12 Elämänohjetta: Käsikirja kaaosta vastaan –Jordan B. Peterson

23.8.2018 • Lukukammiosta / Yhteiskunta

Jordan B. Peterson: 12 Rules for Life: An Antidote for Chaos. 

Random House Canada. Toronto 2018.

(suomenkielinen laitos: 12 Elämänohjetta: Käsikirja kaaosta vastaan)

Kanadalaisen psykologian professorin Jordan Petersonin kirja ”12 elämänohjetta: vastalääke kaaokseen” on keikkunut myyntilistojen kärkisijoilla jo jonkin aikaa. Kirja on juuri ilmestynyt myös suomeksi (Tämä arvostelu on kirjoitettu englanninkielisen laitoksen perusteella eivätkä lainaukset ja käännökset ole suomenkielisestä versiosta, vaan allekirjoittaneen omia). Vuonna 2016 Peterson nousi suuren yleisön tietoisuuteen otettuaan kantaa Kanadan uuteen transsukupuolisten puhuttelua koskevaan lainsäädäntöön, jonka Peterson katsoi rikkovan sananvapautta. Peterson ei kuitenkaan ole poliittinen hahmo. Hän puhuu ja kirjoittaa elämän peruskysymyksistä, sellaisista kuin hyvästä ja pahasta, perheestä, kasvatuksesta, olemassaolon tarkoituksesta, onnellisuudesta ja hyvästä elämästä.

12 Elämänohjetta eroaa muista elämänparantelukirjoista ainakin siinä, kuinka laajasti Peterson hyödyntää eri tiedon lähteitä. Hän ottaa vaikutteita ja yhdistää materiaalia uskonnoista ja mytologioista, psykologiasta biologiasta ja historiasta, mikä on epäilemättä yksi syy kirjan suosioon. Ihmisellä on pitkä historia. Siksi ihmisen biologinen historia, kulttuurihistoria, uskontojen historia ja myytit kertovat paljon ihmisestä. Peterson ottaa käyttöön vanhat tarinat ja myytit, jotka moderni maallistunut ihminen on hylännyt joutavana taikauskona. Kansojen kertomuksissa on paljon malleja tai arkkityyppejä ihmiselämästä, joita ihmiset seurasivat paljon ennen kuin osasivat pukea niitä sanoiksi. Esimerkiksi tavasta uhrata Peterson kirjoitta:

”Uhratessaan esi-isämme alkoivat esittää jotain väitteen tapaista. Sanoitettuna se kuuluisi: ’jotain parempaa on mahdollista saavuttaa tulevaisuudessa, jos on valmis luopumaan nyt jostain arvokkaasta.’” s. 164

Kirja on otsakkeensa mukaisesti laadittu lääkkeeksi (antidote) elämän kaaosta vastaan. Kaaos ja epäjärjestys kuuluvat ihmiselämään sopivassa määrin. Uuden ihmisen kohtaaminen, uusi työ tai uuden ajatuksen harkitseminen merkitsevät pientä kaaosta elämässä – jotain tutkimatonta. Tällainen kaaos on mahdollisuutta hyvään kehitykseen. Se on ihmiselle hyödyllistä ja välttämätöntäkin. Lääkettä tarvitaan siihen hallitsemattomaan elämän kaaokseen, johon ihminen sinkoutuu elämän tragedioissa, kuten läheisen kuolemassa, avioerossa, (itse)petoksessa tai vakavassa sairaudessa.

Elämä on kärsimystä. Se on yleisinhimillinen ja -uskonnollinen totuus. Nihilistinen elämänkielteisyys, katkeruus, kostonhimo ja uhriutuminen ovat kaikki houkuttelevia – joskus ymmärrettäviäkin – vaihtoehtoja, mutta eivät johda koskaan mihinkään hyvään. 

Kertomuksessa Kainista ja Aabelista toinen veljistä menestyy, mutta toisen uhriin Jumala ei katso. Mitään ilmeistä syytä ei anneta. Kainin katkeruus on inhimillistä. Yksi jos toinenkin on joutunut toteamaan omat ponnistukset ja vaivannäön turhaksi ja elämän epäreiluksi. Epäonnensa keskellä Kainin kateus ja katkeruus kasvavat, hän ei kallista korvaansa Jumalan varoitukselle, eikä suostu näkemään vikaa itsessään. Kainin sydämen pimentyminen ajaa hänet lopulta veljensä Abelin murhaan. 

Antaessaan vallan katkeruudelle ja kostonhimolle ihminen pystyy luomaan helvetin maanpäälle. Tällainen ihminen lähtee kostoretkelle Olevaisuutta (Being) itseään vastaan kuin Jumalan vastustaja saatana. Tällainen tuhoava elämän vastaisuus pilaa monen elämän. Pahinta on, ettei huonolle kehitykselle ole loppua. Siksi helvettiä kuvataan pohjattomaksi kuiluksi. Riittävän syvälle päästyäänsä ihminen tai ihmisjoukot voivat langeta koulusurmien tai Neuvostoliiton tyrannian kaltaisiin ilmiöihin.

Lääkkeeksi elämän kaaokseen tai patologisiin ideologioihin Peterson tarjoaa kirjallaan kahtatoista ohjetta tai sääntöä, joista osa on vakavahenkisiä osa taas sävyltään keveämpiä. Itse hän on maininnut näistä kaksi koko kirjaa ja muita sääntöjä jäsentäviksi:

”Sääntö 7 / Tavoittele Merkitystä älä hyötyä”

”Sääntö 8 / Puhu totta (tai älä ainakaan valehtele)”

Käännös Pahasta kohti Merkitystä

Inhimillisen pahan kohtaaminen, erityisesti 1900-luvun kauhuihin perehtyminen, vakuutti Petersonin Pahuuden olemassaolosta. Toisaalta Pahan paljastuminen on kuin majakan tai ilmansuunnan löytymistä. Siitä voi ottaa suunnan ja lähteä parempaan suuntaan.

”Ymmärrettyäsi helvetin ja opiskeltuasi sitä kuvainnollisesti – omaa helvettiäsi erityisesti – voisit päättää olla luomatta sellaista ja menemättä sinne. Voisit tähdätä toisaalle. Voisit itseasiassa omistaa elämäsi sille. Se antaisi elämällesi Merkitystä isolla M-kirjaimella. Se antaisi oikeutuksen surkealle olemassaolollesi ja sovittaisi syntisen luontosi …” s. 63-64

Petersonin mukaan Ihminen voi suunnistaa kohti parempaa tiedostamalla Pahan maailmassa ja itsessään. Kaikista vaarallisin käärme on jokaisen henkilökohtainen käärme. Tie parempaan alkaa oman pahuuden puutteiden ja vikojen tunnustamisesta ja vastuun ottamisesta. Tuolla tiellä Olevaisen (Being) parantamiseksi ihminen voi löytää elämällensä todellisen Merkityksen (Meaning). Merkitys estää häntä suistumasta pohjattomaan kuiluun ja suojaa sielun korruptiolta. 

Kohti Merkitystä Totuudessa

Merkitystä ei tavoitella miten tahansa, vaan nimenomaan totuudessa. Tarkoituksensa mukaan elävä ihminen ruumiillistaa Logosta. Logos on Genesiksen luova Sana, joka tuo kaaoksesta esiin hyvää järjestystä. Myös ihmisen sana, omalla tavallaan, pystyy samaan. Siksi totuuden myöntäminen ja sanominen on niin tärkeää. 

”Jos elämäsi ei ole sellaista kuin se voisi olla, kokeile totuuden kertomista. Jos roikut epätoivoisesti jossain ideologiassa tai pyörit nihilismissä, yritä kertoa totuus. Jos tunnet itsesi heikoksi, hylätyksi, epätoivoiseksi ja eksyneeksi, yritä kertoa totuus. Paratiisissa kaikki puhuvat totta. Se tekee paratiisista paratiisin.” s. 230

Totuuden seuraamisella on hintansa, mutta isompi hinta maksetaan aina totuuden kieltämisestä – ennemmin tai myöhemmin. Valheet ja itsepetos vievät kohti aiemmin mainittua pohjatonta kuilua. Parhaimpana esikuvana tai arkkityyppinä Logoksen seuraamisesta Peterson pitää Kristusta. 

”Kristillisessä perinteessä Kristus ja Logos ovat sama asia. Logos on Jumalan Sana. Tuo Sana muutti kaaoksen järjestykseksi aikojen alussa. Ihmisen muodossa Kristus uhrasi itsensä vapaaehtoisesti totuudelle, hyvälle, Jumalalle. Sen vuoksi hän kuoli ja syntyi uudestaan. Sana, joka synnyttää järjestystä Kaaoksesta, uhraa kaiken, jopa itsensä, Jumalalle. Tuo yksi lause, viisas yli ymmärryksen, tiivistää kristinuskon.” s. 223

Käytännöllinen usko

Mikä sitten saisi ihmisen kurjuuden keskellä nostamaan ristinsä, kulkemaan ylös vuorta kohti Jumalan kaupunkia? Petersonin markkinoima palava pensas on käytännöllinen – Olevaisen ja olemassaolon olettaminen hyväksi ja Merkityksen tavoittelu totuudessa toimii. Ihminen voi yhtä hyvin tehdä uskon hypyn, sillä jos olemassaolo on paha, hän on joka tapauksessa hukassa eikä mikään voi häntä auttaa.

”Se (usko) on ymmärtämistä, että elämän traagiset järjettömyydet on vastapainotettava yhtä järjettömällä vakaumuksella Olevaisen hyvyyteen. Se on yhtä aikaa uskallusta tavoitella sitä, mitä ei voi saavuttaa ja uhrata kaikki, jopa oma elämä. Ymmärrä, että sinulla ei kirjaimellisesti ole mitään parempaakaan tekemistä” s. 107

Petersonin totuuden etsintä on käytännöllistä. Niinpä hänelle riittää vakaumus, että on olemassa jokin Hyvä, jota voi tavoitella. Tuon Hyvän tarkasta luonteesta hän ei sano paljoakaan. Se ei ole välttämätöntä oikean toiminnan saavuttamiseksi.  Petersonin ajattelua kuvaakin hyvin hänen näkemyksensä uskonnosta: ”Uskonnossa on sen sijaan kyse oikeasta käyttäytymisestä” (proper behaviour) ja hänen monesti antamansa vastaus kysymykseen Jumalan olemassaolosta: ”Elän kuin Hän olisi olemassa.” 

Peterson arvostaa kristillistä perinnettä, mutta myös eroaa siitä. Hänen käytännöllinen uskonsa Olevaisen hyvyyteen jättää Jumalan väistämättä Raamatun kuvausta vähemmän persoonaksi, sillä persoonan olemassaolo ei voi olla koskaan yhdentekevää. Kuka sanoisi omasta isästään ”Ei ole väliä sillä onko hän kuollut vai elääkö. Onhan minulla hänen periaatteensa, esimerkkinsä ja ohjeensa elääkseni oikein.”? Kirjan Jumala on enemmän periaate, ihanne tai laki kuin persoona tai isä, joka on UT:n yleisimpiä kielikuvia Jumalasta. Peterson uskoo Olevaisen hyväksi. Kristillinen usko on luottamista Jumalan hyvään tahtoon minua kohtaan. Näissä kahdessa on samaa mutta on eroakin. Periaate tai ihanne voi olla hyvä ihmisen seurata, mutta ei voi rakastaa eikä armahtaa ketään.

Lopuksi

12 Elämänohjetta on monialaisuudessaan kiinnostavaa ja sivistävää luettavaa kenelle tahansa. Kirjan ilmaisu on ajoittaen maalailevaa ja kieli epätavallista. ”Olevaisen kaaos” ei irrallaan sano monelle mitään, mutta paikoittaisen korkealentoisuuden tukena ovat monet tarinat ja kertomukset kirjoittajan omasta elämästä, historiasta ja myyteistä, joissa kirjan sanoma käy selväksi.

Petersonilla on hyödyllistä sanottavaa niin uskonnolliselle kuin maallistuneellekin väestölle. Hän ravistelee ihmisiä etsimään elämälleen Merkitystä, joka suuntaisi elämää senkin jälkeen, kun välittömät tarpeet on tyydytetty ja uratavoitteet saavutettu. Toisaalta Merkitys tekee elämän mielekkääksi haaveiden kariutuessa, niukkuudessa ja puutteessa.

Kirjallaan Peterson ei tarjoa uusia niksejä, vaan ammentaa ihmiskunnan yhteisestä perinnöstä. Voisi sanoa, että hän etsii antiikin filosofien tapaan eudemoniaa, joka ei ole onnellisuuden tila, vaan tarkoituksensa mukainen ihmiselämä hyveessä ja totuudessa. Onnellisuus onkin hyvän elämän tervetullut sivutuote. Päämääränä se on kehno.

Kristillisestä näkökulmasta kirjassa painottuu 1. uskonkappale ja ihmisen kutsumus. Ihmistä ei ole luotu (eikä tietysti lunastettukaan) itsesääliä, katkeruutta, valheita, vastuun pakoilua, toimettomuutta tai elämän kielteistä murjottamista varten, vaikka siihen kuinka olisi aihettakin. Ihminen on tehty jaloa käyttöä varten Jumalan kuvaksi ja tuon kuvan kantajaksi. Se on paitsi ihmisen velvollisuus myös paras suunta etsiä onnistunutta elämää. Paljon sanomasta tiivistyy psalmistin sanoihin.

Kuka oletkin, joka elää tahdot ja rakastat elämän päiviä, nauttiaksesi onnea:
varjele kielesi pahasta ja huulesi vilppiä puhumasta; vältä pahaa ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri siihen. (Ps. 34:13–14)


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos