29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Mikkelinpäivä

1.10.2023

Opetuslapset esittävät tämän pyhän evankeliumitekstissä Jeesukselle kysymyksen ”kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Kysymys on alun alkaenkin nurinkurinen. Jeesuksen vastauksesta käy ilmi, että tärkeämpää olisi ensin kysyä ”miten minä pääsen taivasten valtakuntaan”, kuin ”kuka on suurin”. Näyttäisi myös siltä, että kun ensin kysyy tärkeimmän kysymyksen, jää toinen kysymys vaille merkitystä.

Jeesuksen vastaus on häkellyttävä: ”tule lasten kaltaiseksi”. Olisi voinut kuvitella, että vastaus kysymykseen ”miten minä pääsen taivaaseen”, olisi ollut jotain ylevämpää, kuten usko riittävän lujasti, tule viisaaksi, tee sitä tai tee tätä. Olemmehan koko ikämme oppineet, että ilmaista juustoa on vain hiirenloukussa, ja että palkan saa vain työtä tekemällä. Mitä hyötyä on tulla lasten kaltaiseksi? Eihän lapset voi tehdä mitään millä ”oikeasti” on merkitystä, eihän lapset pysty edes päättämään mistään itsenäisesti. Jos esimerkiksi lapselta kysyy, mitä syödään, niin vastaus on todennäköisesti päivästä toiseen lapsen lempiruoka, oli se sitten hampurilainen ja ranskalaiset tai jotain ihan muuta. Ravitsevaa ruista tuskin pöytään ilmestyy.

Mikä sitten tekee lapsista esimerkillisiä? Kuinka lapsen kaltainen voi olla suurin taivasten valtakunnassa? Heidän avuttomuutensa ja sokea luottamuksensa, sillä lapsi ei selviä elämästä ilman aikuisten apua. Pieni lapsi kuolee hyvinkin nopeasti ilman vanhempia ja vähän vanhempikin sitten kun ruoka tai parhaassa tapauksessa rahat loppuvat. Lapset joutuvat turvautumaan välttämättä aikuisiin, jotta voisivat elää. Lapsilla ei ole omia edellytyksiä selviytyä. Ja jokaiselle lapselle lähtökohtaisesti ovat hänen vanhempansa niitä supersankareita maailmassa, joihin turvautua, joilta saa ruokaa ja joista ottaa mallia.

Samoin kristityn täytyy turvautua yksin Kristukseen, Hänen tekemäänsä sovitustyöhön meidän puolestamme, jotta pääsee taivasten valtakuntaan. Jeesus on ainoa lähde, josta saamme hengellisen ravinnon ja jonka kaltaisuuteen saamme olla Pyhän Hengen vaikutuksesta kasvamassa. Tämän Jeesuksen ansaitseman ja tarjoaman palkan saa vain ansiotta, lahjaksi, uskon kautta.


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: valkoinen maanantaista lauantaihin vihreä.2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 34:8 Psalmi: Ps. 103:19–22 Hallelujasäe: Ps. 148:2
1. lukukappale: 2. Moos. 23:20–23 2. lukukappale: Hepr. 1:14–2:4 tai Ilm. 5:11–12 Evankeliumi: Matt. 18:1–6 (7–9) 10


1. lukukappale
2. Moos. 23:20–23
Herra sanoi:
Katso, minä lähetän enkelin sinun edellesi varjelemaan sinua tiellä ja johdattamaan sinua siihen paikkaan, jonka minä olen valmistanut. Ole varuillasi hänen edessään ja kuule häntä äläkä pahoita hänen mieltänsä. Hän ei jätä teidän rikoksianne rankaisematta, sillä minun nimeni on hänessä. Mutta jos sinä kuulet häntä ja teet kaikki, mitä minä käsken, niin minä olen sinun vihollistesi vihollinen ja vastustajaisi vastustaja. Sillä minun enkelini käy sinun edelläsi ja johdattaa sinut amorilaisten, heettiläisten, perissiläisten, kanaanilaisten, hivviläisten ja jebusilaisten maahan, ja minä hävitän heidät.

 

2. lukukappale
Hepr. 1:14–2:4
Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?
Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse. Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa, kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille, kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?

Tai:
Ilm. 5:11–12
Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, ja he sanoivat suurella äänellä:
“Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen”.

 

Evankeliumi
Matt. 18:1–6 (7–9) 10
Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: “Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi:
“Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
(Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee! Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.)
Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.

 

Rukoukset
1. Jumala, rakas taivaallinen Isä, joka käsittämättömässä viisaudessasi olet asettanut pyhät enkelisi palvelemaan valittuja ystäviäsi heidän autuudekseen! Anna armosi, että me enkelien palveluksen avulla voittaisimme miehuullisesti vihollisemme, pahan hengen, ja kaiken hänen pahuutensa. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Herra Jumala, taivaallinen Isä! Me kiitämme sinua siitä, että olet isällisestä laupeudestasi lähettänyt pyhät enkelisi varjelemaan meitä perkeleen juonilta. Me rukoilemme sinua: anna meidän saada kaikissa ahdistuksissa lohtua siitä, että pyhät enkelisi ympäröivät ja vartioivat meitä vahvalla suojeluksella, niin etteivät perkele ja paha maailma pääse vahingoittamaan meitä tai omiamme. Jos kuitenkin sallit jonkin ajallisen pahan kohdata meitä, niin anna meidän lujasti uskoa, että saamme kaikesta huolimatta Jeesuksen Kristuksen kautta syntimme anteeksi ja ikuisen elämän. Kuule meitä hänen kauttaan, joka yhdessä sinun ja Pyhän Hengen kanssa hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen.

 

Päivän psalmi
Antifoni:
Ps. 34:8
Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä |pelkäävät, *
ja |pelastaa heidät.

Psalmi:
Ps. 103:19–22
Herra on pystyttänyt istuimensa |taivaisiin, *
ja hänen kuninkuutensa |hallitsee kaikkia.

Kiittäkää Herraa, te hänen enke|linsä, *
te väkevät sankarit, jotka hänen käskynsä täytätte, kun kuulette hänen |sanansa äänen.

Kiittäkää Herraa, kaikki hänen sota|väkensä, *
te hänen palvelijansa, jotka hänen |tahtonsa teette.

Kiittäkää Herraa, kaikki hänen |tekonsa, *
hänen valtakuntansa kaikissa paikoissa. Kiitä, minun |sieluni, Herraa.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
1.10.2023
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos