28.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Septuagesima

13.2.2022

Palkka tulee ansiosta, ei armosta. Eikö kuulostakin tutulta? Usein nykyäänkin meidän ihmisten maailmassa palkkaus määräytyy tehdyn työn mukaan. Mitä enemmän ja paremmin teet työsi, sitä enemmän saat palkkaa, bonuksia tai vapaapäiviä. Tässä vertauksessaan Jumalan valtakunnasta Jeesus käyttää apunaan juuri tällaista kuvaa työn ja ansion suhteesta. Jeesus haluaa osoittaa, että Jumalan valtakunnassa arvostukset kulkevat toista rataa. Siellä ei työstä saa palkkaa työn määrän tai laadun mukaan, vaan palkanmaksajan tahdon mukaan. Jumalan valtakunnassa on hierarkia, jumalallinen järjestys, joka säätelee kaikkea ja saa kaiken toimimaan, niin että vallitsee sopusointu ja ilo. Se, joka tekee paljon, ei koe tekevänsä liikaa, vaikka saakin vain sen palkan, minkä vähemmän tehnytkin saa. Tehtäviä on Jumalan valtakunnassa erilaisia, niin kuin on myös erilaisia tekijöitä tehtäviä varten. Palkka ei ole kiinni ansiosta tai tehtävän laadusta, vaan armosta. Jumala antaa minkä halua antaa, koska rakastaa meitä kaikkia yhtä paljon.

Vertaus on siis suunnattu kaikkea sitä oman edun tavoittelua ja oman navan katsomista vastaan, joka tahtoo palveluksistaan korvauksen, vertaa itseään muihin, ja pahastuu, kun he saavat saman palkan, vaikka ovat tehneet paljon vähemmän työtä tai erilaista työtä. Näin ei kuulu olla Jumalan valtakunnassa. Jumalan valtakunnassa työn teko on motivoitu ihan toisella tavalla. Työntekijöiden motivaatio on rakkaus Työnteettäjää kohtaan, joka armostaan antaa ensin paikan valtakunnassaan ja sen jälkeen työtä tehtäväksi, jotta Jumalan valtakunta voisi rakentua täyteen loistoonsa.


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.1. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 13:6 Psalmi: Ps. 18:2–7 Hallelujasäe: Ps. 31:20
1. lukukappale: Jer. 9:23–24 2. lukukappale: 1. Kor. 9:24–27 Evankeliumi: Matt. 20:1–16


1. lukukappale

Jer. 9:23–24

Näin sanoo Herra: Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa; vaan joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, Herra, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä senkaltaisiin minä mielistyn, sanoo Herra.

 

2. lukukappale

1. Kor. 9:24–27

Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.

 

Evankeliumi

Matt. 20:1–16

Jeesus sanoi:

”Sillä taivasten valtakunta on perheenisännän kaltainen, joka varhain aamulla lähti ulos palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Ja kun hän oli sopinut työmiesten kanssa denarista päivältä, lähetti hän heidät viinitarhaansa. Ja hän lähti ulos kolmannen hetken vaiheilla ja näki toisia seisomassa torilla joutilaina; ja hän sanoi heille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani, ja mikä kohtuus on, sen minä annan teille’. Niin he menivät. Taas hän lähti ulos kuudennen ja yhdeksännen hetken vaiheilla ja teki samoin. Ja kun hän lähti ulos yhdennentoista hetken vaiheilla, tapasi hän vielä toisia siellä seisomassa; ja hän sanoi heille: ’Miksi seisotte täällä kaiken päivää joutilaina?’ He sanoivat hänelle: ’Kun ei kukaan ole meitä palkannut’. Hän sanoi heille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani’.

Mutta kun ilta tuli, sanoi viinitarhan herra tilansa hoitajalle: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeisistä alkaen ensimmäisiin asti’. Kun nyt tulivat ne, jotka olivat saapuneet yhdennentoista hetken vaiheilla, saivat he kukin denarin. Ja kun ensimmäiset tulivat, luulivat he saavansa enemmän; mutta hekin saivat kukin denarin. Kun he sen saivat, napisivat he perheen isäntää vastaan ja sanoivat: ’Nämä viimeiset ovat tehneet työtä vain yhden hetken, ja sinä teit heidät meidän vertaisiksemme, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen’. Niin hän vastasi eräälle heistä ja sanoi: ’Ystäväni, en minä tee sinulle vääryyttä; etkö sopinut minun kanssani denarista? Ota omasi ja mene. Mutta minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin. Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon? Vai onko silmäsi nurja sentähden, että minä olen hyvä?’

Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”

 

Rukoukset
1. Laupias Jumala! Kuule kansasi rukous ja pelasta nimesi tähden armollisesti meidät, jotka syystä kärsimme syntiemme vuoksi. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Rakas taivaallinen Isä! Anna meille armo hylätä maailma ja sen meno ja seurata koko elämällämme uskollisesti Poikaasi Jeesusta Kristusta. Varjele meitä ylpeydestä ja luottamasta itseemme. Pidä meidät nöyrinä, niin että turvautuisimme ainoastaan sinun armoosi, sen voimalla kestävästi uskoisimme sinuun ja lopulta saisimme iankaikkisen elämän. Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Ps. 13:6
Mutta minä turvaan |sinun armoosi; *
riemuitkoon minun sydämeni sinun |avustasi.

 

Psalmi:
Ps. 18:2–7
Sydämestäni minä |rakastan sinua, *
Herra, |minun voimani,

Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun |Jumalani, *
vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja |varustukseni.

Ylistetty olkoon Herra! – niin |minä huudan, *
ja vihollisistani |minä pelastun.

Kuoleman paulat piirit|tivät minut, *
turmion virrat peljästyt|tivät minut.

Tuonelan paulat |kietoivat minut, *
kuoleman ansat yllät|tivät minut.

Ahdistuksessani minä |rukoilin Herraa *
ja huusin avuksi |Jumalaani;

hän kuuli minun ääneni |temppelistänsä, *
ja minun huutoni hänen edessään kohosi |hänen korviinsa.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
13.2.2022
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos