Isä meidän –rukous on varmasti maailman tunnetuin ja käytetyin rukous. Ehkä voi sanoa, että se on myös kaikkein ”kulunein” rukous. Sen tuttuus tekee siitä helposti kivettyneen, kaavamaisen tuntuisen. Se on menettänyt käytössä iskevyyttään, eloisuuttaan ja puhuttelevuuttaan. Tämän opetuksen tarkoitus on palauttaa Isä meidän –rukoukselle jotain sen rikkaasta sisällöstä meidän rukouselämässämme. Näin voimme tavoittaa jotain siitä syvyydestä ja runsaudesta, jota Herran rukous sisältää. Isä meidän –rukous voi suuresti auttaa ja rikastaa meidän hengellistä elämäämme ja toimia kanavana meidän henkilökohtaisten ja yhteisten asioittemme tuomisessa Isän eteen.
Luther kirjoittaa Isä meidän –rukouksen tarkoituksesta Isossa katekismuksessa näin: ”Rukoilijan on tunnettava hätänsä, nuo tarpeet, jotka ahdistavat ja ajavat meitä kutsumaan ja huutamaan apua. Silloin kyllä rukous sujuu aivan itsestään niin kuin sen pitääkin, eikä tarvita opastusta siihen, miten valmistautua ja mistä hartaus kumpuaisi. Mutta juuri Isä meidän –rukouksesta löytyy kylliksi tarpeita, joiden on määrä panna meidät asialle sekä omasta että toistemme puolesta. Siksi sen tehtävänä on myös muistuttaa meitä näistä tarpeista, saada meidät miettimään niitä ja ottamaan ne sydämenasiaksemme, jotta emme kyllästyisi rukoilemiseen” (IK 3:26-27). Käymme lyhyesti läpi rukouksen kahdeksan kohtaa:
ISÄ MEIDÄN, JOKA OLET TAIVAISSA Πάτερ ἡμῶν ὁ ἐν τοῖς οὐρανοῖς
Sananmukaisesti: ”Isä meidän, joka taivaissa”
Rukouksen johdanto kertoo meille, ketä meidän tulee rukoilla. Me rukoilemme aina pohjimmiltaan Isää Jumalaa, kaiken Luojaa ja Ylläpitäjää. Lähestymme Häntä Pojan kautta Pyhässä Hengessä. Jumalalta meidän on lupa odottaa kaikkea hyvää. Ja ihmisen jumala on se, johon hän kohdistaa odotuksensa ja toivonsa. Jonkun jumala voi olla mammona tai vaikka tiede, mutta oikea Jumala on elävä, Kolmiyhteinen Jumala.
Kristityn Jumala on Isä, joka on taivaissa. Hän ei ole etäinen, tuntematon, tavoittamaton jumala vaan Isä, läheinen, persoonallinen henkilö. Hänen olinpaikkansa on kuitenkin ”taivaissa”, toisenpuoleisessa maailmassa. Hän ei ole kaikkialla luonnossa läsnä oleva, panteistinen jumala, niin kuin pakanallisissa uskonnoissa. Vaan Hän on vastapäätä maailmaa, sen ulkopuolella, mutta kuitenkin vaikuttamassa maailmaan mitä läheisimmällä tavalla. Se oikeastaan onkin koko Isä meidän –rukouksen avain: Siinä pyydetään, että taivaassa oleva Jumala toimisi ja vaikuttaisi meidän elämässämme ja antaisi kaikkea sitä, mitä me syvimmiltään tarvitsemme.
Rukouksen aloitus määrittää myös meidän paikkamme ja suhteemme Jumalaan. Me emme ole vaatimassa tai painostamassa tai houkuttelemassa tai suostuttelemassa Jumalaa, kun rukoilemme. Sen sijaan lähestymme Häntä Hänen rakkaina lapsinaan. Eihän maallinenkaan isä voi antaa lapsilleen käärmettä, kun tämä pyytää kalaa tai skorpionia, kun tämä pyytää munaa (Luuk. 11:11-12). Rukoilija ei ole minä vaan ME. Isä meidän on seurakunnan rukous.
Vähä katekismus: ”Näillä sanoilla Jumala tahtoo kehottaa meitä uskomaan, että hän on meidän oikea Isämme ja me hänen oikeat lapsensa, niin että me turvallisesti ja täysin luottavasti rukoilisimme häntä, niin kuin rakkaat lapset rakasta isäänsä”.
1. pyyntö: PYHITETTY OLKOON SINUN NIMESI ἁγιασθήτω τὸ ὄνομά σου•
Sananmukaisesti: ”Pyhitetty sinun nimesi”
Jo Vanhassa testamentissa on selvää, että Jumalan nimi on pyhä. Juutalaisille nimi ja nimen kantaja olivat yksi ja sama asia. Siksi jos Jumalan nimi on pyhä, silloin myös Jumala itse on pyhä.
Meidän ei tarvitse pyhittää eli tehdä pyhäksi Jumalaa eikä Jumalan nimeä. Hän on joka tapauksessa ikuisesti pyhä – täysin riippumatta meistä. Isä meidän –rukouksen pyyntö Jumalan nimen pyhittämisestä ei siis voi tarkoittaa Jumalan muuttumista pyhemmäksi meidän rukoustemme ansiosta. Mitä se sitten on?
Jumala on taivaassa ja siellä Hänen pyhyytensä on kaikkien nähtävillä. Enkelit huutavat siellä jatkuvasti: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan” (Jes. 6:3). Maan päällä tilanne on kuitenkin toinen; ihmisten keskuudessa Jumalan pyhyys on vain vajavaisesti näkyvissä. Isä meidän –rukouksessa pyydetäänkin nimenomaan sitä, että Jumalan taivaallinen pyhyys saisi vaikuttaa ja näkyä entistä selvemmin täällä alhaalla. Tämä näkyy myös rukouksen seuraavassa pyynnössä: ”Tulkoon sinun valtakuntasi”.
Luther opettaa tämän Jumalan nimen pyhittämisen maan päällä toteutuvan Jumalan sanan julistamisen avulla. Kun sitä puhtaasti julistetaan, Jumalan pyhyys saa enemmän sijaa kuulijoiden, seurakunnan ja siten myös ihmiskunnan keskellä. Pyhä Jumala saa aikaan pyhää elämää Sanansa kautta. Jumala nimeä ei saa käyttää epäpyhiin tarkoituksiin, niin kuin toinen käskykin kieltää: ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä”.
Vähä katekismus: Jumalan nimi on tosin itsessänsä pyhä, mutta me rukoilemme tässä rukouksessa, että se meidänkin tykönämme pyhitettäisiin. Kuinka tämä tapahtuu? Kun Jumalan Sana opetetaan selvästi ja puhtaasti ja myös me, Jumalan lapsina, elämme sen mukaan pyhästi. Siihen auta meitä, rakas taivaallinen Isä! Mutta se, joka opettaa ja elää toisin kuin Jumalan Sana opettaa, häpäisee meidän keskuudessamme Jumalan nimen. Siitä varjele meitä, taivaallinen Isä!
2. pyyntö: TULKOON SINUN VALTAKUNTASI ἐλθέτω ἡ βασιλεία σου•
Sananmukaisesti: ”Tulkoon sinun kuningaskuntasi”
Jumalan valtakunta tarkoittaa sananmukaisesti Jumalan kuningas, Jumalan herruuden paikkaa ja tilaa. Me tiedämme, että sellainen kuningaskunta jo vallitsee täydellisesti taivaassa. Siellä ei ollut sijaa Perkeleelle eikä hänen enkeleilleen vaan ne syöstiin maan päälle (Ilm. 12:7-9). Kaikki paha, Jumalan vastainen on poissa taivaasta.
Jeesus tuli tuomaan Jumalan valtakuntaa maan päälle. Kaikki Hänen opetuksensa ja tekonsa tähtäsivät Jumalan valtakunnan tulemiseen ja siihen, että ihmiset Hänen teoistaan huomaisivat Jumalan valtakunnan jo purkautuvan esiin. Jeesushan sanoi mm.: ”Mutta jos minä karkotan pahoja henkiä Jumalan Hengen voimalla, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne” (Matt. 12:28).
Uudessa testamentissa Jumalan valtakunta on sekä tulevaisuuden että tämän hetken asia. Se on tulossa, mutta tietyssä mielessä se on jo tullut. Jumalan valtakunta on aina Jumalan toiminnan tulos, ei ihmisten aikaansaannos. Jumalan valtakunta ilmestyy. Ihminen voi vain odottaa tuota valtakuntaa (kuten Joosef Arimatialainen, Mark 15:43) tai etsiä sitä (Matt 6:33). Ihminen voi ottaa vastaan Jumalan valtakunnan niin kuin lapsi (Mark. 10:15) ja hän voi periä tuon valtakunnan. Sen saadakseen ihmisen tulee olla puhtaaksi pesty, pyhä ja vanhurskas Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalan Hengen voimasta (1. Kor. 6:9-11).
Evankeliumeissa Jumalan valtakunnan tuleminen on täysin sidoksissa Jeesuksen persoonaan ja työhön. Hänessä tuo valtakunta on läsnä kuulijoiden keskuudessa ja jopa heissä (Luuk. 17:21 käännös tosin hieman epävarma). Jumalan valtakunta tulee siis sinne, missä Kristus on uskossa läsnä. Sana ja sakramentit tuovat Hänet uskossa vastaanotettavaksi. Jumalan valtakunta löytyy siis sieltä, missä armonvälineet otetaan uskossa vastaan ja niiden yhteydessä eletään.
Rukouksessa pyydämme, että näin saisi tapahtua yhä enemmän niin meidän parissamme kuin kaikkialla maailmassa. Jumalan valtakunta on Kristuksen herruutta Hänen tosi Kirkossaan ja maailmassa. Maailma ei muutu koskaan Jumalan valtakunnaksi, mutta maailmasta kutsutaan ja kootaan siihen ihmisiä.
Kerran Jumalan valtakunta tulee näkyvällä tavalla, kun Kristus tulee tuomiolle.
”Tulkoon” ἐλθέτω on aoristimuoto, joka viittaa Jumalan kuninkuuden kertakaikkiseen, lopulliseen tulemiseen. Juutalaisessa qaddish-rukouksessa pyydetään: “Ottakoon hänen kuninkuutensa vallan”. Tämä toteutuu, kun Kristus-kuningas saapuu pyhiensa kanssa viimeisen pasuunan soidessa.
Vähä katekismus: Jumalan valtakunta tulee tosin itsestään ilman meidän rukoustamme, mutta anomme tässä rukouksessa, että se tulisi meidänkin tykömme. Kuinka tämä tapahtuu? Kun taivaallinen Isä antaa meille Pyhän Henkensä, niin että me hänen armonsa kautta uskomme hänen pyhän sanansa ja elämme Jumalan tahdon mukaan täällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa.
3. pyyntö: TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI γενηθήτω τὸ θέλημά σου,
Sananmukaisesti: Tapahtukoon sinun tahtosi.
Tämä tuntuu kaikkein laajimmalta mahdolliselta rukoukselta. Emme esitä Jumalalle omia, erityisiä pyyntöjämme ja vaadi tietynlaisia rukousvastauksia. Sen sijaan annamme Jumalalle täysin vapaat kädet toimia meidän suhteemme niin kuin Hän itse haluaa ja tahtoo. Juuri näinhän Jeesus teki viimeisessä hädässään Getsemanessa: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni vaan sinun” (Luuk. 22:42).
Mitkä sitten voivat vastustaa Jumalan tahtoa? Vanhastaan näitä on ajateltu olevan kolme: (1) Paha perkele kaikkine pahoine voimineen, (2) langennut maailma ja (3) meidän oma lihamme eli itsekäs luontomme. Nämä kolme ovat enemmän tai vähemmän yhteistyössä keskenään, jottei Jumalan tahto saisi toteutua tässä maailmassa.
Mikä sitten on pohjimmiltaan Jumalan tahto? 1. Tim. 2:4 mukaan Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. Silloin myös Jumalan nimi tulisi pyhitetyksi ja Jumalan valtakunta tulisi. Nämä kolme liittyvät läheisesti yhteen. Jumalan pelastustahdosta tässä rukouksessa pohjimmiltaan on kysymys, mutta myös muusta Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.
Kuinka Jumalan tahto sitten tapahtuu? Jumalan tahto löytyy Hänen Sanastaan, Raamatusta. Siksi Jumalan Sanan lukeminen, julistaminen ja kuuleminen on avain Jumalan tahdon tapahtumiseen maailmassa. Isä meidän –rukouksessa me pyydämme, että Jumalan sanaa julistettaisiin puhtaasti ja oikein, että Jumalan tahto saisi kaikkialla tapahtua. Ilman Jumalan Sanaa ihmiset eivät tunne Jumalan tahtoa eivätkä voi ojentautua sen mukaan. Jumala tahtoisi herättää evankeliumin kautta uskon ihmisten sydämissä ja säilyttää heidät lapsinaan perille saakka. Silloin Jumalan tahto saisi täyttymyksensä.
Vähä katekismus: Jumalan hyvä, armollinen tahto tapahtuu tosin ilman meidän rukoustamme, mutta me anomme tässä rukouksessa, että se tapahtuisi meidänkin tykönämme. Kuinka tämä tapahtuu? Kun Jumala tekee tyhjäksi ja estää kaikki pahat juonet ja hankkeet, se on, perkeleen, maailman ja oman lihamme tahdon, ne kun eivät salli meidän pyhittää Jumalan nimeä eikä hänen valtakuntansa tulla meidän tykömme; ja kun hän vahvistaa ja varjelee meitä lujina Sanassaan ja uskossa aina elämämme loppuun asti. Tämä on hänen armollinen, hyvä tahtonsa.
1.-3. pyynnöt: NIIN MAAN PÄÄLLÄ KUIN TAIVAASSA ὡς ἐν οὐρανῷ καὶ ἐπὶ τῆς γῆς•. Sananmukaisesti: niin kuin taivaassa myös maan päällä
Yleensä luullaan, että tämä lause liittyisi vain kolmanteen pyyntöön (”Tapahtukoon sinun tahtosi”). Itse asiassa se kuitenkin liittyy kaikkiin kolmeen (Myös: ”Pyhitetty olkoon nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi”). Tämä pyyntö suuntaa rukoukset oikein: Me rukoilemme Jumalan pyhyyden, valtakunnan ja tahdon toteutumista – emme oman tahtomme toteutumista. Ja pyydämme, että Jumala tulisi todeksi täällä alhaalla, maan päällä, meidän keskuudessamme. Isä meidän –rukouksen kolme ensimmäistä pyyntöä liittyvät siis evankeliumin ja Kirkon leviämiseen, lähetystyöhön, pelastukseen ja Jumalan tahdon toteutumiseen ihmisten elämässä ja maailmassa.
4. pyyntö: ANNA MEILLE TÄNÄ PÄIVÄNÄ MEIDÄN JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄMME τὸν ἄρτον ἡμῶν τὸν ἐπιούσιον δὸς ἡμῖν σήμερον•
Sananmukaisesti (ehkä): Anna meille meidän alkavan päivän leipämme.
Tähän kohtaan sisältyy rukouksen suurin kielellinen ongelma. Sanaa epiousian ei näet tavata kuin kerran Raamatun ulkopuolella ja silloin se tarkoittanee päiväannosta. Aivan tarkalleen epi + ousios = yliolemuksellinen, yliluonnollinen.
Se tulkittiin kuitenkin alkukirkossa (he) epiousa (hemera) = alkava / tuleva päivä. Esim. Egyptin koptikristityt rukoilevat edelleen juuri niin. Se voitaisiin kuitenkin kääntää myös: ”Anna meille meidän yliluonnollinen leipämme”, jolloin se viittaisi Kristukseen tai jopa ehtoolliseen. On kuitenkin viisainta pysytellä ensimmäisten kristittyjen tulkinnassa.
Leivän antaminen ”tänään” viittaa mannan antamiseen erämaassa. Mannaa ei saanut säilyttää yön yli, koska se pilaantui. Samoin tulee kristityn pyytää jokaisena päivänä aina sen päivän ruokaa ja tarpeiden täyttämistä. Elämme päivä kerrallaan ja Jumalan pitää meistä huolta jokaisena päivänä erikseen. Näin Hän opettaa meille luottamusta, riippuvuutta Hänestä ja oikeanlaista huolettomuutta. Jeesushan opetti samassa vuorisaarnassa kuin Isä meidän –rukouksen: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin (ruoka, vaatteet). Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen” (Matt. 6:33-34). Isä meidän –rukouksesta ovat tuttua puhe Jumalan valtakunnasta ja ajatus ruuasta. Tässä osoitetaan näiden pyyntöjen oikea järjestys. Kun Jumalan valtakunta tulee, kaikki muukin järjestyy.
Tuttua on, että Luther liitti ”jokapäiväiseen leipään” kaiken sen, mitä me jatkuvasti tarvitsemme perustarpeiden tyydyttämiseen, kuten ruuan, kodin, vaatteet, terveyden, sadon, vaimon, lapset, työn, naapurit ja ystävät. Samoin hän liittää leivän pyytämiseen sen, että Jumalan varjelisi meidän ruumistamme ja elantoamme ”rajuilmoilta, rakeilta, tulipalolta, tulvilta, myrskyiltä, rutolta, karjataudeilta, sodalta ja verenvuodatukselta, pula-ajalta, vahingollisilta eläimiltä ja pahoilta ihmisiltä”. Ennen kaikkea tämä pyyntö suuntautuu Lutherin mukaan kuitenkin meidän pahinta vihollistamme Perkelettä vastaan, joka ”kärsii, kun yksikin ihminen saa Jumalalta murusen leipää ja syö sen rauhassa”. Siksi saatana koettaa murtaa Jumalan luoman hyvän järjestyksen perheessä, yhteiskunnassa ja kirkossa (IK 3:76-81).
Vähä katekismus: Jumala tosin antaa jokapäiväisen leivän kaikille ihmisille, jopa pahoillekin, ilman meidän rukoustamme. Mutta me anomme tässä rukouksessa, että Jumala opettaisi meitä tuntemaan sen hänen hyvyydekseen ja kiitollisina nauttimaan jokapäiväistä leipäämme.
5. pyyntö: ANNA MEILLE MEIDÄN SYNTIMME ANTEEKSI, NIIN KUIN MEKIN ANTEEKSI ANNAMME NIILLE, JOTKA OVAT MEITÄ VASTAAN RIKKONEET
καὶ ἄφες ἡμῖν τὰ ὀφειλήματα ἡμῶν,
ὡς καὶ ἡμεῖς ἀφίεμεν τοῖς ὀφειλέταις ἡμῶν•
Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus puhui velasta eikä synnistä. Luukkaan mukaan Hän puhui synnistä, mutta loppuosassa velallisista. Isä meidän –rukouksen ekumeenisessa muodossa puhutaan velasta ja se on koetettu saada käyttöön myös Suomessa. On kuitenkin vaara, ettei velkaa ymmärretä oikein, jos sitä ei käännetä synniksi. Tulee helposti ajatus takaisin maksamisesta Jumalalle.
Aramean kielessä on kielikuva choba (velka = syyllisyys). Maksamaton velka saattoi viedä koko perheen velkavankeuteen niin kuin tiedämme Jeesuksen vertauksessa kuninkaasta ja armottomasta palvelijasta. Hänen vaimonsa, lapsensa ja koko omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava (Matt. 18:21-35, vars. 25). Ei-juutalaisille lukijoilleen Luukas joutui selittämään, että velka tarkoittaa juuri syntivelkaa. Heti Isä meidän –rukouksen jälkeen Jeesus opettaa: “Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi”. Hän siis nostaa Isä meidän –rukouksesta esiin juuri tämän kohdan, korostaa näin sen merkitystä ja selittää velan tarkoittavan rikkomusta Taivaallista Isää vastaan.
Käsikirjoitusten enemmistö käyttää aikamuotoa, joka tarkoittaa jatkuvaa ja toistuvaa anteeksiantamista, kun puhutaan meidän anteeksiantamisestamme. Siis: “… niin kuin mekin jatkuvasti / toistuvasti annamme anteeksi”. Me emme siis esitä omaa anteeksiantamistamme malliksi Jumalalle, jotta Hän toimisi niin kuin me. Sen sijaan, kun taas pyydämme anteeksi uutta velkaamme, vakuutamme haluavamme elää anteeksiantavana suhteessa lähimmäisiimme.
Siihenhän tuo vertaus kuninkaasta ja armottomasta palvelijasta antaa selvän kehotuksen. Ja Jeesus kehotti Pietaria ennen tätä vertausta antamaan Andreakselle anteeksi seitsemänkymmentä seitsemän kertaa (Matt. 18:22).
Lutherin mukaan tämä pyyntö koskee meidän hengellistä elämäämme, kun leivän pyytäminen koskee etupäässä ajallisen elämän tarpeita. Tulemme joka päivä velallisiksi Jumalan edessä syntiemme vuoksi. Hairahdumme emmekä hillitse itseämme. Elämme myös ihmisten keskellä, jotka tekevät meille pahaa ja antavat aihetta kärsimättömyyteen, vihaan ja kostoon. Lisäksi niskassamme on Perkele, jota on usein vaikea vastustaa. Anteeksianto pitää meidät Kristuksen turvissa. Anteeksisaamisen pyyntö on päivittäinen niin kuin leivänkin pyytäminen. Jumalan lupauksen vuoksi uskallamme sen esittää.
Vähä katekismus: Me rukoilemme tässä rukouksessa, ettei taivaallinen Isämme katsoisi syntejämme eikä niiden tähden hylkäisi rukoustamme. Sillä me emme ole arvolliset saamaan mitään siitä, mitä rukoilemme, emmekä ole sitä ansainneet, vaan että hän armostansa antaisi meille kaiken tämän. Sillä me teemme joka päivä paljon syntiä emmekä ansaitse muuta kuin rangaistusta. Niin tahdomme mekin sydämestämme antaa anteeksi ja mielellämme tehdä hyvää niille, jotka rikkovat meitä vastaan.
6. pyyntö: ÄLÄKÄ SAATA MEITÄ KIUSAUKSEEN
καὶ μὴ εἰσενέγκῃς ἡμᾶς εἰς πειρασμόν,
”Äläkä saata” on käännetty (UKR 91) ”älä anna meidän joutua”.
eis + feroo = sisään kantaa. Kuvaannollisesti johdattaa, saattaa.
Kysymys ei ole siitä, että Jumala johdattaisi tahallisesti ihmisiä kiusaukseen vaan Hän voi sallia ihmiselle kiusauksia. Siksi käännös ”älä anna meidän joutua” on sisällöllisesti oikein.
Ongelmallisempaa on, miten peirasmos käännetään. Pohjimmiltaan se varmaankin tarkoittaa koetusta, mutta ihmistä voidaan toki koetella myös kiusausten tai viettelemisen avulla. Perimmiltään tässä pyydetään, että ihminen pääsisi edessä olevasta lopun ajan koetuksesta, niin Jeesus vakuuttaa Ilm. 3:10: ”Minä pelastan sinut koetuksen (peirasmos) hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle (peirasai) maan asukkaat”. Maailmanlaaja koetus kohtaa aikojen lopussa ja siitä selviävät vain ne, jotka ottavat varteen Jumalan sanan eivätkä kiellä Kristuksen nimeä, niin kuin Filadelfian seurakunnasta sanotaan (Ilm. 3:8). Heidät on merkitty Kristuksen sinetillä (Ilm. 7:3) ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä (Ilm. 7:14).
Ennen tätä lopullista koetusta kristityt kuitenkin kokevat jatkuvasti kiusauksia, joista myös voidaan käyttää tuota sanaa peirasmos. Tämä yhteys näkyy esim. Jaak. 1:12-15: ”Autuas se, joka koettelemuksen (peirasmos) kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän … Älköön kukaan kiusauksiin (peiradzomenos) jouduttuaan ajatelko, että kiusaus (peiradzomai) tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa (apeirastos) eikä hän itse kiusaa (peiradzei) ketään. Jokaista kiusaa (peiradzetai) hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman”.
Isä meidän –rukouksessa me siis pyydämme uskossa säilymistä loppuun saakka. Rukoilemme, että Jumala estäisi meidän oman himomme toteutumista syntinä, joka puolestaan johtaisi tuomioon ja ikuiseen kuolemaan. Edellisessä pyynnössä rukoiltiin anteeksisaamista, jos lankeaminen on kuitenkin jo tapahtunut.
Vähä katekismus: Jumala tosin ei kiusaa ketään. Mutta me rukoilemme tässä rukouksessa, että Jumala suojelisi ja varjelisi meitä, niin etteivät perkele, maailma ja oma lihamme pettäisi eivätkä viettelisi meitä harhauskoon, epätoivoon ja muihin suuriin synteihin ja paheisiin. Ja rukoilemme vielä, että jos joudummekin sellaisiin kiusauksiin, viimein voittaisimme.
7. pyyntö: VAAN PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA
ἀλλὰ ῥῦσαι ἡμᾶς ἀπὸ τοῦ πονηροῦ.
Paha voidaan kreikan kielessä käsittää joko neutriksi tai maskuliiniksi eli joko kaikeksi pahaksi tai persoonalliseksi Pahaksi eli Saatanaksi (kuten Luther sen ymmärsi). Jos tämä pyyntö liitetään edelliseen, paha tulisi käsittää joko koetukseksi tai Koettelijaksi. Ainakin 1. Joh. 2:13-14 Paha on selvästi persoonallinen paha: ”Te olette voittaneet Pahan”.
Lutherin mukaan tämä pyyntö kokoaa tavallaan koko Isä meidän –rukouksen sisällön yhdeksi lauseeksi ja suuntaa sen meidän päävihollistamme vastaan. Juuri Saatanahan ”asettuu keskuudessamme kaiken sen tielle, mitä me rukoilemme. Hän käy Jumalan nimen eli kunnian, Jumalan valtakunnan ja tahdon, jokapäiväisen leivän sekä iloisen ja hyvän omantunnon esteeksi”.
Lutherin mukaan tämä pyyntö torjuu kuitenkin myös kaikkea muuta pahaa, mikä meitä voi kohdata Perkeleen valtapiirissä. Näitä ovat Lutherin mielestä köyhyys, häpeä ja kuolema … surkea hätä ja viiltävä tuska, jota on maailmassa määrättömän paljon. Saatana vääntää monilta niskat nurin tai suistaa järjiltään, hukuttaa toisia veteen, ajaa monia itsemurhaan tai lukuisiin muihin kauheisiin tekoihin. Kaikesta tästä ja monesta muusta pahasta pyydetään tässä vapautumista ja varjeltumista.
Vähä katekismus: Me rukoilemme tässä rukouksessa, että taivaallinen Isämme vapauttaisi meidät kaikesta pahasta ruumiin ja sielun, tavaran ja kunnian puolesta, ja että hän viimein, kun kuoleman hetki tulee, antaisi meille autuaallisen lopun ja ottaisi meidät armollisesti tästä murheen laaksosta tykönsä taivaaseen.
Päätös: SILLÄ SINUN ON VALTAKUNTA JA VOIMA JA KUNNIA IANKAIKKISESTI. AAMEN.
Alun perin ei rukouksessa ollut (tällaista) loppua. Matteuksen evankeliumiinkin se on tässä muodossaan päätynyt ehkä vasta 400-luvulla. Juutalaisessa rukouksessa oli kuitenkin aina lopussa ylistys, joten vaikea ajatella, ettei Jeesuksen rukouksessa olisi ollut sellaista. Didakheessa 1. vuosisadan lopulla päätös oli lyhyemmässä muodossa: ”Sillä sinun on voima ja kunnia iankaikkisesti” (8:2). Tämä saattaa olla päätöksen alkuperäinen muoto. Didakhe eli Apostolien opetus muuten kehottaa rukoilemaan Isä meidän –rukouksen kolme kertaa päivässä.
Luther sanoo, että ”aamen” on ilmaus uskosta, joka ei epäile. Tällainen usko ei rukoile hyvään onneen luottaen, vaan tietäen, ettei Jumala valehtele siinä, minkä on luvannut antaa. Mistä tällainen rukous puuttuu, sieltä ei myöskään löydy oikeaa rukousta.
Jaakob sanoo: ”Joka rukoilee, rukoilkoon uskossa, ilman epäilyksiä. Sillä se, joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa” (1:6-7).
Vähä katekismus: Minä saan olla varma siitä, että taivaallinen Isä mieltyy tällaisiin rukouksiin ja kuulee ne. Sillä hän on itse käskenyt meidän näin rukoilla ja hän on luvannut kuulla meitä. Aamen, aamen, se on, totisesti, totisesti, näin on tapahtuva.
