29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

4. paastonajan sunnuntai, Laetare

28.3.2022

Vanhastaan 4. paastonajan sunnuntaita on kutsuttu latinankielisellä nimellä laetare (Jes. 66:10), iloitkaa. Paastonajan ”erämaavaellus” on nyt puolessavälissä ja seurakunta kutsutaan iloitsemaan ja viettämään keidashetkeä.

Sunnuntain evankeliumiteksti käsittelee Jeesuksen leipäihmettä, kun hän ruokki 5000 miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Johannes kertoo, kuinka kansa asetettiin aterioimaan paikkaan, jossa oli paljon ruohoa. Tämä yksityiskohta muistuttaa seurakuntaa Psalmin 23 paimenesta, joka vie lampaansa lepäämään viheriäisille niityille. Vihreä ja runsas ruoho ovat kuva paratiisimaisesta turvasta ja levosta. Herran omat voivat laskeutua maahan makaamaan ja aterioimaan, koska Hyvän Paimenen seurassa heidän ei tarvitse pelätä mitään pahaa.

Leipäsunnuntaina jumalanpalvelukseen saapuva seurakunta asettuu myös aterioimaan viheriäisille niityille. Paikkaan, jossa he saavat olla turvassa kaikilta saalistajilta. Laskeutua makaamaan niitylle, jossa Jeesus on omilleen sekä leipä että ruuan tarjoava isäntä.

Johannes kertoo myös, että kun Jeesus teki ruokkimisihmeen, pääsiäinen oli lähellä. Johannes yhdistää näin leivän ja pitkäperjantain ristinkuoleman. Jeesus opetti myöhemmin leipäteemaan liittyen: ”jos ei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää”. (Joh.12:24) Jos siis Jeesus ei ”putoa maahan ja kuole”, niin hän ei olisi taivaallinen ruoka kenellekkään. Siksi pyhän keidashetken nimi on osuva: laetare, iloitkaa!


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: violetti tai sininen.1. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Jes. 66:10 Psalmi: Ps. 84:6–10 13 Psalmilause: Ps. 145:15–16
1. lukukappale: 5. Moos. 8:2–3 2. lukukappale: 1. Kor. 10:1–6 Evankeliumi: Joh. 6:1–15


1. lukukappale

5. Moos. 8:2–3

Ja muista kaikki, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut erämaassa nöyryyttääksensä sinua ja koetellaksensa sinua ja tietääksensä, mitä sinun sydämessäsi on: tahdotko noudattaa hänen käskyjänsä vai etkö. Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.

 

2. lukukappale

1. Kor. 10:1–6

Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus. Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa. Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.

 

Evankeliumi

Joh. 6:1–15

Sen jälkeen Jeesus meni Galileaan, se on Tiberiaan, järven tuolle puolelle. Ja häntä seurasi paljon kansaa, koska he näkivät ne tunnusteot, joita hän teki sairaille. Ja Jeesus nousi vuorelle ja istui sinne opetuslapsinensa. Ja pääsiäinen, juutalaisten juhla, oli lähellä. Kun Jeesus nosti silmänsä ja näki paljon kansaa tulevan tykönsä, sanoi hän Filippukselle: ”Mistä ostamme leipää näiden syödä?” Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse hän tiesi, mitä aikoi tehdä. Filippus vastasi hänelle: ”Eivät kahdensadan denarin leivät heille riittäisi, niin että kukin saisi edes vähän”. Niin toinen hänen opetuslapsistansa, Andreas, Simon Pietarin veli, sanoi hänelle: ”Täällä on poikanen, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa, mutta mitä ne ovat näin monelle?” Jeesus sanoi: ”Asettakaa kansa aterioimaan”. Ja siinä paikassa oli paljon ruohoa. Niin miehet, luvultaan noin viisituhatta, laskeutuivat maahan. Ja Jeesus otti leivät ja kiitti ja jakeli istuville; samoin kaloistakin, niin paljon kuin he tahtoivat. Mutta kun he olivat ravitut, sanoi hän opetuslapsillensa: ”Kootkaa tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan”. Niin he kokosivat ne ja täyttivät kaksitoista vakkaa palasilla, mitkä olivat viidestä ohraleivästä jääneet tähteeksi niiltä, jotka olivat aterioineet. Kun nyt ihmiset näkivät sen tunnusteon, jonka Jeesus oli tehnyt, sanoivat he: ”Tämä on totisesti se profeetta, joka oli maailmaan tuleva”. Kun nyt Jeesus huomasi, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi, väistyi hän taas pois vuorelle, hän yksinänsä.

 

Rukoukset
1. Kaikkivaltias Jumala! Suo meidän, jotka kärsimme vaivaa syntiemme vuoksi, saada lohdutus sinun laupiaasta armostasi. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Laupias, iankaikkinen Jumala! Me kiitämme sinua siitä, että olet antanut meille Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja hänessä tarjoat ja lahjoitat meille iankaikkisen elämän. Me rukoilemme sinua: herätä meidät elävästi kaipaamaan armoasi, jonka hän on meille valmistanut. Vedä meitä Pyhällä Hengelläsi Poikasi luo, että saisimme sitä leipää, joka tulee taivaista ja antaa maailmalle elämän. Poista meistä kaikki epäusko ja maailmallisuus ja vaikuta meissä oikea ja elävä usko, ettemme joutuisi perikatoon, vaan saisimme iankaikkisen elämän taivaallisessa valtakunnassasi. Sinun Poikasi, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.

3. Laupias Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet antanut Poikasi Jeesuksen Kristuksen meille elämän leiväksi, niin että jokainen, joka syö sitä leipää, elää iankaikkisesti. Me rukoilemme sinua: vedä meidät kaikki armosi voimalla Vapahtajamme Kristuksen luo. Anna meidän aina pysyä hänen luonaan ja joka päivä saada häneltä sitä elämää, jonka olet hänelle antanut. Auta meitä kuolemaan pois synnistä ja elämään vanhurskaudelle. Johdata meitä Pyhän Henkesi kautta kerran taivaalliseen valtakuntaasi, jossa tulemme ravituiksi huoneesi runsailla antimilla. Sinun Poikasi, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. (3. vsk)

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Jes. 66:10
Iloitkaa Jerusalemin kanssa ja riemuitkaa hä|nestä kaikki, *
jotka hän|tä rakastatte.

Psalmi:
Ps. 84:6–10, 13
Herra, Jumala Sebaot, kuule minun |rukoukseni, *
ota se korviisi, |Jaakobin Jumala.

Jumala, meidän kilpemme, |käännä katseesi, *
katso voi|deltusi kasvoja.

Sillä yksi päivä sinun esikartanoissasi on parempi kuin |tuhat muualla; *
mieluummin minä olen vartijana Jumalani huoneen kynnyksellä, kuin asun jumalat|tomien majoissa.

Sillä Herra Jumala on aurin|ko ja kilpi; *
Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomas|ti vaeltavat.

Herra Sebaot, autu|as se ihminen, *
jo|ka sinuun turvaa!

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt |on ja aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
28.3.2022
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos