Maailmanloppu on asia, joka kiinnostaa ihmisiä riippumatta siitä, uskooko Jeesukseen vai ei. Jollakin tavalla tämä kaikki, tai ainakin osa tästä maailmasta tulee päättymään. Jonkinlainen postmoderni ja suhteellisen yleinen narraatio voisi olla, että ihminen itse tuhoaa maapallon ja täällä elävän ihmiskunnan. Tämä on varsinkin elokuvissa tmv. suosittu kertomuksen kaava. Mutta kristityille kuva maailmanlopusta on ollut selkeä koko kirkon historian ajan. Oikeastaan ei edes puhuta termillä ”maailmanloppu”, vaan puhutaan Jeesuksen paluusta, toisesta tulemisesta tai paruusiasta. Erilaisia Jeesuksen paluuseen liittyviä raamatunkohtia on tulkittu eri tavoilla eri aikoina, mutta niistä välittyvä kirkas ydin on tämä: Jeesus Kristus tulee palaamaan takaisin ja silloin tämä aika ja tämänpuoleisuus päättyy. Niinkään oleellista ei ole siis tietää, miten tarkalleen ottaen kaikki tulee tapahtumaan. Kertovatko Jeesuksen mainitsemat sodat, nälänhädät ja maanjäristykset nyt meneillään olevasta ajasta, jostakin menneestä ajasta vai kenties tulevista ajoista? Kaikki tällainen on muistuttamassa meitä aina tuosta näiden tekstien ytimestä, miten paljon me tarvitsemme Kristusta. Ja juuri nimenomaan oikeaa Kristusta Jeesusta. Jeesus itse varoittaa vääristä profeetoista, jotka toimivat hänen nimissään, mutta oikeasti hänen nimeänsä vastaan. Samasta asiasta varoittaa myös apostoli Paavali Tessalonikan seurakuntaa. Miten kukaan voi sitten selvitä tuollaisista koettelemuksista? Onko se niin kuin profeetta Aamos sanoo, että pakenee leijonaa, mutta kohtaakin karhun? Ilman syntien anteeksiantamusta Jeesuksessa Kristuksessa tilanne voi tuollainen ollakin. Mutta joka omistaa tuon syntien anteeksiantamuksen, saa luottaa kaikkiin Jumalan Sanan lupauksiin iankaikkisesta elämästä. Siis myös siitä, että aikojen lopussa Jeesus yhdessä omiensa kanssa käy taivaan iankaikkiseen juhlaan. Kristuksen kirkko onkin tehnyt jo alusta saakka lähetystyötä, jotta jokainen maailman ihminen saisi tulla oikean Kristuksen oikeiden armonvälineiden vaikutukseen. Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.2. vuosikerta 1. lukukappale 2. lukukappale TAI: Evankeliumi TAI: Rukoukset 2. Herra Jumala, taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet johtanut meidät sanallasi väärän opin erehdyksien vallasta totuutesi oikeaan valoon. Me rukoilemme sinua: pidä meitä armollisesti tässä valossa. Varjele meitä harhaopeista ja kaikista eksytyksistä ja erityisesti olemasta kiittämättömiä sinua kohtaan sekä halveksimasta ja vainoamasta sanaasi. Suo meidän ottaa sanasi hartain sydämin vastaan, elää sen mukaan ja turvautua ainoastaan Poikaasi Jeesukseen Kristukseen, joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen. Päivän psalmi Antifoni: Psalmi: Sinä annoit anteeksi kansasi |pahat teot * Sinä panit pois kaiken |kiivastuksesi * Käänny taas meidän puoleemme, sinä pelas|tuksemme Jumala, * Oletko ainiaaksi vihas|tunut meihin, * Etkö virvoita meitä |eloon jälleen, * Herra, suo meidän nähdä |sinun armosi, * Kunnia Isäl|le ja Pojalle * niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *6. sunnuntai loppiaisesta
29.1.2023
Päivän psalmi Antifoni: Jes. 38:17 Psalmi: Ps. 85:2–8 Hallelujasäe: Matt. 24:13
1. lukukappale: Aam. 5:16–20 2. lukukappale: 1. Tess. 4:13–18 tai 2. Tess. 2:1–12 Evankeliumi: Matt. 24:1–14 tai Matt. 24:15–27
Aam. 5:16–20
Sillä näin sanoo Herra, Jumala Sebaot, Herra:
Kaikilla toreilla on valitus, kaikilla kaduilla sanotaan: “Voi! Voi!” Peltomiehiä kutsutaan surun viettoon ja itkuvirren taitajia valittajaisiin. Ja kaikissa viinitarhoissa on valitus, sillä minä käyn sinun keskitsesi, sanoo Herra. Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus – ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme. Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?
1. Tess. 4:13–18
Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.
2. Tess. 2:1–12
Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Matt. 24:1–14
Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia. Niin hän vastasi ja sanoi heille: “Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta.”
Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: “Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?”
Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille:
“Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: ‘Minä olen Kristus’, ja he eksyttävät monta. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
Matt. 24:15–27
Jeesus sanoi:
Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Dan.in kautta, seisovan pyhässä paikassa – joka tämän lukee, se tarkatkoon – silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille; joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on, ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina. Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.
Jos silloin joku sanoo teille: ‘Katso, täällä on Kristus’, tahi: ‘Tuolla’, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
Sentähden, jos teille sanotaan: ‘Katso, hän on erämaassa’, niin älkää menkö sinne, tahi: ‘Katso, hän on kammiossa’, niin älkää uskoko. Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.
1. Herra Jumala! Herätä sydämemme ja mielemme etsimään sitä, mikä on hyvää, että me eläisimme aina mielesi ja tahtosi mukaan ja niin tuottaisimme hyvää hedelmää. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
Jes. 38:17
Katso, onneksi muuttui minulle |katkera murhe: *
sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini sel|käsi taakse.
Ps. 85:2–8
Herra, ennen sinä olit suosi|ollinen maallesi, *
sinä käänsit Jaa|kobin kohtalon.
ja peitit kaikki |heidän syntinsä.
ja lauhduit vi|hasi hehkusta.
älä ole enää tuimis|tunut meihin.
pidätkö vihaa su|vusta sukuun?
että sinun kansasi iloit|sisi sinussa?
anna a|pusi meille.
ja Py|hälle Hengelle,
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.