanaasi luottaen me käännymme sinun puoleesi ja pyydämme: täytä Isäsi tahto meitä kohtaan ja pidä meidät johdatuksessasi. Anna meille uskossa sinuun iankaikkinen elämä, että me voittaisimme sinun kauttasi kuoleman. Herätä meidät viimeisenä päivänä iankaikkiseen autuuteen. Kuule meitä, laupias Herra Jeesus. (2. vsk.)

4. Taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet valmistanut sinua rakastaville sellaista, mitä silmä ei ole nähnyt, mitä korva ei ole kuullut ja mitä ei ole ihmisen sydämeen noussut. Me rukoilemme sinua: varjele meitä, ettemme kiinnittäisi sydäntämme tämän maailman turhuuteen vaan etsisimme sitä, mikä on ylhäällä. Tee meidät arvollisiksi nousemaan kuolleista ja pääsemään tulevaan maailmaan. Anna meille lisää uskoa, anna voimasi tulla täydelliseksi heikkoudessamme ja herätä meidät kerran iankaikkiseen elämään. Sinun rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta. (3.vsk.)

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Ps. 49:16
Mutta minun sieluni Jumala lunastaa |tuonelan vallasta, *
sillä hän ottaa |minut huomaansa.

Psalmi:
Ps. 126
Kun Herra käänsi |Siionin kohtalon, *
niin me olimme kuin unta |näkeväiset.

Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme |riemua täynnä; *
silloin sanottiin pakanain keskuudessa: ”Herra on tehnyt suuria |heitä kohtaan”.

Niin, Herra on tehnyt suuria |meitä kohtaan; *
siitä me |iloitsemme.

Herra, käännä meidän |kohtalomme, *
niinkuin sadepurot E|telämaassa.

Jotka |kyynelin kylvävät, *
ne rie|muiten leikkaavat.

He menevät itkien, kun kylvö|siemenen vievät; *
he palajavat riemuiten, kun lyh|teensä tuovat.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
12.11.2023
Tapahtumaluokat:
,


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos