29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Mikkelinpäivä

2.10.2022

Arkkienkeli Mikaelin päivää eli mikkelinpäivää on vietetty 29.9. (tai seuraavana sunnuntaina) 400-luvulta lähtien. Danielin kirja mainitsee Mikaelin enkeliruhtinaana, joka suojelee Jumalan kansaa lopun ajan ahdistuksissa (Dan 12:1). Juudan kirje tuntee Mikaelin perkelettä vastustavana ylienkelinä. Myös mikkelinpäivän perinteinen epistola (Ilm 12:7-12) kuvaa hänet käymässä sotaa perkelettä vastaan – sotaa, jonka voitto saavutettiin Karitsan veren ja Kristuksen todistuksen kautta.

Mikkelinpäivän laajempana aiheena on paitsi enkeli Mikaelin kaikkien muidenkin enkelien merkitys ja toiminta meidän hyväksemme. Sana ”enkeli” tarkoittaa lähettilästä, sanansaattajaa. Enkelit edustavat Jumalaa ja toteuttavat Hänen suunnitelmiaan maan päällä. Enkelit on lähetetty taivaasta palvelemaan ihmisiä. Raamatun mukaan ne ovat ”palvelevia henkiä”, jotka ”lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden” (Hepr. 1:14). Raamattu antaa ymmärtää, että jokaisella Jumalan lapsella on oma enkelinsä (Matt. 18:10, Ap.t 12:15).

Evankeliumi ristillä syntimme sovittaneesta Jeesuksesta on se, mitä enkelitkin tahtovat katsella (1Piet 1:12). Taivaasta alas astuva ja ihmiseksi tuleva Jumalan Poika, joka kuoleman ja ylösnousemuksen kautta kuljettuaan astuu takaisin taivaaseen, on taustalla myös niissä tikapuissa, mitä pitkin Jaakob näki enkeleiden kulkevan edestakaisin taivaan ja maan välillä. (1Moos 28:12, Joh 1:51) Jokaisen messun ehtoollisrukouksessa mekin yhdymme taivaan enkelien kiitos- ja ylistyslauluun siitä, että Jeesus on kärsinyt kuoleman meidän puolestamme ja ylösnousemisellaan avannut meille tien ikuiseen elämään.

Enkelit riemuitsevat jokaisesta syntisestä, joka kääntyy ja turvaa syntiensä sovittajana Jeesukseen. (Luuk 15:7, 10) Enkelien apu ja läsnäolo luo sekä turvallisuutta että muistuttaa vastuustamme, ettemme halveksisi vähäisintäkään Jumalan lasta. Kerran taivaassa kaikki pelastetut ylistävät Pyhää Kolmiyhteistä Jumalaa yhdessä enkelien kanssa.


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: valkoinen maanantaista lauantaihin vihreä.1. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 34:8 Psalmi: Ps. 103:19–22 Hallelujasäe: Ps. 148:2
1. lukukappale: 1. Moos. 28:10–17 2. lukukappale: Ilm. 12:7–12 Evankeliumi: Matt. 18:1–6 (7–9) 10


1. lukukappale
1. Moos. 28:10–17
Niin Jaakob lähti Beersebasta mennäksensä Harraniin. Ja hän osui erääseen paikkaan, johon yöpyi, sillä aurinko oli laskenut; ja hän otti sen paikan kivistä yhden, pani sen päänsä alaiseksi ja asettui nukkumaan siihen paikkaan.
Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas. Ja katso, Herra seisoi hänen edessään ja sanoi: “Minä olen Herra, sinun Isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi. Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennenkuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut.”
Silloin Jaakob heräsi unestansa ja sanoi: “Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt”. Ja pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: “Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti.”

 

2. lukukappale
Ilm. 12:7–12
Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan:
“Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!”

 

Evankeliumi
Matt. 18:1–6 (7–9) 10
Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: “Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi:
“Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
(Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee! Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.)
Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.

 

Rukoukset
1. Jumala, rakas taivaallinen Isä, joka käsittämättömässä viisaudessasi olet asettanut pyhät enkelisi palvelemaan valittuja ystäviäsi heidän autuudekseen! Anna armosi, että me enkelien palveluksen avulla voittaisimme miehuullisesti vihollisemme, pahan hengen, ja kaiken hänen pahuutensa. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Herra Jumala, taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet isällisestä laupeudestasi lähettänyt pyhät enkelisi varjelemaan meitä perkeleen juonilta. Me rukoilemme sinua: anna meidän saada kaikissa ahdistuksissa lohtua siitä, että pyhät enkelisi ympäröivät ja vartioivat meitä vahvalla suojeluksella, niin etteivät perkele ja paha maailma pääse vahingoittamaan meitä tai omiamme. Jos kuitenkin sallit jonkin ajallisen pahan kohdata meitä, niin anna meidän lujasti uskoa, että saamme kaikesta huolimatta Jeesuksen Kristuksen kautta syntimme anteeksi ja ikuisen elämän. Kuule meitä hänen kauttaan, joka yhdessä sinun ja Pyhän Hengen kanssa hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen.

 

Päivän psalmi
Antifoni:
Ps. 34:8
Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä |pelkäävät, *
ja |pelastaa heidät.

Psalmi:
Ps. 103:19–22
Herra on pystyttänyt istuimensa |taivaisiin, *
ja hänen kuninkuutensa |hallitsee kaikkia.

Kiittäkää Herraa, te hänen enke|linsä, *
te väkevät sankarit, jotka hänen käskynsä täytätte, kun kuulette hänen |sanansa äänen.

Kiittäkää Herraa, kaikki hänen sota|väkensä, *
te hänen palvelijansa, jotka hänen |tahtonsa teette.

Kiittäkää Herraa, kaikki hänen |tekonsa, *
hänen valtakuntansa kaikissa paikoissa. Kiitä, minun |sieluni, Herraa.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
2.10.2022
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos